tiistai 27. maaliskuuta 2018

Viisi luomiväripalettia, jotka ostaisin uudelleen


Moikka! Mä kirjoittelin tossa jokin aika sitten viidestä omistamastani luomiväripaletista, joita en enää ostaisi, mikäli saisin valita. Paletit olivat siis syystä tai toisesta aiheuttaneet mulle pettymyksen enkä niihin enää rahojani laittaisi. Postauksen pääset lukemaan tästä. Kyseinen postaus herätti melko paljon keskustelua ja eräs lukijani sitten heittikin ilmoille ajatuksen, että kirjoittaisin postauksen myös toisesta näkökulmasta, eli mitkä viisi palettia ostaisin uudelleen! Ehdotus oli mun mielestä ihan mielettömän kiva ja aloinkin heti miettiä, mitkä ne viisi palettia olisivat. Kauaa mun ei tarvinnut luomivärivarastojani tutkailla ennen kuin valinta oli tehty ja paletit näkyvät yllä olevassa kuvassa. Nyt voisi ajatella, että nää on automaattisesti myös suosikkipalettejani, mutta itse asiassa ei. Kaikista totta kai pidän, mutta ihan suosikkipaleteiksi kaikki eivät kuitenkaan yllä vaan valinnan syy voi olla jokin toinen. Tässä vielä tarkemmat perustelut valinnoilleni:


Anastasia Beverly Hills Modern Renaissance. Yksi suosikkipaleteistani ikinä! Sävyt ovat aivan upeita, pigmenttiä löytyy todella reilusti ja vaikka nämä ABH:n luomivärit vaativatkin huolellista häivyttämistä eivätkä ole parhaita aloittelijoille, mä rakastan tätä palettia. Sävystä Vermeer on pannu jo näkyvissä ja kohta on varmasti myös sen alapuolella olevasta Primaverastakin. Tämä pesee ehdottomasti sävyiltään kaikki muut ABH:n paletit ja laadullisesti tämä on myös parempi kuin Prism, joka on toinen omistamistani ABH:n paleteista. Ostaisin ehdottomasti uudestaankin ja veikkaan, että jossain vaiheessa se hetki tulee vielä vastaan, mikäli luomivärisuosikkini eivät täysin muutu. Paletilla saa tehtyä niin upeita meikkejä, etten osaisi enää olla ilman tätä.


Urban Decay Full Spectrum. Vaikka nämä värikkäät sateenkaaren eri sävyt eivät mulla olekaan ihan viikottaisessa käytössä, paletti on aivan ihana enkä muita vastaavia värikkäitä paletteja edes tarvitsisi. Paletista löytyy upea valikoima eri sävyjä, pigmentti on sävyissä hyvä ja joukkoon on lisätty myös mattavalkoinen. Se on mielestäni tarpeellinen, sillä sen päälle lisättynä varsinkin paletin vaaleimmat sävyt pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Tämä on Limited Edition paletti, joka ei taida olla enää myynnissä oikein missään, joten en tule tätä enää uudestaan saamaan, mutta jos tilanne olisi toinen, ostaisin tämän varmasti uudelleen mikäli tälle kyseiselle paletille jotain tapahtuisi. Yksi laadukas värillinen luomiväripaletti täytyy mulla kokoelmiss olla!


Morphe 35OS 35 Color Shimmer Nature Glow.  Ihana, ihana, ihana! Tässä paletissa on kohdillaan ihan kaikki - sävyt, pigmentti, laatu ja hinta. Rakastan shimmersävyjä ja tämä paletti tosiaan sisältää niitä 35 kappaletta. Osa sävyistä on vain lievästi shimmerisiä, osa taas jopa metallinhohtoisia enkä normaalisti käytä tämän kanssa mitään toista mattasävyjä sisältävää palettia. Paletin oranssiset ja persikkaiset sävyt ovat suosikkejani ja niiden takia tämän hankkisin ehdottomasti myös uudelleen. Morphen luomivärit ovat muutenkin osoittautuneet todella hyviksi ja mun tekisikin mieli hankkia heiltä jokin kolmas paletti kokoelmiini! Tämä on yksi parhaimmista luomiväriostoksistani vuonna 2017.


NYX Cosmic Metals. Niin ihana kuuden luomivärin pikkupaletti! Rakastan näitä paletin sävyjä, erityisesti alavasemman persikkasävyä ja tällä saa helposti taiottua kauniin arkimeikin. Paletista ei löydy mattasävyjä, mutta en ole itse asiassa niitä edes kaivannut tähän. Luomet kannattaa pohjustaa huolellisesti ennen näiden luomivärien käyttöä, sillä muuten värit karisevat melko paljon alaluomelle ja poskille, mutta muuten mulla ei ole tästä paletista mitään huonoa sanottavaa. Tästä tuli hetkessä yksi suosikkipaleteistani enkä enää osaisi olla ilman tätä. Paletti on mulla käytössä ihan viikottain, monesti jopa useana päivänä viikossa. Näppärä koko, kauniit sävyt, riittävä pigmentti sekä halpa hinta tekevät sen, että valitsin tämän näiden viiden paletin joukkoon.


Too Faced Chocolate Bar. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä tämä Too Facedin ihana suklaantuoksuinen paletti! Tämä on loistava monestakin syystä. Ensinnäkin laadultaan tämä on todella hyvä ja sävyt ovat erittäin pigmenttisiä. Lisäksi tällä saa tehtyä monipuolisesti erilaisia meikkejä niin arkeen kuin juhlaankin ja muutenkin paletti on kaikin puolin täydellinen itselleni. Sävyt ovat sellaisia, joista itse pidän ja paletilla on myös jonkin verran tunnearvoa. En mistään hinnasta luopuisi tästä, tämä on ehdottomasti suosikkipalettini Too Facedilta. Tämä on myös paletti, jonka valitsisin ainoaksi luomiväripaletikseni, mikäli sellaisen valinnan joutuisin joskus tekemään, joten totta kai ostaisin tämän uudestaankin, mikäli tilanne niin vaatisi.

Mitkä paletit te ostaisitte uudelleen, jos vanha loppuisi, katoaisi tai vaikka tuhoutuisi? :)

18 kommenttia:

  1. Morphen paletti näyttää tosi hyvältä ja uskon, että on aivan huippu, vaikke omakohtaista kokemusta olekaan. Sain Marin blogiarvonnasta taannoin ihan huikean Morphen Jaclyn Hill paletin, enkä siitä luopuisi ikinä! Pigmentti on kautta linjan aivan mieletön ja sävyjen puolesta riittävän monipuolinen.
    Toinen mistä en luopuisi on Wet n Wildin Comfort Zone -paletti, koska siinä on kaikista upein duochromesävy ikinä, sekä todella hyvä pigmentti niin edulliseksi paletiksi. En hirveästi käytä vihreää meikissäni, mutta Comfort Zone -paletin vihreät sävyt on hurmanneet täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Jaclyn Hill -paletti on sellainen, minkä haluisin itsellenikin. Se on upea ja tosiaan hyvin monipuolinen paletti :) Oli pakko googlata toi Wet n Wildin paletti ja kieltämättä se näyttää tosi kauniilta :) Mä en myöskään kovin usein käytä vihreitä luomivärejä, mutta noita tulisi varmasti käytettyä!

      Poista
  2. Ihania sävyjä noissa paleteissa! <3

    VastaaPoista
  3. Oli kiinnostava postaus ja valinnat selkeästi hyvin mietittyjä, kiva että toteutit tämän :) Itse ostaisin varmaan UD:n Naked Basics(1) paletin, koska siinä on hyvä valikoima ns. perus mattasävyjä, ja paletti toimii yksinään ja toisen paletin kaverina hyvin :) Toinen vaihtoehto olisi Buxomin Dolly's Wild Side, jossa on tosi kauniit sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tälle löytyi kiinnostusta :) Oi tossa Buxomin paletissa on kyllä ihan superkauniit sävyt! Kyseinen brändi on itse asiassa mulle ihan vieras, pitääkin tutustua vähän tarkemmin ;)

      Poista
  4. Olipa kiva postaus, kiva että teit tän myös näin päin :) Voisin ottaa vaikka nämä kaikki viisi palettia, varsinkin tuon Full spectrumin ♥ se on niin ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun sä et tota Full Spectrumia enää saanut :/ Mutta onneksi löysit tilalle sen NYX:n upean paletin<3

      Poista
  5. Aivan ihania paletteja jokainen <3 Kaikki ovat olleet joskus ostoslistalla, mutta itseasiassa en omista mitään noista. Omistan kuitenkin Morphen alkuperäisen 35Op-paletin, jonka ostaisin uusiksi jos edellinen kuluu :) Saattaisin myös ostaa TheBalmin Nude 'tude -paletin uudestaan, sillä siinä on hyvät perusvärit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh aika hauskaa, että kaikkia näitä paletteja oot joskus miettinyt ostavasi :) Nude 'tude on kyllä ihan superkiva paletti! Joskus tuli listailtua se yhdeksi suosikkipaletikseni ja taitaa se yhä edelleen olla sitä :)

      Poista
  6. Chocolate Bar on kyllä ihana, ostin sen itselleni vihdoin viime kesänä ja kyllä kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että säkin oot saanut Chocolate Barin itsellesi<3

      Poista
  7. Hei mä olin vissiin missannut tuon edellisen postauksen? Tai siis en ollu kommannut ainakaan tuohon viiteen, mitä et ostaisi :D Anyway lukaisin sen nyt läpi myös tässä ennen tähän kommaamista, kiva oli vähän vertailla ;) Ihana että teit myös poustin näistä viidestä jotka ostaisit uudelleen, nämä taitaa sitten olla myös sun lemppari paletteja? ;)

    Värimaailma näissä sun suosioon nousseissa on ihana ja sellainen runsas monipuolinen. On värikästä palettia, kuten myös tuollaista missä on vähän neutraalimpia ja saa leikkiä nuilla ruskeen eri sävyillä :) Tuli nyt mieleen tuossa sun poustissa, (luomiväripaletit mitä et ostaisi uudelleen) niin siis se sillisalaatti paletti, eli vika. Itsekin tykkään tehdä samalla paletilla silmämeikin ja tuolla ei onnistuisi, tai ainakaan mulla ei olisi tarpeeksi mielikuvitusta siihen :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiva että bongasit sen postauksen nyt! :) Osa näistä on lemppareita, osa taas sellasia joita ei tuu ihan niin usein käytettyä, mutta jotka kuitenkin on muuten sitten superhyviä! Joo se Zoevan paletti on melkoinen sillisalaatti :D Ihanat sävyt ja laatu on hyvä, mutta ton kanssa on tosi vaikee tehdä mitään silmämeikkejä ilman jotain toita palettia :/ Ei riitä munkaan mielikuvitus!

      Poista
  8. Mielenkiintoinen postaus kuten oli myös edeltäjänsäkin! Varsinkin kun sä aina kirjotat niin laajat ja kunnolliset perustelut kaikille tuotteille, jotka oot postauksiin valinnut :) Mäkään en kyllä luopuisi mun Morphen paleteista. Mulla on niiltä 35O ja 35F ja molemmilla saa tehtyä todella monipuolisen meikin niin arkeen kuin juhlaankin :) Ainut huono puoli noissa ehkä on niiden jättimäinen koko, joten matkalle nuo ei oo mitään toimivimpia paletteja mutta kuitenkin, hinta-laatusuhde niissä on todellakin kohdillaan :D Tuota Modern Renaissance palettia mulla ei oo vieläkään! :D Mun on pitänyt jo ikuisuuden ostaa se, mutta aina tuntuu tulevan joku toinen paletti joka sitten kiilaa ostoslistalla tuon ohitse. Ehkä vielä joskus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon palautteesta :) Tuli hyvä mieli sun kommentista<3 Morphen paletit on kyllä ihania ja nyt toi 35F alkoi kiinnostaa ihan kunnolla :D Toi täytyy ehdottomasti hankkia jossain vaiheessa! Joo siis noi ei kyllä mitään matkapaletteja ole, mutta onneksi matkoille voi sitten ottaa jonkin pienemmän paletin ja keskittyä noiden kanssa meikkaamaan kotona. Hahah, onneksi MR ei oo mikään limited edition paletti, niin etköhän säkin ehdi sen hankkia ;)

      Poista
  9. Tosi kiva kun teit myös tälläisen postauksen! :) Tuo Too Faced Chocolate Bar tai persikka versio tuosta olisi ihana joskus hankkia <3 Kiva myös kun tästä löytyi Nyxin paletti, tuokin paletti kiinnostaa mua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chocolate Bar ja Sweet Peach on itse asiassa mun suosikkipaletit Too Facedilta :D Ne on molemmat ihania<3 Toi NYX:n paletti on oikeesti ihan superihana ja laadultaankin tosi hyvä!

      Poista

Kiitos kommentista!