perjantai 18. toukokuuta 2018

29 Kynsilakan Karsinta


Nyt on tullut aika karsia erittäin rankalla kädellä mun 29 kynsilakasta pois reilusti yli puolet. Päätin, että jätän jäljelle korkeintaan 10 kappaletta lakkoja, sillä mähän en normaalissa arjessani pysty kynsilakkoja käyttämään. Työt sairaalassa estävät sen enkä mä pahemmin sitten viikonloppuisinkaan jaksa kynsiäni lakkailla. Lakkailu painottuukin sitten lähinnä loma-aikoihin ja vaikka varpaankynsiä satunnaisesti lakkailenkin, en koe tarvitsevani siihen lähes kolmeakymmnetä eri kynsilakkaa. Näistäkin iso osa on jo todella monta vuotta vanhoja, joten koostumus on varmasti osassa jo muuttunut eivätkä kaikki lakat ole enää edes käyttökelpoisia. Nyt sitten karsinnan tulokset!

*Tuote saatu blogin kautta


Essieltä mulla on yhteensä viisi kynsilakkaa, joista yksi on itse asiassa aluslakka. Nämä alkavat kaikki olla jo suhteellisen vanhoja, mutta säästän näistä silti vielä kuvassa oikealla olevat sävyt Sunday Funday ja Watermelon. Molemmat ovat ihania kesäsävyjä ja näyttävät todella hyvältä ihan vaikka vaan varpaankynsissä. Muut kolme lakkaa laitan pois.


Lumenelta omistan kuusi kynsilakkaa, joista suurin osa tuli viime vuoden joulukalenterin mukana. Vasemmalta löytyvä Roosa Nauha -kynsilakka on yksi suosikeistani ikinä, mutta se alkaa olla jo niin vanha, että laitan sen menemään. Säästän näistä vain kaksi oikeanpuolimmaista lakkaa eli värittömän 3-in-1 Shine Caring Base & Top Coatin sekä Gel Effect Kynsilakan sävyssä 3 Rantaniitty. Muissakaan ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta mulla ei yksinkertaisesti ole tarvetta niille. Nuo kolme lakkaa ovat sen verran uusia, että ne annan eteenpäin jollekulle toiselle.


IsaDoran Nail Glow* kynsilakat olen kaikki saanut blogin kautta suunnilleen vuosi sitten ja nämähän ovat hurjan kauniita erisävyisiä kimallelakkoja! Näitä haluaisin käyttää useamminkin, sillä pidän juuri tällaisista hempeistä pastellinsävyistä kynsillä. Näistä säästän itselleni oikealla olevat kolme sävyä: 844 Pink Glow, 842 Lilac Glow ja 840 Pearl Glow. Muut kaksi annan eteenpäin jollekulle, jolla olisi näille vähän enemmän käyttöä.


L'Oréalin Color Riche kynsilakkoja multa löytyy kolme kappaletta ja niiden vieressä on vielä kaksi Maybellinen Mini Coloramaa, joista itse asiassa tuo sävy 04 Strong Mint oli vuosia sitten ihan mun suosikkini. Rakastan tuota sävyä ja kyseistä kynsilakkaa tuli käytettyä useampikin pullo. Nämä viisi heitän kaikki pois, sillä näillä alkaa olla jo melko paljon ikää.


Sally Hansenin Miracle Gel lakat on mun mielestäni ihan laadukkaita, mutta näille ei valitettavasti ole mulla käyttöä. Bette Boxista tuli taannoin uusi paketti näitä geelilakkoja ja sen laitoin testaamatta eteenpäin. Makiashin lakasta en muista yhtikäs mitään, mutta sävy ole ihan mun suosikkini ainakaan näin kesän kynnyksellä, joten sitäkään en halua säästää. Dermosilin Summer Glow Nail Polish on todella kaunis kultainen kynsilakka, mutta tässä on koostumus on muuttunut niin selkeästi, että parempi laittaa tämä menemään. Näistä neljästä en säästä siis yhtäkään.


Gina Tricotin vaaleanpunainen kynsilakka lähtee menemään, sillä vaikka sävy on kaunis, en koe sitä tarvitsevani. W7 Nail Polish* on todella kaunis ja laadultaankin ihan hyvä, mutta mä en käytä näin tummia kynsilakkoja, joten tämänkin laitan eteenpäin. The Body Shopin punaisen kynsilakan aion jättää ihan sen takia, että haluan kokoelmistani löytyvän edes yhden punaisen lakan. Koskaan ei tiedä milloin sellaista tarvitaan! Essencen the gel nail polish jää myös kokoelmiin, sillä tykästyin tuohon siniseen sävyyn varpaankynsissä viime kesänä.


Tässä siis kynsilakat, jotka karsinnan jälkeen jäivät jäljelle. Ja hei, mähän karsin yhden enemmän kuin alunperin suunnittelin! Ei ollenkaan huono tulos, että sain 29 kynsilakkaa karsittua vain 9 lakkaan. Periaattessahan mun kynsilakkojen käyttöni on niin vähäistä, että olisin voinut näistäkin vielä karsia pois muutaman, mutta näillä mennään ainakin toistaiseksi.

Oletteko laskeneet kuinka monta kynsilakkaa teillä on? Entä millaisia sävyjä suositte kynsillänne? :)

22 kommenttia:

  1. Lakkoja on satoja, en ole pysynyt perässä enää aikoihin ;D kiva ja pieni kokoelma sulla, jotenkin kadehtittava suorastaan tälläisen himohamstraajan silmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, jotenkin osasin odottaakin että sulta niitä lakkoja löytyy satoja ;D Mulle tosiaan riittää ihan vaan nää muutamat lakat, kun käyttö on niin vähäistä :)

      Poista
  2. Mä en uskalla edes laskea kuinka paljon kynsilakkoja on - yksinkertaisesti aivan liikaa! Tosin ennen raskautta lakkailin kynsiäni varsin aktiivisesti, mutta nyt viime aikoina se on jäänyt melkoisen vähiin kun ei tiedä ehtiikö lakat kuivua vai kuuluuko vauvan suunnalta huutoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha siis joo uskon, että toi on pieni "ongelma", kun muutenkin tuntuu, että aina pitäisi rynnätä tekemään jotain muuta heti sen jälkeen, kun on lakannut kynnet :D

      Poista
  3. Mulla on aivan järkyttävä määrä kynsilakkoja sillä keräilin niitä joskus kun tuli lakkailtua enemmän. En tiedä montako lakkaa omistan, mutta mun tarvis tehdä ehdottomasti samanlainen karsinta niille. Jotkut alkaa jo oleen niin vanhoja ja varmaan purkkiin kuivuneita, että niitä ei todellakaan tule käytettyä. Oon kuitenkin innostunut taas ostelemaan lisää lakkoja joten saas nähä miten käy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen jossain vaiheessa käymään lakat läpi ja laittamaan ainakin ne vanhat ja kuivuneet menemään! Mulla ainakin selkeytti ihan jo tämä karsinta ihan selkeesti, kun ei oo enää hujan hajan laatikossa ties mitä vanhoja lakkoja vaan oikeesti pelkästään ne, joita joskus tuleekin käytettyä :) Mäkin katselin just eilen uusia kynsilakkoja kaupassa, mutta vielä onnistuin jättämään väliin. Parin viikon päästä alkaa kesäloma ja silloinhan mulla on mahdollisuus kynsiä lakkailla, joten vähän houkuttelisi jokin uusi.. :D

      Poista
  4. Ohhoh miten paljon lakkoja! Mä en varmaan itsekään raaskisi karsia nuista kun kymmenkunnan, niin nättejä sävyjä oli tuolla - tietysti jos ikää on lakalla niin pois vaan! 8) Niin ja muuten lähes samat olisin jättänyt itsekin mitä sinä jätit itsellesi :')
    Mä lakkailen vaan varpaankynsiä ja suosin niissä aika perus punaista ja pinkkiä. Pitäisi tosiaan itsekin karsia, kun lakkoja on mulla jonkun verran kertynyt enkä edes käytä niitä. Hankala vaan heittää ne pois kun oon saanut ne lahjaksi. :D Nuo Lumenen gel effect lakat on muuten ihan huippuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse asiassa tein ton karsinnan jo vähän aiemmin ja silloin jätin paljon enemmän lakkoja itselleni :D Nyt kuitenkin tein sen uudemman kerran ja fiilis oli just sellanen, että karsin mahdollisimman paljon pois enkä kadu mitään, joten sain tosi hyvin karsittua noita! Lahjaksi saatuja tuotteita on munkin vaikea lähteä laittamaan pois tai antamaan eteenpäin. Mutta toisaalta jos niille ei vaan oo käyttöä niin minkäs teet :/ Lumenen lakat on tosi hyviä munkin mielestä<3

      Poista
  5. Mullakaan ei ole kuin muutama kynsilakka ja silloin tällöin itsekin kynsiäni lakkaan :D Todella nättejä sävyjä monet noista :) Mä itse tykkään sellaisista vaaleista sävyistä, mutta välillä on kiva laittaa jotakin räväkkää :D Kiva kun annat lakkoja eteen päin, ei mene ainakaan hukkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään vaaleista sävyistä ehkä ihan senkin takia, ettei niissä näy se poiskuluminen yhtä selkeesti kuin tummissa tai räikeissä sävyissä :) Joo pyrin aina löytämään käyttökelpoiselle kosmetiikalle uudet omistajat! :)

      Poista
  6. Itseasiassa mä jouduin laskemaan ne yhtä juttua varten avsta ja oli 147 ja se on mulle aika paljon.
    No okei, lakkailen paljon joten käytössä ne on mutta ei tietty kaikki. Hyvä välillä vähän karsia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen määrä! Tollanenhan vaatii hirmuisesti jo säilytystilaakin ;D Mun pitäisi seuraavaksi karsia kaikki huulipunat ja laittaa menemään kaikki vanhentuneet ja sellaiset, joita ei tuu käytettyä. Se tekee välillä oikeesti hyvää saada karsittua kosmetiikkaa pois :)

      Poista
  7. Mun pitäisi myös käydä kynsilakat läpi ja heittää vanhat pois, sillä käytän niitä nykyään enää harvoin. Oon huomannut, että mun kynnet voi paljon paremmin ilman lakkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on kyllä kynnet selkeesti paremmassa kunnossa nykyään, kun en niitä lakkaile. Kai se jonkin verran saa sitä tuhoa aikaan kynsissä, kun niitä lakkailee ja lakat poistelee eikä kuitenkaan käytä mitään sen ihmeempiä tuotteita muuten kynsille. Mä tykkäisin käyttää ihan väritöntä lakkaa kynsillä, kun se antaa sellasta kaunista kiiltoa niille :)

      Poista
  8. Kiva koonti nopeasti, mulla ehkä 10-15 lakkaa enintään ja aina vuoden välein heitän ne kuivuneet jo ihan surutta roskiin. Noita essencen lakkoja tulen varmasti ostamaan jatkossa, just noita gel-lakkoja, koska ne jää kauniiksi ja pysyy mun kynsillä pitkään. Lisäksi valikoimaa löytyy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi sun tapa on kyllä suorastaan ihan loistava! Turha huonoja, kuivuneita lakkoja on säästellä oli ne sitten muuten kuinka kivoja ja hyviä tahansa :D Essencen kynsilakkavalikoima on kyllä hurjan hyvä<3

      Poista
  9. Jos en ihan väärin muista, niin mulla on varmaankin vain 7 lakkaa mukaan lukien alus- ja päällyslakka. :D Joskus oli reilusti enemmän, mutta siltikään ei puhuta useista kymmenistä lakoista, vaikka olinkin kova lakkailemaan kynsiä. Jossain välissä tuli pitkä tauko, etten lakannut kynsiä ollenkaan ja myin ja laitoin pois lähes kaikki kynsilakat. Ihan vaan 1-2 jäi. Nyt olen taas kunnostautunut ja olen lakkaillut ja tosiaan kasvattanut kokoelmaa muutamalla värilakalla. Välillä laitan vain pelkästään Lumenen kynnenkovettajaa ja välillä olen ilman kynsilakkaa, mutta ihan vuosien taukoa en ajatellut silti pitää enää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun tyyli käyttää kynsilakkoja kuulostaa täsmälleen samalta kuin mitä itse tein ennen sairaalassa työskentelyä! Mä en oo koskaan ollut sillä tavalla mikään kynsilakkafriikki enkä osaa kynsille mitään sen kummempia hienouksia taiteillakaan niin muutamalla hyvällä lakalla oon pärjännyt hyvin :) Mä tykkään käyttää kynsillä ihan pelkkää väritöntä lakkaa, kun siitäkin saa sen nätin kiillon kynsille.

      Poista
  10. Mulla on meikkipussillinen kynsilakkoja, pitäisi heittää ainakin puolet pois, kun en koskaan jaksa lakata kynsiäni :D Lakkaan ne ehkä viisi kertaa vuodessa ja vielä huonompi oon ottamaan lakkoja pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ainakin huonot ja vanhentuneet kannattaa laittaa menemään! Mä oon myös superhuono ottamaan lakkoja pois ja lopulta ne näyttääkin jo ihan järkyttäviltä, kun ei vaan jaksa :'D

      Poista
  11. Oli kiva lukea tää karsinta sun kynsilakoista :) Haha, huomasin, että sulla ja mulla on aika erilainen maku mitä tulee kynsilakan sävyihin :D Itsehän rakastan tummia värejä kynsilakoissa ja vierastan vähän pastellivärejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo oon huomannut saman :D Mulla vaikuttaa ehkä se, että omat kynnet on töiden takia pakko pitää tosi lyhyinä, jolloin tummat sävyt näyttää mun mielestä tosi hassuilta. Vaaleat sävyt ei niin pomppaa silmille ja korosta entisestään sitä, että kynnet on niin lyhyet :)

      Poista

Kiitos kommentista!