keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Kuukauden kosmetiikkaostokset | Toukokuu 2018



Aloittelin maaliskuussa kirjoittamaan kokoavia postauksia kuukauden ostoksista ja nyt olisi aika tehdä katsaus toukokuun kosmetiikkaostoksiin. Viime kuussa en vastaavaa postausta kirjoittanut, sillä ostin koko huhtikuun aikana vain yhden miselliveden ja senkin poikaystävälleni. No, jos huhtikuu menikin pihistelylinjalla, toukokuussa kukkaron nyörit olivatkin sitten enemmän auki ja ostoksia tuli tehtyä ihan kiitettävä määrä. Huomenna en aio enää kosmeostoksia tehdä, joten uskaltauduin julkaisemaan tämän postauksen jo päivää ennen kuun loppua! Yllä näette koko kuukauden saldon lukuun ottamatta paria tuotetta ja alempana vielä hieman tarkempi katsaus ostoksiini:


Nämä essencen adventure awaits -sarjan tuotteet taisin napata mukaani ihan kuun ensimmäisenä päivänä. Nämä ovat limited edition tuotteita enkä ole varma, kuinka kauan nämä ovat enää myynnissä, mutta suosittelen ehdottomasti katsastamaan essencen hyllyn näiden tuotteiden varalta! Oon ollut hurjan tyytyväinen kaikkiin neljään tuotteeseen ja näistä olen kirjoittanutkin jo tarkemman postauksen.
Hinta yhteensä: 18,36 €.


Feeluniquelta tuli tilattua muutamia meikkituotteita, joista kaikki olivatkin jo vanhoja tuttuja. theBalmin Mary-Lou Manizer on aivan superihana highlighter, Urban Decayn All Nighter Concealer ehdottomasti suosikkipeiteaineeni ja NYX:n Photo-Loving Primerista pidän myös. Näiden meikkien lisäksi tilaukseen lähti ensimmäinen tuotteeni The Ordinarylta - Granactive Retinoid 2% Emulsion. Tästä kuulette myöhemmin lisää, kunhan olen riittävän kauan tuotetta testannut! Kuvasta puuttuu TIGI:n suuri 750 ml kokoinen shampoopullo, jonka ostin poikaystävälleni ja joka majaileekin siis hänen luonaan.
Hinta yhteensä (shampoon kanssa): 74,94 €


Muut sekalaist meikkituotteet, joita ostin näkyvät tässä kuvassa. RCMA:n Translucent Powder sekä Anastasia Beverly Hillsin Brow Wiz sävyssä Medium Brown tuli tilattua Beauty Baysta. Kummallekaan ei itse asiassa ollut vielä tarvetta, sillä vanhoja on jäljellä, mutta koska mulla sattui olemaan nyt sellainen tilanne, että pystyin ostamaan tarpeellisia tuotteita varastoon, käytin tilaisuuden hyödyksi. H&M Mattifying Face Primer tuli ostettua ihan H&M:stä ja primerista olen kirjoittanut postauksen. NYX:n Matte Liquid Linerin nappasin mukaani Sokokselta enkä tällä hetkellä muita eyelinereita käytäkään.
Hinta yhteensä: 58.89 €.


Näistä hiustuotteista nappasin Batisten kuivashampoota lukuun ottamatta kaikki mukaani Sokoksen aleista. KC Profesisonalin Color Maskin ostin vihdoin ja viimein itselleni sävyssä Platinum, sillä toivon hiusteni olevan viileän sävyiset ja tämä naamio auttaa siinä oikein hyvin. Four Reasonsin Ultra Moisture Treatment on ehdottomasti suosikkini kaikista hiusten tehohoidoista ja tämä on nyt kolmas tuubi tätä ihanuutta. Four Reasonsin Shaperin ostin, sillä multa alkaa muut hiuslakat loppua ja vaikka TIGI:n lakat ovat suosikkejani, en niitä enää halua ostaa. Batisten Fresh kuivashampoon nappasin mukaani Cittarista ja tää on mun luottotuoksuni nimenomaan työpäivisin.
Hinta yhteensä: 31,80 €.


Ja vielä viimeisenä muutama vartalon- ja ihonhoitotuote. I Love...:n Raspberry Ripple suihkugeelistä sekä Treaclemoonin One Ginger Morning suihkugeelistä kirjoittelin juuri postauksen. I Love... on ostettu Cittarista ja loput kolme kuvan tuotetta Sokokselta. Mossan Cleansing Micellar Water on suosikkimiselliveteni ja sitä piti hankkia uusi pullo. Päädyin myös Idan suosituksesta testaamaan Natura Siberican Ginseng Eye Cream-Geliä ja tästä sy-voiteesta tulen varmasti kirjoittelemaan jatkossa lisää!
Hinta yhteensä: 31,69 €.

Näiden lisäksi ostin myös tosiaan sitä TIGI:n shampoota poikaystävälleni sekä Garnierin silmämeikinpoistoaineen, joka päätyi niin ikään poikaystäväni asuntoon. Yhteensä rahaa meni tämän kuukauden aikana kosmetiikkaan 219,58 €. Tämä on selkeästi suurempi summa kuin mitä nykyään keskimäärin käytän kuussa rahaa kosmetiikkaan, mutta kerrankin kun sitä rahaa oli, niin teki ihan hyvää täytellä varastoja ja hemmotella itseään ihanilla tuotteilla. Suurin osa näistä kuitenkin oli ihan tarpeellisia, vaikka toki niitä heräteostoksiakin joukosta löytyy. Kertokaahan ihmeessä, mikäli haluatte kuulla tarkemmin jostain tuotteesta!

Kuinka paljon te käytätte keskimäärin rahaa kosmetiikkaan kuukaudessa? :)

24 kommenttia:

  1. Hmm, mä veikkaan että tässä kuussa on mennyt alle 50 €. Olen keskittynyt käyttämään jemmoja pois, mutta esim. misellivettä piti ostaa jemmaan, koska tulisi paniikki jos niin tärkeä tuote loppuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jemmojen käyttö tekee hyvää ja samalla tulee myös tilaa uusille tuotteille ;) Mäkin yritän keskittyä käyttämään taas niitä varastoja tyhjiksi ennen uusien tuotteiden ostamista!

      Poista
  2. Mulla meni tässä kuussa puolet vähemmän kuin sulla, on just sellainen keskivertosumma mikä yleensä menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellanen 100 euroa mullakin suunnilleen menee kuukaudessa :) Joko vähän alle tai yli. Nyt tuli selkeesti kompensoitua toi huhtikuun saldo toukokuun ostoksissa :D

      Poista
  3. Kivoja ostoksia!Pitäis ehkä itsekin pitää joskus kirjaa kosmeostoksista🤔Nyt ei oo hajuakaan mitä niihin menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata! Musta tä on ainakin ollut hauska idea ja saapahan myöhemminkin katsella mitä sitä oikein tuli milloinkin ostettua :)

      Poista
  4. Ihania juttuja! Myös ite tuli ostettua vaikka mitä kun oli esimerkiksi omistajapäiviä emotioneissakin :) mutta tästä sitten ainakin noiden halpismeikki essencen puolesta voisi käydä hakemassa tämmösiä limited edition tuotteita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita essencen tuotteita suosittelen kyllä<3 Toivottavasti niitä löytyy vielä laaja valikoima!

      Poista
  5. Mulla vaihtelee todella paljon, mutta tuntuu että oon onnistunut oikeasti pienentämään kosmetiikkaostoksia, mikä on ollut tavoitteena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon onnistunut tossa :) Tää kuu oli ehkä hieman poikkeus, mutta pitemmällä aikavälillä mulla menee nykyään selkeesti vähemmän rahaa kosmetiikkaan kuin vaikkapa vuosi tai pari sitten!

      Poista
  6. Kivoja juttuja! Taisin tässä kuussa itse ostaa kaksi meikkituotetta, mutta muuten sitten pakollisia kosmetiikkatuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Uusilla meikeillä on kiva hemmotella itseään<3

      Poista
  7. Todella kivoja ostoksia! Olisihan se kiva päästä itsekin ostelemaan kaikkea ihanaa, mutta nyt on ollut säästökuuri :D Nyt oon ostanut oikeesti vaan tarpeellisia tuotteita lähiaikoina kuten just tyyliin puuterin ja aurinkopuuterin sekä ruskean huulikiillon edellisen loppuneen tilalle. Tilasin tosiaan ne Bette boxit kesäkuukausille niin niistä saa vähän kokeilla erilaisia tuotteita ja ei tarvi ostella varmaan hetkeen mitään kosmetiikkaa, oon niin innoissani niistä. :')

    Oottelen kyllä palavasti edelleen milloin Sokoksen verkkokauppaan tulisi tosiaan se UD:n Beached paletti, jotta voisin tilata myös sen pohjustuksen. :') Yritän nyt kärvistellä ilman sitä pohjustusta. Toisaalta kesällä ei jaksa meikata, niin eipä niillä ole hätä. Tosin siinä Beached paletissa on niin mahtavia kesäsävyjä että varmasti tulee käytettyä kesällä jos nyt koskaan saan sitä käsiini - toivotaan nyt kuitenkin parasta että kesällä se jo tulisi Suomeenkin, kuten sanoit aiemmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kata! Munkin pitäisi taas aloittaa pieni säästökuuri, mutta tuntuu että aina se raha johonkin menee, vaikken kosmetiikkaa ostaisikaan :D Toivottavasti Bette Boxeista tulisi kivoja ja tarpeellisia tuotteita, niistä saa kivasti varastoiihin täytettä<3 Joo jos kesällä ei pahemmin meikkaa niin ei sillä pohjustajalla niin kiire ole! Toisaalta just kesällä meikatessa se primer olisi aika oleellinen, kun luomet ja iho rasvoittuu herkemmin :D Toivottavasti se paletti tulisi pian Sokokselle myyntiin :)

      Poista
  8. Essencen tuotteet on todella houkuttelevia, mutta en ole niitä jaksanut jäljittää, kun ei heti parissa ekassa paikassa onnistanut. Olisi kiva kuulla sitten aikanaan mitä tykkäät the Ordinaryn Retinoid-emulsiosta:)
    Mä en ole enää tänä vuonna laskeskellut kosmetiikkaostoksiani. En vaan enää jaksanut, mutta jonkin verran on ehkä tullut järkeä ja harkintaa ostoksiin... ehkä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin lähicittarissa on ollut toi limited edition hyllykkö suht tyhjänä. Toi poskipuna löytyi sieltä tänään ja jotain tarroja, mutta muuten ei mitään! Joo kirjoittelen kyllä varmasti tosta Retinoid-emulsiosta juttua jossain vaiheessa :) Haha, niin mäkin luulin että sitä järkeä olisi tullut, mutta toi toukokuun summa kyllä hieman ehkä hirvittää :D No mutta jos ei jatka samalla tavalla läpi vuotta niin ei oo hätää!

      Poista
  9. Nää postaukset on oikeesti tosi mielenkiintoisia :) Tässäkin postauksessa oli monta tuotetta joita tekisi mieli testata, kuten nuo Essencen jutut ja Mossan misellivesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mossan misellivesi kannattaa kyllä napata kaupasta mukaan joku kerta :) Se on tosi näppärä<3 Essencen uutuudet on myös tosi ihania!

      Poista
  10. Mulla kuukausittaiset kosmetiikkaostokset vaihtelee. Joku kuukausi mennään ihan minimisummilla, mutta sitten taas jonain kuukautena tulee tilattua kerralla enemmän :) Mä en kuitenkaan pidä kirjaa omista kosmetiikkaostoksistani, niin en ihan tarkkoja summia edes osaa sanoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla menee oikeestaan täysin samalla tavalla :) Mäkin aloin pitää kirjaa näistä vasta maaliskuussa, mutta toistaiseksi tää on ollut ihan mielenkiintoista :D

      Poista
  11. Todella kiva, kun laitat rehellisesti käyttämäsi summat tänne blogiin :) Ei ainakaan tarvitse kenenkään kummastella tai muuta.. :D Mä en ole vieläkään löytänyt noita Essencen uusia tuotteita :/ Parissa kaupassa käynyt eikä ole ollut mitään.. No ehkä mäkin vielä löydä niitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo turhaan mä näitä summia salailen :D Jos jotakuta ihmetyttää tai kauhistuttaa kuinka paljon mulla menee rahaa kosmetiikkaan niin siinäpähän sitten ihmettelee asiaa :) Ääh tosi tylsää, jos noi on nyt jo niin loppu eikä lisää tule :/ Toivottavasti vielä jostain löytyisi<3

      Poista
  12. Mä en ole enää hetkeen laskeskellut, jossain vaiheessa se vain jäi. Mutta siis vaihtelee tosi paljon! Alkuvuodesta en ostanut juuri mitään ja nyt toukokuun aikana taas tein kaksi isoa tilausta ihon- ja hiustenhoitotuotteita ja ostin Jeffree Starin uuden luomiväripaletin. Eli varastoja täytelty täälläkin! Saa nähdä mihin sen toisen tilauksen tuotteet sitten mahtuu, kun ne saapuvat perille.. Mut pitäähän sitä käyttötuotteitakin joskus ostaa ja mikään kosmetiikkahan ei ikinä ole turhaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en alkuvuonna pahemmin ostellut mitään, mutta nyt sitten sitäkin enemmän kaikkea :D Käyttötuotteita tosiaan on pakko hankkia aina silloin tällöin ja itseään on myös kiva hemmotella joskus muullakin kosmetiikalla. Kuten vaikkapa tolla Jeffreen paletilla<3 ;)

      Poista

Kiitos kommentista!