tiistai 8. toukokuuta 2018

Lip Monthly - Huhtikuu 2018


Moikka :) Tänään olisi luvassa taas pitkästä aikaa hieman positiivisempaa postausta liittyen Lip Monthlyyn! Maaliskuun Lip Mohtlyhan oli mulle täydellinen floppi ja pahin pettymys kauneusboksien suhteen ikinä, joten oli erittäin mukavaa olla vaihteeksi oikeasti tyytyväinen pussukan sisältöön. Mainitsin maaliskuun pussukan esittelyn kohdalla, että olin jo lähestulkoon valmis lopettamaan tilaukseni, mikäli sama meno jatkuisi, mutta ainakaan toistaiseksi en sitä aio tehdä. Lip Mohtlyhan ei ota uusia asiakkaita Suomesta, joten en tiedä mitä tapahtuisi, jos itse katkaisisin nyt tilaukseni. Onhan mulla tämä ollut jossain vaiheessa muutaman kuukauden ajan tauolla, mutta silloin tilaukseni ei muutenkaan ollut jatkuva vaan tilasin Lip Mohtlyn aina kolmeksi kuukaudeksi kerralla. Pelko siitä, etten tätä pussukkaa enää itselleni ikinä saisi, onkin syy sille etten tilausta haluaisi lopettaa, vaikka sisällöt välillä vähän kummallisia ovatkin.


Tässä huhtikuun Lip Monthlyn sisältö. Neljä huulimeikkituotetta, joista kaikki olivat mulle uusia tuttavuuksia. Joukosta löytyi myös yksi uusi brändi ja kaiken kaikkiaan kokonaisuus vaikutti ensisilmäyksellä hurjan mielenkiintoiselta. Ei tämä missään nimessä saamani Lip Monthly ole, mutta mulle tärkeintä näissä onkin nykyään se, että pussukat saapuvat perille ehjänä eivätkä ne ole täynnä jämätuotteita. Ymmärrän totta kai sen, että tuotteet eivät aina voi olla juuri niitä itselle kaikkein mieluisimpia, mutta onneksi mulle kelpaa todella monentyyliset huulimeikkituotteet! Tämän pussukan sisältö oli kokonaisuudessaan tuhat kertaa parempi kuin maaliskuussa tulleen Lip Monthlyn ja toivon todella, että sama meno jatkuu myös tulevaisuudessa.


City Colorin Be Matte Lipstick tuli pussukasta sävyssä Melon. Sävy on todella kaunis viileän vaaleanpunainen ja huulille se levittyy suhteellisen kauniisti. Väri alkaa kuitenkin melko herkästi paakkuuntuaa huulilla, varsinkin huulipunaa lisätessä, eikä lopputulos ole silloin enää kovinkaan kaunis. Tämä mattapuna myös kuivatti huulia jonkin verran, joskaan ei niin pahasti kuin monet muut mattaiset punat. Ihan ok huulipuna, mutta ei herättänyt mussa mitään riemunkiljahduksia. Pakkaus on myös vähän turhan halvan oloinen ja näköinen mun makuuni, mutta toisaalta tämähän onkin todella edullinen tuote. City Colorilta on aiemmin tullut Lip Monthlysta jokin huulikiilto eikä sekää ole mun suosiooni päässyt. Kiva oli kuitenkin kokeilla tätä, vaikka tuskin tämä enää toista kertaa mun huulille päätyy.
Hinta: noin $6,00.


Seuravaaksi mulle ihan vieras merkki eli Mally Beautyn Ultimate Performance Lip Shellac, jonka sain itse sävyssä Perfect Nude. Tämä on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan voimakkaasti ruskeaan taittava nude huulikiilto. Sävy on mun mielestäni ehdottomasti enemmän syksyyn kuin nyt alkavaan kesään sopiva, mutta huulikiilto itsessään yllätti oikein positiivisesti! Huulille levitettäessä se tuntuu melko tahmealta, mutta huulituntuma on kuitenkin loppujen lopuksi oikein mukava ja vaikka pientä tahmaisuutta onkin havaittavissa, ei se ole lainkaan häiritsevää. Huulikiillon sävy peittää myös täysin huulten oman sävyn ja jättää huulille todella kauniin kiillon. Täytyy muistaa ottaa tämä parempaan käyttöön viimeistään loppukesästä, sillä tämä on ehdottomasti yksi parhaimmista huulikiilloista, joita tällä hetkellä omistan.
Hinta: noin $21,00.


Bellápierre Cosmeticsin Kiss Proof Lip Crème oli yksi pussukan mielenkiintoisimmista tuotteista. Tämä nestemäinen huulipuna tuli viileän vaaleanpunaisessa, violettiin taittavassa sävyssä Antique Pink. Sävy on hurjan kaunis, vaikkakin tällaisia multa löytyi jo entuudestaan. Sävyn kauneuteen ne hyvät puolet sitten aika pitkälti jäävätkin, sillä muilta ominaisuuksiltaan tämä huulipuna muistuttaa todella paljon NYX:n Lip Lingerie -punia. Ja kuten monet lukijani ehkä muistavat, mä en pidä niistä yhtään. Tällä huulipunalla kestää tovi kuivua mattaiseksi ja huulet tuntuvat tahmaisilta todella pitkään huulipunan levittämisen jälken. Lopulta huulipuna myös kuivattaa huulia todella paljon. Ruokailu ei niinkään vaikuta huulipunan pysyvyyteen, mutta muuten tämä lähtee kyllä sitten kulumaan päivän aikana huulilta pois ja mikäli tätä erehtyy lisäämään huulille, muodostaa puna huulille "rämmäleitä", jotka sekä näyttävät rumilta että tuntuvat todella inhottavilta. Tämä käyttäytyy mun huulilla siis aika pitkälti täysin samalla tavalla kuin Lip Lingeriet, eli ei kiitos. Kerran käytin tätä ja siihen loppui meidän yhteinen matkamme.
Hinta: noin $20,00.


Starlooksin "Master" Lipstick on aivan mielettömän suloinen pieni huulipuna, joka kuuluu brändin "Perfect Size" -kokoelman. Kokoelma sisältää siis pienempikokoisia meikkituotteita, joiden sanotaan olevan yleensä noin 70% täysikokoisen tuotteen koosta. Master Lipstick on sävyltään lämmin rusehtavan punainen. Tämä osoittautui pussukan parhaimmaksi tuotteeksi, vaikka sävy onkin mun mielestä paremmin syksyyn sopiva ja se on itse asiassa aika lailla täysin sama kuin erään omistamani benecosin huulipunan sävy. Huulipuna tuntuu huulilla miellyttävältä eikä se kuivata huulia lainkaan. Pysyvyyskin on ihan hyvä, ei mitään huippuluokkaa, mutta omiin tarpeisiini riittävä. Ruokailun jälkeen punaa saa lisätä huulille, mutta se ei ole itselleni koskaan ollut mikään ongelma. Olisi ollut mukava saada tästä huulipunasta jokin hieman pirteämpi ja keväisempi sävy, sillä tämäkin taitaa jäädä odottelemaan syksyn saapumista. Muuten olin kyllä oikein iloinen tästä tuotteesta!
Hinta: noin $12,00.


Tässä vielä swatchit kaikista tuotteista samassa järjestyksessä kuin missä ne tässä postauksessa esittelinkin:

  • City Color Be Matte Lipstick sävyssä Melon
  • Mally Beauty Ultimate Performance Lip Shellac sävyssä Perfect Nude
  • Bellápierre Cosmetics Kiss Proof Lip Crème sävyssä Antique Pink
  • Starlooks "Master" Lipstick

Pussukan kokonaisarvo oli noin $59,00 eli kyllähän tässä taas rahoille sai vastetta. Itsehän maksan pussukasta suunnilleen 11 euroa kuukaudessa eli hinta ei todellakaan ole paha. Tällä kertaa sisältö ei ollut ihan paras mahdollinen juuri mulle, mutta olen silti tyytyväinen, että tämänkertaisesta pussukasta ei paljastunut niitä iänikuisia jämätuotteita! Jään odottelemaan toukokuun pussukkaa ja toivottavasti se sisältäisi joitain ihania kesäsävyjä ♥

Miltä sisältö vaikuttaa? Herättikö jokin tuote mielenkiinnon? :)

16 kommenttia:

  1. Kerrankin tässä oli mua viehättäviä sävyjä, aika usein ollut tosi nudeja ja violettejä joista en niin välitä. Nää on kaikki nättejä. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä se huono puoli, ettei sävyjä juurikaan saa itse päättää ja monesti tuleekin sitten sellaisia sävyjä, jotka ei niin itseään miellytä. Kiva että tämän pussukan sävyt kolahtivat suhun!

      Poista
  2. Mukava, että Lip Monthly on vähän petrannut tahtia. Toivotaan, että tästä taso vaan kasvaa:) Minusta tämänkertaiset huulituotteet ovat sävyjensä puolesta tosi kivoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon ihan samaa :) Sävyt oli munkin mielestä kivoja, joskaan ei kovin keväisiä kaikki!

      Poista
  3. Kivan oloinen pussukka :) Tuon viimeisen punan sävy on hurjan kaunis, käyttäisin tuota mielellään itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on ihan hurjan kaunis :) Suosikkini tästä pussukasta<3

      Poista
  4. Kiva että tällä kertaa tuli ehjä ja mieleinen pussukka! Huulituotteiden sävyt tässä pussukassa on sellaisia mitä voisin itsekkin käyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, musta tuntuu että oon nykyään iloinen pelkästään siitä, että pussukan sisältö on ehjä eikä se sisällä jo aiemmin tulleita tuotteita :D Sävyt ilmeisesti kolahti aika moneenkin teistä<3

      Poista
  5. Mun mielestä todella kivoja tuotteita kaikki! :) Mä itse käytän Nyxin lip Lingereitä sillee, että laitan huulirasvaa joko ennen huulipunan laittoa tai sen jälkeen :) Mulla ne toimii tosi hyvin ja tykkään. Toki onhan ne vähän tahmeita, mutta huulirasva saa ne näyttämään kauniilta ja paakkuja ei tuu, kun ei laita liikaa siihen päähän sitä huulipunaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muista testasinko ikinä Lip Lingerieitä huulirasvan päällä, mutta toisaalta en kyllä tykkää käyttää huulipunia, joiden kanssa joutuu tekemään ties mitä, jotta ne näyttää ja tuntuu hyvältä :D Enää en edes omista noita! Mutta ihan mahtavaa, että sä oot löytänyt hyvän tavan käyttää noita punia, niissä kun on hurjan kauniit sävytkin<3

      Poista
  6. Mä niin haluaisin tällaisen vaikka ihan Suomeenkin, olisi kiva tilata kun huulituotteista tykkää ja oon ruvennut niitä kovasti käyttämään. Ja käyttäisin varmaan enemmänkin jos olis mistä valita, tätä tilaamalla pian olisikin varmasti :'D Hirmu harvoin ostan yksittäisiä, joku jota palavasti haluan niin ostan, mutta muuten helpommin ostaisin pakkauksina :D Enkä tiedä miksi, kun tietystihän se parasta olis itse valita ne sävyt :') Kauniita tuotteita oli tässä pussukassa, harmi vain että yksi paakkuuntui ja toinen kuivatti.. Sävyt oli kutienkin ihastuttavia, vaikkakin yksi vain sellainen keväinen/kesäinen mun makuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei olis yhtään hullumpi idea saada tällainen pussukka myös Suomeen! Mä tykkään näistä pussukoista just sen takia, että näistä tulee myös sellasia tuotteita, joita ei itse olisi kaupasta valinnut ja joihinkin sävyihin oon ihastunut täysin vaan Lip Monthlyn takia. Toki joukkoon mahtuu sitten niitä pettymyksiäkin, kuten tässäkin pussukassa, mutta se 11 euroa ei oo iso hinta, jos sillä saa edes pari kivaa tuotetta :) Tässä ei tosiaan ollut mitenkään kovin keväiset sävyt, mutta toivottavasti toukokuun pussukassa taas olisi!

      Poista
  7. Nyt oli oikeasti huulimeikkituotteita, eikä jotain sinnepäin. Bellapierre olisi mua eniten kiinnostavin, koska olen viime aikoina ihastunut nestemäisiin puniin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan! :D Mä taas oon käyttänyt viime aikoina yhä vähemmän ja vähemmän nestemäisiä huulipunia, mutta eiköhän ne mullakin käyttöön pääse viimeistään taas syksyllä :)

      Poista
  8. Tosi kiva, että oli positiivinen pussukka tässä kuussa! 😊 kaikki vaikuttavat kivoilta, mutta sävyt olisivat toki voineet olla kirkkaammat. Huulikiilto olisi varmasti ollut mulle mieleinen, sillä oon tällä hetkellä koukussa niihin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt olin taas kerran tyytyväinen sisältöön, vaikka ihan kaikki tuotteet ei niin mieluisia olleetkaan :D Kesäisempiä sävyjä olisin mäkin toivonut, mutta ehkäpä ensi kuussa niitä tulee<3

      Poista

Kiitos kommentista!