keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Välillä ihmetyttää..

Bloggaamisessa ja muussa somemaailmassa törmää oikeastaan päivittäin pienempiin tai suurempiin ihmetyksen aiheisiin. Päätin lopulta kirjoittaa aiheesta postauksen ja kokosin tähän muutamia asioita, jotka mua ovat viime aikoina mietityttäneet ja ihmetyttäneet. Näitä asioita ei kannata ottaa henkilökohtaiseti, jos jokin kolahtaa juuri suhun, sillä en koita tällä postauksella syyllistää yhtään ketään enkä kohdista näitä asioita kehenkään tiettyyn henkilöön. Nämä ovat vain sellaisia asioita, joita itse en aina ihan ymmärrä ja jotka mussa aiheuttavat sitä ihmetystä, kun somen ihmeellisessä maailmassa pyörin! Kaikkea ei toki tarvitsekaan ymmärtää, mutta välillä tekee hyvää päästä myös sanomaan asioita ääneen ;)


1. Arvontaan osallistuttaessa ei lueta sääntöjä.
- Tähän varmaan jokainen arvonnan järjestänyt on joskus huomannut. Ihmiset ovat kyllä hanakasti osallistumassa blogeissa, Facessa ja Instassa järjestettäviin arvontoihin, mutta eivät vaivaudu lukemaan ohjeita tai ainakaan noudattamaan niitä. Mä olen parin viime arvontani kohdalla lisännyt ohjeisiin maininnan, etten huomio puutteellisesti lähetettyjä kommentteja arvonnassa ja näin olen myös toiminut. Rehellisesti sanottuna oon sitä mieltä, että jos joku arpoo blogissaan tai muualla ilmaista tavaraa jollekulle, arvontaan osallistuvilta henkilöiltä voi silloin olettaa sitä sääntöjen lukemista ja noudattamista. Toki se sähköpostiosoite tms. saattaa unohtua ihan vahingossakin, mutta mites kun arvontaan osallistutaan myös joskus sellaisissa postauksissa, missä ei ole mitään arvottavaa?

2. Arvontaan osallistutaan monta kertaa.
- Instassa löytyy toki monia arvontoja, joissa osallistua voi niin monta kertaa kuin haluaa esimerkiksi tägäämällä aina uuden henkilön uuteen kommenttiin. Useimmissa arvonnoissa on kuitenkin periaatteena yksi arpa per henkilö, niin myös munkin blogini arvonnoissa, jos en sitten erikseen tarjoa esimerkiksi rekisteröityneille lukijoille toista arpaa. Mä näen välittömästi punaista, jos joku yrittää osallistua arvontaan useamman kerran ja jätän tässä tapauksessa kyseisen ihmisen kaikki kommentit huomioimatta. Eri juttu, jos kommentti vaikka vahingossa lähtee kaksi kertaa, tällaiset otan tietysti huomioon.


3. Instagramissa aletaan seurata ja lopetetaan seuraaminen lähes välittömästi.
- Tätä huomaa ihan jatkuvasti ja pointtinahan näillä ihmisillä on kasvattaa omaa seuraajamääräänsä. Ensin he alkavat seurata sua, mutta hetken päästä lopettavat seuraamisen riippumatta siitä aloitko sinä seuraamaan heitä vai et. En mä sitä "follow for follow" -logiikkaakaan ihan ymmärrä, mutta tämä nyt pinnalla oleva "follow to unfollow" on jotain ihan käsittämätöntä. Mulla ei riittäisi pokka alkaa seurata suurta määrää ihmisiä vaan siinä toivossa, että saisin heistä itselleni seuraajia ja sitten sen jälkeen lopettaa näiden ihmisten seuraaminen. En näe tossa mitään järkeä. Ja mua ärsyttää ihan suunnattomasti ihmiset, jotka tota harrastavat. Joitain kertoja oon toki alkanut seurata tällaisia ihmisiä, mutta jos parin päivän jälkeen satun huomaamaan, että he eivät enää seuraa mua, olen myös poistanut heidät omista seurattavista. Ja tämä ihan sen takia, että vaikka tilin sisältö olisi kuinka mieluinen mulle, en halua seurata ihmistä, joka kalastelee seuraajia tällä tavalla.

4. Selän takana pahan puhuminen ja arvostelu.
- Tätä näkee ihan joka puolella, mutta valitettavasti myös sellaisissa kauneuteen ja kosmetiikkaan liittyvissä yhteisöissä ja ryhmissä, joissa tällaista ei tosiaan olettaisi näkevän. Milloin kauhistellaan sitä, kuinka joku voi arkena käyttää niin paljon meikkivoidetta ja milloin jonkun kulmat on aivan kamalat ja ihan liian tummat. Sitten kuitenkin samaan aikaan herkästi tälle arvostelun kohteena olevalle ihmiselle kommentoidaan, että "Voi kun kiva meikki sulla on! ♥♥". Kaksinaamaisuus inhottaa mua ja mun mielestä on hieman hassua, että ihmiset, jotka ovat itsekin paljon tekemisissä meikkien ja kosmetiikan kanssa ja tavalla tai toisella harrastavat meikkaamista ym. kommentoivat tällaisia asioita selän takana. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää eikä kaikesta tarvitse pitää, mutta mitä jos edes yritettäisiin ymmärtää, että ehkä se kyseinen henkilö tykkää juuri siitä tyylistä? Se voi olla hyvin kaukana siitä, mitä itse haluat omaan naamaasi laittaa, mutta täytyykö sitä silti kauhistella suureen ääneen toisen selän takana. Asioista voi totta kai keskustella ja mielipiteensä jokainen saa esittää, mutta senkin voi tehdä niin monella tavalla. Aina ei tarvitse olla lyttäämässä ja haukkumassa toista.


5. Lähetetään täysin sama kehukommentti kymmeniin eri blogeihin.
- Näihin ei ehkä enää nykyään törmää ihan niin usein kuin vielä jokin aika sitten, mutta varmasti monet ovat joskus huomanneet eri blogien kommenttibokseissa niitä sanasta sanaan kopioituja kommentteja, joissa blogia kehutaan. Eikä siinä mitään, jos kommentin kirjoittaja oikeasti haluaisi sitä kyseistä blogia kehua, mutta alkaahan se hieman epäilyttää, jos tismalleen sama kommentti postataan kymmeneen eri blogiin kahden minuutin sisällä. Ja näistä kommenteistahan lähes poikkeuksetta löytyy myös linkki kommentin jättäjän omaan blogiin. Jokainen voi tässäkin miettiä, mikä niiden kommenttien pointtina todella on. Kommentteja ja kehuja on totta kai aina mukava saada, mutta ne kehut menettävät aika nopeasti ainakin mun kohdallani merkityksensä, jos huomaan taustalla olevan tällaista toimintaa.

Onneksi bloggaaminen on kuitenkin pääasiassa aivan ihanaa eivätkä nämäkään asiat ole sellaisia, joiden kanssa en pystyisi elämään ;) Välillä on vaan ihan hyvä päästä sanomaan mitä asioista oikeasti ajattelee! Ja tosiaan, en yritä syyttää tällä postauksella yhtään ketään ja jokainen toimikoot kuten parhaaksi näkee. Yksi ei ymmärrä yhtä eikä toinen toista, ja nämä nyt sattuvat olemaan niitä asioita, jotka eivät aina mun järkeeni mahdu :)

Mikä teitä kummastuttaa blogi- tai somemaailmassa?

32 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus! Mun mielestä on hyvä sanoa mielipiteensä ääneen ja oon kyllä samaa mieltä joka kohdasta. Mun mielestä tuo seuraajien kalastelu joko kohdan 3 tai 5 mukaan on aika surkuhupaisaa. Itse en todellakaan tee videoita ison seuraajamäärän toivossa vaan puhtaasti siksi, että haluan jakaa oman innostukseni kosmetiikasta. Ne joita videoni kiinnostavat, löytävät ne kyllä ilmankin, että menen tyrkyttämään kanavaani muiden ihmisten videoiden kommennteihin :D

    Tuo kohta 4 saa mun veren kiehumaan! Mä en vaan voi käsittää, että minkä takia pitää arvostella toisten meikkivalintoja. Itse meikkaan aika paljon ihan arkisinkin, koska mun mielestä luonnollinen meikki ei vaan mulla näytä niin hyvältä ja koska teen vuorotyötä enkä ole perheellinen, mulla on useimpina päivinä aikaa laittautua niin paljon kuin huvittaa. Ei mua silti haittaa se, jos joku muu jättää meikkaamatta tai meikkaa vain vähän. Rehellisesti sanottuna en edes kiinnitä muiden meikkeihin huomiota, ellei toisella sitten ole taitavasti tehty voimakkaampi meikki :)

    Yksi mikä mua kummastuttaa, on kysymysten esittäminen, jos kysymykseen löytyy jo vastaus postauksesta/videosta. Varsinkin Youtubessa näitä näkyy olevan, itselle on sattunut ehkä yksi tällainen kommentti. Jos kysymykseen on selkeä vastaus videolla tai infoboxissa, niin en kyllä vaivaudu vastaamaan :D

    Ja toinen mikä mua kummastuttaa/suorastaan ärsyttää, on jos bloggaaja/tubettaja ei vastaa kommentteihin (riippuen tietysti kommentoijien määrästä, aina ei voi ehtiä vastaamaan ihan kaikkeen, jos kommentteja tulee satoja tai jopa tuhansia). Jos joku on kiinnostunut mun videon katsomisesta ja kommentoi, niin arvostan sitä todella paljon ja todellakin vastaan kommenttiin. Mun mielestä kommentteihin vastaamatta jättäminen kertoo siitä, että bloggaaja/vloggaaja ei oikeasti arvosta seuraajiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin pitkään uskallanko tätä postausta julkaista, kun pelkäsin saavani kuraa niskaan tän takia, mutta onneksi uskalsin! Mua ei sinänsä blogikommenteissa haittaa, vaikka joku siihen loppuun laittaisikin bloginsa osoitteen, jos se kommentti muuten on ihan ok eikä just sellanen kävijöidenkalastelukommentti :D

      Toisten meikki- ja kosmetiikkavalintojen arvostelu on jotain aivan käsittämätöntä. Ei kaikesta tarvitse itse tykätä, mutta pitääkö silti alkaa haukkua toisen ulkonäköä ja meikkivalintoja? Mullakaan sellanen pelkkä ripsari+meikkivoide tyyppinen meikki ei näytä ollenkaan hyvältä mun mielestä. Mä jätän sitten mieluummin kokonaan meikkaamatta, jos en jostain syystä jaksa tai ehdi tekemään meikkiäni "kunnolla".

      Oon myös huomannut, että joskus postauksen kommentteihin satelee kysymyksiä, joiden itse postauksestakin löytyy jo vastaus, mutta mä en kovin usein oo sellasia saanut. Onhan se vähän jännä kysyä jotain, mihin olettaisi juuri lukeneen vastauksen, mutta toisethan vaan silmäilee postaukset läpi eikä katso videoita alusta loppuun. Se onkin sitten asia erikseen, olisiko se video ehkä kannattanut katsoa kokonaan läpi niin ei olisi tarvinnut kysellä siinä esille tulleita asioita :D

      Toi kommentteihin vastaamatta jättäminen on myös asia, mitä itse vihaan. Tai no viha on aika voimakas sana, mutta sen verran ärsyttää, että lopetan usein tällaisten bloggaajien blogien lukemisen. Tai vaikka ehkä postaukset lukisin, en ainakaan kommentoi. Miksi kirjoittaisin kommentin ihmiselle, jota se ei kiinnosta? Tulee vähän sellanen olo, että onko sitä kommenttia edes luettu, jos siihen ei mitenkään reagoida!

      Poista
  2. Kiva postaus! :)

    https://nouw.com/funfitfash

    Eiks tää ois just oikeaoppinen spämmikommentti? :) Ei siis todellakaan ole tarkoitus kommentoida näin, mutta näihin olen törmännyt ja omaksi ilokseni tätä on nykyään näkynyt vähemmän. Instassa myös monet yritykset ja etenkin eräs plastiikkakirurgaa tekevä yritys follaa/unfollaa munkin instaa varmaan kerran viikkoon ja aina se jaksaa naurattaa, että kuka sitä sometiliä oikeasti ees hallitsee :D Samaistun myös tuohon arvontahommaan ja aina mietin, että eikö ihmiset oikeasti viitsi lukea arvontapostausta edes sääntöjen verran. Ilmeisesti aina ei. Välillä myös pelkkiä linkkejä satelee parikin vuotta vanhoihin linkkaa blogisi-postauksiin? :D Niihin myös usein jätetään pelkkä linkki, vaikka on pyydetty pientä esittelyä. Liekö se linkki jo itsessään niin mielenkiintoinen, että koukutun blogiin täysin? Jätän nämä pelkät linkit huomiotta näitä postauksia tehdessä.

    Ps. Mukana arvonnassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah naurahtelin ääneen tälle sun kommentille :D Toi kyseinen plastiikkakirurgiayritys piinasi muakin jossain vaiheessa. Lopulta estin muutamankin heidän firmansa eri ig-tilin ja nyt en oo pitkiin aikoihin enää saanut niitä seuraamisilmoituksia! Onneksi :D Oli meinaan pikkusen rasittavaa.. Sama kun joku ulkomaalainen firma tms. laittaa vähän väliä mun vanhoihin kuviin tiettyjä samoja kommentteja, joissa pyytää katsomaan myös oman tilinsä. Voisikohan ne joskus tajuta luovuttaa?

      Jotkut ihmiset menee vissiin jollain tavalla vähän "sekaisin" siinä kohtaa, kun arvotaan jotain tai on muuten mahdollisuus saada omalle blogille huomiota. Siinä vaiheessa ei enää tajuta lukea sääntöjä tai päivämääriä vaan osallistutaan sen ilmaisen tavaran/huomion toivossa. Varmaan pelkkää ajattelemattomuutta monilla, mutta kyllähän tollanen vähän ärsyttää..

      Poista
  3. Mä oon kaikista niin samaa mieltä! Mulle tulee päivässä varmaan kymmenen noita kalastelu seuraajia ja sen takia en valitettavasti katso enää kenenkään uuden seuraajan profiilia läpi, katson siinä vaiheessa kun nään uusia naamoja tykkääjissä. Muistan myös tuon ajan kun blogeissa kalasteltiin seuraajia ja aina tyyliin sillä samalla kehukommentilla. Sain kerran yhdeltä tytöltä niitä vaikka kuinka monta ja teki vain mieli kommentoida, että perkele mä seuraan sua jo, lopeta :D No mä lopetin sitten sen seuraamisen :D
    Tää oli hyvä postaus, oon pohtinut tämän tyylistä postauta itsekin, mutta taidan ottaa mukaan muunkin sosiaalisen median, koska eniten harmaita hiuksia saan Facebookista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katson kyllä lähestulkoon aina uudet seuraajat läpi, mutta siinä vaiheessa kun tyypillä itsellään on tuhansia seuraajia ja hän itse seuraa ehkä 300 ihmistä, klikkaan itseni hyvin äkkiä pois. En todellakaan usko, että kyseinen ihminen haluaisi mua todella alkaa seurata vaan kyseessä on 99% todennäköisyydellä just sellanen seuraajankalastelu. Haha mäkin olisin tossa kohtaa varmaan lopettanut sen ihmisen seuraamisen, mulla ei hermo kestäisi tollasta :D

      Innolla odotan mitä sanottavaa sulla on asiasta :) Uskon, että sä sanot vielä suoremmin ja tiukemmin asiat kuin mä ;D ♥

      Poista
  4. Voisin kyllä allekirjoittaa itsekin kaikki kohdat! Tuota en kyllä ole vielä bongannut, että samaa kommenttia tungetaan useampaan blogiin, mutta johtuu todennäköisesti siitä, että itse nyt pienokaisen syntymän myötä olen vähän pystynyt netissä pyörimään ja tämä on vähentänyt myös merkittävästi valitettavasti muiden blogien seuraamista :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot samoilla linjoilla mun kanssa :) Tota näkyi tosi paljon joskus jokin aika sitten, viime aikoina en oo itsekään noihin samalla tavalla törmännyt! Ja selkeesti enemmän noita viljeltiin ihan lifestyleblogeihin :) Mutta ehkä tää ilmiö on jo rauhoittunut, toivottavasti ainakin :D

      Poista
  5. Tää "3. Instagramissa aletaan seurata ja lopetetaan seuraaminen lähes välittömästi." Todella ärsyttävää. Mähän nykyään monesti ton takia tarkkailen useita viikkoja jos joku alkaa seuraamaan, että lopettaako seuraamisen, koska en halua tukea tollaista toimintaa. Joskus tietenkin menee itsekin vipuun ja sitten teen samalla tavalla kuin sinä eli unfollaan tyypin, jos on alkanut seuraamaan tiliäni vain uuden seuraajan toivossa, ei siksi, että tilini häntä oikeasti kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tarkkailin jossain vaiheessa ja sitä mukaan myös poistin itseni seuraajista, jos mut oltiin poistettu. Mä en vaan ymmärrä miksi kukaan tekee tollasta.. Tai no siis niiden seuraajien toivossa tietysti, mutta mulle jää ainakin tollasista ihmisistä tosi paha maku suuhun enkä halua sellaisten toimintaa tukea millään tavalla! Itse en ainakaan seuraa enkä aio jatkossakaan seurata ketää, kenen tiliä en oikeasti sen sisällön takia halua seurata.

      Poista
  6. Hyviä pointteja kaikki, joista olen sun kanssa ihan samaa mieltä! Eniten omalle kohdalle on sattunut tota Instagramin "Follow to unfollow" -ilmiötä, joka on munkin mielestä ihan sairaan ärsyttävää... Jotkut tekevät myös sitä, että tykkäävät esim viidestä tai kymmenestä kuvasta peräkkäin, jotta heidät ikään kuin huomattaisiin. En tiedä, onko tässä samanlainen seuraajien kalastelu taustalla, mutta ainakin omat epäilykseni heräävät aina :D

    Oon myös ihan samaa mieltä tosta Katariinan mainitsemasta pointista, että varsinkin Youtubessa näkee kommenttiboksissa tosi paljon kysymyksiä, joihin löytyy vastaus itse videosta. Se on todella ärsyttävää, vaikka en itse videoita teekään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo tota huomaa myös, että tykätään useista kuvista putkeen! Mutta mulla on monet tollaset alkaneet seurata ja myös pysyneet seuraajina, että ehkä joillain on taustalla se, että ne kuvat oikeasti miellyttää :D Löytyy sitten toki niitäkin, jotka ei edes ala seurata tai lopettaa sen lähes heti.. Mä en oo niin paljon videoiden kommentteja seuraillut, että olisin tohon kiinnittänyt huomiota, mutta uskon että ärsyttää, varsinkin sitä videon tehnyttä henkilöä!

      Poista
  7. Hihhii, olen niin samoilla linjoilla sun kanssa joka kohdasta 😀 Ja tuo Insta-käytös, jossa seurataan ja lopetetaan sit heti seuraaminen..todella säälittävää ja jos vaan satun huomaamaan, lopetan minäkin seuraamisen. Joskus on tehnyt melkeinpä mieli lähettää vielä yksityisviesti, miksi lopetin tyypin seuraamisen mutta olen vielä pitänyt itseni ruodussa 🤣 Nyt olen tiukentunut tosi paljon lähdenkö seuraamaan jotain takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes kiva kuulla! Joo välillä alkaa oikeesti lähestulkoon kiehumaan, kun huomaa tota seuraamisen lopettamista heti sen jälkeen, kun tyyppi on alkanut seurata. Mä myös katson aika tarkkaan alanko seurata ihmistä, joka on mua alkanut seuraamaan. Tossa ylempää just sanoinkin, että jos joku mua seuraamaan alkanut seuraa vain paria sataa muuta, mutta hänellä itsellään on tuhansia seuraajia niin en ala. Kyseessä on lähes varmasti silloin vaan seuraajien kalastelu eikä mun tilini sitä ihmistä oikeasti kiinnosta!

      Poista
  8. Komppaan kyllä kaikkia näitä kohtia. Ihan älyttömän hyvä teksti täynnä pelkkä asiaa!

    Seuraajien kalastelu on kyllä kieltämättä ihan älyttömän raskasta. Mä en itse henkilökohtaisesti välitä seuraaja määristä vaikka ne tässä blogi/vlogi/some skenessä vaikuttaakin välillä ihan älyttömästi. Mä teen tätä hommaa omasta intohimosta ja on mahtavaa jakaa se intohimo niiden satojen jopa tuhansia vähempien seuraaja määrien kanssa koska silloin seuraajissa on todellakin sellaisia jotka on kiinnostunut samoista aiheista!

    Ja yhtenä ärsyttävimmistä asioista on bloggaamisen vähättely, mutta arvonnoissa esimerkiksi ollaan mukana sillä jaossa on ilmaista kamaa. Vaikka tää onkin ihanaa hommaa niin välillä tietyt asiat pistää itelläkin silmään.

    Pakko kyllä vielä tähän sanoa, että Katariinan kommentti kiteytti aikalailla myös mun ajatukset tän tekstin lisäks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! :) Joo siis mäkään en oo missään vaiheessa jaksanut sen kummemmin miettiä omia seuraajamääriä, vaikka toki se aina ilahduttaa, jos huomaa määrän kasvaneen. En muutenkaan kirjoita blogia sillä tavalla tavoitteellisesti kuin monet muut, sillä en mä tällä tienaa rahaakaan esimerkiksi lainkaan. Ihan harrastepohjalta siis teen tätä, jolloin ne seuraajamäärätkään ei oo niin merkityksellisiä :)

      Joo kummasti sitä ollaan osallitumassa arvontoihin, vaikka samaan aikaan toisaalla voidaan vähätellä bloggaamista ja varsinkin sitä, että ihmiset kirjoittaa näinkin "pinnallisista" asioista ja käyttää vielä kaiken lisäksi rahaansa kosmetiikkaan :D No mutta jokainen tyylillään ja mulle on sinänsä ihan samantekevää kuka mun arvontoihin osallistuu, kunhan ne ohjeet vaan luetaan ja niitä noudatetaan :)

      Poista
  9. Näitä asioita on hyvä nostaa esille! Jotenkin tämä nykymaailma on tällaista.
    Noista pointeista moni kuulosti tutulle, valitettavasti.
    Joidenkin päähommaa tuntuu olevan toisten arvostelu, arvontoihin osallistuminen, yritys saada typerin keinoin itselleen lisää seuraajia jne. Get a life! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep oon ihan samaa mieltä sun kanssa. Ja on ollut tosi kiva kuulla muidenkin bloggaajien ajatuksia näistä asioista! En oo ainakaan ihan yksin, kun monet tuntuu olevan täysin samoilla linjoilla mun kanssa :D

      Poista
  10. Hyviä kohtia Linda! Mulla on tullut lisää edellisestä postauksestani mitä oon huomioinut ja mitkä ärsyttää blogimaailmassa ja pitäis ehdottomasti alkaa väsäämään sitä kakkos osaa tälle! :D Nää on niin huippuja ja joskus saattaa löytää kohtia joissa näkee ehkä vähän itseään (näissä en nyt tosin nähnyt, mutta joskus muualla samaistuin). Ja se ei tosiaan paha juttu ole, saattaa avata vaan omia silmiä :'D

    Nää sun kohdat on kyllä just sellasia mitkä itseäkin ärsyttää. Joskus oon jopa törmännyt blogimaailmassa tuohon 4. kohtaan muutamia vuosia sitten ja mietin miten sellainen yläaste meininki voi olla mahdollista kun kaikkien pitäs olla aikuisia. No ei siitä pääse vaan mihinkään että tuota tapahtuu iästä riippumatta varmasti läpi elämän missä tahansa paikassa. :D

    Siis tuo kohta 5. Mäkään en millään ymmärrä tuota, mutta siitä huolimatta sillon tällön kun niitä spämmi kehu kommentteja blogiini tipahtaa, niin mä vaan käyn silti selaamassa kyseisen kommentin jättäjän blogin, luen jonkun postauksen ja jätän kommentin (yleensä vielä ajatuksella kirjoitetun ja jopa pitkähkön tapani mukaan). En ymmärrä miksi, tuskinpa koko mun kirjoitusta on edes luettu ym. :'D Toi tapa on niin pinttynyt muhun, kun alkuaikoina tuli niin hyviä löytöjä "vierailu vierailusta" tyylillä. Toki nuo kyseiset alkutaipaleen löydöt on pysyneet edelleenkin matkassa (tai ovat lopettaneet bloggauksen) ja kommentteja vaihdellaan puolin ja toisin vieläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen innolla sun kakkososaa, näistä aiheista kun ei koskaan voi liikaa puhua ja ehkä näiden ääneensanominen myös hieman herättelee muita! :) Ja onhan se kiva kuulla muilta bloggaajilta, että samoja asioita ollaan huomioitu ja samat jutut ärsyttää. Aina vaan vähän pelottaa, että joku vetää sen kuuluisan herneen nenään, mutta siinä sitten vetää. Ei mun ole tarkoitus ketään tuomita tai lynkata, vaikka mielipiteeni ääneen sanonkin.

      Oi vitsit sä oot kyllä kiltti, kun jaksat tehdä noita vastavierailuja toisen blogiin, vaikka huomaisit sen olevan just tollanen spämmikommentti :D Mä en itse jaksaisi! Muuten kyllä tykkään käydä vilkuilemassa muiden blogeja ja uusilta kommentoijilta pitääkin aina tarkistaa profiilista, että löytyykö heiltä blogia :) Oon superhuono nykyään seuraamaan enää uusia blogeja, mutta siinäkin pitäisi tehdä parannus, kun lukulistalle mahtuisi vielä melkoisesti blogeja :D

      Poista
  11. Jos mä järjestän arvonnnan, niin pistän ehdoksi vain seuraamisen vaikka bloggerissa. Mua joskus stressaa se, jos osallistumisen ehtoja on paljon ja pelkään että unohdan jonkun kohdan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollanen on kyllä selkeä tapa toimia :) Mulla on ollut välillä vähän turhankin sekavat ohjeistukset, myönnän sen itsekin, mutta siitä huolimatta toivon että niitä noudatettaisiin!

      Poista
  12. ARgh, noi tyypit jotka seuraa ja heti klikkaavat seuraamisensa pois Instassa..! Viimeksi tänä aamuna mietin, että jahas, taas on tullut pari hupiseuraajaa mulle ihan random-konteksteista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo tollaset seuraajat herättää samalla sekä ärsytystä että huvittuneisuutta, kun en mä enää tiedä pitäisikö tollasille itkeä vai nauraa :D Itsensä he tollasta tekemällä saavat vaikuttamaan mun silmissäni jopa hieman säälittäviltä.

      Poista
  13. Monia juttuja itsekkin mietin :D Mua eniten ärsyttää Instagrammissa tuo, että ekaksi seurataan ja sitten se lopetetaan tyylii heti :D En ikinä ala seurailemaan ketään ketä alkaa seuraamaan mua, jos sillä on joku 10 000 seuraajaa ja itse seuraa 200.. Tietää jo miten siinä käy. Ellei oo sitten oikeesti hieno profiili, poikkeuksia on ;) Myös tuo "Kiva asu ja postaus" + oman blogin osote perään on jotenkin niin nähtyä :D On myös hyvä, jos joku järjestää arvonnan, että oikeesti lukee ne säännöt!! Hyvä postaus Linda :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis just toi, että jos sillä tyypillä on tuhansia seuraajia, mutta itse seuraa vain "muutamaa" hassua niin mä en jaksa uskoa, että sitä oikeasti kiinnostaisi mun tilini :D Joo tollasen kommentin ehtii heittämään minuutissa suht moneen blogiin ilman, että tarvitsee sen kummemmin päätään käyttää tai postausta lukea. Ärsyttäviä! Kiitos Niina :)

      Poista
  14. Olen ihan samoilla linjoilla siun kanssa! :D Itseasiassa kerran kyllä itse osallistuin facebookissa vahingossa arvontaan, jonka sääntöjä en lukenut niin tarkasti loppuun, ja nolotti hieman kun kuvan kommentteihin tuli ilmoitus ettei kyseistä kuvaa kommentoimalla pysty osallistumaan arvontaan :D

    Tuollaiset "lukijoiden kalastelu"-kommentit ärsyttää myös, jossa kehutaan jotain ihan muuta asiaa kuin itse postauksen sisältöä, ja sitten tulee vielä se linkki omasta blogista perään.. Yleensä saatan klikata täysin uuden kommentoijan blogin auki joka tapauksessa, joten itseäni tuo linkittäminen vain turhauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki vahinkoja sattuu kaikille, mutta mäkin luen nykyään moneen kertaan kaikkien arvontojen säännöt, kun oon itse huomannut miten paljon se voi ärsyttää, kun ihmiset ei niitä lue :D Mutta tommosista pienistä mokistakin varmasti oppii ja ensi kerralla muistaa lukea ne säännöt tarkemmin! Kiva kun he kuitenkin kommentoivat sulle, ettei sitä kautta pysty osallistumaan :)

      Joo siis postaus voi olla täynnä kaikkea syvällistä pohdintaa ja suht vakavaa tekstiä ja sitten kommentissa on tyyliin "Sairaan hienot kuvat!" ja se linkki omaan blogiin. Tollasista tietää tasan tarkkaan, ettei kyseinen henkilö ole taatusti lukenut edes postauksen otsikkoa, saati muutenkaan sen sisältöä. Aika monet taitaa vilkuilla uusien kommentoijien mahdollisia blogeja, mäkin teen sitä :)

      Poista
  15. Toi instagramin seuraamisen lopettaminen on niiiiin ärsyttävää! Hyvin harvoin itse seuraan ketään takaisin juuri siksi, että tämä tuntuu olevan niin yleistä.. Huomaa usein kuinka nopeasti seuraajamäärät tippuvat aiempiin lukuihin.

    Pahin on ollut juurikin tuo eräs plastiikkakirurgiafirma ja mietin aina, että tekeekö tuollainen somekäyttäytyminen hyvää yrityksen imagolle? Toinen tapaus on eräs suomalainen lifestylebloggaaja (muistelisin), joka seurasi uudestaan varmaan 3 kertaa kuukauden sisään. Tämä tapaus kyllä jo vähän nauratti :D

    Sitten yksi asia mitä en vain voi käsittää: mielensäpahoittajat. Tuntuu, että nykyään joku pahoittaa mielensä aina jostain asiasta ja tämän olen huomannut blogien ja Youtube-videoiden kommenteissa. Samaan syssyyn voisi heittää kateuden.. Saavatko tälläiset kommentit kirjoittajansa paremmalle mielelle vai halutaanko vain aiheuttaa muille sitä samaa mielipahaa mitä itse tuntee?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä huvittavaa, kun edellisenä iltana katsoo seuraajamäärää, joka on noussut ja aamulla se onkin tippunut vähintään samaan lukuun mitä se oli aiemmin :D Toi plastiikkakirurgiayritys oli kyllä hupaisa tapaus. Ja heillä taisi olla useampikin tili, sillä aika monta kertaa jouduin estämään heidät ennen kuin ne seuraamiset loppuivat :D Hahah apua, olisit melkeen voinut laittaa sille bloggajaalle viestiä, että hei koitas jo päättää haluutko mua seurata vai et :'D

      Me just itse asiassa eilen puhuttiin ihan yleisellä tasolla poikaystävän kanssa noista mielensäpahoittajista! Kun nykyään tuntuu, ettei mitään voi enää sanoa tai kirjoittaa ilman, että joku vetää herneen nenäänsä ja suuttuu. Asiat otetaan ihan liian henkilökohtaisesti eikä edes yritetä ymmärtää sitä toista näkökulmaa ja se oman mielen pahoittaminen tuodaan todella voimakkaasti julki.

      Poista
  16. Hyvä postaus! Toi spämmääminen toki tuo omalle blogille ehkä näkymiä mutta tuskin seuraajia. Jos joku kommaa semmosen "kiva blogi" kommans saatan tehdä sen takaisin että voin myös linkittää hänen blogiin omani. Jod en keksi sanottavaa niin en ainakaan keksi jogain ihan huuhaata sanottaaks. Ja noi arvonnat myös raivostuttaa mua 😂 somessa kun ihmisimgi katoaa näkö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha joo en mä ainakaan ole kertaakaan alkanut seurata sellasta tyyppiä, joka on noita spämmikommentteja viljellyt blogeihin :D Monesti oon kyllä käynyt katsomassa, että millanen henkilö niitä kommentteja lähettelee, mutta mulla menee tosi nopeesti maku henkilöön, joka tolla tavalla kalastelee kävijöitä ja seuraajia..

      Poista

Kiitos kommentista!