tiistai 27. marraskuuta 2018

Kosmetiikkasuosikit | Marraskuu 2018


Kuukauden tauon jälkeen päästään taas katsastamaan kuluneen kuukauden kosmetiikkasuosikkeja! Marraskuu on kaiken kaikkiaan ollut melkoisen harmaa ja pimeä, joten onneksi edes kosmetiikka on sitä synkkyyttä hieman piristänyt! Toki vietin viime viikonloppuna mieheni kanssa vuosipäiväämme ihanan kylpyläloman merkeissä, joten vaikka marraskuu tylsin kuukausi omasta mielestäni onkin, mahtuu siihen kuitenkin joka vuosi jotain ilon aiheitakin ;) Marraskuun kosmesuosikit näkyvät kaikki yllä olevassa kuvassa. Valinnat oli tällä kertaa todella helppo tehdä, sillä vaikka olen viime aikoina jonkin verran ihastunut uusiin kosmetiikkatuotteisiin, on tämä viisikko tällä hetkellä ehdottomasti kärkikastia!

*Tuote saatu blogin kautta


Catrice All Matt Plus Shine Conrol Make Up on vilahtanut mulla täällä blogissa pariin otteeseen aiemminkin. Aluksi suorastaan inhosin tätä, mutta pikkuhiljaa opin pitämään tästä yhä enemmän ja enemmän. Tällä hetkellä tämä onkin mun suosikkimeikkivoiteeni ja mulla on tästä menossa toinen pullo. Meikkivoide on puolipeittävää, se levittyy kasvoille kauniisti niin siveltimen kuin sienenkin kanssa ja lopputulos on myös hyvin pysyvä sekä matta. Toivoisin tältä hitusen lisää peittävyyttä, mutta kerrostamalla sitäkin saa riittävästi ja kasvojeni punoittavat kohdat saa peittoon. Meikkivoide ei myöskään ole omalla ihollani hapettunut ja muuttunut tummemmaksi, mikä on totta kai enemmän kuin hyvä asia. Edullisuudesta myös iso plussa, tämä on kaiken kaikkiaan todella helppokäyttöinen meikkivoide eikä siis ihme, että kuukausien saatossa tästä on tullut suosikkini.


Syksyn aikana oon ostanut muutamiakin uusia suihkugeelejä, mutta tällä hetkellä suosikin asemaa niistä pitää The Body Shop Vanilla Pumpkin Shower Gel. Tämä on tällä hetkellä jo loppuunmyyty syksyinen kausisarja, joka tuoksuu ihanasti kurpitsalle, vaniljalle ja muillekin mausteille. Eniten omaan nenääni tuoksuu sellainen mausteinen kurpitsa, mutta kyllä sen vaniljankin tuolta erottaa. Rakastan tämän paksua kermaista koostumusta, vaikka tuoksu totta kai on se, mikä tässä eniten iskee. Viime vuonna ostin samaisen suihkugeelin ja säästelin sitä varmaan seuraavaan kesään saakka, mutta nyt oon käyttänyt jo puoli pulloa ja uskon saavani tämän vielä tämän vuoden puolella tyhjäksi. Toivottavasti Vanilla Pumpkin -sarja tulee myyntiin vielä tulevinakin syksyinä!


Wet n Wild Megalast Lip Colorin sävy Smooth Mauves* on osoittautunut aivan täydelliseksi omiin tarpeisiini. Rakastan tällaisia fuksiaan taittavia pinkkejä huulipunia ja tässä yksilössä on kohdallaan myös muut asiat. Huulipuna liukuu huulille kuin unelma ja lopputulos on värin puolesta todella intensiivinen sekä myös hyvin pysyvä. Tätä on ilo käyttää, kun tietää että voi luottaa siihen, ettei huulipunaa tarvitse olla heti tunnin päästä korjailemassa ja lisäämässä. Hylsy ei ole ehkä kaikkein käytönnöllisin, sillä huulipunaa ei esimerkiksi saa kierrettyä kokonaan piiloon, mutta muuta huonoa sanottavaa mulla ei tästä ainakaan tällä hetkellä ole. Suosittelen kokeilemaan näitä, jos uusille huulipunille löytyy tarvetta.


Tämä Bio2You Natural Nutritive Seabuckthorn Cream tuli muistaakseni alkuvuodesta Bette Boxista. Testasin sitä silloin pariin otteeseen, mutta varsinaisesti otin tämän käyttöön vasta lokakuussa. Nyt reilun kuukauden testailun jälkeen olen aivan myyty. Voide kosteuttaa ihoa iltaisin todella hyvin, mutta se imeytyy kuitenkin suhteellisen nopeasti eikä se jätä rasvaista, kiiltävää pintaa iholle, kuten jotkut kosteuttavat voiteet tekevät. Tämän päälle voi huoletta levittää vielä kasvoöljynkin ja silti iho imaisee kaiken itseensä. Tai ainakin mun kuiva ihoni. Uskoisin tämän toimivan kyllä hyvin myös rasvoittuvammalla iholla! Pienellä määrällä pääsee jo pitkälle ja tässä on ehdottomasti tuote, josta en haluaisi luopua.


NYX Glitter Primer on tuote, jota en tiennyt tarvitsevani ennen kuin sen itselleni ostin. Samoin kävi ihan tavallisen luomivärinpohjustajan kanssa ja nyt oon ihan hullaantunut tähän. Tätä on siis tarkoitus käyttää erilaisten glitterluomivärien tai ihan vaan glitterin alla, jotta ne asettuvat ja myös pysyvät paikoillaan. Tämä toimii myös todella hyvin ihan tavallisten shimmeristen ja metallinhohtoisten luomivärien kanssa, ja primer tuo suorastaan loistavasti niiden kimalluksen ja pigmentin esiin. Mä en pahemmin mitään glittereitä meikeissäni harrasta, kun en sellaisia juuri omista, mutta oon siis yksinkertaisesti levittänyt tätä liikkuvalle luomelle siinä vaiheessa, kun sille on tarkoitus lisätä shimmerinen luomiväri. Toki tavallinenkin primer tuo sen luomivärin parhaat puolet paremmin esille, mutta tämä on selkeästi tahmeampaa koostumukseltaan ja nappaa sen värin ja kimalluksen vielä huomattavasti paremmin kiinni. Oon ihan myyty tälle tuottelle enkä voi uskoa, että odotin näinkin kauan ennen kuin menin tämän ostmaan! Tätä on kuitenkin kehuttu vuolaasti jo niin kauan.

Mitä kosmetiikkasuosikkeja teillä on tällä hetkellä? Entä onko tässä viisikossa sattumalta jokin teidänkin suosima tuote? :)

10 kommenttia:

  1. TBS:n Vanilla Pumpkin suihkugeeli on kyllä ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, kuten toisaalta myös suurin osa muistakin TBS:n suihkugeeleistä<3 :D

      Poista
  2. Tuo Seabuckhorn kasvorasva oli mulle aivan liian basic, mulla on siis xtremely kuiva iho ja olen joskus käyttänyt ihan helosania koko kasvoille pahimpina aikoina. Nyt on päässyt sitten parempaan suuntaan kun vaan joka päivä muistaa rasvailla. Mutta ehdottomasti kiva perustuote, kesällä taisin ton itse käyttää. Mieto tuoksuinen. Sopii myös meikin alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa löytyy myös todella kuiva atooppinen iho, mutta mulle riittää monesti hieman kevyemmätkin kasvovoiteet ehkä ihan sen takia, että panostan niin paljon muilla tuotteilla siihen ihon kosteutukseen. Just kaikki seerumit, hoitovedet ja ennen kaikkea öljy on niitä tuotteita, jotka siitä oman ihoni kosteutuksesta parhaiten huolehtivat :) Tossa voiteessa on kuitenkin tosi hyvät raaka-aineet nimenomaan kuivalle iholle! Eri juttu tietysti miten se kullakin toimii :)

      Poista
  3. Vanilla pumpkin! Kyllä se vaan on mun lemppari myös :D Mäkin säästelin sitä viime vuonna enemmän, mutta tänä vuonna oon pistänyt menemään ja veikkaan että itsekin saan sen loppuun ennen vuodenvaihdetta :'D Plus mies on käyttänyt hulluna sitä vaikka vahvasti väitti ettei siitä tykkään - silti joka kerta kun hän tulee suihkusta, niin jääpi kiinni kun hän ja suihku tuoksuu ihan vanilla pumpkinilta. :')

    Hmmmm mä mietin nyt kovasti ostaisko tuon nyxin glitterprimerin kun sä sitä niin kehuit. Se passais hyvin luomivärien kanssakin ja haluaisin kokeilla. Toisaalta Berliiniin mennessä mulla ois vissiin mahdollisuus shoppailla ihan kunnolla Urban Decayn hyllyllä ja nähdä tuotteet ihan kunnolla testerien muodossa, ja se eyeshadow primeri, Sin ois vähän niin kuin mietinnässä, kun se käy just shimmermäisten ja metallinhohtoisten luomivärien kanssa. Oon miettinyt tuota jo kesästä asti, mut nyt tuli sitten tuo nyxin tuote väliin - se ois varmaan edullisempi ja se passais kahteen tarkoitukseen, glitterin laittoonkin. Toisaalta se ois siis ehkä järkevämpi, mutta kun UD on vaan niin... täydellistä! :D Harkitaan, onhan tässä aikaa! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mun mies ei onneksi mun suihkugeeleistä välitä :D Tai en tiedä onko se niitä koskaan edes tuoksutellut, mutta kiinni ei oo vielä koskaan jäänyt niiden käyttämisestä :'D

      Heii toi glitterprimer ei toimi kyllä hyvin sitten ihan basic silmämeikin pohjalla! Luomivärien häivyttäminen on siis jokseenkin hankalaa (=mahtotonta) ton kanssa, eli siis mä laitan ensin pohjalle tavallisen luomiväriprimerin, sen jälkeen häivytyssävyt luomivakoon sun muut ja ihan viimeisenä vasta sen glitterprimerin ja sen päälle liikkuvalle luomelle shimmeristä luomiväriä. Toi on niin tahmaista, että siihen jämähtää kaikki väri eikä luomivärien häivyttely onnistu. Eli ehdottomasti ennemmin se UD, jos ihan normikäyttöön primeria tarvitset :)

      Poista
  4. Kiinnostaa kyllä kokeilla jossain vaiheessa Catricelta jotain meikkivoidetta, hyvältä nimittäin kuulostaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Catricen meikkivoiteet on hyviä! Se pipettipullossa oleva on tätä peittävämpi, mutta myös hapettuu aika monilla vähän tummemmaksi :/ Sen takia en oo sitä taas vähään aikaan ostanut.

      Poista
  5. Mulla on myös käytössä tuo nyxin glitterprimer ja oon tykännyt siitä hurjasti :) Tuota Catricen meikkivoidetta pitää kokeilla, kerran kun se mun luottomeikkivoide nyt lopetettiin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin hyvä! Joo se oli munkin suosikkini Catricelta, ihan älyttömän tylsää kun se mentiin lopettamaan :( Tääkin on tosiaan hurjan hyvä, mutta ei kuitenkaan peitä esimerkiksi yhtä tehokkaasti kuin se, mitä säkin oot käyttänyt. Toivottavasti löydät uuden luottomeikkivoiteen itsellesi!

      Poista

Kiitos kommentista!