maanantai 8. helmikuuta 2021

Ipsy Glam Bag Plus | Joulukuu 2020

Vihdoin se on täällä! Nimittäin joulukuun 2020 Ipsy Glam Bag Plus. Tämän boksin kanssa mokasin siis itse, sillä jouduin joulukuun alussa muuttamaan tilaukseeni uuden pankkikortin tiedot. Toisin kuin Boxycharmin kohdalla, Ipsyllä sen muuttaminen ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia ja tiedot sai kätevästi päivitettyä. Siinä hulinassa en kuitenkaan huomannut, että tietoihin päätyi samalla jostain vanha toimitusosoite Shipitolle. Mähän olen käyttänyt Planet Expressiä halvemman toimituksen ja paremman toimivuuden vuoksi jo pitkään enkä todellakaan tietoja päivittäessä kiinnittänyt osoitetietoihin mitään huomiota. Lopulta tajusin boksin seurannasta, että sehän on menossa Shipiton varastolle ja sinne se päätyikin. Shipiton toimitusvaihtoehdot ovat vähän kalliimmat ja muutenkin valikoima on hieman erilainen Planet Expressiin verrattuna. Koska en halunnut maksaa tämän boksin lähetyksestä useita kymmeniä euroja, valitsin halvimman mahdollisen toimituksen, joka ei sisällä edes seurantaa. Sen jälkeen en voinut kuin odottaa ja toivoa parasta. Lopulta 4.2. paketti oli löytänyt tiensä perille Suomeen ja kävin seuraavana päivänä hakemassa sen Postista. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Boksin sisältö oli täysin ehjä ja nyt päästään katsomaan mitä kaikkea se sisälsi!

Tällä kertaa boksissa oli pelkkiä meikkituotteita ja kuten moni varmasti muistaa, meikkipainotteiset boksit ovat lähes aina niitä mun suosikkejani. Tästä boksista löytyi kaksi luomiväripalettia, yksi nestemäinen luomiväri, irtopuuteri sekä huulipuna. Toinen paleteista ja huulipuna olivat Ipsyn valintoja mulle, loput valitsin itse boksiin. Boksi on ehkä arvoltaan selkeästi vähäisempi kuin Ipsy Plussat yleensä, mutta tässä taas nähdään ettei sillä arvolla ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka innoissani näistä bokseista olen. Tässä boksissa ei nimittäin ollut yhtään omasta mielestäni huonoa tuotetta, vaikka toinen paleteista lähteekin piakkoin IG:n puolelle arvottavaksi. Kumpi? Se selviää hieman alempana!

Aloitetaan esittely tällä Violet Vossin Berry Burst Fun Sized Eyeshadow Palettella, joka on hyvin kompaktin kokoinen kymmenen sävyn luomiväripaletti. Tämä oli oma valintani boksiin ja valitsin paletin ennen kaikkea sen alarivin punertavien sävyjen takia. Mä rakastan juuri tuollaisia sävyjä ja olen pariin otteeseen ehtinyt palettia jo testaamaankin. Paletin laatu on hyvä, kuten Violet Vossilla yleensä, mutta en edelleenkään sanoisi näiden olevan parhaita testaamiani luomivärejä. Luomiväreissä riittää pigmenttiä ja niitä on helppo työstää. Ne ovat itselleni tärkeimmät laatukriteerit palettien kohdalla ja tämä tulee varmasti olemaan mulla käytössä paljon nyt alkuvuodesta. Mulle tulee tästä etäisesti hieman mieleen Anastasia Beverly Hillsin Modern Renaissance, sillä sävymaailmassa on jotain hyvin samaa sen kanssa. MR on yksi mun suosikkipaleteista ikinä, joten ehkäpä juuri sen takia olinkin tästä Violet Vossin paletista niin innoissani!
Hinta: noin $18,00.

Ipsyltä valittiin mulle tämä Trèstiquen Matte Color + Shiny Balm Lip Crayon, joka on siis kaksiosainen huulimeikkikynä. Toisesta, suuremmasta päästä löytyy mattainen huulipuna ja kynän pohjalta kiiltoa huulille antava voide. Nämä Trèstiquen pakkaukset ovat mielestäni todella kivoja ja multa löytyy näitä jo entuudestaan. Tällainen tumma luumu on sävynä ehdottomasti sellainen, mitä suosin syksyisin ja talvisin, mutta tällä hetkellä huulipunien käyttö on jäänyt mulla koronan ja kasvomaskien takia lähes kokonaan. Mulla alkoi kuitenkin nyt viikon talviloma, joten ehkäpä saan tämänkin testattua tämän viikon aikana! Sävy on ainakin kaunis, jos ei muuta.
Hinta: noin $25,00.

Ciaté London Eye Lustre Crème Eyeshadow tuli upeassa sävyssä Eclectic. Kyseessä on nestemäinen todella metallinhohtoinen luomiväri ja tämä oli oma valintani boksiin. Nestemäiset luomivärit eivät missään nimessä ole suosikkejani, mutta multa löytyy tämä samainen tuote jo entuudestaan toisessa sävyssä ja se on niin upea, etten epäröinyt hetkeäkään valitessani tätä boksiin. Eclectic on todella kaunis pronssinen sävy ja uskoisin tämän näyttävän upealta kunnon juhlameikissä. Näiden Ciatén nestemäisten luomivärien kanssa kannattaa ehdottomasti muistaa, että vähemmän on enemmän, sillä liian paksu kerros lähtee ainakin itselläni halkeilemaan luomilla. Maltillisesti käytettynä näillä saa kuitenkin mielettömän upean lopputuloksen!
Hinta: noin $22,00.

Complex Culture on tullut mulle tutuksi nimenomaan Ipsyn kautta, ja tällä kertaa boksista löytyi Set, Go Translucent Powder, joka on siis väritön irtopuuteri. Tämäkin oli oma valintani boksiin ja irtopuutereita kuluukin mulla tasaiseen tahtiin. Muistaakseni mulla on tällä hetkellä ainakin pari-kolme irtopuuteria jo odottamssa käyttöönottoa, mutta kyllä tämänkin vuoro vielä koittaa! Compex Culturen meikkisiveltimet ovat olleet loistavia, samoin olen pitänyt brändin luomiväripaletista, joten mulla on suuret odotukset myös tämän irtopuuterin suhteen. Kiva perustuote, joita kuluu aina.
Hinta: noin $28,00.

Viimeisenä vielä IBY Beautyn Fireside Eyeshadow Palette, joka on siis boksin paleteista se, joka lähtee Instagramin puolelle arvottavaksi! Ottakaa siis @lipsticklovelinda seurantaan, jos tämä paletti herättää kiinnostuksen. Tämä yhdeksän sävyn luomiväripaletti oli Ipsyn valinta boksiini ja mä olin tästä ensin kuvien ja muiden blogipostausten perusteella todella innoissani. Paletin saatuani tajusin kuitenkin nopeasti, että tässä oikeastaan vain tuo vihreä sävy on sellainen, jota mun kokoelmistani ei vielä löydy, joten päätin lopulta laittaa tämän arvottavaksi. En rehellisesti sanottuna tarvitse yhtään uutta luomiväripalettia, joten senkin puoleen on ihana päästä ilahduttamaan tämän kanssa yhtä seuraajistani ja toivonkin, että paletin voittajalle löytyy enemmän käyttöä tälle kuin multa löytyisi! Tässä on todella kauniit perussävyt ja väripilkkuina punaista ja vihreää shimmeriä. Oikein toimiva kokonaisuus siis ja varmasti käyttökelpoinen monien luomivärimieltymyksiin.
Hinta: noin $15,00.

Joulukuun Ipsy Plussan kokonaisarvo oli noin $108,00 eli aika paljon vähemmän kuin yleensä. Se ei kuitenkaan haittaa mua yhtään, sillä sisältö itsessään oli suorastaan erinomainen ja sain tästä teillekin yhden tuotteen arvottavaksi. IBY:n paletti päätyy siis myöhemmin tänään Instagramin puolelle arvottavaksi yhdelle seuraajistani, eli pysykäähän kuulolla sen suhteen!

Olisiko boksin sisältö ollut teille mieluinen? Entä toivotteko te kauneusbokseista mieluummin meikkejä vai ihonhoitotuotteita? :)

8 kommenttia:

  1. Mun joulukuun Ipsy ei vieläkään ole saapunut:D Siinä on muistaakseni kyllä hyvinkin eri sisältö kuin sulla, mulle tarjotaan ihonhoitopainotteisesti tuotteita mikä varmaan johtuu siitä, että aluksi olinkin niistä eniten innoissani. Nuo molemmat paletit on kyllä kivoja, mutta Ibyssä tosiaan ei ole mitenkään uniikit sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ipsyllä yleensä aika hyvin "kuunnellaan" kyllä niitä arvioita ja laitetaan ehdolle just vaikka ihonhoitoa, jos tilaaja tuntuu olevan eniten kiinnostunut niistä :) IBY:n paletti on nätti, mutta noi sävyt tosiaan löytyy useistakin eri paleteista, vaikka toi vihreä ihana piristesävy paletissa onkin<3

      Poista
  2. Ihanaa että tää löysi lopulta perille! :) Tää oli jotenkin kivan erilainen, kun kaikki tuotteet olivat meikkejä. Ja tuo Violet Vossin luomiväripaletti on niin upea! Juurikin nuo alarivin punaiset ovat todella upean sävyisiä :) Mulla taitaa olla tuo sama Trestiquen huulipunakynä ja se on kyllä tosi kiva :) Ja yllättävän kestävä. Kunpa pian pääsisi taas kunnolla käyttämään huulipunia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään, kun kerrankin tuli Ipsyltä pelkkiä meikkejä! Ihonhoitotuotteetkin on kivoja ja ne on monesti meikkejä arvokkaampiakin, mutta tää boksi oli mulle ihan mahtava<3 Mä odotan myös sitä aikaa, että saataisiin luopua maskeista ja pääsisi mm. sitten niitä huulipunia taas käyttämään kunnolla. Saa nähdä koska se tapahtuu, mutta sitten täytyy ottaa kyllä kaikki ilo irti näistä uusista huulimeikkituotteista :D

      Poista
  3. Mukava kuulla että tuli perille. Paletti on kaunis, myös kiva kun on näitä meikkejä! Mutta Ipsyt taitavat sisältääkin enemmän meikkejä kuin euroopassa saatavilla olevat kauneusboksit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää jenkkiboksit on kyllä selkeesti enemmän meikkipainotteisia kuin just vaikka Goodieboxit, Glossyboxit ym. Tai no, ylipäätään nää sisältää aina täysikokoisia tuotteita toisin kuin vaikkapa noi kaksi edellä mainittua, mutta toki täytyy muistaa, että näitä myös tilaa ihan älyttömän suuri määrä ihmisiä. Ja totta kai se mahdollistaa sitten sen, että bokseihin voidaan laittaa arvokkaita ja suosittuja tuotteita täysikokosina :)

      Poista
  4. Kiva sisältö. Mä ehkä toivoisin enemmän meikkejä, ihonhoito on lopulta aika henkilökohtaine juttu, mikä sopii kenellekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta! Toisaalta vähän veikkaan, että varsinkaan Suomeen helpommin saatavia bokseja ei välttämättä edes tilaile kovin moni sellainen, joka on itse todella tarkka käyttämistään ihonhoitotuotteista. Kun just tohon ylempää Katrillekin kirjoitin, että Goodieboxit sun muut on monesti just ihonhoitopainotteisia, toisin kuin vaikkapa Boxycharm, jonka sisällöt on käytännössä aina meikkipainotteisia.

      Poista

Kiitos kommentista!