lauantai 27. helmikuuta 2021

Kosmetiikkasuosikit | Helmikuu 2021

*Saatu ilmaistuote

Moikka! Helmikuu alkaa pian olla jo takanapäin ja on aika siirtyä taas askel lähemmäs kohti kevättä. Tänään käydään läpi helmikuun kosmetiikkasuosikit, jotka olivat tällä kertaa selkeästi ihonhoitopainotteiset. Mukaan mahtui kuitenkin myös yksi meikkituote ja yksi tuote hiuksille. Mä olen saanut nyt helmikuun aikana niin paljon kaikkea uutta ja ihanaa, joista osasta en ole vielä teillekään päässyt kertomaan, että maaliskuun suosikkien valinta tulee varmasti tuottamaan hankaluuksia. Tänään keskitytään kuitenkin vielä helmikuun suosikkeihin, joista kaikista seuraavaksi tuttuun tapaan pienet esittelyt!

NUORI Perfecting Facial Oil* on ehdottomasti ollut yksi vuoden ehdottomasti mielenkiintoisimpia uutuuksia. Kyseessä on siis Beautiikissa myynnissä olevan brändin kasvoöljy, jota oma kuiva ihoni on rakastanut nyt talven pakkaskeleillä. Kasvoöljynhän voi joko sekoittaa voiteen joukkoon tai lisätä sen päälle ja itse suosin jälkimmäistä tapaa. Pari-kolme tippaa öljyä levitettynä kasvovoiteen päälle lukitsee kosteuden tehokkaasti ihoon ja tämä öljy myös imeytyy ihoon kohtuullisessa ajassa. Monissa muissa omistamissani kasvoöljyissä on omaan nenääni turhan voimakas, yrttinen tuoksu, mutta tässä ei sellaista ole. Tuoksu on miellyttävä ja valkoinen pipettipullo kauniin pelkistetty. Ehdottomasti iso suositus tälle kasvoöljylle!

Koko alkuvuoden olen suosinut yhtä luomiväripalettia arkikäytössä selkeästi muita enemmän, ja se paletti on tämä Complex Culturen Full Time Eyeshadow Palette. Sain tämän marraskuun Ipsy Plussasta ja ihastuin palettiin välittömästi. Tässä on todella käytännölliset sävyt arkimeikkeihin ja hyvässä suhteessa mattaa ja shimmeriä. Ei tällä mitään järisyttävän upeita tai mutkikkaita meikkejä tehdä, mutta arkeen tässä on enemmän kuin loistavat sävyt ja paletissa on kuitenkin monipuolisesti hieman erityylisiä sävyjä. Laatu on todella hyvä ja tätä on ollut ilo käyttää. Paletista on myös pari muuta sävyä myynnissä, mutta valitettavasti brändi ei toimita tuotteitaan ulkomaille omasta verkkokaupastaan.

Tilasin syksyllä itselleni tämän Eyenlipin Salmon Oil Intensive Creamin, mutta käyttöön sain tämän otettua oikeastaan vasta nyt vuodenvaihteen tienoilla. Kyseessä on lohiöljyä sisältävä kosteuttava kasvovoide, jonka olen ostanut itselleni Beautykosta. Tämä voide on ollut todella hyvä yökäyttöön, erityisesti kun päälle on kovimmilla pakkasilla lisännyt vielä NUORI kasvoöljyn, josta kerroin hieman ylempänä. Voide itsessään on todella pehmeää, se levittyy helposti ja imeytyy myös suhteellisen nopeasti ollakseen kuitenkin mukavan kosteuttava. Näistä Eyenlipin Salmon Oil tuotteista kysellään monesti, että haisevatko ne kalalle ja ei, eivät haise. Tässäkin voiteessa on hyvin miellyttävä, raikkaanpuoleinen tuoksu eikä siis tarvitse pelätä, että iho jäisi haisemaan kalalta. Eyenlipiltä löytyy myös useita muita kasvovoiteita, joita haluan myös ehdottomasti vielä päästä testaamaan!

Tämä Pure=Beautyn Birch Sap Mist* on vilahtanut blogissani jo aiemmin, mutten koskaan ole tätä sen tarkemmin päässyt esittelemään. Sain tämän Twistbe:ltä testiin jo joitain kuukausia sitten yhdessä muutaman muun tuotteen kanssa, mutta koska yritän pitää auki olevien ihonhoitopurnukoiden määrän rajallisena, on niistä päässyt testiin vasta tämä kasvovesi. Ja tämähän on ehdottomasti ansainnut paikkansa suosikeissani! Pure Beauty on suomalaista luonnonkosmetiikkaa ja tämä Birch Sap Mist on ihanan kosteuttava kasvovesi, joka sisältää koivunmahlan lisäksi myös hyaluronihappoa. Tämä on kuin tehty omalle kuivalle iholleni ja kasvovettä on ihana suihkia kerralla useampi kerros kasvoille, jolloin se saa runsaasti vesikosteutta. Brändin tuotteet eivät ole mulle muuten kovinakaan tuttuja, mutta jälleen kerran sai huomata, että Suomessa osataan tehdä aivan loistavaa luonnonkosmetiikkaa.

Four Reasons The Original Strong Hairspray* on myös nostettava suosikiksi! Sain loppuvuodesta testiin muutamia Four Reasonsin uudistuneita, nykyään mm. täysin vegaanisia tuotteita, joista ihastuin käytännössä jokaiseen. Saamaani shampoota ja hoitoainetta pitää kohta ostaa uudet pullot, sillä ne ovat aivan loistavia, mutta nyt haluan nostaa esille tämän hiuslakan. Mähän olen käyttänyt Four Reasonsin hiuslakkoja jo vuosia ja tuoteuudistusten myötä siirryn ehdottomasti tämän hiuslakan vakikäyttäjäksi. Tällä saa kampauksiin hyvän pidon, mutta lakka ei kuitenkaan tee hiuksista korppuisia. Pito ei ole mikään supervoimakas, eli kaikkein kestävimpiin lookeihin en välttämättä tätä itse käyttäisi, mutta ns. normaalissa arjessa tämä toimii loistavasti. Suosittelen muutenkin tutustumaan näihin Four Reasonsin uudistuneisiin tuotteisiin. Näissä on hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdallaan!

Onko suosikkieni joukossa teidän suosikkeja tai jopa mahdollisia inhokkeja? :)

10 kommenttia:

  1. Kivoja suosikkeja :) En ole itse käyttänyt kasvoöljyjä varmaan ikinä, joskus sellaista kovaa kookosrasvaa tuli levitettyä kasvoille, se oli melko öljyistä. Välillä laitan risiiniöljyä kulmakarvoille :) Ihanan kuulosia suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kookosrasva tosiaan on aika öljyistä ja myös tukkii ihon todella herkästi, minkä takia en itse oo sitä koskaan suosinut :) Risiiniöljyä en ookaan koskaan testannut, vaikka ihmiset on vissiin saaneet ihan huimia tuloksia sen kanssa!

      Poista
  2. Mullakin on ollut tuo paletti ahkerassa käytössä ja olen tykännyt kovasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli yllättävänkin kiva, vaikka sävyt onkin tosi tavallisia :)

      Poista
  3. Oho, yksikään tuote ei ollut tällä kertaa mulle tuttu! :o Mutta tosi kiinnostavia tuotteita! Etenkin toi Pure=Beautyn kasvovesi kuulostaa kiinnostavalta :) Tuota brändiä en ole koskaan testannutkaan, mutta rakastan kosteuttavia kasvovesiä ♥ Tosta Eyenlipin voiteesta olen kuullut paljon kehuja myös muilta ja sitä kiinnostaisi itsekin testata kunhan saan kasvovoidevarastot vähän pienemmäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Pure Beautyn kasvovesi on aivan ihana mun mielestä! Heiltä löytyy vissiin useampikin kasvovesi, mutta näin kuivaihoisena just toi Birch Sap on varmasti itselle paras :) Eyenlipin voidetta voin suositella lämpimästi<3 Mäkin yritän saada nyt noita voidevarastoja pienemmiksi ja olikin ihanaa, kun sain ottaa muutama päivä sitten käyttöön uuden yövoiteen loppuneen tilalle! :D Pienistä asioista sitä voikin ilahtua :)

      Poista
  4. Tuo Eyenlipin voide on tosi miellyttävä eikä mitenkään kalaisa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kalaisaa tosta ei kyllä saa mitenkään, monet vaan mieltää lohiöljyn just sellaiseksi kalaiseksi tuoksuksi :D

      Poista
  5. Heh, mulla sattui suosikkeihin sattumalta myös tuo four reasons hiuslakka. Tykkään tosi paljon siitä karkkimaisesta tuoksusta.
    Ja myös tuo kasvovesi tuttu, siitähän meillä taisikin olla jo puhetta viimeisimmässä roskapostauksessa. Itse en missään vaiheessa tottunut tuohon tuoksuun, joka oli omaan nenääni aika paha ja kitkerä. Siksi lähti itsellä eteenpäin vaikka muuten sumu olikin tosi hienojakoinen.
    Eyenlip voidetta haluaisin testata, mutta en ole uskaltanut ostaa, kun olen niistä merkin naamioista saanut aivan kamalat ihoreaktiot ja polttelut. En tiedä aiheuttaako nuo muut merkin tuotteet sellaista.
    Paletti on tosi nätti ja ihana juuri arkikäyttöön <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Four Reasonsilla on ihania tuoksuja tuotteissa<3 Toi lakka on vuosikaudet ollut mun suosikkini jo vanhassa sarjassa, eikä vähiten sen miellyttävän tuoksun takia :) Muistan käyttäneeni tota jo silloin, kun suurin osa hiuslakoista haisi ihan järkyttävältä. Toi oli ihanaa vaihtelua :D Joo tossa kasvovedessä on aika voimakas tuoksu, enkä siitä itsekään aluksi pitänyt, mutta onneksi oma nenä tottui siihen ja nykyään käytän tota ihan tosi mielelläni :) Ai niin sä sait niistä Eyenlipin naamioista niitä reaktioita! En välttämättä sun asemassa uskaltaisi lähteä brändin muitakaan tuotteita kokeilemaan, ainakaan siten, että ostaisin heti tuotteen täysikokoisena. Jos vaikka saisit jotain testereitä noista? Niitä voisit kokeilla pienelle ihoalueelle ja katsoa miten iho reagoi :)

      Poista

Kiitos kommentista!