torstai 6. tammikuuta 2022

Pan That Palette - Syksy 2021 | Lopputulos

Vuodenvaihteessa päättyi myös mun koko syksyn kestänyt Pan That Palette -pannuprojekti, jossa mulla oli tälläkin kertaa pannutettavana iki-ihana Anastasia Beverly Hillsin Modern Renaissance. Tällaiset lyhyempikestoiset pannuprojektit ovat itselleni mieluisia, mutta kyllä tässä neljänkin kuukauden pannuttamisen aikana alkoi jo tulla ikävä muita paletteja, sillä mähän käytin koko tämän ajan meikeissäni pääasiassa nimenomaan tätä palettia. Tälle vuodelle en ajatellut aloittaa mitään luomiväreihin liittyviä pannuprojekteja, mutta jotain muuta mahdollisesti koitan keksiä! Nyt mennään kuitenkin katsomaan kuinka mun pannuttelut sujuivat, mitkä olivat tavoitteeni ja saavutinko niitä.

Lähtötilanne syyskuussa oli tämä, jonka te olettekin nähneet jo monta kertaa. Kolme sävyä (Tempera, Vermeer ja Primavera) oli käytetty kokonan loppuun. Pannun olin saanut näkyviin kuudesta muusta sävystä (Buon Fresco, Love Letter, Burnt Orange, Red Ochre, Warm Taupe ja Realgar). Viidestä sävystä oli siis vielä pannu näkymättömissä, mutta asetin kuitenkin tavoitteekseni saada pannu esille neljästä sävystä. Olin nimittäin varma, etten tällä aikataululla tulisi saamaan sitä näkyviin ylärivin reunimmaisesta sävystä Cyprys Umber, joka on todella, todella runsaspigmenttinen ja tumma mattaruskea.

Tein joka kuukausi katsaukset projektin etenemiseen ja sainkin heti ensimmäisen kuukauden pannuttamisen jälkeen yhden uuden pannun esille. Lopulta joulukuun alkaessa olin enää yhden sävyn päässä tavoitteestani! Miten kävi, onnistuinko saamaan pannun esille vaaleankeltaiseen mattasävyyn Golden Ochre?

No onnistuinpa hyvinkin! Tältä paletti näyttää siis nyt tammikuun alussa. Pääsin tavoitteeseeni jo heti joulukuun alussa, sillä Golden Ochreen tuli pannu esille jo kahden seuraavan käyttökerran jälkeen. Jatkoin kuitenkin edelleen melko sinnikkäästi tämän paletin käyttöä eikä kuukauteen osunut kovinkaan montaa päivää, kun en olisi meikannut tämän kanssa. Nyt mulla oli tosin joulukuussa normaalia enemmän meikittömiä päiviä, kiitos muutaman lomapäivän, mutta kivasti sain palettia kuitenkin käytettyä. Jokaisen sävyn ylä- ja alapuolella on taas tuttuun tapaan merkitty kuinka monta kertaa ne olivat mulla käytössä kuukauden aikana.

Tässä vielä kokonaiskäyttömäärät jokaiselle sävylle neljän kuukauden projektin aikana. Neljässä kuukaudessa sain palettiin siis neljä uutta pannua ja esimerkiksi alarivin vaaleanruskean Warm Taupen pannukin kasvoi ihan merkittävän paljon. Saavutin tavoitteeni ja olen todella tyytyväinen itseeni! Nyt lähden kuitenkin myös erittäin mielelläni käyttämään vapaammin mitä tahansa luomiväripalettia ja MR siirtyy hetkeksi kokonaan syrjään. On ollut tavallaan helppoa rakentaa lähes kaikki neljän viime kuukauden aikana tehdyt meikit yhden paletin ympärille, mutta kieltämättä vaihtelu virkistää ja nyt otan innolla käyttöön myös sellaisia paletteja, joita en ole vielä pahemmin edes ehtinyt käyttää.

Aiotteko te aloittaa jotain pannuprojekteja nyt vuodelle 2022? :)

8 kommenttia:

  1. Hieno saavutus! Itse jaksan käyttää samaa palettia puolisen viikkoa mutta sitten pitää jo vaihtaa ;) poskipunia, bronzereita ja sellaisia voin kyllä käyttää samaa viikkokausia putkeen. Kohta loppuukin yksi bronzeri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla taas vaihtuu poskipunat sun muut ihan päivittäin, mutta luomiväreissä pystyn käyttämään yllättävänkin pitkään samaa palettia kyllästymättä :D Sen päivän kun joskus näkisi, että saisin itsekin jonkin bronzerin loppumaan<3

      Poista
  2. Olet onnistunut erinomaisesti ! Mulla on vain kahdessa paletissa aurinkopuuteria, joten sen missä on kunnon paletti aurinkopuutereita saan onneksia pian pannutettua kuten kerroin. Luomivärejä olen yrittänyt ostaa maltillisesti että niillä kaikilla olisi mahdollisuus tulla käytetyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri :) Toi on kyllä tosi hyvin, jaksan edelleen ihailla sun saavutusta, kun itselle aurinkopuutereissa on aina ihan mieletön työnsarka. Mun pitäisi karsia luomivärejä pois, jotta saisin tasaisemmin taas käytettyä niitä ja samalla toki pitäytyä myös uusien ostamisesta :)

      Poista
  3. Skviik, tästä tulee kauhea ahdistus kun ajattelee, miten pitkään yhtä palettia oikeasti pitää käyttää ennen kuin siihen tulee edes merkkejä kulumisesta. Mä tuskin tuun ottamaan mitään pannuprojektia, mutta pitää kyllä yrittää hillitä uusien palettien shoppailua vähän aikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja ABH:n luomivärit on kuitenkin myös niitä, joista pannut saa suhteellisen helposti ja nopeasti näkyviin :D Mulla vähän samat ajatukset, koitan olla ostelematta mitään uusia paletteja ja nauttia näistä nykyisistä!

      Poista
  4. Tosi hyvin oot saanut tätä palettia käytettyä! Monilla Cyprus Umber tuntuu kestävän kauemmin kuin mulla, mutta mä tosin käytän tummanruskeaa luomiväriä melkein kaikissa lookeissa. Plus käytin tuota kulmavärinä ja nyt jälkikäteen ajateltuna sävy oli ihan liian tumma mulle siihen tarkoitukseen :D Mä koitan nyt viikonlopun aikana saada mun tän vuoden Pan That Palette Intron julkaistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cyprus Umber on mun makuun vähän turhankin tumma ihan jokapäiväisiin meikkeihin, varsinkin kun se on vielä niin pigmenttistä, ettei kerralla tarvitse kuin just ja just koskea siveltimellä siihen ja väriä tulee jo tarpeeksi :D Kyllä mä tostakin aion kuitenkin vielä jonain päivänä saada pannun esille! Toi on näppärää, jos luomivärejä (tai muita meikkejä) voi käyttää johonkin toiseenkin tarkoitukseen :) Mun täytyy käydä katsomassa toi sun video pikimmiten, ihanan paletin oot valinnut<3

      Poista

Kiitos kommentista!