tiistai 18. tammikuuta 2022

Suosikit vuodelta 2019 - Vieläkö käyttäisin? | Osa 1

Moikka! Tänään jatketaan taas pienoisen tauon jälkeen tätä viime vuonna aloittamaani postaussarjaa, jossa käyn läpi aiempien vuosien kuukauden kosmetiikkasuosikkeja sillä ajatuksella ovatko ne vielä mulla käytössä tai jopa suosikkeja. Kävin viime vuonna läpi listaamani suosikit vuoden 2018 loppuun asti ja mainitsin viimeisessä postauksessa, etten aio enää kirjoitella vuoden 2019 suosikeista, sillä niiden julkaisemisesta ei ollut kuin vasta pari vuotta aikaa. Nyt ollaan kuitenkin jo vuodessa 2022 ja vuoden 2019 ensimmäisistä kuukausista alkaa olla se kolme vuotta aikaa, joten eiköhän tässä kohtaa voi jo vähän "muistella menneitä" ja käydä läpi vuoden 2019 suosikit! Jaan tällä kertaa kaikki vuoden suosikit kolmeen postaukseen, joten nyt esittelyyn pääsevät vuoden 2019 kosmetiikkasuosikit tammikuusta huhtikuuhun:

Tammikuu:

  • 7h Heaven Strawberry Cream Face Mask
    • Tämä kasvonaamio on yksi suosikkejani, ellei jopa suosikki, mitä 7th Heavenin naamioihin tulee. Yksittäispakattuna myös tätä kosteuttavaa ja samalla ihoa kuorivaa mansikkanaamiota on tullut käytettyä monesti, vaikken uutta isoa tuubia enää olekaan hankkinut.
  • The Ordinary Coverage Foundation
    • Tätä meikkivoidetta en ostanut ikinä enää toista kertaa. Muistaakseni tämän pysyvyys ei ollut ihan paras mahdollinen ja tässä kohtaa hieman ehkä ihmettelen minkä takia olen ottanut tämän mukaan suosikkeihin. Meikkivoide on toki edullinen ja siihen nähden ihan kelpo tuote, muttei missään tapauksessa sellainen, mitä käyttäisin enää tänä päivänä.
  • IDUN Minerals Mineral Blush Havtorn
    • Suosikkini ruskeista poskipunista! Tätä on rakastettu ja käytetty ahkerasti, sillä poskipunassa on nykyään melko suuri pannu näkyvissä. Edelleen siis pidän tästä ja aion varmasti ostaa tämän uudestaan, jos ja kun joskus saan tämän nykyisen poskipunan loppumaan ja sävy on vielä myynnissä.
  • Dr. Botanicals Pomegranate Superseed Brightening Eye Serum
    • Taisin lopettaa tämän sy-seerumin käytön aika paljonkin ennen kuin sain tuotteen loppumaan. Jotenkin omat tarpeet eivät sitten enää kohdanneetkaan tämän tuotteen kanssa ja tämä on yksi niitä tuotteita, jotka on tullut napattua suosikkeihin ns. hetken hurmoksessa ja myöhemmin olen tajunnut, ettei tuote ehkä ollutkaan ihan niin loistava pitemmän päälle. Ei tämä huono toki ollut, mutta en ole tätä myöskään kaivannut.
  • It Cosmetics Superhero Elastic Strength Volumizing Mascara 
    • Tämä on puolestaan yksi niistä tuotteista, jotka mun on pitänyt ostaa uudestaan, mutta en kuitenkaan ole niin tehnyt. Tämä ripsiväri oli loistava ihan loppuun asti ja ehdottomasti käyttäisin tätä vielä, jos joskus vain sattuisin tämän jostain nappaamaan mukaan. Tämä on hieman hintavampi kuin kestosuosikkini essenceltä, eli sen takia tätä ei varmaan ole sitten koskaan tullut ostettua lisää, vaikka kovasti tästä pidin.

Helmikuu:

  • BH Cosmetics Zodiac Love Signs Palette
    • Rakastan tätä luomiväripalettia edelleen, vaikkei tämä totta puhuen kovin usein nykyään enää pääsekään mulla käyttöön. Tässä on kuitenkin ihan mieletön laatu - shimmerit ovat todella pigmenttisiä eikä pigmenttiä mattasävyistäkään puutu. Upea paletti täynnä värikkäitä luomivärejä. Tykkään!
  • NYX Slim Lip Pencil Hot Red
    • Loistava huultenrajauskynä punaisille huulille. NYX:n nämä teroitettavat kynät ovat aina olleet mun mieleeni ja tämä kyseinen yksilökin multa vielä löytyy, tosin nykyään vieläkin lyhyempänä versiona. Suosikkini siis edelleen.
  • Ziaja Acai Berry Day Cream
    • En muista käytinkö tätä kyseistä kasvovoidetta ikinä tätä yhtä tuubia enemmän, mutta mikäli en, johtui se varmasti vain siitä, että muuta testattavaa oli liikaa. Tämä on nimittäin yksi parhaimpia päivävoiteita, mitä mulla on ollut. Voide imeytyi nopeasti ja toimi täydellisesti meikin alla. Tälläkään hetkellä mulla ei ole tarvetta uusille päivävoiteille, mutta tämä pysyy ehdottomasti mielessä tulevaisuutta varten.
  • Four Reasons Black Edition Maui Beach Spray
    • Suola- ja rakennesuihkeet ovat ihania, mutta aika harvoin tällaisiin tulee nykyään tartuttua, kun töissäkin pitkät hiukset on aina kiinni enkä koe tällaisia tarpeelliseksi ponnaria laittaessa. Tätä kyseistä sarjaa ei myöskään ainakaan tällä nimellä enää ole myynnissä, joten en senkään takia tätä enää voisi ostaa. Tuskin ostaisin muutenkaan, kun tarvetta ei ole.
  • Pretty Vulgar The Powder Room Translucent Setting Powder
    • Ikinä en hankkinut tätä puuteria lisää, sillä en edes tiedä saako Pretty Vulgaria tilattua Suomeen miten, mutta tämä rasia multa löytyy edelleen! Rasia on upea ja mä käytän tätä nykyään RCMA:n puuterien kanssa, jotka tulevat siis suuressa purkissa ilman tällaista erillistä purnukkaa, johon puuteria voisi ripotella. Hyvä tuote, huono saatavuus.

Maaliskuu:

  • Murumuru C-vitamiiniseerumi
    • Ihana C-vitamiiniseerumi kotimaiselta brändiltä! Tämä on myös yksi niitä tuotteita, joita ei ole tullut ostettua lisää, sillä muita seerumeita on löytynyt varastoista koko ajan niin paljon. Ehdottomasti voisin kuitenkin tätä käyttää vielä ja pitääkin harkita, josko kevään ja kesän tullessa ostaisin tätä lisää.
  • Make Up Factory Glossy Lip Stylo Coral Pink
    • Ihana pinkki huulipuna, jonka olen käyttänyt loppuun. Uutta ei ole tullut ostettua, mutta se ehkä kertoo kuitenkin mielipiteeni, kun olen saanut tämän tosiaan käytettyä kokonaan pois. Ja hei, sama punahan löytyy tällä hetkellä myös mun banneristani! Ehdottomasti käyttäisin, jos vielä huulipunan omistaisin.
  • Essence Volume Booster Lash Primer
    • Kestosuosikki, josta en enää hevillä luovu. Tämä kuuluu mulla ihan jokapäiväiseen meikkirutiiniin, sillä primer tuo mukavasti volyymia ripsille ja saa huonommankin ripsivärin yleensä toimimaan paljon paremmin. Käytössä ja susoikki siis edelleen.
  • NOAH Shining Spray
    • Sain useampiakin NOAH:n tuotteita testiin samaan aikaan ja tämä kiiltoa antava suihke oli kyllä hyvä. Yleensä suosin ennemmin aerosolipulloihin pakattuja suihkeita kuin tällaisia täysin nestemäisiä, mutta tästä pidin kovasti. Lisää en tullut koskaan hankkineeksi ja tässä oli muistaakseni aika voimakas ja ei-niin-mieluisa tuoksu, mikä alkoi jossain vaiheessa hieman tökkiä.
  • The Body Shop Cactus Blossom Body Yogurt
    • Multa taitaa edelleen löytyä jotkut purkin jämät tätä kyseistä vartalojogurttia! Auts, tämähän on jo kolme vuotta vanhaa.. Tuoksuna Cactus Blossom on mulle sillä tavalla merkityksellinen, että tämä tuo mieleen mun ja mieheni ensimmäisen yhteisen ulkomaanmatkan Kanarian Lanzarotelle. Tuotteenakaan tässä ei ole valittamista ja rakastan näitä TBS:n vartalojogurtteja. Ehdottomasti voisin ottaa tämän edelleen suosikkeihin.

Huhtikuu: 

  • Neal's Yard Remedies Bee Lovely Hand Cream
    • Olin ihan täysin unohtanut tämän käsivoiteen! Tässä oli ihan mielettömän hyvä appelsiininen tuoksu ja muistaakseni voide itsessään oli melko tuhtia ja todella kosteuttavaa. En tiedä edes miksen ole tätä koskaan ostanut lisää, tämä on tosiaan multa unohtunut ihan täysin, vaikka nyt toki muistankin miten mieluisa tämä mulle oli. Täytyykin katsoa josko tätä löytyisi jostain!
  • The Body Shop Vanilla Marshmallow Exfoliating Sugar Scrub
    • TBS:n sokeripohjaiset kuorinnat ovat ihan superhyviä, joten ei ihme että tämäkin on mulla päätynyt suosikkeihin. Tätä kyseistä kausisarjaa ei ole enää myynnissä enkä muutenkaan välttämättä ostaisi itse tällä hetkellä juuri näitä vaniljasarjoja TBS:ltä, mutta muuten nämä kuorinnat ovat kyllä edelleen suosikkejani.
  • Essence All About Silky Matt Fixing Compact Powder
    • Tämä heleyttävä kivipuuteri löytyy multa uutena kappaleena ja olen siis tämän ensimmäisen käyttänyt loppuun. Uutta en ole kuitenkaan vielä ottanut käyttöön, mutta edelleen pidän tästä kovasti. Käytän tätä viimeistelypuuterin tavoin tuomaan kasvoille kevyttä hohtoa ja hehkua, tästä jää todella kaunis jälki iholle.
  • Bio2You Collagen and Hyaluronic Acid Hair Mask
    • Bio2You:n ihonhoitotuotteet ovat ihan loistavia ja erinomaisen hyvä oli myös tämä hiusnaamio. Muut hiustuotteet eivät päässeet samalle tasolle tämän naamion kanssa, mutta tämä teki mun hiuksille todella hyvää. Lisää en ole koskaan ostanut, sillä tuotteiden saatavuus ei ole ihan paras mahdollinen. Ehdottomasti käyttäisin kuitenkin tätä naamiota edelleen, jos päätyisin ostamaan lisää!
  • Mirabella Colour Luxe Lip Gloss Flicker
    • Tämä ihana vaaleanpunainen shimmerinen huulikiilto on valitettavasti mennyt jo huonoksi, mutta tämä oli yksi mun käytetyin huulikiilto ikinä. Tämä ei pahemmin tahmannut huulia ja sävy oli omaan makuuni todella kaunis. Mirabellan huulimeikit ovat muutenkin todella hyviä, mutta näitä ei valitettavasti saa tilattua suoraan Suomeen. Varmasti tämäkin olisi yhä käytössä, mikäli kiilto ei olisi mennyt vanhaksi.

Sellaisia suosikkeja vuoden 2019 ensimmäisiltä neljältä kuukaudelta! Vieläkö tämä postaussarja jaksaa kiinnostaa teitä? :)

6 kommenttia:

  1. Pitäisi ostaa enemmän 7th Heavenin tuotteita, sillä nehän on ihan hyviä ja niitä tuli aina teininä käytettyä :) Mun mielestä kaikki Ziajan tuotteet on huippulaatuisia ja erittäin edullisia! Noita kasvovoiteita ja seerumeita on kuitenkin ymmärrettävästi kertynyt paljon kauneustilauksista käytettäväksi. Haluaisin enemmän ostaa edelleen Ziajan tuotteita käyttöön. Mun ultimate lemppari on tuo TBS Cactus jugurtti! Jos tämä tulisi kesällä taas myyntiin, ostaisin aikavarmasti tuotetta heti lisää :) Tää oli ihana memorylane, ihania tuotteita. Kyllä tää postaussarja on ihana ja jatka ihmeessä tän tekemistä aina tulevina vuosinakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7th Heavenin naamiot on ihania! Edullisia ja mullekin tulee aina nuoruusajat mieleen, kun kaverien kanssa pohdittiin mitkä naamiot tällä kertaa ostetaan testiin :D Ziajalta löytyy ihan mielettömän kivoja tuotteita ja oikeastaan lähes kaikki on aina olleet sellaisia, joihin on voinut olla tosi tyytyväinen :) Jes, ihanaa että tää sarja jaksaa edelleen kiinnostaa!

      Poista
  2. kovasti kiinnostaa. Oli itsellekin tuttuja tuotteita. Essencen puuterit ovat kyllä hyviä ja puoli-ilmaisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa! Essencen puutereita ei oo kyllä hinnalla pilattu, jos ei toki mitään muitakaan brändin tuotteita :) Mutta noissa puutereissa on mieletön hinta-laatusuhde!

      Poista
  3. Kyllä jaksaa kiinnostaa, jotenkin nostalgista muistella "vanhoja" tuotteita :) vieläköhän Muru Murun tuotteita myydään enää? Ja tuo Neal´s Yardin käsivoide on ollut minunkin suosikkini, muutenkin tosi monta tuttua oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, tälle siis jatkoa edelleen<3 Murumurua onnistuin ainakin itse bongaamaan muutamasta verkkokaupasta ja toivottavasti löytyy myös jatkossa :) Toi käsivoide oli ihan uskomattoman hyvä, miten oon voinutkin unohtaa sen!

      Poista

Kiitos kommentista!