perjantai 28. tammikuuta 2022

Tuotepettymyksiä kosmetiikan saralla

*Saatu ilmaistuote

Muutama päivä sitten puhuttiin tammikuun kosmetiikkasuosikeista, mutta tänään tehdään vähän erilainen katsaus viiteen kosmetiikkatuotteeseen. Tänään kerron teille miksi yllä olevan kuvan viisikko on tuottanut mulle tavalla tai toisella pettymyksen! Mä lähden yleensä aina testaamaan uutta kosmetiikkaa hyvin avoimin mielin enkä koe olevani kovinkaan nirso käyttämieni tuotteiden suhteen, poislukien ehkä muutama tuotekategoria. Sanomattakin on selvää, että kun kosmetiikkaa testailee jatkuvasti, löytyy niiden joukosta uusien suosikkien lisäksi myös niitä tuotteita, joihin joutuu pettymään ja jotka eivät vastaakaan sitä omaa näkemystä hyvästä tuotteesta. En sano, että yksikään näistä viidestä tuotteesta olisi huono, mutta jokaisessa on jokin piirre tai ominaisuus, minkä takia en ole niistä itse pitänyt, ne eivät ole mulle sopineet tai ne ovat jostain muusta syystä tuottaneet pienoisen pettymyksen. Jokaisen mieltymykset ja toiveet tuotteiden suhteen ovat erilaiset, joten näillekin jokaiselle tuotteelle löytyy varmasti oma käyttäjäkuntansa, vaikka itse en niin ole näistä pitänytkään. Älkää siis pahoittako mieltänne, mikäli joukkoon mahtuu teidän suosikkituotteitanne! En edelleenkään sano tuotteita huonoksi, ne eivät vain vastanneet mun odotuksiani.

Studiomakeup Flawless Skin Foundation pääsi mulla käyttöön viime vuoden lopulla, mutta nyt en ole totta puhuen koskenut tähän meikkivoiteeseen ainakaan kuukauteen. Tämä ei lähtökohtaisestikaan noussut suosikikseni, sillä meikkivoide vaatii pientä keplottelua sekä primerin että levitystavan suhteen, jotta sen saa asettumaan kasvoille eikä meikkivoide vain liu'u ihoa pitkin. Saan tämän kuitenkin tarvittaessa toimimaan meikkisienen ja sopivan primerin kanssa, mutta suurin kynnys ottaa tämä käyttöön on surkea pumppu. Pumppu ruikkii meikkivoidetta minne sattuu ja tuubita tulee alun alkaenkin pumpata meikkivoidetta ulos väärinpäin, jos sieltä jotain haluaa ulos saada. Tämän meikkivoiteen ovh hinta on kuitenkin 30 dollaria, joten olisi voinut kuvitella sillä hinnalla saavan myös toimivan pakkauksen. En tiedä tulenko koskaan käyttämään tätä loppuun, sillä meikkivoide itsessäänkään ei ole tosiaan mitenkään paras mahdollinen ja pumpun toimimattomuus on senkin takia vielä suurempi miinus.

BBIA Never Die Mascarasta kirjoittelin loppuvuodesta ja mainitsin jo silloin, ettei tämä supersuosittu ripsiväri ollut ihan mun juttuni. Nyt nostan sen uudestaan esille, sillä ripsiväri sopii täydellisesti tähän postaukseen. Varmasti iso osa kauneusmaailmaa aktiivisesti seuraavista on törmännyt tähän ripsiväriin vähintään jonkin vaikuttajan somekanavissa. Itsekin lähdin tätä testaamaan puhtaasti lukemieni kehujen takia ja kyllä mua vähän houkutteli myös ripsivärin vedenkestävyys. Ripsiväri oli kuitenkin itselleni pettymys, sillä tämä ei omissa ripsissäni toimi siten kuin haluan. Väriä saa tahkoa ripsiin todella kauan, jotta sitä tarttuu ja ripsistä saa omaan makuuni riittävän näyttävät. Sama "ongelma" mulla on todella monien muidenkin ripsivärien kanssa, eikä tämä suinkaan siis ole ainut. Saan tällä kyllä ihan kivat ripset itselleni, mutta monen muun ripsivärin kanssa pääsen sata kertaa helpommalla. Mä myös todennäköisesti kaipaan ripsiväriltä hieman erityylistä lopputulosta kuin monet muut, joille esimerkiksi ripsivärin erottelevuus on avainasemassa. Tämä oli siis mulle henkilökohtaisesti pieni pettymys, mutta niin monet ovat tätä kehunneet, että ehdottomasti tämä kannattaa ostaa testiin, jos yhtään houkuttelee! Mä olen aina sanonut, etten yleensä pidä niistä ripsiväreistä, joita kaikki muut hehkuttavat, ja se päti täysin tämän BBIA:n ripsivärinkin kanssa.

Avant Bi-Phase Hyaluronic Acid Rejuvenating Micellar Water tuli mulle vuosi sitten Boxycharmista ja nappasin tämän kaksifaasisen miselliveden testiin joulukuun lopulla. Tästä löytyy siis erillinen öljykerros, joka pulloa ravistamalla sekoittuu vesikerroksen kanssa. Tuotteen tulisi poistaa jopa vedenkestävä meikki, mutta mä en käytä misellivettä itse meikinpoistossa vaan aamuisin ainoana puhdistavana tuotteena. Ja varmasti juuri siinä on syy, miksi mä en tästä ole pitänyt. Misellivedestä jää kasvoille todella öljyinen pinta ja mun on ollut pakko puhdistaa kasvot vielä uudemman kerran toisella aineella tai vähintään vedellä, jos olen tätä käyttänyt. Tämä ei siis sovi mun tarpeisiini enkä lähtökohtaisesti ehkä muutenkaan suosisi öljypitoisia misellivesiä juuri siitä syystä, etten halua joutua puhdistamaan niitä erikseen kasvoilta. Tuotekuvauksen mukaan huuhtelu ei ole tarpeellinen tämän käytön jälkeen, mutten itse ainakaan pidä lainkaan siitä öljyisästä tunteesta, jonka tämä iholle jättää. Olen ainakin Lumenen kaksifaasista misellivettä joskus käyttänyt eikä se mielestäni jättänyt iholle samanlaista pintaa, mutta voi hyvin olla että muistan väärin. Oma käyttäjäkuntansa löytyy varmasti tällekin tuotteelle, mutta mulle tämä ei sopinut!

Four Reasons Repair Conditioner tuli ostettua syksyllä yhtä aikaa samaisen sarjan shampoon kanssa. Mä koen olevani monien hiustuotteiden suhteen hyvinkin uskollinen Four Reasonsin käyttäjä, mutta valitettavasti meistä ei tämän korjaavan hoitoaineen kanssa tullut kavereita. Tämä on koostumukseltaan melko ohutta ja juoksevaa eikä tunnu tekevän omille hiuksilleni oikein mitään. Olen tätä uskollisesti käyttänyt ja pullo alkaakin pian jo olla tyhjä, mutten voi sanoa pitäväni tästä. Omat vaalennetut hiukseni eivät saa tästä riittävästi hoitavuutta ja joudunkin käyttämään tätä kerralla aika paljon, jotta saan hoitsikasta edes jotain irti. Four Reasonsin Colour -sarjan hoitoaine sen sijaan on ihan mielettömän hyvä ja sitä olen käyttänyt useamman pullon, joten senkin takia olin niin pettynyt, kun tämä ei omissa hiuksissani toiminutkaan. Yleensä korjaavat tuotteet ovat olleet itselleni hyviä ja pidän myös tämän sarjan shampoosta, mutta tämä hoitoaine ei ole ollut mulle mieleen.

Eyeko Skinny Liquid Eyeliner* tuli LF:n Beauty Chestistä mulle marraskuussa ja otin tämän innolla käyttöön, sillä Eyekolla on todella hyviä silmämeikkituotteita ja uusia eyelinereita on aina hauska kokeilla. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan päässyt mun suosiooni, sillä eyelinerista lähtee välillä todella nihkeästi väriä luomille ja tämä on lisäksi joka kerta suttaantunut muutaman tunnin kuluessa silmän sisänurkasta. Monet muutkin eyelinerit tekevät samaa, mutta se on joka tapauksessa hyvin ärsyttävää ja tämän kanssa saa tosiaan välillä myös taistella, jotta rajausjäljen saa tehtyä luomelle. Kämmenelle piirtäessä tästä totta kai lähtee hyvin väriä, kuinkas muutenkaan, mutta luomea vasten tätä saa välillä painaa aika kovaakin, jotta rajausjäljestä saa mustan. Mulle on tulossa Ipsy Plussan mukana Eyekolta toinen, ruskea eyeliner, joten mielenkiinnolla testaan irtoaako siitä väriä paremmin kuin tästä. Voi toki olla, että tämä on vain ns. maanantaikappale sen värin irtoamisen suhteen, mutta joka tapauksessa tämä suttaantuu silmän sisänurkasta niin pahasti, etten tätä kovin mielelläni käytä.

Mihin kosmetiikkatuotteisiin te olette viime aikoina pettyneet vai oletteko pettyneet mihinkään? :)

8 kommenttia:

  1. Näitäkin on kiinnostavaa lukea! Myös omalle kohdalle on osunut tuotteita, joista "kaikki" muut ovat tykänneet mutta ne eivät ole sopineet mulle tai en muuten ole pitänyt niistä. Yritän aina pitää mielessä senkin, että jos joku mua 30 vuotta nuorempi mimmi tiktokissa hehkuttaa jotain, se ei tosiaan välttämättä ole mun juttu.
    Se, että joku tuote ei sovi sulle tai mulle ei tee siitä tietenkään huonoa, pl ehkä eyeliner, josta ei irtoa väriä:) Mulla on sama taipumus, että yritän käyttää loppuun ne ei-mieleisetkin-tuotteet, kun en raaski heittää pois tai antaa eteenpäin, jos siis tuote on sellainen, että sen voi antaa jollekin toiselle. Mulle sopimattomia ripsareita on ainakin tullut vastaan lukuisia ja nehän sitten lentää vaan roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmetiikassa vaikuttaa tosiaan ihan hirveän moni asia siihen, onko tuote itselle sopiva vai ei, joten eihän se ihmekään ole, jos tulee vastaan just niitä muiden hehkuttamia tuotteita, jotka ei sitten itseä miellytäkään. Täällä myös viimeiseen asti käytellään pois huonojakin tuotteita, mutta ripsivärit on mullekin sellaisia, jotka lentää menemään, jos en niistä pidä :D Niitä kun ei voi enää eteenpäinkään antaa.

      Poista
  2. No jotain huonojakin tuotteita tulee aina yritettyä käyttää pois, just nyt ei tuu mitään mieleen. Harmi että tuo FR hoitoaine oli huono, mutta just tommosia "lirusia ja ohkaisia" hoitoaineita vihaan. Että kun huuhtelee, tuntee jo latvoissa sen, että ihan kun ei ois ollut koko hoitoainetta hiuksissa laisinkaan. Haluaisin FR Moisture-sarjaa kokeilla, kampaaja pesi sillä hiukset viimeksi kun kävin ja se tuoksui niin hyvältä ja tuli hankittua jo etukäteen sarjan suihkittava hoitoaine kun odottelen nykyisen suihkittavan tuotteen loppumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en tosta hoitoaineesta valitettavasti pitänyt, vaikka sit just esim. se Color-sarjan hoitsikka on ihan loistavaa! Noissa Four Reasonsin tuotteissa on aivan ihanat tuoksut<3 Toivottavasti tykkäät tosta jätettävästä hoitoaineesta! Mulla on niitä ollut vuosia jo vakikäytössä, ja vaikka nyt käytän tällä hetkellä pelkästään Paul Mitchellin hoitosuihketta, joka on omille hiuksilleni jonkin verran parempi, palaan varmasti taas takaisin noihin Four Reasonsin suihkeisiin :)

      Poista
  3. Paljon kehuttu Madaran Skin Equal -meikkivoide oli pettymys. Tuloksena kuiva, "jauhoinen" look, ei ollenkaan sellainen kuulas ja luonnollinen kuin tuotekuvauksissa luvataan. Tai sitten en vain osaa käyttää sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä kuulla tällainenkin mielipide tosta meikkivoiteesta! Se on ollut ikuisuuden mun testauslistalla, eikä vähiten kaikkien sen saamien kehujen ansiosta. Hyvä siis kuulla, ettei siitä ihan kaikki olekaan pitäneet, osaa vähän paremmin varautua jos itsekin joutuu pettymään tuotteeseen :)

      Poista
  4. Olipa kiva postaus! Voisin muuten myös kommentoida tuota Skin Equal meikkivoidetta, niin iso pettymys, ihanku ei olisi meikkivoidetta naamassa ollenkaan, oli niin olemattoman ohutta ja jotenkin huonoa.
    Mulla on Stuodio Makeupilta se joku sävyttävä päivävoide ja kyllä sitä käyttää pois. Mutta en ostaisi lisää. Nover Diessä on propyleeniglykolia joten en voi testata vaikka haluaisin.
    Garnierilta on ollut se öljymiselli, muistelen että tykkäsin, ei sitä tarvinnut ainakaan huuhtoa pois ja se jätti hieman öljyisen tunteen, mutta ei just sellaista minkä haluaa huuhtoa pois. Mulle taisi joku lukijani suositella ehkä jopa tätä Eyekon lineria, mutta en taida uskaltaa ostaa, sori vaan :D oon käyttänyt nyt muutenkin rajauskyniä kun ei ole täydellistä lineria löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, harmi että sullakin noin huono kokemus tosta meikkivoiteesta. Tosin oon iloinen, että kerroitte ton, sillä oon tähän asti kuullut lähinnä pelkkiä kehuja tosta ja munhan on siis ollut tarkoitus testata sitä jo pitkään :D Hei nyt kun tuli puheeksi niin mullahan on myös ollut sitä Garnierin öljymisellivettä! En myöskään muista, että se olisi tehnyt samanlaista öljyistä pintaa iholle kuin tää Avant tekee. Luin tosta muiden mielipiteitä ja ihmiset tuntui kauheesti pitävän siitä, kun se jätti ihon niin kosteutetuksi..? Nojoo ehkä sen joku tulkitsee siten, mulle se oli vaan öljyinen tunne :D Mulla saattaa hyvin olla ton eyelinerin kanssa ihan vaan maanantaikappalekin, mutta se suttaantuminen ei kyllä sen kanssa selity. Toki sekin on varmasti yksilöllistä miten eyelinerit lähtee leviämään :)

      Poista

Kiitos kommentista!