torstai 10. maaliskuuta 2022

Paluu vuoden 2019 kauneusbokseihin | Tammikuu

Moikka! Tänään tehdään taas pienoista aikamatkaa taaksepäin, sillä ajattelin käydä läpi aiempien vuosien kauneusbokseja ja katsoa kuinka paljon niistä oikein on päätynyt tuotteita mulla käyttöön. Tällaisia postauksia on näkynyt joskus myös muissa blogeissa, ja niistä sain itsekin tähän siis inspiraation. Tammikuussa 2019 mulle tuli Boxycharm sekä Bette Box. Samaisena vuonna tuli kuitenkin tilailtua myös mm. Ihana Sinää, Glossyboxia ja Ipsy Plussaa, eli näidenkin pariin päästään jossain vaiheessa vielä! Nyt katsotaan kuitenkin mitä kaikkea tammikuun Bette ja Boxycharm sisälsivät, sekä kuinka monta niistä tuotteista olen käyttänyt pois ja antanut eteenpäin.

Bette Box Tammikuu 2019

Vuoden 2019 ensimmäinen Bette Box oli sisällöltään ihan positiivinen yllätys, ja vanhaa postausta lukiessani olin tähän varsin tyytyväinen. Boksista löytyi kuusi tuotetta ja sisältö on tässä mielestäni mukavan monipuolinen, vaikka edelleen ihmettelen kahden kasvojenkuorinta-aineen laittamista yhteen boksiin.

Boksin sisältö:

  • Love Beauty and  Planet Muru Muru Butter & Rose Face Scrub
    • Otin tuotteen käyttöön, mutten koskaan käyttänyt sitä loppuun vaan heitin kuorinnan lopulta pois. Ihan ok, mutta jostain syystä tuote ei kuitenkaan sytyttänyt.
  • Cougar The 3 Shades of Nude -luomiväripaletti.
    • Tämä lähti eteenpäin.
  • Himalaya Herbals Purifying Neem Face Wash
    • Annoin tämän miehen käyttöön, mutta tämä minituubi pyöri ainakin pari vuotta meidän kylppärissä eikä mies tätä käyttänyt, joten eipä päässyt käyttöön tämä tuote.
  • J.Mäki Professional Color Shampoo & Conditioner
    • Nyt täytyy sanoa, etten muista annoinko tämän kaksikon eteenpäin vai käytinkö itse. Tuotteet olivat mulle tuttuja ja multa löytyi tähän aikaan näitä ihan samoja shampoita ja hoitoaineita kylppäristä. Joka tapauksessa nämä ovat edelleen mun mielestäni perushyviä hiustenhoitotuotteita, eli ihan kiva oli nämä boksista saada.
  • Ziaja Goat's Milk Enzyme Peeling Face & Neck
    • Tämä kuorinta-aine pääsi käyttöön, mutten koskaan saanut tätäkään käytettyä loppuun. Pidin tästä, mutta lopulta karsin tämän viime vuoden puolella pois, sillä tuote alkoi olla jo aika vanha.
Tammikuun Bette Boxista ei jäänyt lopulta siis käteen varmasti kuin tuo Ziajan kuorinta, jota käytin mielelläni. Love Beauty and Planetin kuorinta jäi lähes täysin käyttämättä enkä muista miten noiden J.Mäki Professionalin tuotteiden kanssa kävi. Sinänsä vähän harmi, että näinkin kivasta sisällöstä ei sitten kuitenkaan tämän enempää päätynyt mulla omaan käyttöön tuotteita.


Boxycharm Tammikuu 2019

Tammikuun Boxycharm sisälsi mukavan monipuolisesti sekä meikkejä, ihonhoitoa että hiustenhoitoa. Varsinkaan hiustenhoitotuotteita ei Boxyistä turhan usein tule, joten tähän muistan olleeni todella, todella tyytyväinen! Tässä vaiheessa en ollut tilannut Boxycharmia vielä vuottakaan, joten tietynlaista uutuudenviehätystäkin oli toki vielä havaittavissa.

Boksin sisältö:
  • Starlooks Luxe Longwear Eye Pencil sävyssä Aurora
    • Tämän pidin itselläni, mutta olen myöhemmin karsinut tämän vaaleanpunaisen eyelinerin pois kokoelmistani. Tästä ei oikein irronnut väriä enkä ole mikään paras mahdollinen käyttämään värikkäitä rajauskyniä silmissä.
  • Tarte Rainforest Of The Sea Eyeshadow Palette Volume III
    • Tämä paletti multa löytyy edelleen! Tässä on mukavan neutraali sävymaailma, mutta mattasävyjen vähyys on tehnyt sen, etten tähän turhan usein nykyään enää tartu. Tarten luomivärit ovat kuitenkin ihan hyviä, joten ilahduin ehdottomasti, kun paletin itselleni sain.
  • Bite Beauty Amuse Bouche Lipstick sävyssä Sangria
    • Upea viileänsävyinen marjaisa huulipuna, joka multa löytyy edelleen! Korona tosin on vaikuttanut todella vahvasti siihen, etten ole huulipunia juurikaan viime aikoina käyttänyt, mutta omistan tämän siis kuitenkin yhä.
  • Tatcha Luminous Dewy Skin Masks
    • Jos en ihan väärin muista niin pidin ihan älyttömän paljon näistä sheet maskeista. Tähän aikaan en kirjoitellut kangasnaamioista loppuneissa, joten en voi sieltäkään asiaa tarkistaa, mutta tällainen muistikuva mulla olisi. Tällöin en vielä ollut mikään sheet maskien ylin ystävä, mutta aloin pikkuhiljaa niille lämmetä, ja nämäkin jäivät muistikuvieni mukaan odottamaan käyttöä sen verran pitkäksi aikaa, että olin kangasnaamioihin kunnolla jo tykästynyt. Eteenpäin en ainakaan näitä antanut!
  • Briogeo Don't Despair, Repair! Strenght + Moisture Leave-In Mask
    • Hiuksiin suihkittava jätettävä hoitoaine, jonka pidin itselläni ja käytin myös loppuun. Loppuneita lukiessa arvioni tästä oli hyvinkin positiivinen, mutten voi sanoa tämän kuitenkaan olleen mikään älyttömän mieleenpainuva, sillä tällä hetkellä mulla ei ole tuotteesta itselläni muistikuvia.
Tästä boksista omaan käyttöön jäivät kaikki tuotteet. Starlooksin eyeliner on ainut, jonka olen heittänyt menemään ja kaikki muut ovat joko edelleen käytössä tai käytetty loppuun. Erittäin hyvin siis jäi itselle käyttöön tämän boksin tuotteet! Tämän boksin kokonaisarvo oli noin $121,00 mikä on ehkä hieman vähemmän kuin nykybokseilla. Tosin boksin hintakin oli tuolloin vain $21,00 ja toimituksista ei tarvinnut maksaa kuin 10-15 dollaria, joten näihin suhteutettuna boksin sisällön arvo oli kuitenkin oikein hyvä.

Tammikuun kahdesta boksista Boxycharmista jäi siis omaan käyttöön käytännössä kaikki tuotteet, vaikka yhden olenkin jälkikäteen karsinut pois. Bette Boxista taas ei kovin paljon itselle jäänyt, mutta toisaalta vuoden päästähän Bette jo yhdistyikin Goodieboxin kanssa, eli loppusuoralla tässä vaiheessa mentiinkin jo kyseisen boksin osalta.

Kiinnostaako tällainen vanhojen kauneusboksien läpikäyminen? Entä muistuuko mieleen tilasitteko te mahdollisesti jompaakumpaa näistä bokseista? :)

11 kommenttia:

  1. Näistä kiinnostais lukea jatkossakin.

    VastaaPoista
  2. Mä aloitinkin jo joskus tämmöstä "jälkipäin katselua" mutta uusin blogini on sen verran tuore ettei näitä laatikoita ollut kauheasti ja poistin vähin äänin sen ekankin postauksen :D

    Just tää bette box tammikuu 2019 on semmonen millasen haluaisin saada joka kk! shampoo+hoitoaine, zianan tuote ja love&beautyplanettiä. Tosi hyvä paketti! Sain uutena tilaajana jonkun pelkän hiusmaskin tosta jmäen tuotteista. Tuo boxycharmi näyttää myös todella kivalta :) Ja noihin vanhoihin hyviin aikoihin boksin toimituksetkin kun oli halvemmat niin varmasti siihen nähden alkaa myös vertaamaan sisältöä laatikkoon menneihin varoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei kun mä koitin sun blogista just etsiä sitä postausta, kun muistin sun kirjoitelleen jostain aiemmasta Glossyboxista(?) enkä millään löytänyt :D Mutta en varmaan, jos oot sen kerran poistanut :)

      Toi oli kieltämättä Bette Boxiksi varsin hyvä, vaikka näin jälkikäteen hieman harmittaa ettei tosta kuitenkaan lopulta ton enempää päätynyt mulla tuotteita käyttöön. Mutta edelleen voisin sanoa, että sisältö on kuitenkin hyvä :) Joo toi on oikeestaan aika hassua kuinka paljon edullisemmin kolme vuotta sitten noita jenkkibokseja sai, nykyään on vähän eri tasolla hinnat, kun tulee vielä alvit päälle..

      Poista
    2. Jep.. Sori ':) Mä jotenkin päätin että kun mulla oli niin vähän kauneusboksi kirjoituksia kun suurin osa mun bokseista oli ennen nykyblogin aikaa, olis vähän tylsä alottaa kirjottelemaan jos vain saisi 6-8 laatikkoa joskus arvoitua. Saatan aloittaa toiste myöhemmin :)

      Poista
    3. Joo ihan ymmärrettävää tossa tapauksessa kyllä! Olin vaan hetken vähän hämilläni, kun muistin selkeesti sun kirjoittaneen sellaisen postauksen enkä sitä onnistunut löytämään :'D

      Poista
  3. Hei! Tuli tuosta ihana sinä-boksista mieleen että onko sitä enää edes olemassakaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä ei oo itse asiassa montaakaan kuukautta, kun yhden toisen bloggaajan kanssa juttelin ja hän sanoi, että boksi olisi edelleen olemassa! Oltiin molemmat yhtä hämmentyneitä :D Mutta noi heidän verkkosivut on olleet tossa "Avautuu pian" tilassa kyllä myös aika kauan, että en tiedä pääseekö sitä tällä hetkellä ainakaan mistään tilaamaan. Mä olin itse hyvin hämmentynyt siitä, jos Ihana Sinä oikeesti vielä toimii, kun heillä oli niin paljon ongelmia jo silloin 2019..

      Poista
  4. Hei! Tuli tuosta ihana sinä-boksista mieleen että onko se enää olemassakaan? :D

    VastaaPoista
  5. Miekin muistaakseni sain nuo Tatchan -naamiot, Briogeon ja Tarten. Joista Tarten pistin eteenpäin. Briogeosta tykkäsin, samoin sheet maskeista :D Briogeoa saisi kyllä tulla nykyäänkin, tosin painoahan ne toisi aika paljon, ainakin shampoo/hoitoainemuodoissa :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti samoja tuotteita meille siis tuli! Tosin tohon aikaan boksit olivatkin ehkä enemmän samanlaisia, kun nykyään tuntuu, että kaikille tulee ihan eri tuotteet :D Joo täysikokoiset hiustenhoitotuotteet kieltämättä painaa tosi paljon :/ Vaikka nytkin tuli taas niin kalliti postit, että jotain painavaa omassa boksissani on taas kerran :D Tää on jo kolmas boksi peräkkäin, kun saa maksaa ihan kunnolla noista toimituskuluista, kun boksit on olleet niin painavia!

      Poista

Kiitos kommentista!