torstai 31. maaliskuuta 2022

Loppuneet kosmetiikkatuotteet | Maaliskuu 2022

*Saatu ilmaistuote

Kevät etenee kovaa vauhtia ja nyt päästään kurkistamaan jo maaliskuun loppuneisiin kosmetiikkatuotteisiin! Meikkirintamalla loppui tällä kertaa vähän erilaisia tuotteita kuin yleensä, sillä normaalisti mun meikkiloppuneet koostuu pääasiassa eyelinereista ja ripsiväreistä, mutta nyt saatiin mukaan myös meikkipohjan tuotteita. Kasvojenhoitotuotteita en taas maaliskuun aikana saanut kovinkaan montaa käytettyä pois, mutta edelleen jokainen loppunut purkki on kotiinpäin. Nyt taas tuttuun tapaan miniarviot kaikista loppuneista:

Meikit:

Tarte Double Duty Beauty Shape Tape Setting Powder. Translucent-irtopuuteri, johon ihastuin täysin heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen! Mä olen melkoinen irtopuuterin suurkuluttaja, mutta siitä huolimatta tämä kesti mulla useamman kuukauden lähes päivittäisessä käytössä. Puuteri kiinnitti meikin hyvin, muttei tehnyt kasvoista liian puuterisen näköisiä. Puuteri sulautui ihoon täydellisesti ja oli yksinkertaisesti erinomainen. Tuskin tulen tätä netin kautta lisää tilaamaan, sillä noin 36 euron hinta on itselleni puuterista melko paljon, mutta tuotteena menee silti jatkoon.

Anastasia Beverly Hills Luminous Foundation. Heleyttävä meikkivoide, jonka kanssa mulla oli pitkään viha-rakkaussuhde. Lopulta opin miten tämä toimii omalla ihollani parhaiten ja käytinkin tätä läpi talven arkimeikkivoiteenani. Tällä saa todella kauniin ja heleän pohjan, kunhan ihon kosteutus on kunnossa. Omalla ihollani tämä nimittäin korosti joka ainutta kuivaa kohtaa, joten hyvä kosteuttaminen ja heleyttävä primer olivat ensiarvoisen tärkeitä tätä meikkivoidetta käyttäessä. Mulla on toinen pullo tätä odottamassa, jatkoon menee.

Anastasia Beverly Hills Lash Brag Volumizing Mascara*. Vihdoin sain käytettyä pois tämän edellisvuoden LF:n kalenterista tulleen pienikokoisen ripsivärin! Runsasta volyymia lupaava ripsiväri oli yllättävän positiviinen yllätys, sillä mähän olen tunnetusti hyvinkin nirso ripsivärieni suhteen. Tästä tarttui ripsiin väri helposti ja ripsistä tuli kauniin tuuheat. Harja oli omaan makuuni kuitenkin liian suuri ja vähän kömpelö. Ei tämä mitenkään maatamullistavan erikoinen ollut, joten tuskin tulen koskaan täysikokoisena tätä ostamaan, vaikka käyttää toki voisin, jos tilaisuus siihen tulisi. Sanon kuitenkin, että ei jatkoon.

Hiukset:

Redken All Soft Mega Conditioner. Superhoitava ja kosteuttava hoitoaine, joka on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikeistani! Redkenin tuotteet ovat laadukkaita ja tätä hoitoainetta oli kaikinpuolin ilo taas käyttää. Hiukset jäivät sileän ja pehmeän tuntuisiksi eikä takuista ollut tietoakaan. Ehdottomasti jatkoon!

Cristophe Robin Cleansing Purifying Scrub*. LF:n joulukalenterista tullut hiuspohjaa kuoriva tuote, josta riitti lopulta yllättävänkin moneksi käyttökerraksi. Koostumus tässä oli aika paksua, joten ajoittain tätä oli hieman hankala saada pitkien hiusten lomasta kohdistettua juuri sinne päänahkaan ja hiuspohjaan, mutta kyllä tätä ihan mieluusti käytti. Kuorivia merisuolakiteitä oli tässä runsaasti, mutta en kuitenkaan pitänyt tätä niin ihmeellisenä tuotteena, että lähtisin itse ostamaan uutta purnukkaa. Ei siis jatkoon.

Kasvot:

Senja Cosmetics Nordic Nectar Toner Essence. Ihan superhyvä suomalaista luonnonkosmetiikaa oleva hoitoneste! Tämän koostumus on hieman vettä paksumpaa ja tuotetta oli ihana kerrostaa kasvoille, jolloin se toi rutkasti lisää vesikosteutta iholle. Valitettavasti näitä Senjan tuotteita ei enää saa, muuten tämä olisi ehdottomasti mennyt jatkoon.

The Skin House Lemon Sorbet Cleanser. Öljypuhdistusaine, joka on pakattu kiinteään sorbettimuotoon. Öljy sulaa nestemäiseksi iholle levittäessä ja kerralla tätä kuluu vain pieni nokare. Rakastan öljyputsareita eikä mulla ole tuotteen tehosta mitään huonoa sanottavaa. Meikit saivat kyytiä ja öljy emulgoitui pois pelkällä vedellä, joten tätä pystyy hyvin käyttämään myös ainoana putsarina, mikäli ei perusta kaksoispuhdistuksesta. Ainut miinus tulee pakkauksesta, jonka tekstit lähtivät murenemaan suihkussa säilytettäessä irti. Tuotteeseen itseensä se ei toki vaikuta, mutta ärsyttävä ominaisuus silti. Jatkoon menee.

Sensai Cellular Performance Extra Intensive Mask. Kosteuttava ja ravitseva kasvonaamio, joka löytyi multa minikokoisessa purnukassa. Tästä riitti muutamaksi käyttökerraksi ja olihan tämä ihan mielettömän ihana tuote. Tuhti, kermaisen paksu koostumus tuntui iholla miellyttävältä ja tuoksu oli huumaavan hyvä - tyypillinen selektiivisen kosmetiikan ihohoitotuotteille. Iholle jäi tästä todella kosteutettu ja pehmeä tunne. En kuitenkaan ole valmis maksamaan täysikokoisesta purkista yli 200 euroa, joten sen takia sanon ei jatkoon.

7th Heaven Coconut Cream Hydrating Mask*. Kosteuttava kermaisen koostumuksen omaava yksittäispakattu naamio, jossa on mitä ihanin kookoksen tuoksu. 7th Heavenin naamiot ovat käytännössä kaikki hyviä eikä näitä ole hinnalla pilattu. Näistä tulee aina mieleen teiniajat ja tämäkin teki asiansa hyvin ja kosteutti ihoa erinomaisesti. Jatkoon!

Eyenlip Aloe Essence Moisture Mask. Hinta-laatusuhteeltaan aivan loistava sheet mask! Aloe veraa sisältävä naamio rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa, ja tämä on varsin hyvä naamio käytettäväksi ihan vuoden ympäri. Nämä Eyenlipin naamiot ovat kestosuosikkejani edullisen hinnan ja hyvän tehon vuoksi, jatkoon menee tämäkin.

Naturel Finland Green Tea Facial Sheet Mask*. Vihreää teetä sisältävä sheet mask, jonka tulisi rauhoittaa ja suojata ihoa. Naturelin kangasnaamiot ovat Eyenlipin naamioiden tavoin aivan loistavia hinta-laatusuhteeltaan eikä mulla ole tästäkään huonoa sanottavaa. Naamion istuvuus kasvoille oli hyvä, iho tuntui käytön jälkeen pehmeältä ja sai aimo annoksen kosteutta tästä naamiosta. Jatkoon.

Holika Holika Pure Essence Mask Sheet Shea Butter. Ihoa ravitseva, kosteuttava ja pehmentävä kangasnaamio, joka on ehdottomasti mun suosikkini kaikista milloinkaan käyttämistäni sheet maskeista. Tämä todellakin kosteuttaa ihoa supertehokkaasti ja käytänkin näitä yleensä silloin, kun iho oikein huutaa lisäkosteutta. Ehdottomasti jatkoon!

Vartalo, kädet & jalat:

Ahava Mineral Hand Cream Cactus Pink Pepper. 150 ml kokoiseen tuubiin pakattu käsivoide, joka kesti mulla jokailtaisessa käytössä todella, todella kauan. Käytin tätä siis käytännössä aina ennen nukkumaanmenoa ja voide kosteutti ihoa tehokkaasti. Ei tämä ehkä paras käyttämäni käsivoide ollut, mutta varsin hyvä kuitenkin. Aamulla kädet olivat pehmeät ja kosteutetut. Jatkoon!

The Body Shop Kindness & Pears Hand Cream. Ihanalta päärynältä tuoksuva käsivoide, joka oli taattua TBS-laatua. En tiedä johtuuko tämä vain heikentyneestä hajuaististani vai mistä, mutta mun mielestä tässä käsivoiteessa ei ollut sitä samaa voimakkaan pistävää parfyymistä tuoksua, mikä monilla brändin käsivoiteilla nykyään on. TBS:n käsivoiteet imeytyvät nopeasti eivätkä jätä käsiä rasvaisen tuntuisiksi. Toivottavasti sarja tulee vielä joskus myyntiin - jatkoon.

The Body Shop Kindness & Pears Shower Gel. Päärynäntuoksuinen suihkugeeli, johon rakastuin täysin. Tuoksu oli samaan aikaan mukavan makea ja mieto, mutta kuitenkin myös hedelmäisen raikas. Nyt harmittaa etten mennyt ja ostanut tätä toista pulloa varastoihin, sillä nämä päärynäsarjat ovat ehdottomasti parhaimpia The Body Shopin talvisia kausisarjoja, mitä tiedän. Toivottavasti tämä saadaan vielä joskus myyntiin, jatkoon siis menee!

The Body Shop Kindness & Pears Body Butter. Tämä oli mun ensikosketukseni The Body Shopin uudistuneisiin vartalovoihin ja pidin tuotteesta kovasti. Edelleen näissä on paksu ja tuhti koostumus, mutta se on ehkä nykyään kuitenkin hieman notkeampaa kuin vanha? Joka tapauksessa tämä kosteutti ihoa hyvin ja sopi käytettäväksi omalla ihollani juuri nyt kevättalvella. Päärynäntuoksusta iso plussa! Jatkoon menee, mikäli sarja vielä joskus palaa myyntiin.

Löytyykö loppuneista tuttuja tai kiinnostavia tuotteita? :)

10 kommenttia:

  1. Sait käytettyä loppuun monta päärynä -sarjan tuotetta :D mulla ei tuota sarjaa ole mutta joku vanhempi päärynä suihkugeeli kylläkin. Vanhan mallista etikettiä. Odotan kyllä mieluissani Anastasian meikkivoidetta mutta valitsin talvisävyn koska kesällä rasvoittuvalla iholla heleyttävä meikkivoide ei ole se juttu :DD enkä kesällä raaski joka päivä käyttää hyvää meikkivoidetta kun kuitenkin kuluu heti naamalta pois. Mulla on tuo Anastasian ripsivärikin seuraavana vuorossa, veikkaan että tulen siitä pitämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, enää ei oo kun se vartalojogurtti kesken! Päätin olla kerrankin tehokas ja käyttää kaikki tuotteet mahdollisimman nopeesti pois :D Mulla on myös sitä vanhan päärynäsarjan suihkugeeliä yksi pullo jemmoissa :) Ymmärrän hyvin, toi meikkivoide ei olis kesällä ollut munkaan ykkösvalinta! Toivottavasti tykkäät tosta ripsarista<3

      Poista
  2. Tuo Sensain naamio on ihana, mulla oli kans tämmönen pikku purkki. Toinen tuttu oli tää Anastasian ripsari ja en tykänny siitä. Joka päivä varisi silmien alle😅. Body shopin uusittuja vartalovoita pitäis testata pian❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sensai oli kyllä ihana, harmi kun hinta on noin älyttömän suuri :D Mulla ei onneksi varissut toi ABH:n rpsari, mutta halvemmalla saa parempia ripsareita, joten en näe syytä lähteä tota enää ostamaan :) Suosittelen kokeilemaan, tää uusi koostumus on ainakin mulle ollut tosi mieluinen näissä vartalovoissa<3

      Poista
  3. Just korkkasin tuon kindness and pears sarjan ksäivoiteen ja se on kyllä ihanan makea ja päärynämäinen, mutta ei ole tosiaan semmonen pistävä. Ainakin se shea sarjan käsivoide on ihan niin voimakas tuoksultaan etten voi sitä enää ostaa. Mielestäni uusi bodybutter on notkeampaa kuin vanha, ja ehkä hyvä nin! Oot saanu tosi nopsaan tuon suihkugeelinkin kulumaan :) Mutta tuoksu on niin raikas, että se sopii mun mielestä myös kevääseen ja kesään. Pitää ehkä vaihtaa taas aktiivi-suihkugeeli tuonne suihkuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo mä en meinannut uskoa, että se sheasarjan käsivoide voi olla niin voimakasta, kun sellasen joskus ostin ja nappasin käyttöön! Ihan älyttömän parfyyminen, varsinkin kun itse miellän sheavoin tuoksun sellaiseksi rauhoittavaksi ja miellyttäväksi. En saanut sitä käsivoidetta käytettyä eikä oo sen koomin tarvinnut lisää ostaa :D Joo mä oon ottanut nyt tavoitteeksi saada käytettyä enemmän vaan yhtä suihkugeeliä kerrallaan. Toki silloin tällöin käyttelen jotain muuta, mutta nyt saan sentään loppumaan noita, kun en käytä koko aikaa 5-6 eri suihkugeeliä vaan koitan keskittyä yhteen :D

      Poista
  4. Samaa mieltä tuosta TBS:n uudistetusta vartalovoista! Se aiempi versio tuntui oikeasti aika kovalta, ja sormella sai painaa voita ihan oikeasti, että sai sitä irti :D Lemon Sorbet Cleanser oli myös hyvä, tuntui tehokkaalta putsarilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää vähän pehmeämpi ja notkeampi versio on kyllä tosi miellyttävä :) Lemon Sorbet Cleanser oli tosi hyvä! Joskin mä tykkään silti ehkä enemmän nestemäisistä öljyistä kuin noista kiinteistä :D

      Poista
  5. Sensain naamio. Kun harvoin enää käytän naamioita, se on yks jota käytän. 💙

    Itken, että Senjan tuotteita ei enää myydä. Ne oli kaikki aivan loistavia. 😢

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sensain naamio oli kyllä ihana<3 Ja joo sama täällä, harmittaa ettei Senjan tuotteita enää saa :(

      Poista

Kiitos kommentista!