tiistai 1. maaliskuuta 2022

Ipsy Glam Bag Plus | Helmikuu 2022

Helmikuun Ipsy Glam Bag Plus saapui mulle vihdoin, ja itsehän odotin tätä boksia hieman ristiriitaisin fiiliksin. Kirjoitin jo tammikuun boksista puhuessani, etten oikein ollut tyytyväinen niihin tuotteisiin, jotka Ipsyltä oltiin mulle valittu ja muutenkin koko valintaprosessi aiheutti pientä hämmennystä itsessäni. Ipsy Plussaan saa siis itse valita kolme tuotetta viidestä. Valinnat tehdään aina muutamien tuotteiden joukosta ja tällä kertaa valittavana oli myös kaksi sellaista tuotetta, jotka olen itse hiljattain jo saanut bokseistani. Mun mielestä on hyvin outoa laittaa valittavaksi sellaisia tuotteita, jotka tilaaja on jo saanut aiemmista bokseista. Saati kun nämä molemmat olen saanut ihan muutaman kuukauden sisällä ja toinen oli vieläpä luomiväripaletti. Tarvitseeko joku kahta samanlaista palettia itselleen?

Tässä oman boksini sisältö. Ipsyltä valittiin mulle kasvovoide ja yllättäen taas vaihteeksi silmänympärysvoide. Mähän sain edelliset sy-voiteeni Ipsyn valitsemana sekä marras- että joulukuun bokseista, joten tokihan uudelle taas olikin jo tarve! Tai sitten ei.. Kasvovoide puolestaan on sama, joka tuli mulle viime kesänä Boxycharmista, joten sekin oli sen takia pienoinen pettymys, vaikka tuote itsessään saattaakin olla loistava. Itse valitsin boksiin vielä luomiväripaletin, meikinkiinnityssuihkeen sekä kasvoputsarin. Omat valintani olivat ehdottomasti Ipsyn valintoja kiinnostavammat ja erityisesti luomiväripaletista olen hurjan innoissani! Tehdään vielä tarkempi katsaus jokaiseen tuotteeseen:

Aloitetaan tällä eniten harmistusta aiheuttaneella tuotteella - Terre De Marsin Variance Eye Contourilla. Kyseessä on kahvia sisältävä silmänympärysvoide, jonka tulisi tehostaa sy-alueen verenkiertoa, jolloin turvotus ja tummuus saavat kyytiä. Brändiltä olen aiemmin käyttänyt yhden suihkugeelin enkä voi sanoa olevani mitenkään erityisen innoissani Terre De Marsista, sillä pakkaukset ovat omaan makuuni vähän mitäänsanomattomia eikä mulla ole mitään hinkua lähteä tätäkään voidetta testaamaan. En ihan ymmärrä Ipsyn logiikkaa näiden sy-voiteiden kanssa, sillä miten voidaan neljän kuukauden sisällä laittaa jopa kolmeen boksiin silmänympärysvoide? Ihan käsittämätöntä, eihän kenelläkään voi kulua kasa täysikokoisia silmänympärysvoiteita tässä ajassa! No kävin nyt päivittämässä kauneusprofiiliani ja toivon, että jatkossa sy-voiteiden määrä on hyvin, hyvin vähäinen omissa bokseissani, mutta saa nähdä kuinka käy. Tämä voide lähtee eteenpäin.
Hinta: noin $25,00/15 ml.

Toinen valinta Ipsyltä oli Kate Somervillen ExfoliKate Glow Moisturizer, jonka sain tosiaan itselleni jo aiemmin Boxycharmin mukana. Boxyn ja Ipsyn yritysten yhdistyttyä bokseissa on selkeästi alkanut näkyä enemmän samoja brändejä ja myös tuotteita, joten olikin vain ajan kysymys ennen kuin saan ensimmäisen kerran saman tuotteen molemmista bokseista. Tämä happoja sisältävä kasvovoide lupaa kirkastaa ihoa poistaen kuolleita ihosoluja, mutta samalla myös kosteuttaa ihoa. Mulla on ensimmäinenkin purnukka vielä avaamatta, sillä en välttämättä näin talviaikaan halua tällaista kasvovoidetta käyttää. Kate Somervillen tuotteet kuitenkin kiinnostavat, joten toivottavasti pidän tästä voiteesta. Mikäli en, lähtee tämä toinen purnukka eteenpäin.
Hinta: noin $70,00/50 ml.

Violet Vossin Pinky Promise Eyeshadow Palette oli oma valintani boksiin ja tästä olen ihan mielettömän innoissani, vaikka harmillisesti yksi sävy olikin hajonnut. Sain kuitenkin aika hyvin painettua luomivärin takaisin nappiinsa, joten eiköhän tuokin käyttökelpoinen vielä ole! Pidän todella paljon Violet Vossin luomiväreistä ja tässä on todella kauniit sävyt. Suurin osa sävyistä on shimmerisiä ja olisinkin ehkä kaivannut tähän myös vaaleanpunertavia mattasävyjä, sillä niitä paletista ei löydy yhtään. Mattasävyinä tästä löytyy ruskeaa sekä mustaa ja erityisesti tuo musta olisi mun mielestäni voitu vaihtaa johonkin vähän vaaleampaan. Monet toki kaipaavat mustaa mattasävyä paletteihin, mutta itse käytän sellaista aniharvoin, joten mä olisin tosiaan mieluusti vaihtanut sen johonkin toiseen. Kiva paletti joka tapauksessa ja odotan innolla, että pääsen kunnolla testailemaan tätä. Ipsyjä ei ole kovin hyvin valitettavasti paketoitu, sillä näistä ei koskaan löydy minkäänlaisia pehmusteita eikä pakkauksena toimiva kuplamuovipussi valitettavasti pysty estämään kaikkia kolhuja, joita paketti matkalla saa osakseen. Monesti tuotteiden pahvipakkaukset ovat rytyssä, mutta tällä kertaa tämä palettikin oli ottanut osumaa - onneksi kuitenkin vain yhden sävyn osalta!
Hinta: noin $35,00.

Toinen oma valintani boksiin oli KimChi Chic Beautyn Stage Proof Matte Setting Spray. Brändin tuotteita on viime aikoina vilahdellut useammallakin vaikuttajalla, mutta totta puhuen en ole ollut itse näistä mitenkään turhan innoissani. Nyt valittavana oli kuitenkin muistaakseni enemmänkin tämän brändin tuotteita, ja mattaava meikinkiinnityssuihke kuulosti sen verran hyvältä, että päätin tämän valita omaan boksiini. Tämän tulisi siis kiinnittää meikki ja pidentää meikkipohjan kestoa. Mä käytän tällä hetkellä ennemminkin kosteuttavia tai heleyttäviä meikinkiinnityssuihkeita, mutta mattaisillekin on ehdottomasti oma aikanasa ja paikkansa. Käyttöön tämä siis ehdottomasti tulee, vaikken ehkä ihan vielä tätä aiokaan avata ja testata.
Hinta: noin $16,00.

111Skinin Cryo Pre-Activated Toning Cleanser tuli valittua boksiin ihan vain, koska 111Skinin tuotteet ovat loistavia enkä ikimaailmassa maksaisi niistä itse niiden täyttä hintaa. Tässä tuotteessa yhdistyvät tuotekuvauksen mukaan sekä putsari että kasvovesi, sillä tuote lupaa sekä puhdistaa ihon että kirkastaa ja tasapainottaa sitä. Tämä on poishuuhdeltava, eli todennäköisesti tulen käyttämään tätä itse kakkosvaiheen putsarina öljyputsarin jälkeen. En kuitenkaan usko, että jättäisin tämän jälkeen kasvoveden välistä, mutta toivottavasti tämä putsarina toimii moiteetta. Hinta on taas ainakin sellainen, että parempi olisi! Tämähän toisaalta on jopa edullinen 111Skinin tuotteeksi, sillä monet voiteet, seerumit sun muut maksavat tuplasti enemmän.
Hinta: noin $70,00/120 ml.

Helmikuun Ipsy oli omien valintojeni osalta mielestäni oikein hyvä, mutta tuo Ipsyn valitsema silmänympärysvoide laskee pisteitä mun silmissäni. Jossain vaiheessa sain eyelinereita vähän joka boksista ja nykyään sitten sy-voiteita. Toivottavasti niitä ei kuitenkaan ihan vähään aikaan tule! Boksin kokonaisarvo oli $216,00 eli todella paljon, kuten Ipsyllä lähes joka kerta. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä maaliskuun boksi sisältää.

Olisitteko te pitäneet näistä tuotteista? Entä mitä ajatuksia teissä herättää se, jos kauneusbokseista tulee todella tiheästi saman kategorian tuotteita (kuten mulla sy-voiteita)?

10 kommenttia:

  1. Mulle tuli Ipsy-aikoina kans melkein joka kuukausi sy-voide ja niitä on edelleen odottamassa käyttöä, vaikka osan olen antanut eteenpäin. Terre De Mars on tosi epäkiinnostava merkki ja näköjään rantautunut myös Goodieboxiinkin. Muistan edelleen, miten tuohtunut olin suihkugeelistä:D
    Tämän boksin helmiä olivat kyllä luomiväripaletti ja setting spray <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Ipsyn tapa laittaa noita sy-voiteita vähän joka boksiin on kyllä huvittava :D Jos niitä ei ole valmiiksi sinne jo valittu niin vähintäänkin niitä saa sitten itse valita boksiin! Mutta hei, maaliskuun boksista ei löydy yhtään silmänympärysvoidetta multa ;D Toi kaksikko oli mullekin boksin kiinnostavimmat tuotteet :)

      Poista
  2. Kiva boski mielestäni kaikin puolin, mutta jos olisi just saanu sy-voiteen niin kyllähän se laskisi laatikon arvoa omissa silmissään. Tuo luomiväripaletti on upea ja toivottavasti myös setting spray mattana on mieluinen :) 111skiniä olisi kiva kokeilla, joten tuo on mielestäni hyvä valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita sy-voiteita on tosiaan tullut ihan älyttömän usein ja Ipsyllä kun on se kolmiasteinen portaikko haluaako tuotteita harvoin, joskus vai usein niin mulla oli kuitenkin sy-voiteissa valittuna vain se joskus. Nyt vaihdoin sen siihen harvoin, joten toivottavasti ei tule ihan äkkiä taas uutta :D 111Skin on tosi kiinnostava brändi, vaikka tuotteet ylihintaisia mun mielestä ovatkin ja ihan liikaa omalle kukkarolle :)

      Poista
  3. Kiva kokonaisuus! Paletti olisi ilahduttanut eniten mutta onpa harmi kun yksi sävy on rikki! Kiinnityssuihke on kiinnostava myös mutta merkkinä Kimchi Chi on jotenkin lapsellinen omaan makuuni. En yleensä pidä drag -tyylisistä yliampuvista jutskista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on aina tylsää, jos noi palettien sävyt rikkoutuu.. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun saan jonkun paletin Ipsystä rikkinäisenä, eikä varmasti viimeinenkään. Boxyjen kanssa en oo tainnut koskaan saada rikkinäisiä paletteja tai sitten aika on kullannut muistot enkä vain muista saaneeni :D

      Mä tykkään kyllä väreistä ja tollasesta tietyntyylisestä tyttömäisyydestä, mitä noissa tuotteiden pakkauksisa on, mutta mullekaan Kimchi Chic ei oo kyllä mitenkään turhan kiinnostava brändi. Toivottavasti toi suihke kuitenkin on hyvä!

      Poista
  4. No johan ne on pistäneet sulle sy-voiteita. Ei ihan heti lopu tai sit vaan koko kasvoille levittämään. 😆

    Muuten boxi vaikutti kivalta. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei lopu ei :D Ja totakin on tullut harkittua, varsinkin kun mulla on tällä hetkellä ollut jo ties kuinka kauan iltakäytössä k-kosmetiikan 40 ml kokoinen sy-voidetuubi. Voin kertoa, ettei ihan äkkiä lopu pelkästään sy-iholle käytettynä ton kokoinen tuubi :D

      Poista
  5. Ymmärrän silmänympärysvoideärsytyksen, vaikka minusta tuo silmänympärysvoide vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Kaiken kaikkiaan mielestäni tosi hyvä sisältö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että olisin saattanut itsekin innostua enemmän tosta sy-voiteesta, mikäli taustalla ei olisi juuri se ärsytys siitä, kun noita on tullut viime aikoina niin usein :)

      Poista

Kiitos kommentista!