sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Kosmetiikkasuosikit | Huhtikuu 2022

*Saatu ilmaistuote

Huhtikuuta on jäljellä enää viikon verran, joten nyt on korkea aika tulla kirjoittelemaan huhtikuun kosmetiikkasuosikeista! Tämä kuukausi on ollut mulle henkilökohtaisesti kaikkea muuta kuin tavanomainen, sillä synnytin esikoiseni 11.4. ja sairaalassa tuli oltua kahteen otteeseen vauvan kanssa yhteensä noin viikon verran. Vauvan syntymä vaikutti totta kai myös siihen, kuinka paljon olen ehtinyt tai edes halunnut esimerkiksi meikata, mutta kyllä mä meikkiäkin kasvoilleni olen useamman kerran nyt loppukuusta saanut ja muutenkin pystynyt aika pitkälti jatkamaan kosmetiikan käyttöä kuten ennen. Katsotaan mitä loppukevät tuo tullessaan, nyt kuitenkin niihin huhtikuun kosmetiikkasuosikkeihin!

Yksi ehdottomista ihonhoitosuosikeistani nyt parin viime kuukauden ajan on ollut tämä 111Skin Antioxidant Energising Essence*, joka tuli syksyllä LF:n Beauty Chestistä. Kyseessä on muita hoitotuotteita varten ihoa preppaava hoitoneste, joka sisältää mm. aloe veraa ja glyseriiniä. Tämä on ollut mulla nyt useamman viikon käytössä sekä aamuisin että iltaisin ja pidän siitä, kuinka hoitoneste tuo mukavasti pientä lisäkosteutta iholle. Tämä imeytyy suhteellisen nopeasti ja tarvittaessa hoitonestettä voi myös kerrostaa kasvoille. Olen yleensä kuitenkin itse kokenut yhden kerroksen riittäväksi, varsinkin aamuisin. Tuotekuvauksen mukaan tämä sopii loistavasti myös ärtyneen ihon rauhoittamiseen. 111Skinin tuotteet ovat omissa silmissäni ns. luksuskosmetiikkaa, sillä nämä ovat melko hintavia ja olenkin tutustunut näihin nimenomaan erilaisten kauneusboksien kautta. 

OFRA Cosmeticsin Charm Your Cheeks Mini Mix Blush Palette tuli maaliskuun Boxycharmista enkä ole tämän paletin saatuani pahemmin muihin poskipuniin tarttunutkaan. Tästä löytyy kuusi upeaa sävyä poskille ja olen monet kerrat käyttänyt näitä myös luomilla esimerkiksi häivytyssävyinä, jolloin saan näppärästi saman sävymaailman sekä poskille että silmämeikkiin. Sävyt ovat kaikki mattaisia ja niissä on mukavasti pigmenttiä. Liian pigmenttisiä nämä eivät kuitenkaan ole eikä näiden kanssa tarvitse heti pelätä poskipunaövereitä, vaikka toki alarivin sävyt ovatkin melko tummia ja niiden kanssa on hyvä noudattaa varovaisuutta. Ihana paletti, Ofran tuotteet jaksavat aina ilahduttaa!

Meikkien osalta suosikkeihin pääsee myös maaliskuun Ipsy Plussasta tullut MOTD Cosmeticsin Highlighting Powder, jonka sain superkauniissa sävyssä Lucid Moon. Mä olen noin sata kertaa maininnut, kuinka theBalmin Mary-Lou Manizer on ehdottomasti maailmankaikkeuden paras highlighter, mutta se on nyt saanut erittäin kovan kilpailijan tästä MOTD:n highlighterista. Nämä ovat sävyiltään todella samankaltaiset ja kumpikin soveltuu täydellisesti meikkiin kuin meikkiin. Omalla kalpealla ihollani juuri tällaiset vaaleat, shampanjansävyiset highlighterit ovat niitä kaikkein parhaimpia ja tällä saa mitä upeimmat korostukset kasvoille. Highlighter ei sisällä turhan suuria glitterhippuja ja on siltäkin osin siis omaan makuuni täydellinen. Brändi on itselleni hieman vieraampi, mutta ehdottomasti kiinnostukseni heräsi tämän tuotteen myötä.

Treaclemoonin Brazilian Love Shower And Bath Gel ansaitsee myös paikan suosikeissani! Tämä guaranaa sisältävä eksoottisen tuoksuinen suihkugeeli tuoksuu ihan mielettömän hyvältä ja tuoksu täyttää koko kylpyhuoneen. Tuoksu muistuttaa paljon supersuosittua Sol De Janeiron Brazilian Bum Bum Creamia ja tämä on tällä hetkellä mulla ns. vakikäytössä suihkugeelien osalta. Olen aiemmin käyttänyt mahdollisesti jopa kymmentä suihkugeeliä yhtä aikaa, mutta nyt pyrin pitämään kylppärissä käytössä yhtä aikaa vain kahta, jotta saan näitä joskus tyhjenemäänkin. Tämä 500 ml pullo tulee kestämään vielä pitkään, vaikka tästä onkin noin kolmasosa jo käytetty pois. Treaclemoonin suihkugeelit ovat hyvin edullisia ja näistä suosikkini on ehdottomasti raikas One Ginger Morning, jonka haluan kesäksi taas hankkia itselleni.

Viimeisenä suosikkeihin päätyy vielä Anastasia Beverly Hillsin Brow Wiz sävyssä Taupe. Tämä kulmakynähän on ollut mulla käytössä jo useita vuosia, mutta tummemmassa sävyssä. Sain tämän Taupen itselleni Ipsy Plussan mukana ja pelkäsin hetken aikaa onko tämä itselleni mahdollisesti liian vaalea, mutta pelko osoittautui turhaksi. Taupe on aivan täydellinen sävy ja tästä myös irtoaa väriä hyvin toisin kuin NYX:n Micro Brow Pencilin vastaavasta Taupe-sävystä, jota joskus koitin käyttää. Tuon NYX:n kynän takia nimenomaan pelkäsin kuinka mun käy tämän ABH:n kanssa, mutta onneksi mitään ongelmia ei ole ollut ja sävy on tosiaan ollut omiin kulmiini sopiva. Käytän kulmien meikkaamisessa aina myös puuterista kulmaväriä, joten kokonaan en kulmiani tämänkään kynän kanssa meikkaa vaan ainoastaan rajaan kulmat kynällä ja piirrän kulmien "häntäosan" sen kanssa. Multa löytyy tämä tosiaan myös sävyssä Medium Brown, joka sekin sopii itselleni hyvin, mutta jatkossa taidan ostaa nimenomaan tämän Taupen, ainakin mikäli jossain vaiheessa taas menen vaalentamaan jo melko pitkäksi kasvaneen tumman tyveni takaisin vaaleaksi.

Löytyykö tuttuja tuotteita suosikeistani? :)

6 kommenttia:

  1. Onpas kaunis tuo poskipunaspaletti! Tuttu suihkugeeli, yhden pullon käytin, mutta kyllästyin. Samalta merkiltä juurikin se inkivääri on kestosuosikkeja. Sitä hankin lisää aina varastoon, kun on erityisen edullinen hinta jossain. Nyt on inkivääri ja saman merkin vadelma käytössä. Sekin on kiva se vadelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! Se inkivääri on ehdottomasti paras ja tuntuu olevan monien suosikki<3 Multa löytyy se vadelma myös itseltäni ja pariin kertaan oon sitä käyttänyt. Nyt se kuitenkin odottelee parempia aikoja, kun haluan käyttää noita vanhempia suihkugeelejä ensin pois :D

      Poista
  2. Ihanat suosikit, highliter ja punapaletti molemmat lumoavan upeita!

    Tuota Brazilian Lovea mennytkin yksi :) Se inkivääri myös täällä mieleen! Mulla on nyt sarjan Mint-suihkugeeli olemassa joka on viileän tuntuinen iholla, mintun tuoksuinen ja semmonen tosi raikas. Tykkään siitäkin, mutta Brazilian love ja One Ginger Morning ovat sarjan parhaat mun nenääni :) Tuli ups... muuten tilattua just TBS:n tuotteita ja siellä oli yksi uusi suihkugeeli. Nyt alkaa ehkä kokoelmakatras laajenemaan HIEMAN liikaa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on upeita<3 Oo minttusuihkugeeli kuulostaa ihanalta! Paitsi että mulla tökkisi kyllä toi viileä tunne iholla, en pidä siitä ollenkaan :D Minttu tuoksuna on vaan varmasti ihan superhyvä :) Heh, eikös The Body Shopilla ollut just sopivasti aletkin menossa? Melkein itsekin sorruin laittamaan tilausta, mutta maltoin mieleni, kun tilailin k-kosmetiikkaa jo Bearelilta :D

      Poista
  3. Taupe kynä on ihan best! Nyt ei ole tullut ostettua uutta kun on varastossa kulmatuotteita eikä niitä päivittäin kamalasti kulu kun on nuo pigmentoinnit :) Ofran poskipunapaletti on niin ihana, en ole omaa vielä korkannut kun yritän käyttää vanhoja ensin pois. Mutta tuo on kyllä yksi parhaita tuotteita mitä on kauneusboxeista saanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pigmentoinnit varmasti helpottaa ja nopeuttaa aika tavallakin sitä kulmien meikkaamista :) Mua välillä houkuttaisi tehdä jotain omille kulmille, mutta toisaalta saan ne meikkaamallakin tosi nopeesti sellaisiksi kuin haluan, joten ehkei mulla ole moiseen kuitenkaan tarvetta. Ofran tuotteet on aina ihan mahtavia ja niitä on ilo saada bokseista<3

      Poista

Kiitos kommentista!