keskiviikko 17. elokuuta 2022

Paesen ihanat meikkiuutuudet

*Saatu ilmaistuote

Paese on taas lanseerannut uusia meikkituotteita ja itse sain suureksi ilokseni maahantuojalta näitä uutuustuotteita testiin jokin aika sitten! Paeseltahan löytyy laaja valikoima meikkejä aina meikkipohjan tuotteista luomiväreihin, ripsiväreihin ja huulimeikkeihin. Paesen Argan-huulipunat ovat mun tämän hetken käytetyimpiä, ja nyt testiin pääsivät Paesen uusi BB-voide sekä kaksi ripsiväriä. Uutuustuotteet ovat nyt myynnissä suurimmissa Prismoissa sekä Prisma.fi verkkokaupassa. Saatavuus Paesen meikeillä on siis hyvä, kun näitä voi helposti napata mukaan ihan ruokaostostenkin yhteydessä. 

Paese on lähtöisin Puolasta ja olen itse testannut brändin tuotteita ensimmäisen kerran useita vuosia sitten. Paese herätti kiinnostukseni jo silloin, mutta totta puhuen tuotteiden laatu on mielestäni parantunut huimasti niiltä ajoilta. Toki voi olla, että vuosia sitten tuli testailtua tuotteita, jotka eivät olleet itselleni parhaimpia mahdollisia, mutta tosiaan sain viime vuoden lopulla testiin kasan Paesen huulipunia ja ne viimeistään mullistivat mun käsitykseni Paesen tuotteista. Huulipunat olivat loistavia, joten odotin enemmän kuin innolla mitä tulen pitämään näistä kolmesta uutuustuotteesta!

Paese BB Cream With Hyaluronic Acid* on todella kauniiseen liukuvärjättyyn pakkaukseen pakattu BB-voide, joka on myynnissä kolmessa eri sävyssä. Itse sain testiin vaaleimman sävyn 01N, joka on omalle todella vaalealle iholleni juuri sopiva. BB-voide sisältää nimensä mukaisestikin kosteuttavaa hyaluronihappoa sekä ruusunmarjaöljyä. Lisäksi tuotteesta löytyy ihoa suojaavia antioksidantteja sekä bergamottivettä, jonka tulisi rauhoittaa ja tasapainottaa ihoa. BB-voiteen kuvaillaan olevan koostumukseltaan kevyttä ja sen tulisi sulautua ihon omaan sävyyn, jolloin lopputulos on luonnollinen, satiininen ja puolimattainen. Jopa 98% tämän BB-voiteen sisällöstä on luonnollista alkuperää ja tuote on vegaaninen.

Voin ihan heti kättelyssä myöntää, etten normaalisti ole BB-voiteiden ylin ystävä. Ne ovat yleensä omaan makuuni vähän turhan kevyitä ja usein olen törmännyt tuotteisiin, jotka eivät edes tasoita ihon sävyä, saati sitten tuo minkäänlaista peittoa. Tämä Paesen BB-voide onnistui kuitenkin yllättämään mut! Voide levittyy kasvoille helposti ja kauniisti joko meikkisienen tai meikkivoidesiveltimen kanssa. Se peittää juuri sopivasti ihon mahdollisen punoituksen ja tasaa sen sävyn kauniiksi. Lopputulos on kuitenkin luonnollinen eikä lainkaan pakkelinen. Mulla ei turhan monesta BB-voiteesta edes ole kokemusta, mutta sanoisin tämän olevan ehdottomasti peittävin, mitä itse olen kokeillut. Erittäin hyvä tuote varsinkin kesäksi, kun kuumallakin ilmalla sitä monesti haluaa meikata ja tasata ihoa, mutta paksummat meikkivoiteet eivät välttämättä ole niitä kaikkein miellyttävimpiä helteessä. Uskaltaudun varmasti tämän kokemuksen jälkeen testaamaan taas muitakin BB-voiteita! 
Hinta Prisma.fi: noin 20,00 €.

Paese Eyes On* on vegaaninen ripsiväri, jolla on tarkoitus luoda "foxy eyes" tyyliset ripset. Ripsiväri lupaa siis avata katsetta kohottamalla silmän sisänurkkaa ja samalla sen tulisi myös erotella, tuuheuttaa ja pidentää ripsiä. Manteliöljy sekä Omega-3-rasvahapot auttavat uudistamaan ja suojaamaan ripsiä. Mä olen tunnetusti hyvinkin tarkka ja vaativa käyttämäni ripsivärin suhteen, mutta testailen toki mielelläni uusia ripsivärejä. Tämän ripsivärin harja on muotoiltu mielenkiintoisesti, sillä harjan tyviosa on paksu ja pallomainen, mutta kärkiosa taas suhteellisen kapea. Ripsiharjalla saa helposti levitettyä värin sekä pitempiin ripsiin että sisänurkan lyhyimpiin yksilöihin ja lopputuloksena ripset ovat kauniin erotellut. En itse ehkä sanoisi tätä kovinkaan tuuheuttavaksi, joskin kerrostamalla sitä tuuheutta ja volyymia toki saa lisää. 

Foxy eyes tyylistä lookia ei mielestäni luoda pelkästään ripsivärin kanssa, joten en osaa sen enempää sanoa luoko ripsiväri silmiin sitä samaa tyyliä yhtään sen paremmin kuin mikään muukaan ripsiväri. Näistä kahdesta uutuusripsiväristä tämä ei ollut suosikkini, mutta tämänkin kanssa saa kivannäköiset ripset parilla kerroksella. Pidäni Eyes On -ripsivärin ripsiharjan muotoilusta sekä siitä, että tämän kanssa saa oikeasti mustat ripset. Väri siis tarttuu ripsiin helposti, mikä on itselläni ehdottoman tärkeää, jotta haluan ripsiväriä käyttää. Tämä vaatii tosiaan itselläni sen pari kerrosta, jotta olen lopputulokseen tyytyväinen, mutta se ei ole mikään ongelma itselleni, kun lopputulos kerran on mieluisa.
Hinta Prisma.fi noin 19,00 €.

Paese Eyegasm* on ripsiä hoitava ja runsasta tuuheutta antava ripsiväri. Ripsiväri sisältää ripsien kasvua stimuloivia vitamiinipeptidejä, biotiinia, D-pantenolia sekä ravitsevia kasvivahoja ja -öljyjä. Sen tulisi kohottaa, erotella ja tuuheuttaa ripsiä. Tuote on vegaaninen ja ripsiväristä löytyy tiimalasin muotoinen silikoniharja, jonka kanssa tulisi saavuttaa helposti lyhyimmätkin ripset. Itse pidän yleensä enemmän kuituharjoista kuin silikonisista, mutta tämän Eyegasm-ripsivärin harja on loistava. Sillä todellakin saa helposti värin ripsiin ihan kauttaaltaan ja tämä nousi tosiaan näistä kahdesta suosikikseni.

Ripsiväri tuuheuttaa ripsiä todella hyvin ja tekee niistä näyttävät jo yhdellä kerroksella. Toisen kerroksen kanssa lopputulos on kutakuinkin täydellinen omaan makuuni, mutta saan kyllä mieleiseni lopputuloksen jo sen yhden värikerroksen kanssa. Yhdellä kerroksella lopputulos näyttää kauniin erotellulta ja toisella kerroksella saa taas lisää sitä kaipaamaani näyttävyyttä. Tässä on intensiivisen musta väri, joka tarttuu ripsiini helposti. Molemmat ripsivärit ovat hyviä, mutta tämän Eyegasmin kanssa saan helpommin ja nopeammin itseäni miellyttävän lopputuloksen. Aion tehdä tässä muutaman viikon sisällä pienoisen ripsivärien vertailupostauksen, jossa näette myös miltä nämä kaksi näyttävät ripsissäni! 
Hinta Prisma.fi: noin 19,00 €.

Ovatko Paesen tuotteet teille tuttuja? Entä käytättekö te BB-voiteita? :)

13 kommenttia:

  1. Näistä ripsareista Eyegasm oli minunkin suosikkini! Ihan täydellinen ripsiväri heti käyttöönottaessa. Huomenna voi lukea mun mietteet Paesen uutuuksista ;) BB-voide oli kiva ja uskon että käytän sitä arkena etenkin, nyt kun työt alkaa taas maanantaina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eyegasm on loistava, innolla odotan sun postausta<3 Oi ei, sunkin loma loppuu jo! Musta tuntuu etten enää ollenkaan käsitä ajan kulkua, kun en käy töissä itse. Viikot vaan kuluu ja aika häviää jonnekin :D

      Poista
  2. Mun piti ihan googlata mikä on BB-voide! Kuullostaa mielenkiintoiselta, ja voisin käyttää CC-voiteen sijaan. Ehkä BB voiteen tulisikin olla peittävämpi kuin CC voiteen. Paesen tuotteita en ole kokeillut, mutta näitä edullisempia meikkimerkkejä olisi kyllä kiva välillä aina kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä miellän BB-voiteet selkeesti kevyemmiksi kuin CC-voiteet, mutta varmasti tää on paljon tuotekohtaista :) Esim. Lumenelta joskus kun jotain BB-voidetta testasin niin hyvä että edes huomasi levittäneensä iholle jotain, kun se heidän CC-voide taas selkeästi myös tasoittaa ja peittää jonkin verran. Sitten taas esim. Misshan BB-voidetta kehutaan tosi peittäväksi ja mun on jo ties miten kauan pitänytkin hankkia se testiin!

      Poista
  3. Paesen tuotteita en ole kokeillut. Minun piti tehdä samoin kuin tuossa Katrikin, eli googlasin BB- ja CC-voiteet, että mitä ne nyt taas olikaan. :D Olen mielestäni jotain BB-voidettakin joskus kokeillut. Viimeisin CC-voide oli kyllä ihan mukiinmenevä, mutta siinä oli vain pari sävyä ja minun vaalealle iholle liian tummia. Mutta voisin kyllä käyttää molempia jos hyviä löytyisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden kirjainyhdistelmien kanssa menee kyllä välillä itsekin sekaisin, kun tuntuu olevan nykyään niin monenlaisia voiteita :D Joo näiden huono puoli monesti on just toi, ettei sävyvalikoima oo kovin suuri. Monesti näissä vissiin on pointtinakin se, että sävyn tulisi sulautua ihon omaan sävyyn, mutta eihän se kuitenkaan niin mene, jos se tuote on selkeesti ihan liian tummaa :/

      Poista
    2. Mulle joskus joku sanoi, että näissä voiteissa koot menevät vähän kuin rinsikoiden kuppikoko, siis voiteet ovat aina sitä peittävämpiä, mitä pidemmälle aakkosissa edetään. Ainakin joskus korelaisessa kosmetiikassa oli DD-voiteitakin.

      Puolalainen kosmetiikka on kyllä mielestäni aliarvostettua. Siellähän on tehty todella paljon kosmetiikan tutkimusta jo rautaesisipun takaisina aikoina. Lieneekö sitten edullinen hinta laskemassa meillä tuota mielikuvaa.

      Poista
    3. Hahhaa...olipas epäselvästi sanottu! Siis voiteen peittävyys/paksuus menee aakkosissa hiukan kuin rintsikoiden kuppikoko aakkosissa. Mutta ymmärsitte varmaan ajatuksen :)

      Poista
    4. Mullekin oli muuten uusi tieto tämä rintsikoiden koko vs.peittävyys :D

      Poista
    5. Tää oli joku kosmetiikkakonsultti, joka näin sanoi, kun ihmettelin BB-voiteen ja CC-voiteen eroja, ja mainitsin myös omistamastani DD-voiteesta.

      Poista
    6. Toi on kyllä ihan loogista ja toi vertaushan on vallan mainio! :D

      Puolalaisesta kosmetiikasta oon samaa mieltä, Paese ja esim. Ziaja kun on molemmat mun mielestä hyviä brändejä. Edullisuus varmasti saa monet kyseenalaistamaan tuotteet, mikä on sinänsä kovin harmi ylipäätään kosmetiikassa. Se hinta kun ei kerro missään nimessä kaikkea.

      Poista
  4. Paesen tuotteita ei ole koskaan tullut käytettyä! Tuotemerkki toki tuttu, mutta ehkä vaan jäänyt kun tuotemerkkejä paljon. Mutta nyt kiinnostukseni merkin tuotteisiin heräsi oikein kunnolla:) Mäkin olen tosi tarkka ripsareiden suhteen ja harvoin löytyy sellaisia, joista pitää paljon. Tuo Eyegasm kuulostaa erinomaiselta tuotteelta<3 ja tuo BB-voide myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ties miten monta brändiä, jotka saattavat kiinnostaa paljonkin, mutta joita ei vaan ole ehtinyt testaamaan kun sitä testattavaa on muutenkin niin paljon! Paeselle kannattaa antaa mahdollisuus, jos näihin joskus törmäät<3 Ripsarit on haasteellisia eikä omallekaan kohdalle turhan usein osu sellaisia, joista ihan oikeasti todella pitäisin!

      Poista

Kiitos kommentista!