sunnuntai 28. elokuuta 2022

Pan That Palette 2022 | Ensimmäinen katsaus

Moi! Kaksi ja puoli kuukautta pannuttelua takana ja nyt on aika katsoa miltä mun loppuvuodeksi pannutettavaksi valikoitunut BH Cosmeticsin Opalescent -luomiväripaletti näyttää. Pannuprojekteja on vuosien varrella esiintynyt blogissani useita erilaisia ja nyt aloitin taas puolen vuoden tauon jälkeen Pan That Paletten. Tällä kertaa valitsin paletin sillä perusteella, että sen kanssa on mahdollista tehdä monipuolisesti erilaisia arkimeikkejä. Opalescent sisältää laajan kattauksen juurikin sellaisia sävyjä, joita arkimeikeissäni tällä hetkellä eniten suosin, joten se oli sen osalta täydellinen valinta itselleni. En asettanut itselleni mitään varsinaisia tavoitteita tälle projektille enkä oikeastaan edes mitään aikarajaa koska aion tämän lopettaa. Alkuperäinen ajatus oli pannutella tämä vuosi loppuun, mutta katsotaan miten käy ja lopetanko jo aiemmin! Projektin avainsanana oli stressittömyys. En siis halunnut ottaa paineita paletin käyttökerroista, pannujen määrästä tai mistään muustakaan vaan pannutella palettia rennolla otteella. Miten tässä kaikessa on onnistuttu?

Jos palettia katsoo, voisi sanoa ettei järin hyvin. Kahden ja puolen kuukauden aikana en ole saanut yhtä ainutta pannua näkyviin! Puolustuksekseni sanon sen, että mattasävyt on tässä paletissa pressattu älyttömän tiukasti, sillä olen käyttänyt ylärivin vaaleaa mattasävyä Flutter lähes joka ikinen kerta meikatessani, eikä edes siinä taida pannu olla vielä lähelläkään. Shimmereissä on vähän kahta laatua - osa on pehmeämpiä ja niissä olen parin sävyn osalta edistynytkin ihan mukavasti, mutta pannuja ei niistäkään ole vielä tullut esille. Lisäksi olen meikannut huomattavasti vähemmän mitä meikkaisin, jos kävisin töissä. Tätä palettia olen kuitenkin käyttänyt lähes joka ikinen kerta ainakin jonkin sävyn osalta, joten kyllä tätä käytetty on, vaikkei sitä ehkä kuvista näekään!

Tässä näette vielä käyttökerrat jokaiselle sävylle. Suurin määrä on totta kai tuossa ylärivin mattavaaleassa Flutterissa, sillä käytän sitä luomivärinpohjustajan kiinnittämiseen. Paletin keskeltä löytyvä vaalea shimmersävy Star tulee varmasti olemaan ensimmäinen sävy, josta saan pannun näkyviin. Lisäksi toivoisin saavani projektin aikana pannutettua myös sen yläpuolella olevan vaaleanpunaisen Opalinen sekä Starin kanssa samassa rivissä olevan Romancen. Mattasävyistä en tällä hetkellä usko saavani pannua esille kuin vaaleasta Flutterista, vaikka toisen rivin vaalea persikka Alluringkin on jo mukavasti kuopalla. 

Onko projekti sitten ollut stressitön? Ei, sillä otin stressiä jo tämän postauksen julkaisusta. Jotenkin mulla on tavallaan vähän epäonnistunut olo, kun en ole niitä pannuja onnistunut palettiin saamaan, vaikka tiedän että ketään toista se ei liikauta tippaakaan. Huomattuani, ettei palettiin niitä pannuja niin vaan saakaan esille, mulle on myös tullut paineita käyttää tätä mahdollisimman paljon. Nyt yritän sysätä moiset ajatukset sivuun, sillä edelleenkään mulla ei ole eikä tule olemaan tavoitteita pannujen määrän suhteen. Seuraavan katsauksen ajattelin tehdä loka-marraskuun vaihteessa, jolloin olen saanut taas pannutella palettia pari kuukautta. Lasken taas sävyjen käyttömäärät yhteen, mutta nyt koitan muistaa antaa itselleni taas luvan meikkailla enemmän muillakin paleteilla. Toki muita paletteja olen nytkin käyttänyt, mutta mulla on silti tuntunut olevan tarve ujuttaa edes jokin sävy tästä paletista aina mukaan. Mä uskoisin Starin pannun tulevan esille ihan muutaman käyttökerran jälkeen, mutta en halua sitä kaivamalla kaivaa tuolta, sillä mä en harrasta pannuprojekteissani sitä sävyjen "kairaamista", mitä jotkut tekevät saadakseen pannuja esille, kun koko muu nappi on täysin koskematon. Toivon, että seuraavassa katsauksessa saan esitellä teille edes yhden pannun ja kertoa, että stressi projektin suhteen on helpottunut!

Mitä veikkaatte, tuleeko niitä pannuja vielä esille? :)

10 kommenttia:

  1. Tsemppiä, kyllä tuon ylävasemman vaaleimman sävyn pannu ainakin tulee vielä esiin :D Tsemppiä, tässä onkin jo niin monta eri nappia mitä käyttää että ei ole helppoa saada pannua esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon todella, että tulee :D Tää paletti on kyllä siitä "huono" että sävyjä on hirveen monta ja haluan myös panostaa siihen, että kaikkia tulisi käytettyä edes jonkin verran. Pitänee vähän laskea omia toiveita :D

      Poista
  2. Tosi kiva projekti. Ja oot onnistunut käyttämään palettia paljon, peräti joka sävyä. Noihin on varmasti vaikea saada pannua, kun kyseessä on noin iso paletti. Minäkin olen tänä vuonna yrittänyt itsekseni pannuttaa paria palettia rennolla meiningillä, ja saanutkin pannuja näkyviin, mutta keskityn yleensä muutamaan sävyyn kerrallaan ja muut on sitten käyttämättöminä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen vähän koitin pyrkiä, että jokaista sävyä tulisi käytettyä edes kerran! Ja toi on ihan totta, että sävymäärä vaikuttaa myös siihen miten helppo/vaikea pannuja on saada esille. Pitäisi varmaan itsekin yrittää keskittyä enemmän vain joihinkin tiettyihin sävyihin, jotta saisin paremmin tulosta aikaan - kuten säkin olet tehnyt!

      Poista
  3. Kyllä sä onnistut!! Siis tosi hyvinhän olet saanut käytettyä ja paletti on tosi käytetyn näköinen! Vaikka tuossa on paljon eri nappeja, niin on myös paljon pannutettavaa eli ajattele jos olisit käyttänyt jotain pienempää palettia noin monet kerrat niin olisi jo montakin pannua näkyvissä. Se on vähän kurjaa että näistä pannuprojekteista tulee se stressi ja huono omatunto. Ei saisi tulla. Minäkin aina pannuttelen mutta siitä vaiheessa kun se vtuttaa eikä ole enää kivaa, laitan paletin vaan sivuun. Käytän uudelleen jonkun ajan kuluttua. Tsemppii nyt tähän ja seuraavan kerran uskon että näemme pannuja :) tuo on kiva paletti ja nätit sävyt, helposti veikkaan että saat kahdestakin sävystä pannut näkyviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sitä vaan "ruoskii" itseään, kun tulosta ei varsinaisesti ole vielä pannujen suhteen syntynyt :D Vaikka tottahan se on, että tässä on tosi paljon sävyjä, mikä vaikeuttaa pannujen saamista, jos haluaa käyttää kuitenkin paletin kaikkia sävyjä. Tästä kun löytyy myös muutamia tosi samanlaisia sävyjä, kuten toisen rivin Grace ja Gorgeous, joita käytän häivyttelysävyinä. Noi on luomilla tosi samanlaiset ja pärjäisin hyvin vain toisella. Täytyy koittaa saada sama ajatusmaailma itselle kuin sulla ton pannuttelun suhteen! Kiitos tsemppauksesta<3

      Poista
  4. Harmi, että projektista on tullut stressiä:( Kivalta kuitenkin näyttää, kun paletti käytetyn näköinen! Ja olet kaikkia sävyjä saanut käytettyä:) Mukavammalta kuulostaa noin, ettei yritä väkisin jostain pienestä kohdasta kaivella pohjaa esiin vaan käyttelee sävyjä tasaisemmin. Ehkäpä näemme ensi kerralla ainakin yhden tai kaksi pannua. Mutta sitten jos emme, niin ne putkahtelee sitten esiin myöhemmin käyttäessäsi palettia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mun tyyli ei oo koskaan ollut se, että pannuun yritetään siveltimen kärjellä saada se kapea, syvä kolo, josta pannu pilkistää :D Toki tulostakin olisi sitten enemmän, mikäli tällä tavalla pyrkisin niitä pannuja saamaan esille. Toivottavasti pannuja olisi jo seuraavassa katsauksessa nähtävillä, mutta viimeistään sitten vuodenvaihteessa!

      Poista
  5. Tiedän, että on helpommin sanottu kuin tehty, mutta pannuprojekteja ei kannata stressata! Pannuprojektista stressaaminen vie meikistä äkkiä hauskuuden pois, eikä mikään pannuprojekti ole sen arvoinen, että meikkaamisesta tulee pakkopullaa. Sun paletti sitä paitsi näyttää siltä, että sitä on käytetty paljon, vaikkei pannuja vielä näy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi opetella olemaan stressaamatta, ja itse asiassa tää jatko on mennytkin jo paremmin! Tartun tohon palettiin aina, kun pitää saada kiireellä tehtyä joku meikki ja silloin tällöin nappailen jonkun yksittäisen sävyn käyttöön. Muuten oon käytellyt paljon myös muita paletteja niin on fiilikset tätäkin palettia ja pannuttamista kohtaan taas parantuneet :)

      Poista

Kiitos kommentista!