torstai 3. marraskuuta 2022

Kosmetiikkabrändit, joiden ostaminen on jäänyt

Olen testannut vuosien varrella kymmenien ja taas kymmenien kosmetiikkabrändien tuotteita. On sanomattakin selvää, että osa brändeistä on ajan saatossa tippunut matkasta pois eikä niitä tule enää ostettua. Tähän kuuluu myös sellaisia brändejä, joiden tuotteista olen aikoinaan pitänyt kovastikin ja pitäisin ehkä vielä nykyäänkin. Ajattelin kirjoitella nyt ihan postauksen muutamista tällaisista brändeistä ja pohtia minkä takia niitä ei nykyään tule enää ostettua. Heti alkuun haluan painottaa, etten pidä yhtäkään näistä brändeistä huonona ja vaikka pitäisin, se olisi vain mun henkilökohtainen mielipiteeni eikä kenenkään toisen tarvitse ajatella samoin. 

TIGI

Karkkiset tuoksut ja värikkäät pakkaukset? Kyllä vain, näistä TIGI Bed Head tuotteet ovat tunnettuja. Itsehän vannoin TIGI:n nimeen vielä viitisen vuotta sitten, mutta niiden osto jäi oikeastaan siinä vaiheessa, kun aloin ostaa pääasiassa vain cruelty free kosmetiikkaa (mistä en nykyään taas enää ole tarkka). En kuitenkaan enää ole TIGI:n tuotteiden pariin palannut, mutta se ei johdu siitä, että ajattelisin niiden olevan jollain tavalla huonoja. Ehkä ne todella voimakkaat tuoksut eivät enää ole niin houkuttelevia, mutta muuten uskoisin edelleen pitäväni TIGI:n hiustenhoitotuotteista todella paljon. Niitä ei vain ole tullut ostettua, vaikka aikanaan vannoin niiden nimeen. TIGI:n shampoot ja hoitoaineet ovat loistavia ja Masterpiece hiuslakka oli ehdoton suosikkini. Tällä hetkellä en näkisi käyttäväni ihan yhtä voimakkaan tuoksuista hiuslakkaa kuin Masterpiece, mutta shampoita ja hoitoaineita ehkä voisinkin joskus taas ostaa.

Lumene

Lumene on tuttu varmasti meille jokaiselle - edes sitten nimeltä. Lumene koki joitain vuosia sitten melkoisen brändiuudistuksen, kun tuotelinjat kokivat muutoksia, niitä tuli rytinällä lisää, pakkaukset vaihtuivat ja myös tuotteiden hinnat nousivat jonkin verran. Mua itseäni hieman hämää Lumenen tapa markkinoida tuotteita tietyillä fraaseilla tai ainesosilla, kun totuus ei välttämättä ole sitten ihan sitä, mitä sanotaan. Tällä tarkoitan siis sitä, kuinka monet muutkin kosmetiikkabrändit markkinoivat tuotteitaan joidenkin tiettyjen ainesosien kanssa, joita lopulta on itse tuotteessa vain häviävän pieni määrä. Tämä on siis pääteltävissä ihan Inceistä. En myöskään ole enää vuosiin pysynyt kärryillä Lumenen uusista tuotelinjoista, joita putkahteli ainakin jossain vaiheessa kuin sieniä sateella ja samaan tahtiin aiempia tuotelinjoja vedettiin pois. SISU esimerkiksi oli itselleni mieluisa tuotesarja, mutta eipä niitäkään enää ole pitkään aikaan saanut. En koe Lumenen ihonhoitotuotteiden olevan ehkä hinta-laatusuhteeltaan ihan parhaimpia mahdollisia ja laitan rahani mieluummin muihin brändeihin. Lumenen Blur meikkivoide sen sijaan on älyttömän hyvä eikä CC-voidekaan huono ole. Muuten brändin meikit eivät itseäni pahemmin kiinnosta, mutta noita meikkivoiteita voisin kyllä jatkossakin hankkia, todennäköisesti ehkä jossain kohtaa taas hankinkin. Ihonhoitotuotteita taas en näe enää ostavani.

Freeman

Freemanilta löytyy kattava valikoima tuubeissa olevia tuotteita, joiden joukkoon mahtuu kasvonaamioita, putsareita, kuorintoja, jalkavoiteita ja ties mitä muuta. Freeman jäi itse asiassa mulla pois samasta syystä kuin TIGI, eli koska brändi ei ollut cruelty free. Nyt piti ihan katsoa vieläkö brändin tuotteita on myynnissä ja onhan niitä! Freemanilta käyttelin aikoinaan paljonkin erilaisia kasvonaamioita, vartalonkuorintoja, jalkavoiteita sun muita. Koin isot tuubit käytännöllisiksi, riittoisiksi ja hinta-laatusuhteeltaan monesti todella hyviksi. En voi kuitenkaan sanoa jääneeni erityisemmin kaipaamaan Freemanin tuotteita, vaikkei niissä mitään vikaa ollutkaan. Tällä ehkä tarkoitan lähinnä sitä, ettei lopulta tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia jättää brändin tuotteita ostamatta enkä tälläkään hetkellä koe tarvetta ostaa niitä. Missään tapauksessa en sano, ettenkö Freemania enää ostaisi, sillä ei mulla ole brändistä huonoa sanottavaa, mutta tällä hetkellä se ei kiinnosta.

theBalm

Jos pitäisi listata brändejä, joiden meikkejä ostin paljon blogini alkuaikoina, olisi theBalm ehdottomasti yksi niistä. Mary-Lou Manizer on yksi parhaita highlightereita ikinä ja Bahama Mama Bronzerkin on tuttu varmasti monille. Rakastan yhä edelleen theBalmin meikkejä ja omistan edellä mainittujen kahden tuotteen lisäksi myös muutamia muita tuotteita, mutten ole vuosiin enää ostanut theBalmia. Tämä ei johdu siitä, etteikö brändi tai sen tuotteet kiinnostaisi. Mä en vain ole tarvinnut uusia meikkejä ja olen pyrkinyt minimoimaan uusien ostamisen, kun niitä joka tapauksessa on tullut kauneusboksienkin mukana. Mikäli esimerkiksi poskipunakokoelmani ei olisi kasvanut juurikin kauneusboksien ansiosta, olisin varmasti ostanut itselleni juurikin theBalmin poskipunia. Mary-Lou Manizer on tuote, jota ilman en halua olla, mutta muuten en tällä hetkellä näe tarvetta ostaa mitään brändin tuotteita. Ne ovat hyviä, mutta ehkä se suurin kiinnostus on kuitenkin jo mennyt.

Rituals...

Voi ihana Rituals! Muutamia vuosia sitten hullaannuin täysin Ritualsin Ritual Of Sakura -tuotesarjaan, joka edelleen on tuoksun puolesta mun ehdoton suosikkini brändiltä. En ole kuitenkaan itse Ritualsin tuotteita ostanut enää pitkiin aikoihin, vaikka vähän väliä näistä tulee luettua muiden blogeissa. Ritualsin tuotteissa on hyvin voimakkaat tuoksut enkä ehkä tällä hetkellä vauva-arjen keskellä koe niitä välttämättä parhaimmiksi vaihtoehdoiksi. Ritualsilla on kuitenkin hirveästi tuotteita ja tuotesarjoja, joita haluaisin testata ja enköhän mä vielä jossain vaiheessa testaakin. Tämä on siis ehdottomasti brändi, joka viime ajat on ollut itselläni hieman unohduksissa, mutta jonka pariin haluan vielä jossain vaiheessa palata. 

The Ordinary

The Ordinary tunnetaan edullisista täsmätuotteista erityisesti ihonhoidon osalta. Brändiltä löytyy lukuisia eri tuotteita erilaisiin iho-ongelmiin ja vielä muutama vuosi sitten olin itsekin aivan täpinöissäni The Ordinarysta. Jotenkin brändi kuitenkin unohtui itseltäni enkä ole enää reiluun pariin vuoteen omistanut The Ordinaryn tuotteita. Veikkaan että tähän on vaikuttanut eniten se, ettei mulla ole ollut tarvetta uusille ihonhoitotuotteille, ja juurikin ne ovat yleensä niitä brändin hehkutetuimpia tuotteita. En siis missään nimessä sano, ettenkö voisi The Ordinarya ostaa ja pidänkin sitä varsin potentiaalisena brändinä, jos lähden jossain vaiheessa ostamaan erityisesti jotain täsmätuotteita ihonhoidon osalta, mutta brändi itsessään ei mua enää kiinnosta samalla tavalla kuin joskus aiemmin. En mitenkään turhan montaa tuotetta heiltä ole edes testannut, mutta olin tosiaan jossain kohtaa hyvinkin innoissani tuotteista ja halusin niitä testailla enemmänkin. Tällä hetkellä sellaista fiilistä ei ole.

Onko teillä kosmetiikan suhteen brändejä, joista olette aiemmin pitäneet tai joita olette aiemmin käyttäneet erityisen paljon, mutta jotka ovat nyt syystä tai toisesta jääneet?

20 kommenttia:

  1. Tigiä käytin itsekin mutta jotenkin vaan jäänyt. Vaikka niitäkin myydään ihan Tokmannilla ja välillä hyvissä tarjouksissa että helposti saisi ostettua. Lumenen Bluria ja sitä matta meikkivoidetta tuli aina Betteboxissa niin tuli ne käytettyä, mutta sittemmin Lumene on jäänyt kun pirut lopettivat Turvenaamion, ja incit on ihan kuraa. Halvemmalla saa parempaakin. Freemanin naamioissa on aika isot pakkaukset niin sen takia ei tule enää ostettua, kyllästyn nopeasti eikä ne savinaamiot enää ole niin ikääntyvän ihon juttuja ;)
    theBalmia oli mullakin paljon mutta sitten luovuin niistä luomiväreistä kun koin pigmentin hiipuneen, ehkä samaten sen suurimman innostuksen. Onkohan mulla vielä tuo Mary-Lou jossain paletissa vai luovuinko siitä? Täytyypä kattoo ja kuluttaa se loppuun vaikka seuraavassa pannutuksessa :) Rituals ei ole kiinnostanut oikein ikinä mutta olen käyttänyt jos jossain saanut. Ordinaryn hypeä en ikinä ymmärtänyt, en innostunut oikein mistään paitsi jostain primerista :D Kiva postaus ja jokainen brändi oli kyllä tuttu minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjouksessa Tigit ei tosiaan ole pahan hintaisia, suorastaan edullisia kun ostaa noita jättipulloja vaikka! Mä en myöskään tajua ihan noiden Lumenen tuotteiden hehkutusta, kun Incit ei tosiaan ole ihmeellisiä, mutta se ei mun mielestä sitten taas näy hinnoissa. Toki noi varmasti on monien mieleen ja myös toimii monilla, mutta mä jätän välistä :) Mary-Lou on ihana, pannuttele ihmeessä se jos satut löytämään etkä oo jo siitä luopunut! The Ordinarylla oli muuten superhyvä primer, sen voisin melkeen ostaakin uudestaan :D

      Poista
  2. Lumenen olen lähes lopettanut koska olen kyllästynyt siihen tahtiin miten tulee uudistuksia ja uusia tuotteita, ei voi luottaa että jotain hyvää tuotetta on enää myynnissä kun seuraavan kerran käy kaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä.. Hyvähän se on, että brändiä uudistetaan aina silloin tällöin, mutta tuntuu että Lumenella on melkein enemmän sääntö kuin poikkeus, että aiemmat sarjat lopetetaan ja tilalle tehdään uusia hyvinkin nopealla tahdilla. Tää ei mahdu ihan munkaan ymmärrykseeni enkä senkään takia tosiaan ole brändin tuotteista enää kiinnostunut!

      Poista
  3. Tigin tuotteita on tullu joskus käytettyä, ehkä 10 vuotta sitten. Yhtä lakkaa käytin monta pulloa, kunnes tajusin ettei se oikeastaan ollut edes kovin hyvää :D
    Lumenesta minulla on vähän sama tunne, ettei hinta-laatusuhde oikein kohtaa. Niitäkin olen toki joskus käyttänyt, kun sitä nyt tulee joka tuutista, tuntuu olevan kovin yleinen brändi.
    Nyt Oriflamen tuotteisiin siirtyneenä voin sanoa monistakin tuotteista että on tullut joskus käytettyä, mutta ei enää. Toki siellä on ollut paljon hyviä tuotteita, mutta mikään ei ole jäänyt niin vahvasti mieleen käyttökokemukseltaan ettei sitä voisi Oriflamelta korvata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytin Tigin Masterpiece hiuslakkaa vuosia, kunnes eräs entinen työkaveri totesi haistavansa, että mulla on kyseistä hiuslakkaa. Sen jälkeen vasta tajusin kuinka voimakkaana se tuoksuu vielä pitkään suihkimisen jälkeen, enkä kokenut sitä "sopivaksi" sairaalamaailmaan ja lakka jäi. Lumenesta oon täysin samaa mieltä!

      Toi on kyllä ihanaa, että oot löytänyt yhden brändin jolta ostat kaiken kosmetiikan! Mä en usko että itse moiseen pystyisin, mutta toisaalta eihän se vaadi kuin itselle täydellisen brändin niin miksei. Vielä ei ole sellaista löytynyt :D

      Poista
  4. Tämäpä oli mielenkiintoista. Oon kaikkia näitä sarjoja käyttänyt ennen, paitsi Ritualsia. The ordinary oli sarja jolta odotin paljon, mutta mikään testaamani tuote ei oikein tehnyt mitään. Lumenelta testasin juuri pari testeriä voiteista, ja ne tuntui kyllä hyviltä, mutta en sitten kuitenkaan ostanut täysikokoisia. Tigi, ne oli hauskan näköisiä pakkauksia, mutta itse tuotteet oli pettymyksiä ja tuoksuihin kyllästyin nopeasti🤭. Tää oli hauska postaus idea! T. Helsingin Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumenen tuotteista monet on olleet ihan mieluisia mullekin, mutta eipä niitä enää vuosiin oo kuitenkaan tullut ostettua enkä enää pidä niitä hintansa arvoisina :) Mä rakastin nuorempana Tigin karkkituoksuja, mutta olihan ne aika äiteliä pitemmän päälle käytettyinä enkä varmaan enää niin välittäisi niistä :D Kiitos!

      Poista
  5. Ps. Muutama sarja jota itse en ole enää vuosiin hankkinut, vaikka joskus paljon ostin: The Body Shop, Avon ja Oriflame, apteekista Avene ja kosmetologilta Ella Bache. Karkkipäivää blogissa oli Sannin eri kausien suosikki sarjat ja se sai miettimään miten monia kausia itselläkin on ollut. Helsingin Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Body Shop on noista sun mainitsemista edelleen mulla kovassa käytössä, kolme muuta taas ei :) Ella Bachelta oon muistaakseni vuosia sitten kokeillut jotain älyttömän hyvää kasvovoidetta, mutta esim. Avonia en oo koskaan kokeillut.

      Poista
  6. Ihana postaus! Pidän! Tigejä tuli kyllä just teininä hankittua sikana! Musta tuoksut ei välttis edes ollut enää niin voimakkaita, mutta siis, ennen tommonen 2päk oli 40€ ja sai vain HairStoresta. Nykyän saa mistä vaan ja tuntuu että brändin maine jotenkin kärsinyt juuri vähittäiskauppaan siirtymisestä. Freeman oli myös vähän sitä teini-ikää, jäänyt siis siksi myös :) Lumenen tuotteista pidän edelleen, ja on käytössä monta brändin tuotetta! Mutta tuo on totta, että sisältö ei ole se mitä markkinoidaan aina. theBalmia en ole oikeastaan ikinä ostanut, en varmaan ole edes omistanut. En ole innostunut pienistä erikoisista paleteista :D Ritualsit ihania ja nyt lähikauppakeskukseen auennut heidän liikekkin, joten kiinnostavaa nähdä tuleeko sieltä joskus ostettua jotain. Ordinaryn tuotteita minulla on ollut kaksi ja molemmista olen pitänyt. Periaatteessa super edullista, kaikki tärkeät aineet sisältävät seerumit. Lisäksi saa kotikäyttöön myös tehokkaampia tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä just katoin lauantaina Cittarissa niin alle 20 euroa oli sellanen kahden ison pullon pakkaus Tigin shampoota ja hoitoainetta, ei siis todellakaan voi sanoa enää kalliiksi noita :D Ritualsin liikkeeseen olisi ihana päästä, oon jotain kuvia nähnytkin sieltä ja ai että miten kauniilta se liike näyttää<3 The Ordinarylta voi kyllä löytyä edullisesti tosi hyviä tuotteita, kun vaan tietää mitä oma iho kaipaa. Kiva kun kerroit näin kattavasti sun ajatuksista näihin brändeihin liittyen!

      Poista
  7. Hurahdin The Ordinaryyn niiden halpojen hintojen takia silloin kun se tänne rantautui, mutta sittemmin oon joutunut toteamaan että mulla taitaa olla liian herkkä iho kun lähes kaikki niiden aktiiviaineita sisältävät tuotteet on vaan ärsyttäneet mun ihoa :/ Itsellekin TIGI on jotenkin sellainen "teinisarja" mikä houkutteli 15 vuotta sitten, mutta nyttemmin ei sytytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä uskoa, ettei The Ordinary välttämättä ole paras sarja herkkäihoisille :/ Harmi, jos tuotteet muuten vaikutti mieluisilta ja onhan noi edullisia, kun miettii mitä tehoaineita niistä löytyy! Tigi on tosiaan karkkisine tuoksuineen enemmän ehdottomasti nuoremmille suunnattu munkin mielestä :)

      Poista
  8. Hyvä postaus! Mulla Tigi on jäänyt koska poikkeuksetta hiuskiinteen sumutin jämähtää jo alkumetrillä niin että suihketta ei voi käyttää ja se harmittaa, kun ovat aika kalliita, tuoksutkin ehkä liian voimakkaita. Lumenesta oon pitkälti samaa mieltä, ainoat tuotteet joita nyt käytän on voidemaiset poskipunat. Freemania käytin myös aikoinaan paljonkin mutta tuubit on liian isoja! Rituals on tosiaan tuoksuiltaan aika voimakas mutta aivan ihana, se on näistä sun mainitsemista ainoa joka mulla edelleen ahkerassa käytössä. The Ordinarya testailin yhdessä vaiheessa mutta oli kai mun makuun liian tylsä kun se jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taisi olla vaan kerran niin, että Masterpiece-hiuslakasta se sumutin oli viallinen jo alkumetreiltä lähtien. Muutenkin joskus toki ne suuttimet tukkeutui, mutta aina sain ne kuitenkin taas avattua. Tosi tylsää joka tapauksessa, että noin käy, mutta se lakka itsessäänkin oli sellaista aika "märkää", joten en toisaalta ihmettele tota. Freemanin tuubit on joo tosi isoja, varsinkin kasvonaamiotuubit, kun ei niitä saa millään kulumaan jos haluaa käyttää myös muita naamioita eikä aina vaan yhtä ja samaa :D Putsarit ja voiteet nyt kuluivatkin, mutta naamioiden kanssa sain itsekin aina tehdä töitä. Ritualsin tuotteista löytyy tosi ihania ja niitä aion ehdottomasti joskus vielä itsekin hankkia<3

      Poista
  9. Mulla on kans Lumene ja The Oridary. Lisäisin myös Macin ja monia muita. Pitää varmaan toteuttaa tää omaankin blogiin, jos vaan saan kaapata idean, sillä oli niin mielenkiintoinen juttu. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ehdottomasti! Olisi ihan älyttömän kiinnostavaa lukea vastaava postaus sulta :)

      Poista
  10. Oi Freeman! Edullista, mutta noihin gigajättimega kasvonaamioihin kyllä tympääntyy nopeasti ja etenkin jos on joku peel off/savi/muta -versio, joita ei ehkä käytä kuin kerran viikossa :D + muut vastaavat päälle, niin siinä saa jo yhtä tuubia käyttää useamman vuoden.

    Lumene itselle "vieras" merkki, käytin about 6 vuotta sitten sitä sinistä Lumene Lähde -seerumia ja se aiheutti epäpuhtauksia itselleni, mikä on aika harvinaista! Ei ole aiemmin noin käynyt, mutta kun poistin sen käytöstä, ongelma poistui. Mutta se kaksifaasinen Lumene Valo Ravitseva tehohoito ei aiheuttanut silloin mitään, mutta enpä ole niitäkään tuotteita ostanut sen jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä just, kun ei tollasesta isosta tuubista kulu kerralla paljon, joten noi riitti pienen ikuisuuden :D Voiteet ja putsarit vielä menikin kokonsa puolesta, kun niitä kuitenkin käyttää päivittäin tai ainakin useita kertoja viikossa :)

      Lumenelta oon itsekin käyttänyt just tota Lähde-sarjan seerumia ja pidinkin siitä, eli mulle se ei onneksi aiheuttanut mitään epäpuhtauksia. Oon kuitenkin saanut yliherkkyysreaktioita useammastakin Lumenen tuotteesta, joten senkin takia suhtaudun niihin aina vähän varauksella. Toi ravitseva tehohoito oli joskus ihan mun suosikki! Olisi sinänsä hauska testata sitä nyt ja katsoa vieläkö pidän siitä :D

      Poista

Kiitos kommentista!