keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Kosteutta hiuksille - Wella SP Hydrate Shampoo & Conditioner

Moikka! Tänään käydään taas vaihteeksi läpi hiustenhoitokaksikko, jonka olen hiljattain itselleni ostanut. Olen tämän vuoden aikana ottanut tavaksi testailla joltain kiinnostavalta tuotesarjalta shampoota ja hoitoainetta, jonka jälkeen raportoin ajatuksistani totta kai myös tänne blogiin. Ennen postauksen varsinaiseen aiheeseen menemistä haluan kuitenkin kertoa, että viime postauksessa mainitsemani rikkinäinen objektiivi on tosiaan kuollut ja kuopattu, mutta kävin heti maanantaina ostamassa tilalle uuden! Uusi objektiivi on erilainen kuin vanha, joten pientä totutteluahan sen käyttö vielä vaatii, mutta ihan hyvältä vaikuttaa ja tämän postauksen kuvat ovat ensimmäisiä, jotka olen sen kanssa ottanut. Näin kotihoidontuella ollessa ei paljon naurattanut kyllä tota ostaessa, sillä vaikken mitään tuhannen euron objektiivia hankkinut, maksoi tämäkin ihan riittävän monta sataa euroa. Mutta kun en puhelimella halua kuvata enkä myöskään bloggaamista lopettaa, oli tämä investointi tehtävä. Sitten taas postauksen aiheeseen, eli tähän Wellan kaksikkoon!

Testiin lähti tällä kertaa tosiaan Wella SP Hydrate Shampoo & Conditioner. Kyseessä on hiuksia kosteuttava tuotesarja, josta multa itse asiassa löytyi entuudestaan jo hiusnaamio, joka on yksi parhaimpia, mitä olen käyttänyt. Shampoo ja hoitoaine kiinnostivat siis totta kai senkin takia hurjan paljon, ja nyt olen jonkin aikaa tätä kaksikkoa testaillut. Oli muuten mielenkiintoista huomata, kuinka suuria hintaeroja kaupoissa näiden tuotteiden osalta on. Ostin omani Citymarketista, jossa molemmat olivat tarjouksessa hintaan 15,12 € normihinnan ollessa 17,90 €. Sokoksella ja Lykolla nämä puolestaan ovat kolmenkympin molemmilla puolilla. Toki Lykolla saa sitten settinä ostettuna nämä noin 20 euron hintaan, eli mitään järkeähän ei sieltä olisi lähteä tilaamaan vain toista, kun molemmat saa huomattavasti edullisemmin kuin vain toisen. Jännä hinnoittelutyyli, mutta eipä siitä sen enempää. Miten kävi, vastasiko tämä kaksikko niitä odotuksia, jotka sarjan hiusnaamio oli etukäteen itselleni näistä asettanut?

Wella SP Hydrate Shampoo on erityisesti kuiville sekä normaaleille hiuksille tarkoitettu shampoo, jonka tulisi kosteuttaa hiuksia. Shampoo sisältää sarjalle ominaisen "Special Active Moisture Complex" -yhdistelmän, josta löytyy glyserolia, glukoosia sekä D-pantenolia. Tämän yhdistelmän tulisi tuotekuvauksen mukaan suojata hiuksia tehokkaasti ja pitkäaikaisesti kuivumiselta sekä ennen kaikkea kosteuttaa niitä. Mä en tällä hetkellä ole oikein varma mitä omat hiukseni eniten kaipaisivat, kun olen niin hiljattain siirtynyt vuosikausien värjäys- ja vaalennuskierteestä omaan luonnolliseen hiusväriini. Se on toki vaikuttanut paljon hiusten kuntoon eikä värjäämätön hius vaadi itselläni samanlaisia hoitotuotteita kuin vaalennettu. Kosteuttavat hoitotuotteet ovat kuitenkin varmasti itselleni aina aika turvallinen valinta. 

Shampoon pesuteho on erinomainen, kuten odotinkin. Shampoo puhdistaa hyvinkin likaiset hiukset todella helposti ja pienellä määrällä. Itse asiassa tämän pesuteho tuntuu olevan vähän turhankin hyvä, sillä shampoo jättää hiukset nihkeiksi ja vastoin odotuksiani hieman kuivan tuntuisiksi ja takkuisiksi. Olen ajatellut, että shampoo on tällöin ehkä vähän turhankin tuju ja tehokas, mikä on taas aika voimakkaasti ristiriidassa sen kanssa, että tämän tulisi olla nimenomaan kosteuttava tuote. Toki hyvä hoitoaine saa hiukset taas pehmeiksi ja takuttomiksi, mutta mun on vaikea päättää mitä mieltä tästä olen. Toki tällä hetkellä hiukseni kestää myös tällaisen vähän tehokkaammankin pesun, sillä shampoo myös tosissaan pitää hiukset puhtaina pitkään, mutta jotenkin koen sen tunteen hiuksissani hieman ristiriitaiseksi tuotekuvauksen kanssa. Tehokas shampoo, vähän ehkä yllättävänkin tehokas. En ehkä ainoaksi shampooksi tätä ottaisi, mutta silloin tällöin käytettynä ihan hyvä tuote nyt, kun hiuksiani ei enää vaalenneta.
Hinta: 17,90 €/250 ml (Citymarket).

Wella SP Hydrate Conditioner on niin ikään kuiville ja normaaleille hiuksille tarkoitettu hoitoaine, joka lupaa sekä pehmentää, suojata että kosteuttaa hiuksia. Hoitoaine sisältää saman "Special Active Moisture Complex" -yhdistelmän kuin shampookin, eli glyserolia, D-pantenolia sekä glukoosia. Mä olen tosiaan aivan rakastunut tämän sarjan hiusnaamioon, joka on todella hoitava ja kosteuttava. Se jättää hiukset erittäin pehmeiksi ja hoidetun tuntuisiksi, joten oli hauska päästä vihdoin kokeilemaan tämä hoitoaine. On totta kai sanomattakin selvää, ettei saman sarjan hoitoaine ja hiusnaamio voi mitenkään "kilpailla" keskenään, mutta koska se hiusnaamio on niin loistava, odotin totta kai tältäkin hurjan paljon.

Hoitoaine vaikutti pullosta puristettaessa paksulta ja täyteläiseltä, mutta olikin itse asiassa aika ohutta tavaraa. Suurempikin määrä tuntuu katoavan hiuksiin hetkessä ja tätä saa selkeästi työstää aika kauan, jotta saan hoitoaineen hiuksiini kauttaaltaan. Tajusin heti parin ensimmäisen käyttökerran jälkeen, ettei tämä sovi kovinkaan hyvin yhteen saman sarjan shampoon kanssa, sillä tämä ei saa niitä shampoon aiheuttamia takkuja selvitettyä kovinkaan hyvin. Sen jälkeen olenkin käyttänyt näitä erillään, ja päästyään kaveriksi sellaisen shampoon kanssa, joka ei takuta hiuksia, tämä on osoittaunut ihan hyväksi. Hiukset jäävät hoitoaineen jäljiltä hyvin pehmeiksi ja miellyttävän tuntuisiksi. Se sama tunne tuli kyllä silloinkin, kun käytin tätä SP Hydrate Shampoon jälkeen ja olin ne takut saanut harjattua auki, mutta mulla tämä kaksikko ei selkeästi silti toimi yhdessä. Perushyvä ja kosteuttava hoitoaine, joka ei kuitenkaan tee ihmeitä hiuksille, jotka on mahdollisesti shampoopesussa saatu kunnolla takkuun. Siihen tarvitaan järeämpiä tuotteita!
Hinta: 17,90 €/200 ml (Citymarket).

Tämä kaksikko yllätti todellakin, eikä varsinaisesti kovin positiivisesti. Molemmat käytän mielelläni loppuun, mutta yhdessä en näitä tosiaan halua itse käyttää enkä mitään kolmeakymppiä näistä missään tapauksessa maksaisi. Shampoo on supertehokas ja pitää hiukset puhtaina pitkään, mutta varjopuolena on se takuttaminen ja nihkeän nahkea tunne, josta en itse pidä. Hoitoaine on hyvä perustuote, joka toimii kivasti muiden omistamieni shampoiden kaverina. Sarjan hiusnaamio on kuitenkin niin loistava, että se jätti tälle hoitoaineelle hieman toivomisen varaa. Huonoksi en näistä kumpaakaan sanoisi, mutta eivät nämä kuitenkaan ihan olleet sitä, mitä odotin.

Onko tämä Wellan sarja tullut teille tutuksi? Käytättekö te kosteuttavia tuotteita hiuksissanne? :)

6 kommenttia:

  1. Sarja ei ole ollenkaan tuttu ja aika harmi, että tuotteet olivat ilmeisesti hienoinen pettymys. Toki hiusnaamiot kuuluu olla tehokkaita, mutta kuulostaa että tässä on ollut liian iso teho ero tuotteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eihän naamioita ja hoitoainetta voi toisiinsa verrata, mutta tää hoitoaine oli kyllä aika isokin pettymys, kun miettii miten tehokas se naamio on :D Mutta tuleehan toikin käytettyä toki silti!

      Poista
  2. En ole tainnut näitä kokeilla mutta sitä Wellan Luxe Oil sarjaa olen nyt haalinut testiin. Mulla suurin ongelma varmasti on ne takuttavat shampoot, tukka on ihan takussa ja sitä on vaikea saada hoitoaineella pikasuihkussa selväksi. Kosteuttavia tuotteita pitää olla mutta kiitos tästä arvostelusta, pysyn ainakin noista kaukana...paitsi se hiusnaamio vois olla mulle hyvä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää jossain vaiheessa kokeilla sitä Luxe Oilia :) Joo toi shampoo ei varmasti olisi sulle paras mahdollinen tuote, mutta hiusnaamiota voin suositella! Se on oikeesti ihan superhyvä, paljon parempi mitä taas toi hoitoaine tässä sarjassa :D

      Poista
  3. Onpas jännä, että saman sarjan tuotteet ei toimi yhdessä :D Wellaan kyllä tulee tooodella harvoin tartuttua, ehkä jostain boksista on joskus saanut, mutta en muista itse koskaan ostaneeni merkiltä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon törmännyt tähän joskus aiemminkin, mutta toki riippuu varmasti myös käyttäjästä ja hiuksista :D Wella ei oo mullekaan se kaikkein tutuin, mutta nyt oon innostunut kokeilemaan näitä heidän eri tuotesarjoja!

      Poista

Kiitos kommentista!