sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Kuuluuko messuilta saada mukaan ilmaista tavaraa?

Otsikon kysymyshän viittaa mihinpä muuhunkaan kuin viime viikonloppuna olleisiin I Love Me -messuihin. Itsehän en messuilla tänä vuonna ollut ja edellisen kerran messuille pääsin vuonna 2019, joten mitään omakohtaista kokemusta mulla ei tämän vuoden messuista ole. Olen kuitenkin nähnyt viimeisen viikon aikana useammassakin kanavassa ihmettelyä messuista. Iso osa tuntuu ennen kaikkea olevan sitä mieltä, että ihmispaljous on tänä vuonna ollut ihan omaa luokkaansa ja tokihan se syö sitä fiilistä, jos suosituimmille pisteille ei edes pääse, kun tungos on koko ajan niin suuri. Omasta mielestäni näillä messuilla on jo aiempina vuosina ollut todella paljon ihmisiä aina silloin, kun olen itse paikan päällä ollut. Itsehän inhoan tungosta ja kierrän mieluusti sen takia siis nämä messutkin nykyään kaukaa, vaikka tavallaan olisikin ollut hauska päästä fiilistelemään messuille.

Ihmispaljouden häiritsevyyden ymmärrän siis erittäin hyvin, vaikka toki sekin tavallaan vaan kuuluu tuohon konseptiin. Messuilla on aina ihmisiä, mutta toki liika on liikaa. En itsekään pitäisi siitä, jos oikein mitään ei ehdi rauhassa katsoa, kun on pakotettu kulkemaan massan mukana ja joillekin pisteille on joutunut jonottamaan ties miten pitkään. Joku oli jossain ehdottanut kävijöiden porrastamista tai ylipäätään sitä, ettei lippuja myytäisi niin paljon. Kuulinpa kritiikkiä siitäkin, että ilmaislippuja on jaettu liikaa. Itsehän en ole koskaan maksanut I Love Me -messujen pääsylipusta, sillä vaikuttajana olen saanut messuille aina bloggaajapassin, tai millä nimellä se nykyään sitten kulkeekaan. Passi on siis oikeuttanut ilmaiseen sisäänpääsyyn messuille. Tiedä sitten mikä olisi tulevina vuosina ratkaisu tähän ihmispaljouteen vai onko sellaista ratkaisua olemassakaan.

Se mitä itse henkilökohtaisesti en täysin ymmärrä on kritiikki siitä, ettei messuilla jaettu aiempien vuosien tapaan ilmaisia tuotteita. Tästä olen kuullut useammankin kommentin ja joku taisi mainita senkin, että nykyään maksetaan messujen sisäänpääsylipun hinta, jotta pääsee tekemään ostoksia. Siis niin, tällainen ajatus itselläni on aina ollut? Messuilla on kuitenkin mahdollista tehdä ostoksia alennettuun hintaan, joten saa sille pääsylipulla sen suhteen ainakin jonkinlaista kompensaatiota. Toki tässä välissä täytyy sanoa, että missään tapauksessa kaikki messuilla myynnissä olevat tuotteet eivät ole alennuksessa eivätkä kaikki alennuksetkaan ole mitenkään kummoisia. Itse en ole ikinä kantanut kyseisiltä messuilta edes vaikuttajana kotiin kassikaupalla ilmaista tavaraa enkä ikinä ole sellaista edes odottanut.

Tuntuu hassulta, että varmasti jokainen on tietoinen tämän yhteiskuntamme nykytilanteesta ja yhdellä jos toisella on omankin talouden suhteen jonkinlaisia murheita, kun ruoan hinta ja esimerkiksi asumiskustannukset ovat nousseet tai nousevat suurella osalla vuokrien korotusten ja korkojen kasvun myötä. Samaan aikaan valitetaan, kuinka yritykset nostavat tarjoamiensa palveluiden tai tuotteiden hintoja, mutta silti niitä pitäisi edelleen saada messuilta ilmaiseksi? Jokainen toivottavasti ymmärtää myös sen, etteivät ne pienet näytteetkään ole yritykselle ilmaisia. Jostain on pakko karsia ja mielestäni on jopa hieman kohtuutonta "valittaa" siitä, kuinka itse ei saanut ilmaista tavaraa itselleen ja pahoittaa mielensä siitä, että esimerkiksi vaikuttajille niitä kuitenkin saatettiin jakaa.

Mä en itse ole tehnyt aikoihin minkäänlaisia yhteistöitä tai vastaanottanut pr-tuotteita, mutta nykyään kun somevaikuttajat ja sisällöntuottaminen on niin yleistä, ihmetteleekö joku edelleen, että yritykset antavat vaikuttajille ilmaista tavaraa? Se ei ole yrityksen puolelta mitään hyväntekeväisyyttä vaan sillä halutaan ihan puhtaasti tuotteille näkyvyyttä. Ja anteeksi suorapuheisuuteni, mutta kauneusmessujen kohdalla sitä näkyvyyttä kauneustuotteille nyt vaan tuo enemmän kauneussisältöä someen tekevä satoja tai tuhansia seuraajia omaava henkilö kuin henkilö, joka ei ole vaikuttaja tai sisällöntuottaja. Onko se tasapuolista kohtelua messukävijöiden osalta? Ei varmasti, jos asiaa noin ajattelee, mutta yritykset ovat itse näihin ratkaisuihinsa päätyneet.

Ymmärrän täysin sen, että on kurjaa jos aiempina vuosina ilmaistuotteita ja näytteitä on saanut enemmän ja ymmärrettävästi niitä olisi sitten toivonut tänäkin vuonna saavansa. Toivoisin ymmärrystä kuitenkin myös niitä yrityksiä kohtaan, sillä ajat eivät ole heillekään helpot. Toki joku voi ajatella, että eikö nimenomaan vaikka se oheis- ja ilmaistuotteiden jakaminen herätä positiivista kuvaa yritystä kohtaan, joka taas lisää helposti myyntiä myös tulevaisuudessa. Varmasti, mutta näihin päätöksiin löytynee omat syynsä. Suurin osa messuilla olleista nämä muutokset varmasti ymmärtävät täysin, mutta tuntuu silti kurjalta lukea aika rajuakin kritiikkiä, kun ilmaista tavaraa ei jaettu samalla tavalla kuin aiemmin. Ja varsinkin, kun syyttävä sormi osoittaa joidenkin kohdalla myös vaikuttajia, jotka eivät varmasti ole pakottaneet yhtä ainutta yrittäjää lahjoittamaan tuotteita itselleen. Jokainen saa vapaasti ruveta sisällöntuottajaksi, mikäli haluaa sitä kautta saada itselleenkin mahdollisuuden ilmaisiin tuotteisiin.

Mä en ihan hirveästi ole mitään muitakaan messuja elämäni aikana kierrellyt, mutta olen ymmärtänyt, että juurikin noiden ilmaisnäytteiden määrä on aika suurikin joillain tietyntyyppisillä messuilla. Ylipäätään ihmisiin vetoaa aina se, jos jotain saa ilmaiseksi, se on ihmisluonteelle hyvin tyypillistä. Itse kuitenkin koen monesti ne kylkiäiseksi tulleet näytteet sun muut melko turhina enkä itse odota saavani sellaisia yhtään mistään. Toki meitä on monenlaisia - osa käyttää kaikki saamansa tuotteet/näytteet pois ja iloitsee mistä tahansa, mitä ilmaiseksi saa. Toiset taas ovat lähtökohtaisesti valikoivampia ja tarkempia, jolloin ilmaiseksi saadut tuotteet saattavat pahimmassa tapauksessa päätyä suoraan roskiin. Mä ehkä itse kuitenkin suosittelisin asennoitumaan vaikkapa juuri tällaisilla messuilla siten, että se on vain kiva lisä, jos niitä näytteitä ja muita tulee saatua ilmaiseksi. Ei kannata liiaksi odottaa, että niin tapahtuu, jotta ei myöskään joudu pettymään. Mielestäni messujen tarkoituksena ei ole kerätä kasapäin ilmaistuotteita mukaan, mutta tästäkin on varmasti hyvin monenlaisia mielipiteitä, joista mikään ei ole sen oikeampi tai väärempi. Jokainen saa myös olla pettynyt tämän vuoden messuihin, oli syy sitten mikä tahansa, enkä yritä tällä kirjoituksella mitenkään vähätellä kenenkään tuntemuksia ja kokemuksia. Koitetaan kuitenkin kaikki ymmärtää myös niitä yrittäjiä ja heidän ratkaisujaan!

Mitä mieltä te olette, odotatteko saavanne messuilta ilmaiseksi näytteitä tai muuta vastaavaa?

18 kommenttia:

  1. Todella hyvä kannanotto ja hyvin pitkälti olen samaa mieltä kanssasi! Ihmettelen tätä keskustelua ilmaisnäytteiden osalta, sillä edes vaikuttajana en ole saanut "kassikaupalla" ilmaisia näytteitä ja useampana vuonna suurin osa PR- lahjana saaduista tuotteista olivat jo ennestään tutuilta yhteistyökumppaneilta ja suurin osa erillisten messuilla järjestettyjen PR- tapahtumien kautta. Muiden kanssa yhteistyökuvioista kyllä puhuttiin, mutta niitä tehtiin myöhemmin, ei sieltä messuilta tuputettu tuotteita mukaan edes vaikuttajille. Siinä mielessä miusta on hassua, että kuluttajat ovat kuulemma kassitolkulla saaneet näytteitä ennen. En ainakaan itse ole tuollaista huomannut yhtenäkään vuonna....

    Joku TikTokissa sanoi tästä, että heille normikokoa pienemmän messutuotteen teettäminen erikseen olisi maksanut lähes saman verran kuin normaalikokoisen tuotteen jakaminen, olikohan lähemmäs 700 tuhatta euroa? Aivan järjetön summa siitä hyvästä, että mahdollisimman moni messukävijä ja kuluttaja saisi pikkuisen pullon tuotetta testattavaksi, kun pelkät messupaikatkin maksavat tuhansia. Nämä ajat ovat muutenkin vaikeat kotimaisille yrityksille, niin en ihmettele yhtään, että on karsittu ylimääräisistä. Osa on jopa siirtynyt muille messuille, joissa on rajatumpi kohderyhmä, koska myyntiä tulee enemmän ja kävijät ovat kiinnostuneet muustakin kuin ilmaisnäytteistä. 😊

    Hyvä postaus, mielenkiinnolla seuraan keskustelua ja kannanottoja tästä aiheesta! 👏🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Milla! Näin olen itsekin ymmärtänyt, että monesti tuolla messuilla kontaktoidaan jo etukäteen niitä henkilöitä, joille se tuotteita on tarkoitus antaa + ilmeisesti vaikuttajille jaettiin juurikin jotain goodiebageja erillisessä tilaisuudessa. Itse muistan edellisillä messuilla saaneeni Luonkosilta jonkin pienen koon jostain vartalonhoitokakusta, mutta muuten en tosiaan ole vaikuttajana itsekään mitään ilmaistuotteita messuilta juuri kantanut mukanani.

      Toi summa on ihan älytön, enkä yhtään ihmettele, etteivät yrittäjät lähde teettämään tuotteista ilmaisia näytteitä, kun hintalappu on noin suuri. Olisihan se varmasti kiva lisä ja messukävijät ilahtuisivat, mutta todennäköisesti tossa saatettaisiin tehdä tappiotakin loppupeleissä. Sitä jotenkin ehkä turhan herkästi ajattelee, että jos tuotteessa lukee "näyte, ei myyntiin" tms. niin silloin se ei tosiaan ole minkään arvoinen. Vaikka todellisuudessa sen tekeminen maksaa rahaa siinä missä niiden myyntikokoistenkin tuotteiden!

      Kiitos todella paljon vielä tästä kommentista :)

      Poista
  2. Mitä keskusteluja luin, niin olisi kyllä ehkä aihetta laajentaa messuja taas niihin muihinkin halleihin kuin mitä silloin aikoinaan oli (tai ottaa yksi lisäsiipi edes käyttöön) ja ne mahdollisesti suosituimmat merkit edes hieman kauemmaksi toisistaan :D Itse kun messuilla kävin, niin silloin oli kyllä varmaan ne Messukeskuksen kaikki hallit käytössä ja silti sitä porukkaa kyllä riitti, toki ymmärtää jos ei ole esillelaittajia tarpeeksi, niin miksi ottaa lisätilaa käyttöön.

    En kyllä itsekään ilmaistuotteita/näytteitä saanut edes bloggajapassilla, vain sen passin ja siihen sisältyvän taukotilan käytön, en muuta. Kaikki kyllä tuli omasta pussista maksettua junamatkoja myöten :D Silloin oli eri maailmantilanne ja muistelen siellä olleen silloin maistatuksia jne. mutta ne oli sellaisia, jotka piti melkeinpä siinä syödä.
    Itse olen käynyt lähinnä vain Caravan -messuilla ja sielläkin ilmaistuotteet on joko kynä tai yksi karkki, ehkä tulitikkuja rasiallinen tai jotain muuta pientä käyttötuotetta (talvella ikkunaraappa, heijastin..).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätila ei varmasti olisi huono, varsinkaan jos siihen kerran on mahdollisuus! Mä olen itse niin pihalla tosta Helsingin Messukeskuksen rakenteesta, mutta joo ehdottomasti lisää väljyyttä pisteisiin, niin ihmiset mahtuvat paremmin. Tungoksessa ei ole kenenkään kiva tehdä ostoksia.

      Sama kokemus täällä! Ei sitä ilmaista tavaraa ole koskaan noilta messuilta pahemmin lähtenyt mukaan, mutta tokikaan en ole myöskään sellaisia pyytänyt. Eli voi olla, että pyytämällä niitä olisi saanutkin. Plus varmasti riippuu myös ihan pisteestä, että missä niitä on lähtökohtaisesti jaettu ja missä ei, eli ehkä en ole itse vain osunut niille "oikeille" pisteille :)

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus, ennen kaikkea fiksusti kirjoitettu. Pidän näissä sun pohdintapostauksissa nimenomaan siitä, ettet lyttää mitään osapuolta ja koetat aina nähdä asiat kaikkien kannalta. Olin itse messuilla lauantaina ja ihmismäärä oli mielestäni liian suuri, muttei sille taida mitään mahtaa. On joko sopeuduttava tai jäätävä messuilta pois. Sivusta olen myös seurannut näitä keskusteluja ja pohtinut, olenko itse aina käynyt täysin eri messuilla mitä nämä tyypit, joilta jäi tänä vuonna ilmaiset tuotteet niin vähälle? Koskaan ei ole itselleni I love me messuilta lähtenyt roppakaupalla ilmaistavaraa matkaan, jotain toki kyllä ja niin sain nytkin jotain pientä, mutten mielestäni missään tapauksessa erikoisen vähän aiempiin vuosiin verrattuna.

    Olen itse jo +40v ja mietin näitä somekirjoituksia lukiessani, olenko jo tullut niin vanhaksi etten sen takia ymmärrä nuoremman sukupolven ajatuksen juoksua. Viitaten nimenomaan siihen, että tavaraa pitäisi saada ilmaiseksi. Tokikaan en tiedä odottivatko he saavansa ostoksiin kylkiäisiä vai puhtaasti pieniä tuotekokoja ilmaiseksi pisteiltä. Mutta on jopa hieman pelottavaa, kuinka ilmaista tavaraa pidetään itsestään selvänä ja pahoitetaan mieli, kun sitä ei saa. Kenties kyseessä on niin nuori kävijäkunta etteivät kaikki ole vielä oppineet ns. kantapäänkautta, ettei tässä elämässä mikään tule ilmaiseksi. Ainakaan sitä ei tule pitää oletusarvona.

    Kuulin puhetta myös varastelusta, joka on aina pois myyjän kukkarosta. Ihmispaljouden määrä messuilla sen varastelun teki helpoksi, mutta surullistahan se on. Ihmetelläänkö siis yhä, ettei näytteilleasettajat jaa toisella kädellä tavaraa ilmaiseksi, kun samaan aikaan saa pelätä kuinka paljon tuotteita lähtee kassan ohi maksamatta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta, pyrin ehdottomasti aina ottamaan huomioon kaikki näkökannat ja olemaan tuomitsematta mitään osapuolta - joskus se onnistuu paremmin ja joskus vähän heikommin :) Mutta koskaan en yritä ketään lytätä! Samoja fiiliksiä siis siellä mitä itsellä, toki mä en tämän vuoden messuista itse mitään osaa sanoa.

      Oon samoilla linjoilla tossa, ettei kannata pitää itsestäänselvyytenä niitä ilmaisia tuotteita vaan nimenomaan kivana lisänä. Mutta veikkaan myös, että ne suurimpaan ääneen harmistuksensa ilmaisseet on vain pieni osa kävijöistä ja iso osa tosiaan varmasti nämä muutokset mm. niiden näytteiden määrässä ymmärtävät, vaikka se silti voikin harmittaa.

      Tosta varastelusta kuulin itsekin jotain, on kyllä tosi ikävää että sellaista tapahtuu. Tosin ihmekös tuo, messuilla se on varmasti helppoa niille, jotka sitä harrastavat. Mutta erittäin väärin toi on yrittäjiä kohtaan, erityisesti kun monet ovat vielä pienyrittäjiä, joille varkaudet saattavat tuottaa todella suurta tappiota.

      Poista
  4. Mä olen käynyt noilla automessuilla ja ehkä jonkun kynän ja kaljatölkin pitelijän saanut ilmaislahjana :D en siis ymmärrä miksi näillä messuilla pitäisi saada kaikki ilmaiseksi. Eihän se nyt ole ilmaista mennä sinne myymään ja pitämään pistettä! Itse en näistä messuista ole ikinä innostunut koska pitkä matka ja se ryysis...en mä kestä sellaista kun ei ole tottunut. Hyvä pohdiskeleva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Mua kiinnostaisi tietää kuinka paljon noista pisteistä joutuu maksamaan, ei tosiaan varmasti ole ihan ilmaista lystiä. Milla tuolla ylempänä mainitsikin, että messupaikat maksaa tuhansia euroja, eli kyllä siinä jonkun verran saa myydä tuotteita ihan jo kattaakseen ne kulut + mahdollisten työntekijöiden palkat tms. Ryysis ei ole munkaan juttu, en mene enää nykyään edes Hulluille Päiville, kun inhoan sitä ihmismäärää :D

      Poista
  5. Itselleni taas yksi syy lähteä messuille on se että saan testereitä ja näytteitä. Saan iloa siitä kun päivän päätteeksi käyn läpi mitä olen saanut, ja näiden kautta on löytynyt uusia suosikkejakin, eli olen myöhemmin ostanut täysikokoisen tuotteen tai löytänyt itselleni ihan uuden merkin. Turhaa roinaa en halua enkä ota, mutta mielestäni messujen idea on osittain se että sieltä saa messutilpehööriä mukaan. Itselleni suurin harmi oli kuitenkin älytön tungos, joka haittasi pisteille pääsyä. Ehkä kannattaisi myydä liput päiväkohtaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit kertomaan oman näkökantasi! Ja ymmärrän ihan täysin, että monille juurikin ne näytteet tuo suurta iloa ja niiden joukosta löytyy helposti uusia suosikkeja :) Onhan se aina riski lähteä ostamaan tuote testaamatta sitä ensin, joten senkin takia pienet ilmaiskoot ja testerit on erittäin hyviä keksintöjä. Varsinkin kun kaikkea ei saa kivijalkamyymälöistä vaan täytyy nimenomaan tilata netistä, jolloin on monille vielä tärkeämpää päästä etukäteen kokeilemaan sitä tuotetta. Päiväkohtaiset liput kuulostaa mun korvaani erittäin hyvältä idealta. Ehkä se voisi vaikuttaa vähän siihenkin, kun nyt ilmeisesti sunnuntaina oli myyty jo tosi paljon tuotteita loppuun?

      Poista
  6. Kosmetiikkamessuilla olen käynyt vain kerran Tampereella, olisiko vuosi ollut 2009 tai 2010. Muuten olenkin sitten käynyt käsityömessuilla, hevosmessuilla, maatalousmessuilla parissakin eri maassa. Karkin tai kaksi on saanut ilmaiseksi, muuta ei ole koskaan tippunut. Ehkä käyn sitten väärillä messuilla? 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeesti riippuu tosi paljon messuista, että paljonko siellä ilmaiseksi tuotteita jaetaan! Mä en tosiaan ole ihan hirveän monilla messuilla käynyt, mutta en myöskään ole itse koskaan kotiuttanut juuri mitään ilmaistuotteita. Noita karkkeja kyllä, tosin ne on monesti tullut syötyä sitten jo paikan päällä :D

      Poista
  7. Ainakin koiramessuilla saa aina kassin täyteen tuotenäytteitä, jotka menee aina suoraan käyttöön treeninameiksi koirille. Itse ajattelen sen niin, että kun lippu maksaa about 15e saan ainakin sen edestä tuotenäytteitä :) Ehkä sitten olen hamsteri mutta se motivoi lähtemään messuille. Ja tottakai aina tulee ostettua myös myyjiltä, liikaakin, eli en ole vain näytteiden perässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla, että koiramessuilta tulee noinkin kivasti tuotenäytteitä! En itse missään nimessä ajattelisi, että henkilö on "hamsteri" jos ajattelee just noin, että on kiva kun näytteitä tulee edes sen lipun arvon verran. Ihan ymmärrettävää, että noin toivoo tapahtuvan - varsinkin jos niin on aiempinakin vuosina ollut :) Ja onhan kaikki ilmaiseksi saatu aina plussaa, varsinkin kun nameille varmasti on käyttöä koiran kanssa treenatessa :D

      Poista
  8. Oma kokemus on, että kyllä ne messuilla jaetut jutut on jotain ilmaisia karkkeja tai patukoita eikä niitä meikkejä ole koskaan jaettu. Vaikuttajat erikseen, mielestäni kylkiäiset ja TUNTUVAT alennukset olisi messujen idea. Jos ostan sinne pääsylipun, en halua ostaa tuotteita, joita myydään Emotionissa samaan hintaan seuraavana päivänä. Ja ne arvonnat ja kisat on ollut se juttu. Ehkä se että onnenpyörän pyöräytys maksaa on lievä ylilyönti. Ehkä sitten voisi tehdä vain sellaisen voitto tai ei-arvonnan ja jakaa jotain hävikki-mysteerikasseja osallistujille. Asuntomessuilla oli siedettävää käydä 2020 kun saapumisajat porrastettiin ja samaa voisi näihin suunnitella jos ei todella voida rajoittaa määrää. Viimevuoden osallistujamäärä oli jo melko reipas, menin yksin ja pystyin siten väistelemään kaikki turhat pisteet kun ei kukaan roiku käsikynkässä. En hetkeäkään kuitenkaan harkinnut mennä messuille nyt :) Tiesin mitä odottaa ja nyt ei ole sitä pettymystä ja ärsyyntymistä ihmispaljoudesta ja siitä ettei sieltä messuilta tulisi kuitenkaan mitään oikeasti ostettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkeja olen itsekin messuilta saanut joka kerta, oli messujen teemana sitten ollut mikä tahansa :) Itsekin toivon messuilta ihan tuntuvia alennuksia, vaikka tokikaan ei kaikkia tuotteita pidäkään ehkä myydä alennettuun hintaan. Monestihan näitä alennuksia mainostetaan sitten somessa aika hyvinkin niin tietää jo etukäteen mitä kaikkea on mahdollista saada edullisemmin messuilta hankittua.

      Saapumisaikojen porrastaminen kuulostaa myös tosi fiksulta. Toki tässä on sitten se, että joillain pisteillä ilmeisesti jaettiin jotain goodiebageja ensimmäisille ostajille, joten niitä ei olisi sitten kaikkien mahdollista saada. Mutta nää on varmaan vaan yksittäisiä yrityksiä, jotka tätä teki! Yksin messuille menemisessä on kieltämättä hyvät puolensa, kun ei tarvitse miettiä mihin se kaveri haluaa mennä ja saa sen puoleen jäädä ihan rauhassa katsomaan just niitä pisteitä, mitkä itseä kiinnostaa :)

      Poista
  9. En tiedä, onko otsikkoon ihan yksiselitteistä vastausta...

    Ilmainen tavara kyllä kiinnostaa ihmisiä, oli se näköjään arvoltaan miten vähäpätöistä tahansa. Tulee mieleen hyvänä esimerkkinä lääkäripäivät, joilla olen tietenkin työni puolesta käynyt, ja työnantajan markkinoinnin ylläpitämillä näyttelypisteillä on tietenkin luentojen lomassa tullut käytyä moikkaamassa markkinointi- ja myyntipuolen kollegoja.

    Muutamaan kertaan olen autellut laittamaan tiskille esim. kyniä tarjolle, ja opin ainakin sen, että niitä ei saa laittaa siihen sadan kappaleen pinoa kerralla, sillä seuraava asiakas vetää ne kaikki siitä kassiinsa. Ihan kuin ei noita olisi varaa itsellä ostaa.

    Mitä tulee itseeni ja kosmetiikkaan, arvostan sitä, jos saan kokeilla tuotetta ennen täysikokoisen ostoa. Ylimääräistä ja tarpeetonta näytekrääsää en kaipaa kuitenkaan, vain ehkä näytettä kiinnostavasta tuotteesta, koska hutiostoksetkaan eivät ole kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, toi on jotenkin ihan tositosi röyhkeetä, että sitten kahmitaan kassikaupalla jotain yhtä ja samaa tuotetta.. Ja siis vielä kyniä :D En muutenkaan ymmärrä sitä, että jos jotain saa ilmaiseksi niin sitten tosiaan rohmutaan hirveät määrät sitä tavaraa, siis selkeesti yli omien tarpeiden. Oon itse muutenkin melko huomaavainen muita kohtaan ja ajattelen aina myös sitä, että muillekin riittää. Enkä siis todellakaan kehtaisi muutenkaan mitään kyniä mennä nappaamaan mukaan kuin just sen yhden :D Mutta meitä on niin moneen junaan!

      Poista

Kiitos kommentista!