sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Lip Monthly - Lokakuu 2018


Lokakuun Lip Monthly saapui mulle jo jokin aika sitten, reilusti lokakuun puolella, mutta pussukka makasi käyttämättömänä mun meikkipöydälläni todella pitkään. Toki olin sisällön katsonut ja kuvatkin räpsin jossain vaiheessa, mutta sisältö ei tällä kertaa oikein innostanut ja kun muutakin postattavaa kerran riitti, en pitänyt tämän kanssa mitään kiirettä. Pussukka itsessään oli lokakuussa ihanasti Halloweenteemainen, siitä iso plussa. Miltä sisältö sitten näytti?


Joukkoon mahtui huuliöljy, nestemäinen huulipuna, huulikiilto sekä huultenrajauskynä. Näistä oikein mikään ei ensinäkemältä sykähdyttänyt, vaikka oranssinpunainen huultenrajauskynä olikin periaatteessa uusi tuote kokoelmiini ja tarpeellinenkin. Saan Lip Monthlyn mukana joka kuukausi 3-4 huulimeikkituotetta, mikä tuntuu todella paljolta varsinkin sen jälkeen, kun juuri viime kuussa karsin pois montakymmentä huulimeikkiä. Monet niistä olivat tulleet nimenomaan Lip Monthlysta. Eihän tällä pussukalla hintaa ole juuri nimeksikään, kun en tästä paljon kymmentä euroa kuukaudessa maksa, mutta oon alkanut miettiä tuleeko näitä sitten oikeesti käytettyä? Tuleehan näistä välillä oikeasti ihan kunnon helmiä ja mun on jo pitkään pitänyt tehdä ihan oma postauskin niistä Lip Monthlysta tulleista meikeistä, joihin oon täysin rakastunut. Suurin osa on kuitenkin sellaista "ihan ok" -tasoa ja unohdan sellaiset tuotteet yllättävänkin nopeasti. Mieluummin sitä keskittyy niihin täydellisyyttä hipoviin tuotteisiin, joista oikeasti pitää!


Luna By Luna Lip Oilia luulin ensin huulikiilloksi ja aloin hieman ihmetellä sen kuparista sävyä. Lopultahan tajusin tämän olevan huuliöljy, jonka sain sävyssä Queen. Tästä on siis myynnissä useampiakin eri sävyjä, mutta sitä en tiedä oliko Lip Monthlyissä eri variaatioita. Tuotteen tulisi pehmentää ja kosteuttaa huulia antaen niille samalla pienen sävyn. Itse en omilta huuliltani mitään sävyä erottanut, mutta ihanan kiillon ja kosteutetun tunteen öljy huulille kyllä jätti. Mä olen todella huono käyttämään tällaisia tuotteita, sillä en oikein tiedä mihin väliin näitä tunkisin. Päivisin mulla on värikästä huulipunaa/huulikiiltoa huulilla ja illalla käytän huulivoiteena Bepanthenia, mistä en suostu luopumaan. No täytyy koittaa saada tätäkin johonkin koloon tungettua! Meikittöminä päivinä öljy pääsee taatusti käyttöön, kunhan vaan muistan tämän olemassaolon. Ihan kiva tuote siis, mutta ei ehkä mulle se kaikkein tarpeellisin.
Hinta: noin $18,00.


Seuraavaksi So Susan Cosmeticsin Liquid Matte Long-Wear Liquid Lipstick. Tämä tuli mulle vaaleanruskeassa nudesävyssä Pumpkin. Ihanasti taas sitä Halloweenteemaa sävyn nimessä, vaikkei sävy ehkä itsessään teemaan juuri sovi. Huulipuna lupaa pysyä virheettömänä huulilla, mutta kuitenkin pitää samalla huulet kosteutettuina. Puna sisältää mm. oliiviöljyä ja kaakaovoita, jotka auttavat myös pehmentämään huulia. Kuulostaa lupaavalta, sillä pahimmillaan nestemäiset huulipunat kuivattavat huulia todella, todella paljon. Puna levittyy huulille todella helposti ja jättää ihan oikesti ne silkkisen tuntuisiksi. Tunne jonkin verran häviää, kun puna kuivahtaa huulille, mutta huulituntuma jää yhä edelleen todella miellyttäväksi. Tällä kertaa nestemäinen huulipuna todella lunasti lupauksensa siitä kosteuttavuudesta, sillä tämä on yksi miellyttävimpiä mattapunia, joita omistan! Huono puoli tässä on se, että sävy tummuu huulilla melko paljon kuivuttuaan. Ei siis kannata toivoa saavansa tällä vaaleanruskeita nudehuulia, sillä lopputulos on ennemminkin keskiruskea, joka kallistuu selkeästi enemmän tumman- kuin vaaleanruskeaan.
Hinta: noin $14,00.


Tämä Bellápierre Holographic Lipgloss oli ehdottomasti tämän boksin tylsin tuote. Sain oman huulikiiltoni sävyssä Neptune, joka on valkoinen/läpikuultava sävy sinisellä vivahteella ja kimalluksella varustettuna. En ole tätä tuotetta itse huulilla testannut enkä aiokaan testata, sillä multa löytyy todella samantyylinen huulikiilto IsaDoralta. Tällaiset huulikiillot näyttävät hyvältä huulipunan päällä, mutta yksinään en osaisi näitä huulilla käyttää. En osaa sanoa tämän pysyvyydestä, tahmeudesta tai muustakaan siis yhtään mitään, mutta pääasiassa olen pitänyt Bellápierreä ihan hyvänä brändinä. Voisi siis ainakin toivoa, että tämäkin tuote on hyvä. Hinta ainakin on ihan kohdillaan huulikiilloksi.
Hinta: noin $20,00.


Ja vielä viimeisenä Lord & Berry Ultimate Lip Liner, joka tuli ihanassa oranssissa sävyssä Mandarin. Superpigmenttinen rajauskynä, joka liukui huulilla todella vaivattomasti, vaikka onkin vähän kovan tuntuinen. Sävy on ihana ja oonkin kaipaillut oranssia huultenrajauskynää, sillä oranssi huulipuna multa löytyykin jo Milanilta. Kynä on harmillisen pieni, sillä tämä ei ole täysikokoinen, ja täytyykin miettiä missä tätä aion säilyttää. Mulla on kaikki huultenrajauskynät nätisti yhdessä purkissa, mutta purkki on sen verran korkea ja kynä niin lyhyt, että tämä uppoaa sinne täysin. Enkä varmasti muista käyttää tätä, mikäli tämä ei ole jossain näkyvillä! Kynän pituuden lisäksi mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa. Oon pääsääntöisesti muutenkin tykännyt Lord & Berryn huulimeikeistä eikä tämä tehnyt siihen poikkeusta.
Hinta: noin $12,00.

Kokonaisarvo lokakuun Lip Monthlylle oli noin $64,00 eli kiitettävän paljon jälleen kerran. Tämä ei kuitenkaan ollut mun suosikkejani, vaikka kokonaisuus kiva onkin. Lord & Berryn oranssi huultenrajauskynä oli näistä paras tuote ja toisena tulee So Susanin nestemäinen huulipuna. Marraskuun pussukkaa odotellessa!

Mikä tuote vaikuttaa kiinnostavimmalta? Entä kiinnostaisiko teitä lukea postausta mun kaikkien aikojen suosikkituotteista, jotka oon Lip Monthlysta saanut? :)

12 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaa kovasti sun Lip Monthly "all favourites". Sitä odotellessa, kivaa sunnuntaita ja uutta viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Kiitos ja ihanaa uutta viikkoa sullekin Sari<3 :)

      Poista
  2. "Ei siis kannata toivoa saavansa tällä vaaleanruskeita nudehuulia, sillä lopputulos on ennemminkin keskiruskea, joka kallistuu selkeästi enemmän tumman- kuin vaaleanruskeaan."

    Olen huomannut että just tämän sävyn näkösille sävyille vain paikanpäällä testaaminen näyttää että tummeneeko sävy vai ei. Useimmissa tapauksissa se tummenee ja on erittäin vaikeaa löytää sellaista väriä joka olisi ihana vaalean nude joka taittuisi vain vähän persikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep toi on ihan totta! Tosi monet nestemäiset huulipunat tummuu huulilla, oli ne sitten sävyltään mitä tahansa :/ Ostin joskus jonkun aivan ihanan tumman lilan punan ja hetken päästä kun katsoin miltä se huulilla näyttää niin se oli tummunut lähes mustaksi. Ei kiva :D

      Poista
  3. Hih, kerrankin tässä pussukassa oli mun sävyisiä tuotteita, varsinkin huultenrajauskynä huutaa mun nimeä. ;) Ehdottomasti kiinnostaisi lukea tuo koontipostaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tuotteet olisi olleet mieluisia! Koontipostaus on tulossa, kiva kuulla että sellanen kiinnostaa :)

      Poista
  4. Mun mielestä jälleen ihania tuotteita ja huolisin jokaisen itselleni! :D Tuo oranssi rajauskynä olisi kyllä kätevä, mä omistan Sensain oranssi punan, mutta en edelleenkään rajauskynää, minkä vuoksi se oranssi puna jää usein käyttämättä. Oon tottunut nimittäin rajauskyniin perus huulipunien kohdalla siitä päivästä asti kun luin että se on ihan must - ja kokeiltuani niin se olikin :'D Joka kevät ehkä kerran eksyy oranssi sävy huulille, mutta siinäpä se, kun huomaan että se ei asetu kauniisti ja lähtee päivän aikana vähän karkaamaan huulten rajalta. :)

    Ehdottomasti vaan koostepostausta sun Lip Monthlyn suosikeista kehiin! Luen sitäkin varmasti ihan kateuksissani, tää pussi ois vaan niin loistava :') <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi menee muuten usein tolleen, että ensin sitä pärjää ihan hyvin ilman jotain tuotetta, mutta kun sitä sitten lopulta kokeilee niin ei enää osaa olla ilman :D Mulla on sama homma luomivärinpohjustajan kanssa. En todellakaan tiennyt tarvitsevani sellaista ennen kuin sellasta ekaa kertaa testasin! Toi on kyllä tylsää, ettei kaikki huulipunat todellakaan toimi kunnolla ilman rajauskynää vaan lähtee just karkailemaan ja muuta :/ Ehkä säkin bongaat jostain jonkun kivan oranssin rajauskynän niin pääset sitä punaakin käyttämään vähän useammin ;)

      Toivottavasti Lip Monthly vielä joku päivä ottaa uusia asiakkaita Suomesta ja säkin saat tämän tilattua, jos kiinnostusta vielä on<3

      Poista
  5. Mä sain tuon samaisen So Susanin nestemäisen huulipunan Lip Monthlystä muistaakseni joskus keväällä 2017. Oon tykännyt tuosta ihan hirveästi tänä syksynä! Mä yleensä arastelen vähän nudehuulia, mutta tuo on juuri täydellinen nudepuna itselle syksyyn, kun se ei ole liian vaalea. Lisäksi sävy sopii hurjan hyvin syksyyn ja puna on ihan älyttömän miellyttävä huulilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä aivan ihana syyspuna ja tosi miellyttävän tuntuinen huulilla<3 Mua tosiaan ärsyttää se, kun puna tummenee huulilla niinkin paljon, mutta ehkä mä pian pääsen tästä ärsytyksestä yli ja pystyn käyttämään tota enemmän :D Kun eihän se sävy, millaiseksi se huulilla muuttuu, mitenkään ruma ole - päinvastoin!

      Poista
  6. Boksipostauksia on kiva lukea, mutta tilailen niitä itse aika harvoin, koska usein käy niin että moni tuote lähtee suoraan kiertoon. Haluan laittaa rahani ns. varmoihin nakkeihin :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin varmasti käy tosi monille, joilta löytyy kosmetiikkaa paljon entuudestaan tai jotka on muuten tarkkoja käyttämistään tuotteista :) Mä taas oon vähän sellanen, että mulle kelpaa melkeen mikä vaan niin sen takia nää boksit on mulle hyviä!

      Poista

Kiitos kommentista!