tiistai 9. huhtikuuta 2019

Bette Box | Huhtikuu 2019


Huhtikuun Bette Boxia on taas odotettu innolla ja tänään sain sen vihdoin käsiini! Maaliskuun Bette oli mun mielestä ihan hyvä. Ei missään nimessä paras mahdollinen, mutta pari tosi kivaa juttua sieltä jäi käteen kuitenkin. Huhtikuun boksilta odotin taas kerran paljon ja totta kai halusin tulla boksin myös esittelemään teille heti, kun sen sain käsiini.


Huhtikuun Bette Box näytti tältä. Ei mikään riemunkiljahduksia herättävä, mutta mielenkiintoinen ja omasta mielestäni myös monipuolinen. Ja jes, huippua saada uusia brändejä Bette Boxiin taas! Huomio kiinnittyi ensimmäisenä boksin valopilkkuun. eli L'Oréalin hopeashampooseen sekä Ikoon tuotteeseen, mutta tuoksunäytettä lukuun ottamatta kaikki vaikuttivat ensinäkemältä sellaisilta, jotka itseäni kiinnostavat. Boksin teemana oli tällä kertaa Fresh It Up ja kyllähän boksista teemaan sopivia tuotteita löytyikin.


L'Oréal Paris Elvital Color-Vive Purple Shampoo on hopeashampoo, jonka on tarkoitus neutralisoida kellertävää ja oranssia sävyä hiuksissa. Blondeille hopeashampoot ovat usein hyvinkin tuttuja, mutta boksin tuotekuvauksen mukaan tätä voi hyvin käyttää myös tummissa hiuksissa taittamaan hiusten sävyä lämpimästä viileään. Itse en ikinä tummahiuksisena hopeashampoota testannut ja silloin pidinkin mieluusti sitä lämmintä sävyä hiuksissani, mutta nyt useamman vuoden blondina olleena hopeashampoota kuluu tasaiseen tahtiin. Mieluusti lähden tätäkin kokeilemaan! Tuotekortissa ei ainakaan mainittu, että tämä olisi ollut vaihtoehtoinen tuote jollekin toiselle, mistä voisi päätellä että tämä löytyi hiustenväristä huolimatta kaikkien boksista. Korjatkaa, jos olette saaneet tämän tilalle jonkin toisen tuotteen!
Hinta: noin 5,90 €/200 ml.


Meikkituotteet bokseissa on aina kiinnostavia ja huhtikuussa meikkituotteen virkaa toimitti Lumene Essential Volume Mascara, joka on uutuustuote. Tämä on sekä tuuheutta että pituutta ripsille antava ripsiväri, joka sisältää tuuheuttavia kuituja sekä tupasvillaa, joka puolestaan hoitaa ripsiä. Harja ainakin näyttää tosi kivalta, mutta ripsiini en ole tätä vielä testannut. Toivottavasti ripsari toimii hyvin! Mähän oon aiemmin monet kerrat sanonut olevani aika nirso käyttämieni ripsivärien suhteen, mutta toivossa on hyvä elää. Heikommatkin ripsarit toimivat kuitenkin usein ainakin alaripsissä, joten eiköhän tämä käyttöön tule.
Hinta: 9,90 €.


Ikoo Hair Fresh-Ups Perfume Sheets on minttu- ja teepensaanuutetta sisältävä hiuslappu, jonka on tarkoitus auttaa raikastamaan hiuspohjan sekä hiukset. Lappua on siis yksinkertaisesti tarkoitus hieroa hiuksiin ja hiuspohjaan, jolloin sen teho aktivoituu. Ikoo on mun mielestäni todella kiinnostava brändi ja sainkin itse asiassa hetki sitten kasan Ikoon uutuuksia itselleni testiin. Tällaisia hiuslappuja en ole testannut, mutta innolla lähden testaamaan ja kirjoittelen tästä tarkemmin sitten, kun saan muutenkin postauksen niistä Ikoon uutuuksista valmiiksi! Boksista tuli yksi kappale hiuslappuja, mutta ilmeisesti näitä myydään kahdeksan kappaleen paketeissa.
Hinta: noin 9,90 €/8 kpl.


Figs & Rouge Hydra-Pore Velvet Cream on hyaluronihappoa sekä A-, E- ja C-vitamiineja sisältävä voide. Voiteen on tarkoitus kosteuttaa ihoa tehden siitä samalla mattaisen, hehkeän ja samettisen tuntuisen. Tuotetta tulisi levittää erityisesti laajentuneiden ihohuokosten päälle sekä kasvojen T-alueelle ja tuotekuvauksessa sanotaan, että voiteen voi lisätä myös normaalin kasvovoiteen päälle. En ihan päässyt selvyyteen siitä, onko tämä siis kasvovoide vai ennemminkin pohjustustuote meikille? No oli miten oli, jos tämä auttaa jollain tavalla piilottamaan mun laajentuneita ihohuokosiani niin käyttöön pääsee. Hurjan mielenkiintoinen tuote eikä brändikään ollut mulle entuudestaan tuttu. Tämä oli myös yllättävänkin arvokas tuote Bette Boxiin, sillä tuote tuli täysikokoisena ja sen arvo on suurempi kuin mitä boksien kokonaisarvo monesti on.
Hinta: noin 40,00 €/30 ml.


Tämä N.A.E Idratazione Deodorantti on vaihtoehtoinen tuote, sillä osa tilaajista sai samaisen sarjan suihkugeelin. N.A.E on vegaaninen brändi ja nämä Idratazione tuotteet sisältävät hibiskuskukan uutetta sekä luomuviikunaa. Dödöt ei ehkä ole niitä, mitä bokseista toivon saavani, mutta tälle on itse asiassa tällä hetkellä enemmän käyttöä kuin sille vaihtoehtoisena tuotteena olleelle suihkugeelille. Suihkugeelejä mulla on ihan liikaa tällä hetkellä ja vaikkei dödöistäkään pulaa ole, tulee tämä varmemmin otettua myös käyttöön. En ole tätä testannut enkä edes tuoksutellut, mutta toivottavasti toimii hyvin.
Hinta: noin 4,00 €/50 ml.


Viimeisenä vielä Flower by Kenzo Eau de Vie EdP tuoksunäyte, joka on tuotekuvauksen mukaan kunnianosoitus elämälle. Tuoksusta löytyy unikkoa, appelsiininkukkaa, inkiväärin kuorta sekä Bulgarian ruusua. Boksien tuoksunäytteet harvemmin miellyttää mua eikä tämäkään valitettavasti ihan ollut mun nenääni sopiva. Näitä Kenzon tuoksunäytteitä tulee Bettestä tasaiseen tahtiin, mutta tällä kertaa näyte oli jopa luokiteltu ihan yhdeksi tuotteeksi eikä extratuotteeksi kuten yleensä. No eipä se mitään sinänsä haittaa, kun boksin arvo oli muuten korkea, mutta en itse tuoksunäytteitä osaa varsinaisiksi tuotteiksi lukea.
Hinta: noin 62,50 €/30 ml.

Boksin kokonaisarvo tällä kertaa oli noin 61,00 € eli oikeinkin mukavasti. Toki suurin arvo tulee Figs & Rougen tuotteesta, mutta tällä kertaa olin itse tyytyväinen boksin sisältöön. Vielä en ole mitään kyllä ehtinyt testaamaan, jos Kenzon tuoksunäytettä ei lasketa, mutta lupaavalta vaikuttaa.

Mitä mieltä te olette huhtikuun Bette Boxista? :)

23 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista settiä ja minusta ehkä tammikuun jälkeen kiinnostavin boksi. Etenkin tuo hiuslappu ja kasvovoide polttelee. Jännä jos tuo hopeashampoo on kaikilla hiusten väristä riippumatta. Mikäli näin niin menee omalta osalta kiertoon koska en ole ikinä hiuksia värjännyt joten en kyllä uskalla shampootakaan käyttää 🙄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti toi oli kuin olikin vaihtoehtoinen tuote, vaikkei kortissa niin mainittukaan! Eli varmaan ovat ottaneet kauneusprofiiliin laitetun hiustenvärin huomioon ainakin osalla tilaajista :) Mietin itsekin, miten esimerkiksi punaiset hiukset omaava hyötyy hopeashampoosta? :D Toivottavasti sulle tuli jotain muuta kuin toi hopeashampoo<3

      Poista
  2. Mulla ei ollut mitään Elvitalilta paitsi mainoslappu.Mitä ihmettä?

    VastaaPoista
  3. Aa,mulla oli Helein strong collagen -ravintolisä tilalla.Huh,en olis shampoota halunnutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin hyvä että sait sen, mikä oli mieluisampi! Mä taas oon tyytyväinen, etten saanut niitä ravintolisiä, kun en sellaisia oo koskaan jaksanut syödä :'D

      Poista
  4. Testasin jo lumenen ripsivärin. Huono. Ei pitänyt lupauksia yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh tosi tylsää :/ Lumenen ripsarit ei oo koskaan olleet niitä mun suosikkeja, mutta täytyy tälle kuitenkin tilaisuus antaa. Ei vaan enää innosta niin paljon, jos tää ei sulla kerran toiminut :D

      Poista
  5. Aika sama sisältö, paitsi että mulla oli myös näytesuklaata eikä muuten ihan mitä tahansa suklaata ollutkaan :D
    https://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.com/2019/04/bette-box-huhtikuu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä mun suklaa?? :D No ei, ehkä mä pärjään ilmankin ;)

      Poista
  6. Näyttäääpä taas siltä, että monella on erilaiset boksit taas muutaman tuotteen osalta :-D Itse olen vieläkin sekptinen Beten tilauksesta kun edeltävät boksit eivät olleet niinkään mieleeni :-) Tämäkään ei ehkä ollut ihan mieleeni :_/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään, vaikka mä ajattelin ton kortin perusteella, että vaan yksi tuote olisi vaihtoehtoinen :D Ei nää tosiaan kaikkien juttu ole, ainakaan jos on vähänkin nirsompi käyttämänsä kosmetiikan suhteen ja/tai sitä löytyy jo entuudestaan isot määrät! Onneksi kauneusbokseja löytyy muitakin<3

      Poista
  7. Mulla oli kans helein kollageenitabletit tuon shampoon tilalla...mainoslappu kyllä löyty noista shampoista :D Ihan ol boksi mutta ei taas mikään paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tyytyväinen, että sain ton shampoon enkä niitä ravintolisiä, kun en oikeesti oo niitä ikinä syönyt, vaikka bokseista on tullut :D Jotain purkkia aloitin syömään ja ehkä pari viikkoa sainkin napsittua niitä, mutta sitten se taas jäi.

      Poista
  8. No nyt oli kaksi tuotetta mitä mä oon halunnut testata mainoksen nähtyä. Toi L'oréalin hopeashampoo nimittäin mainoksena vei mun mielenkiinnon. Mä itse ruskeatukkaisena käytän hopeashampoota tuomaan sitä kylmää sävyä ruskeisiinkin hiuksiin, mutta mulla on myös blondeja raitoja ja niissä haluan pitää myös sen kylmän sävyn. Tekisi mieli kovasti testata, etenkin kun käytän L'oréalilta erästä toistakin hopeashampoota - mitä en kyllä sen loputtua enää tule ostamaan, koska Fanolaa haluan testata seuraavaksi ja Fudgesta tykkään enemmän kuin siitä L'oréalin entisestä lempparistani.

    Myös tuo dödö on sellanen mitä haluaisin kokeilla :D Lisäksi toi rasva olisi hyvä, mutta ripsaria ei tulisi mulla käyttöön ja noi hiuslaput tuntuu vähän turhilta ja oudoilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo tota hopeashampoota vielä kerennyt testaamaan, mutta innolla odotan miten se toimii! Mulla on vissiin vieläkin sitä L'Oréal Professionalin hopeashampoota, mistä säkin taidat puhua, mutta joo se ei kyllä Fudgelle ja Fanolalle pärjää :) Fanola on ehdottomasti mun lemppari, se ei taita niin herkästi mun hiuksia sinisen sävyisiksi kuin Fudge!

      Poista
  9. Meillä oli näköjään aivan identtiset paketit :D Harmi kun en useassa mukana ollutta kahvipatukkaa saanut, sitä olisi ollut kiva kokeilla..

    https://blingershimmer.blogspot.com/2019/04/bette-box-huhtikuu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika jännä, että osassa bokseista se patukka oli, mutta kaikki ei sitä saaneet :D

      Poista
  10. Olen lähettänyt tähän postaukseen jo pari kommenttia, mutta ne eivät kai tule perille. Selaimena Safari. Kommentit lähtevät kyllä mutta huomaan, että kommenttieni lähettämisen jälkeen on tullut muita kommentteja näkyviin muttei minun. Olisivatkohan jääneet kokonaan bittiavaruuteen tai löytyisivätköhän roskapostin seasta?

    Tätä kommenttia kirjoitan Mozillalla ja huomaan, että kommenttia lähettäessä tulee vakuuttaa etten ole robotti, joten todennäköisesti tämä viesti tulee kyllä perille. Kannattaa kuitenkin tsekata roskaposti, josko sieltä löytyisi enemmänkin kommentteja ja katsoa saatko itse anonyyminä lähetettyä kommentteja eri selaimilla blogiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskapostikansio oli tyhjä eli jostain syystä ne aiemmin lähettämäsi kommentit eivät ole tulleet perille :/ Voi johtua juurikin siitä, jos Safarilla kommenttia lähettäessä et joutunut varmistamaan ettet ole robotti, sillä sen pitäisi tulla kaikille anonyymisti kommentoijille. Mun on valitettavasti pakko pitää sitä päällä, sillä muuten saan satoja roskapostikommentteja viikossa eivätkä ne aina ohjaudu suoraan sinne roskapostikansioon ja niitä on todella raivostuttava poistella.

      Testasin anonyyminä kommentointia parilla eri selaimella ja se onnistui ihan hyvin. Safaria en käytä enkä siis siitä valitettavasti osaa sanoa sen enempää. Kurjaa jos et saa sillä kommentoitua blogiini! Jokin varmaan mättää juurikin siinä "robottivaiheessa" eikä se jostain syystä toimi Safarilla :/ Kiitos kun kerroit tästä ongelmasta. Tähän hätään en paljoa voi asialle tehdä, mutta jos kommentointi alkaa enemmänkin takkuilla, täytyy varmaan koittaa taas ottaa se varmistus pois ja katsoa miten niille spämmiviesteille käy.

      Poista
    2. Safarilla (jota aina käytän) kommentoidessa en myöskään saanut näkyviin bloggerin käyttäjäprofiiliani eli oli pakko kommentoida nimettömänä. Tiedä missä vika sitten on (omassa koneessa vai Safarilla yleensä), mutta hyvä että selvisi että kommenttini tosiaankin jäivät jonnekin matkanvarrelle. Osaan sitten jatkossa kommentoida joko suoraan toisella selaimella tai huomattuani ettei robottivahvistusta tullut.:D

      Ja joo, katsoin ettei viimeisimpien postaustesi kommenteissa ollut meitä anonyymeinä kommentoivia niin ajattelin kysäistä, josko meidän kaikkien kommentit ovat menneet roskapostiin.:D Toivottavasti muilla ei ole ollut samaa ongelmaa (ja jos, niin huomaisivat nämä viestit ja kommentoisivat jatkossa toisella selaimella).

      Poista
    3. Hyvä tosiaan kun selvisi! Ja toivon tosiaan, että muutkin ilmoittavat jos tätä samaa ongelmaa on ja bongaavat nämä viestit täältä :) Kommentit on mulle tosi tärkeitä enkä missään nimessä halua, että minkään teknisten vaikeusten vuoksi osa kommenteista katoaa bittiavaruuteen :/ Anonyymikommentteja en ihan hirveästi saa, muuten kuin arvontapostausten yhteydessä, mutta arvontaakaan en ole ihan hiljattain järjestänyt ja nekin kommentit on poistettu, joten eipä siitäkään apua ole tämän asian selvittelyssä :D

      Huippua jos kuitenkin jaksat käyttää jotain toista selainta kommentoidessasi, jos nämä ongelmat eivät ole ohimeneviä! Ihanaa torstaita ♥

      Poista
  11. Tismalleen sama sisältö, oonkohan nyt vihdoinkin päässyt pitkäaikaistilaajaksi?

    https://moreorlesskatri.blogspot.com/2019/04/huhtikuun-bette-box.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkäaikaistilaajaksi pääsee vissiin siinä vaiheessa, kun on tilannut boksia yhtäjaksoisesti vuoden ajan :) Pitääkin käydä heti lukemassa sun ajatukset boksista!

      Poista

Kiitos kommentista!