keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Keväisiä meikkejä essenceltä!


Essence on saavuttanut Suomessa ihan valtavan suosion enkä yhtään ihmettele, sillä heiltä löytyy hyviä ja laadukkaita tuotteita ihan superedulliseen hintaan. Essencen tämän vuoden kevätkokoelma "Good Vibes Good Memories" on ollut jo jonkin aikaa myyty loppuun siitä kaupasta, jossa yleensä ostokseni teen, mutta suureksi ilokseni bongasin viime sunnuntaina näitä tuotteita vielä Tokmannilta ja pääsin itsekin kokoelmaan tutustumaan! Lisäksi mukaan lähti Charming Nails -blogissa vilahtanut kivipuuteri, josta innostuin ihan täysin ja onneksi sekin löytyi hyllystä. Muutamia kertoja olen nyt ehtinyt tätä kolmikkoa testaamaan ja halusin heti tulla kertomaan ensifiilikseni teille näistä tuotteista.


Aloitetaan tällä essence all about silky matt fixing compact powderilla, joka on siis se puuteri, jonka bongasin Charming Nails -blogista. Kyseessä on kivipuuteri, joka on tarkoitettu meikinkiinnitykseen ja jonka tulisi tehdä ihosta mattainen, mutta jättää se kuitenkin samalla hieman hehkuvaksi. Kuulostaa vähintäänkin oudolta, että mattapuuteri saisi samalla kasvot hehkuviksi, sillä mun mielestä matta on matta ja hehkuva sitten, no ei ainakaan matta. Mutta siis tämä tosiaan jättää todella kauniin, mutta hennon hehkun ja hohteen kasvoille. Puuteri on väriltään hitusen vaaleanpunertavaa, mutta väri ei näy kasvoilla eli mitään possunpunaista naamaa tämän kanssa ei (onneksi) saa.

Nyt jotkut ehkä miettivät, että miksi ihminen, joka blogissaan joka toisessa lauseessa mainitsee haluavansa meikkipohjalta nimenomaan sitä mattaisuutta, ostaa puuterin, joka ei jätä täysin mattapintaa iholle? Koska mä olen selkeästi kokemassa jotain mullistusta meikkaustavoissani ja oon viimeisten viikkojen ajan välillä ihan tykännyt siitä, jos kasvot ovat olleet hitusen hehkuvat. Ajattelin tämän kivipuuterin olevan oiva tapa totutella siihen enemmän ja sitä se on kyllä ollutkin. Hehku on tosiaan hentoa, mutta kuitenkin erotettavissa selkeästi täysin matasta meikkipohjasta ja kieltämättä lopputulos ei ole ollenkaan hassumpi. Vielä en ole valmis mattameikkivoiteistani luopumaan, mutta tämä puuteri on näin muutaman käyttökerran jälkeen ihastuttanut kovasti.
Hinta: noin 3,69 €.


Essence good vibes good memories baked blush & highlighter on aivan tajuttoman upea vaaleanpunertava puuterinen poskipuna/highlighter. Itse olen käyttänyt tätä highlighterin tavoin samansävyisen poskipunan päällä, sillä tässä riittää shimmeriä sen verran paljon, etten halua kauttaaltaan tätä poskille levittää. Toisaalta kevyeen keväiseen meikkiin riittää varsin hyvin, kun sipaisee tätä poskille, sillä tämän kanssa saa sekä pientä kaunista sävyä että ihanaa hehkua kasvoille. Highlighterina tämä ei ole se kaikkein voimakkain, mutta kyllä tämänkin kanssa ihan näyttävät korostukset saa aikaan. Meikkituotteista juuri highlighterit ovatkin yksi mun heikkouteni ja oon todella iloinen, että sain tämän yksilön käsiini ja näin ollen taas kasvatettua kokoelmaani!
Hinta: noin 3,69 €.


Viimeisenä vielä tämä kolmen eri sävyn poskipunapaletti - essence good vibes good memories blush trio sävyssä 01 spring love. Paletista löytyy hieman shimmerinen vaaleanpunertava sävy, mattainen vaalea persikka sekä tummempi mattapersikka sävy. Näistä paletin kaksi vasemmanpuoleista sävyä ovat ehdottomasti ne, joita tulen käyttämään eniten, sillä oikealla puolella oleva sävy on jokseenkin tumma omalle vaalealle iholleni. Pigmenttiä riittää ja oikeastaan keskimmäinen persikka sävy onkin ainut näistä kolmesta, jonka kanssa ei tarvitse turhaan varoa. Kaksi reunimmaista ovat paitsi pigmenttisiä, myös jonkin verran tummempia, joten totta kai ne näkyvät myös kasvoilla voimakkaammin. Ei näistä kolmesta mikään ole uusi suosikkiposkipunani, mutta paletti on kokonaisuutena hurjan toimiva ja sävyt kauniita.
Hinta: noin 5,59 €.


Tässä vielä swatchit kaikista tuotteista niiden esittelyjärjestyksessä. Eniten mieleeni olivat näistä puuteri sekä highlighter/poskipuna, mutta essence ei kyllä yhdenkään tuotteen kohdalla pettänyt tälläkään kertaa. Pakkauksethan näissä on monesti aika heppoisia ja odotan mielenkiinnolla kuinka kauan esimerkiksi tuon highlighterin kannen mekanismi pysyy ehjänä, mutta toisaalta eipä näistä mitään tarvitse maksaakaan, eli liian paljon ei voi odottaa. Tuotteet itsessään olivat kuitenkin kaikki positiivisia yllätyksiä!

Oletteko te tutustuneet essencen kevätkokoelmaan? Entä mitkä ovat suosikkejanne essenceltä? :)

16 kommenttia:

  1. Essencen poskipunapaletti on ihana. Ostin sen ja huomaan tarttuvani siihen päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana ja sävyt sopii niin hyvin kevääseen! <3

      Poista
  2. Kaikki nuo essencen kausiuutuudet on tosi ihania. Sävyt on kivan heleitä ja keväisiä. En tällä kertaa ole niitä ruvennut haalimaan, koska poskipunia ja highlightereita on ennestäänkin valtavat läjät... mikä ei tosin yleensä ole este uusille hankinnoille, mutta yritän kuitenkin hillitä ostovimmaa;)

    Leppoisaa pääsiäistä Linda<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, oon täysin samaa mieltä sun kanssa<3 Heh, mä taas päätin pitkästä aikaa repäistä ja ostaa jotain vähän niin kuin heräteostoksena :D Vaikka nää on himottaneet kyllä jo pitkään, kun oon muiden blogeista noista kausituotteista lukenut!

      Samoin sinulle Sari<3

      Poista
  3. Onpa kyllä ihanan keväinen kolmikko, nuo pakkaukset ovat ihanat <3 Todella raikkaita ja keväisiä sävyjä, tuli oikein ihanat kevät vibat tän postauksen myötä :D Mustakin on kiva, että kasvoilla on vähän sellaista hohdetta, ettei oo täysin matta. Se on tietysti luonnollista, että vähän on hohdetta eikä matta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi pakkaukset on hurjan kivat, varsinkin ton poskipunapaletin pakkaus! Joo liika mattaisuus on helposti kaikkea muuta kuin luonnollista, mutta mua pelottaa myös hirmuisesti se, että saan naamani näyttämään siltä kuin se kiiltäisi siksi, että se on rasvainen tai jotain :D Ja siis muiden kohdalla en ajattele, että se näyttäisi siltä, vaikka meikkipohja olisi hyvinkin heleä, mutta omalla kohdalla sitä ajattelee jotenkin ihan eri tavalla.

      Poista
  4. Poskipunapaletti on ihana! <3 Tosi kivoja ja raikkaita sävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, toi sopii loistavasti kevääseen! <3

      Poista
  5. Tuo poskipuna/korostuspuuteri on ihana sävyltään, mutta hitto se on kova! Tuo kivipuuteri kuulostaa mielenkiintoiselta, tykkään itsekin matasta pohjasta, mutta saa siinä silti olla eläväisyyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tossa tapauksessa kokeilemaan tota puuteria! Sillä ei mitään överihehkua kasvoille saa, mutta pienen kivan vihvahteen kyllä :)

      Poista
  6. Tuon poskipunapaletin haluaisin, jos kaapit ei pursuaisi jo ennestään poskipunista :D ja toi puuteri alkoi nyt houkuttelemaan, mä kun rakastan vähän hehkuvaa meikkipohjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä olisin voinut miettiä ehkä hetken aikaa ihan samaa, mutta päätin sitten kaappien pursuamisesta huolimatta ostaa ton :D Jotenkin taas järkeilin vaan, että toi on niin halpa! Suosittelen kokeilemaan tota puuteria, mä ihastuin siihen täysin enkä oo muuta nyt ton hankittuani käyttänytkään<3

      Poista
  7. Kiitos linkkauksesta <3 Kiva kun pidit puuterista, ostin sen itsekin vähän sattumalta. Ihastuin kuitenkin vaikka olen itsekin mattaisen meikkipohjan ystävä :) ja nuo poskipunat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, kun suosittelit tota puuteria ja sait mut ihastumaan siihen<3 :) Noi poskipunat on ihania!

      Poista
  8. Näyttävät yllättävän pigmenttisillä tuossa sun kädellä nämä kaikki puuterituotteet. En ole vielä ostanut kuin kynsilakkoja tältä merkiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essencen meikit on yleensä hurjan pigmenttisiä! Tota kivipuuteria ja highlighteria olen muutamaan otteeseen laittanut tohon sormella swatchia varten, eli ihan yhdellä vedolla ei noin voimakasta jälkeä tule. Poskipunissa sen sijaan yksi veto riitti ja pigmentti on juurikin niin hyvä kuin noissa kuvissa näkyy! :)

      Poista

Kiitos kommentista!