torstai 18. huhtikuuta 2019

Glossybox | Huhtikuu 2019


Kolmen kuukauden harkinnan jälkeen päätin vihdoin tilata itselleni paljon puhutun Glossyboxin! Glossybox on siis tämän vuoden tammikuussa Suomeen rantautunut kosmetiikkaa sisältävä yllätysboksi, joka esimerkiksi Bette Boxin tavoin toimitetaan kerran kuukaudessa. Yhden boksin hinta on 17,99 € ja boksit sisältävät ilmeisesti aina viisi kosmetiikkatuotetta, toki eri kategorioista. Tammikuun boksi ei ollut itselleni mieleen oikeastaan lainkaan, mutta parin seuraavan kuukauden boksit olivat jo huomattavasti parempia ja uskaltauduin vihdoin itsekin tämän tilaamaan. Lip Monthlyn tilauksen lopetettuani olenkin jo kaivannut jotain uutta boksia itselleni ja toivottavasti Glossybox on sellainen, josta saan nauttia ja iloita vielä pitkään! No kuinka kävi, oliko huhtikuun Glossybox mulle mieluinen?


Voi kyllä oli! Meinasin revetä riemusta jo nähtyäni -417 brändin tuotteen, sillä sain kyseisen brändin ihon- ja vartalonhoitotuotteita itselleni taannoin testiin ja rakastuin niihin täysin. Myös boksin meikkipainotteisuus miellytti ja kokonaisuus oli mielestäni oikein hyvä. Tämän boksin teemana oli "Modern Day Beauty" ja boksin pitäisi sisältää nimenomaan kevääseen hyvin sopivia tuotteita. Tehdään vielä tarkempi katsaus näihin, sillä itse asiassa tällä kertaa olen jokaista tuotetta ehtinyt myös testaamaan!


Boksin ehdottomasti kiinnostavin meikkituote oli tämä Glazel Visage Lip Pencil, joka tuli upeassa sävyssä Raspberry Pink. Huultenrajauskynä on kauniin marjaisan vadelman sävyinen ja sen luvataan tekevän huulista täyteläisen näköiset ja pysyvän paikoillaan pitkään. Kynä levittyi huulille helposti ja lopputulos oli todella kaunis. Kynä on kermainen, muttei kuitenkaan liian pehmeä, sillä kärjestä terävällä kynällä on aina helpompaa tehdä tarkkaa rajausjälkeä. Hyviä huultenrajauskyniä tarvitaan aina ja tällekin löytyy taatusti paljon käyttöä! Brändi oli mulle itselleni tuiki tuntematon, mutta yksi kauneusboksien parhaimpia puolia onkin juuri se, että näiden kautta pääsee tutustumaan uusiin tuotemerkkeihin.
Hinta: noin 7,00 €.



Toisena meikkituotteena boksissa oli De Bruyère Jumbo Eye Pencil, joka tuli khakin/harmaan sävyisenä. Tämä on voimakkaasti shimmerinen luomivärikynä, jota voi siis käyttää luomilla luomivärin tavoin tai rajauskynänä. Kynä on sen verran paksu, etten itse saisi tämän kanssa aikaan kauniita rajauksia, mutta luomivärin tavoin tämä toimii. Tai toimisi, jos en olisi maailman surkein käyttämään tämänkaltaisia tuotteita! Multa löytyy useampikin luomivärikynä toinen toistaan ihanammassa sävyssä, mutta en jotenkin vain osaa tarttua näihin. Jälki on monesti upeaa ja pitkäkestoista, mutta kyllä ne puuteriset luomivärit vaan vie voiton näistä. Tästäkin kynästä väri tarttui luomille todella hyvin ja sävy oli hurjan intensiivinen, mutta saa nähdä tuleeko tähän enää tartuttua. Voi olla, että annan tämän suosiolla eteenpäin, sillä pahoin pelkään tän päätyvän vain laatikoiden pohjalle pyörimään.
Hinta: noin 15,00 €.


-417 Facial Micro Luffa Foaming Gel oli se tuote, josta olin ehdottomasti eniten innoissani boksin avattuani. Tässä tuotteessa yhdistyy puhdistus ja kuorinta, sillä putsari sisältää pieniä kuorivia partikkeleja. Tuotekuvauksen mukaan tuotteen tulisi poistaa iholta epäpuhtaudet, ylimääräinen öljy sekä kuollut ihosolukko, jolloin iho jää puhtaaksi ja pehmeäksi. Putsari toimi hyvin kaksoispuhdistuksen toisessa vaiheessa ja kuorintatehokin oli hyvä, vaikkakin hellävarainen. En siis käyttäisi tätä itse välttämättä silloin, kun haluan varsinaisen kuorinnan kasvoilleni, mutta kuorivana puhdistustuotteena kerran tai korkeintaan kaksi kertaa viikossa tämä kyllä tulee olemaan mulla käytössä. Oikein kiva tuote ja tämän tuoksukin oli ihanan raikas!
Hinta: noin 16,45 €/100 ml.


Boksista paljastui myös kangasnaamio. Vitamasques Diamond Gold Dust Sheet Mask on ihoa kirkastava ja rauhoittava naamio, joka ihan todella sisältää myös muutamia kultaisia hippuja! Sitä en tiedä mitä ne hiput tuolla joukossa tekevät, sillä niitä on hyvin harvakseltaan, mutta onpahan ainakin mielenkiintoinen kangasnaamio. Naamion vaikutusaika on 10-20 minuuttia ja kerrankin maltoin pitää naamiota kasvoilla jopa sen 20 minuuttia, vaikka normaalisti kyllästyn jo sen kymmenen minuutin kohdalla. Oon pikkuhiljaa alkanut lämmetä näille kangasnaamioille, jotka vielä muutama kuukausi sitten oli mulle yleensä hyvin epämiellyttäviä käyttää. En edelleenkään tykkää siitä märästä ja kylmästä tunteesta, joka tulee kun naamion kasvoille asettaa, mutta pikkuhiljaa hyvää tulee. Itse naamio tuntui kirkastavan ihoa hitusen ja seerumia imeytyi ihoon yllättävänkin paljon. Myös naamion kosteutustehot olivat mielestäni hyvät. Mä oon käyttänyt kangsnaamioita sen verran vähän, etten mitään kovin tarkkaa tästä osaa nyt sanoa, mutta tykkäsin ja voisin kuvitella käyttäväni toisenkin kerran tällaisen. Hinta tosin on vähän turhan kova omaan makuuni, mutta kiva oli kokeilla.
Hinta: noin 6,95 €.


Viimeisenä vielä boksin kolmas meikkituote, joka on Oriflame 5-In-1 Wonder Lash Mascara. Ripsistä pitäisi tämän ripsivärin kanssa tulla tuuheat, taipuisat, pitkät, erotellut sekä kohotetut. Ripsiväristä löytyy hoitavia ainesosia ja sen harja on kaksipuolinen - toisella puolella on hitusen pitemmät harjakset kuin toisella. Ripsiväri kuulostaa kyllä hyvältä, mutta oli omaan makuuni aivan liian kuiva, mistä johtuen väri ei tarttunut ripsiini kunnolla eikä lopputulos todellakaan ollut se, mitä odotin. Mä tarvitsen ripsivärin, jonka massa on riittävän märkää ja helposti ripsiin tarttuvaa. Kyllä tämänkin kanssa ripset mustiksi saa, mutta siihen se sitten jääkin ja osa karisee myös alaluomelle. Ei ollut mun ripsarini. En tiedä onko tää joku maanantaikappale eikä tän kuuluisi olla näin kuiva, mutta joo ei pääse mulla käyttöön tämä.
Hinta: noin 15,00 €.

Boksin kokonaisarvo oli noin 60 euroa eli oikein hyvin. Ripsari ei tule mulla pääsemään enää käyttöön enkä siitä pitänyt, mutta kaikki muut tuotteet olivat mieluisia. Jopa se luomivärikynä, vaikka luulenkin että annan sen eteenpäin. Kokonaisuutena boksi toimi hyvin ja ehdottomasti jatkan tilaustani!

Tilaatteko te Glossyboxia? Mitä mieltä olette huhtikuun boksista? :)

12 kommenttia:

  1. Oi miten kiva sisältö tässä boksissa! Tuo huultenrajauskynä näyttää erityisen houkuttelevalta juuri sävynsä puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi rajauskynä on hurjan kiva! Muutenkin sisältö oli tällä kertaa mun mielestä todella hyvä :)

      Poista
  2. Olipa kiva lukea käyttökokemuksia näistä, kun itse en ole vielä ehtinyt tuotteita testaamaan :) Tuo huultenrajauskynä tuli kyllä niin kauniissa sävyssä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toi sävy on upea<3 Totuin Lip Monthlyssa niin siihen, että rajauskynät oli monesti jotain vähän omituisempia sävyjä, mutta ihanaa kun nyt tuli tollanen "tavallinen" ja oikeesti myös käyttökelpoinen sävy :D

      Poista
  3. Kangasnaamio olisi ollut ainut mieluinen joten en edelleenkään ole kiinnostunut tilaamaan boksia. Oriflamen mascara on huono ja kuivakka verekseltään, et siis ole saanut maanantaikappaletta :) meikkikynät olisi ollut totaalisia huteja mulle, kuorinta olisi saattanut tulla käytettyä joskus mutta vähän njääh edelleen tämä Glossybox ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei hyvä tietää, ettei vaan ollut maanantaikappale sattunut mun boksiini! Toisaalta eipä se paljon lohduta, kun ripsari oikeesti on ihan käyttökelvoton, ainakin mulle :'D Hyvä ettet boksia tilannut, jos tästä ei paljon olisi sulle jäänyt käteen :) Ehkä sisällöt vielä muuttuu siihen suuntaan, että säkin innostut tilaamaan<3

      Poista
  4. Kiinnostus heräsi tähän uutuuteen! Mä jo olin varma etten tilaile Betteä tänä kesänä, vaikka monesti se on käynyt mielessä tässä keväällä, että ne kolmen kesäkuukauden boxit tilaisin. Jospa mä sit tilaisinkin kesäkuukausiksi tämän Glossyboxin. Jospa tässäkin kuitenkin katsovat vähän vuodenajan mukaan mitä sinne pistetään :) Kesäisin kun tulee kaikkea ihanaa ja kesäistä ainakin Bettestä, luulisinpa että tästäkin 8) Pistän korvan taa! Hurjan kivoja tuotteita tässä huhtikuun boxissa ainakin oli ja kaikki ripsaria lukuun ottamatta ois varmasti päässyt käyttöön ;) Toi puhdistus&kuorinta ainakin olisi ollut mielenkiintoinen tuote :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin näissä on jokaisessa boksissa tietynlainen teema ja voisi siis olettaa, että kesällä panostettaisiin nimenomaan niihin kesätuotteisiin! Kuten just Bettessäkin monesti on ollut :) Suosittelen kyllä vahvasti harkitsemaan tätä, vaikka ei Bettekään toivottavasti huono vaihtoehto tule kesäksi olemaan ja itselleni nekin boksit on tulossa. Tää on kuitenkin vähän erilainen ja varmasti kivaa vaihtelua Bettelle!

      Poista
  5. Oon koko alkuvuoden miettinyt, että pitäisikö kokeilla tätä boksia, varsinki ku Beten peruin helmikuun jälkeen :D Ainakin tämän boksin sisältö vaikutti tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Mäkin mietin ensin sen kolme kuukautta, nyt uskaltauduin ja onneksi uskalsin :) Tän kertainen boksi ainakin oli hurjan kiva<3

      Poista
  6. Mä myös tilasin tän, kun paljastui pari kivaa tuotetta. Nyt odotan jo boksin saapumista :) Ehdottomasti markkinoille kaivattiin jo uutta boksia ja Glossybox kyllä "delivers" -ne odotukset joita kauneusboksista on. Lisäksi boksien arvostelusta saa euroja jotka voi vähentää joka tilauksessa, jos tilaa "jatkuvan tilauksen" ja katkaisee sen kuukausittain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ymmärrän hyvin mitä meinaat ja oon pitkälti samaa mieltä! Tää on esim. Betten kanssa niin erilainen, kun tässä on niin erilaiset tuotemerkit, joiden tuotteita tulee. Tai toki varmaan voi samojakin tulla, mutta lähtökohtaisesti kuitenkin eri brändejä käyttävät! Molemmissa on mun mielestä puolensa :)

      Poista

Kiitos kommentista!