maanantai 17. kesäkuuta 2019

Choice - Kotimaista kosmetiikkaa nyt Stoorlasta!

Kaikki postauksen tuotteet ovat ilmaistuotteita, jotka on saatu Stoorla.fi:stä.



 
Verkkokauppakeskus Stoorla on hiljattain avannut kokonaan uuden Kotimaisen kosmetiikan kategorian kauneuspuolelleen ja mun suureksi ilokseni sain heiltä yllättäen pr-paketin, joka sisälsi hurjan määrän tuotteita kolmelta kotimaiselta kosmetiikkabrändiltä. Olen edelleen häkeltynyt paketin sisällöstä, sillä koko lähetys tuli mulle täytenä yllätyksenä, mutta toki sitäkin iloisempana. Stoorlan valikoimiin kuuluu siis lukuisia eri kosmetiikkabrändejä, mutta heiltä löytyy myös laaja valikoima erilaisia kodintuotteita sekä lifystyleosio. Itseäni totta kai kiinnostaa erityisesti juuri heidän kauneusosionsa ja nyt päästäänkin tutustumaan yhteen Stoorlankin valikoimista löytyvään kotimaisen kosmetiikan brändiin - Choice Finlandiin.


Choice Finland on suomalainen luonnonkosmetiikkabrändi, jolta löytyy FI-Natura-sertifikaatti. Brändin tuotteet ovat kaikki eläinkokeettomia sekä vegaanisia. Heidän valikoimiinsa kuuluu mm. erilaisia voiteita niin kasvoille kuin vartalolle, ihonpuhdistustuotteita, seerumi, naamio sekä ikääntyvälle iholle suunnattu tehohoitotuote. Sain itse testiin kolme kappaletta brändin tuotteita ja jokainen näistä kolmesta herätti välittömästi kiinnostukseni. Choice on aiemmin ollut itselleni tuttu brändi vain nimeltä, mutta kotimainen kosmetiikka ja ennen kaikkea kotimainen luonnonkosmetiikka kiinnostaa aina, eli olin enemmän kuin iloinen nähdessäni paketissa nämä kolme Choicen tuotetta! Brändi on omaan silmääni vaikuttanut hurjan laadukkaalta ja tuotteet onkin tehty sopimaan erityisen hyvin pohjoisen herkälle iholle. Tuotteiden tulisi sopia hyvin kaikille ihotyypeille ja nyt päästäänkin katsomaan kuinka nämä ovat omalla kuivalla ihollani toimineet.


Choice Finland Seerumi (30 ml) on geelimäinen tehokosteuttava seerumi. Seerumi sisältää runsaan määrän erilaisia ihoa kosteuttavia, rauhoittavia ja hoitavia ainesosia, kuten hyaluronihappoa, koivunmahlaa, siankärsämöuutetta, C- ja E-vitamiineja sekä aloen lehtiuutetta. Seerumin koostumus on tosiaan hieman geelimäistä ja melko kevyttä. Ihoon se imeytyy nopeasti ja pipettipullo on todella kätevä seerumin annostelussa. Pari tippaa riittää hyvin koko kasvoille ja seerumi kosteuttaa kasvoja todella hyvin. Olen itse käyttänyt tätä nyt sekä aamuisin että iltaisin ja ihoni tuntuu selkeästi paremmalta kuin ennen tämän käyttöä. Mulla oli ihan hyvät tuotteet käytössä jo ennen tämän Choicen seerumin testaamista, mutta jotain erilaista tässä on, sillä ihoni sekä näyttää että tuntuu nykyään hieman aiempaa paremmalta. Nyt kesällä otan seerumin todennäköisesti vain iltakäyttöön ja keskityn aamuisin muihin seerumeihin, mutta talviaikaan tämä toimisi varmasti loistavasti nimenomaan aamukäytössä. Oma kuiva ihoni rakastaa tätä, mutten näe mitään syytä miksei tämä toimisi hyvin myös vähän rasvoittuvammallakin iholla, sillä koostumus tässä on tosiaan melko kevyttä ja seerumi humahtaa ihoon nopeasti, kunhan sitä ei laita liikaa. Todella, todella hyvä tuote!
Hinta: noin 52,00 €/30 ml.


Choice Finland Sensitive Eye Cream (15 ml) on kaikilla ihotyypeille sopiva hajusteeton silmänympärysvoide. Jos Choicen seerumin INCI sisälsi suuren määrän laadukkaita ainesosia, seuraa tämä sy-voide hyvin perässä. Voide sisältää mm. suomalaista koivumahlaa, luomurypsiöljyä, ruusuvettä, hyaluronihappoa sekä arganöljyä. Silmänympäruvoide lupaa niin kosteuttaa, kiinteyttää, pehmentää, hoitaa kuin ravita silmänympärysihoa tehokkaasti. Rakastan testata uusia silmänympärysvoiteita enkä joutunut tämän kohdalla pettymään. Voide on koostumukseltaan kermaisen paksuhkoa ja satiinisen pehmeää. Se levittyy iholle hyvin, imeytyy nopeasti ja jättää sy-alueen ihon silkkisen silekäsi. Suosin aamukäytössä hitusen kevyempiä, geelimäisiä sy-voiteita, mutta tämä on suorastaan täydellinen iltakäyttöön. Olen aiemmin sanonut, että Ekopharman Tyrni-sarjan sy-voide on yksi ehdoton suosikkini, mutta taidan pitää tästä Choicesta vieläkin enemmän. Toki olen tätä testannut vasta reilun viikon, mutta todella lupaavalta vaikuttaa.
Hinta: noin 28,00 €/15 ml.


Choice Finland Duo Peeling Mask (100 ml) on AHA-happoihin perustuva, kemiallisesti ihoa kuoriva kasvonaamio. Naamio sisältää mm. sokeriruo'osta sekä appelsiini- ja sitruunauutteesta saatavia AHA-happoja sekä antioksidanttista ja ihoa kosteuttavaa mustikkaa. Naamion on tarkoitus poistaa kemiallisesti kasvoilta kuollut ihosolukko samalla heleyttäen ja kosteuttaen sitä. Naamiota tulisi levittää kasvojen ja kaualan iholle tasainen ohut kerros ja antaa vaikuttaa 20 minuutin ajan. Itse olen aina sanonut suosivani enemmän mekaaniseti kuin kemiallisesti kuorivia kuorinta-aineita, mutta viime aikoina myös nämä kemiallisesti kuorivat tuotteet ovat päässeet mun suosiooni. Naamio ei ensinnäkään aiheuttanut minkäänlaista ihoärsytystä, silmien kirvelyä/vetistelyä tai muuta epämiellyttävää tunnetta, kuten jotkin kemialliset kuorinnat. Se ei tuntunut kasvoilla käytännössä miltään ja 20 minuutin vaikutusajan jälkeen iho oli hyvin pehmeän tuntuinen. Kuorintateho ei ole tässä mielestäni yhtä hyvä kuin parhaimmilla mekaanisilla kuorinta-aineilla, mutta hyvin tämäkin toimi ja uskoisin tämän olevan myös monilla tavoin hellävaraisempi vaihtoehto iholle. Olen tätä ehtinyt käyttää vasta kerran eli tämä kokemus perustuu vain ensivaikutelmaan tuotteesta, mutta se ainakin oli oikein positiivinen. En edelleenkään aio niistä mekaanisesti kuorivista aineista luopua, mutta pyrin käyttämään jatkossa aiempaa useammin myös näitä kemiallisesti kuorivia aineita!
Hinta: noin 28,00 €/100 ml.

Onko Choice Finland teille tuttu? Suositteko ylipäätään kotimaista kosmetiikkaa? :)

12 kommenttia:

  1. Pakkaukset ovat ainakin kauniin näköiset, tykkään dermosilistä, eli se on pohjoismainen jos ei suomalainen ainakin :) Pitäisi käyttää toki enemmän, mutta jos valikoima on suppeaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää pakkaukset on kyllä upeita<3 Dermosililtä löytyy muutamia tosi kivoja tuotteita, mutta kovin paljn en oo itse asiassa heiltä mitään käyttänyt. Ihan käsisaippuat oli joskus mun suuressa suosiossa :)

      Poista
  2. Ihanan herkän ja naisellisen näköiset pakkaukset:) Merkki ei ole tuttu kuin nimeltä, enkä heti sitä edes mieltänyt kotimaiseksi. Mä yritän suosia suomalaista kosmetiikkaa, esimerkiksi Herbinasta ja Olivia Kleinista tykkään kovasti.
    Kivaa viikkoa Linda<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaukset saa kyllä pisteitä multakin<3 Herbinan tuotteissa on kyllä hinta-laatusuhde täysin kohdallaan :) Molemmat taidetaan pitää hurjan paljon siitä Hoitavasta Kasvovoiteesta! Olivia Kleinea en ookaan itse vielä testannut, täytyykin pitää brändi mielessä :)

      Poista
  3. Ei ole tuttu merkki mutta pakkaukset on hurjan nätit 😍 ja tuotteet kuulostaa mun makuun myös oikein hyviltä joten pitää tutkia tätä brändiä hiukan lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Choicen tarjontaan! Nää on pakkauksia myöten aivan hurjan ihania<3

      Poista
  4. Aivan ihana toi kotimaisen kosmetiikan osio. <3 Nimenä brändit on tuttu, mutta en ole käyttänyt heidän tuotteitaan.

    Viimeisen vuoden aikana olen kyllä selkeästi alkanut suosimaan kotimaista kosmetiikkaa enemmän ja enemmän. Ei ole ollut mikään tietoinen valinta vaan on tullut vähän itsekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, ihanaa että he kokoavat tolla tavalla yhteen kotimaista kosmetiikkaa :) Paljon näkee verkkokaupoilla k-kosmetiikan osioita, joten kiva että suomalainenkin kosmetiikka saa tällä tavalla näkyvän paikan! Mä toivon, että mulla olisi pikkuhiljaa myös sama suunta kuin sulla, eli alkaisin enemmän ja enemmän käyttää kotimaista kosmetiikkaa :) Nyt ainakin on hyvät lähtökohdat, kun sain paketillisen ihania kotimaisia ihonhoitotuotteita!

      Poista
  5. Testasin reipas vuosi sitten Choicen kasvovoidetta, mutta se ei tuntunut oikein sopivan iholleni. Tuli iho-ongelmia mm. tukkeumia ja finnejä eli arvelin voiteen olevan liian paksua minulle. Muistaakseni siinä oli kiva tuoksu kuitenkin! Muita tuotteita en siis Choicelta ole kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosiaan just siltä, että voide on ollut liian paksua eikä iho ole saanut kunnolla hengittää sen alla :/ Mulla aiheutti vuosi sitten eräs primer samaa ja ai että mua ärsytti, kun se oli muuten niin hyvää :D Toivottavasti Choicen muut tuotteet olisi sulle paremmin sopivia, jos niitä vielä päädyt testaamaan<3

      Poista
  6. Jälleen aivan uusi brändi mulle. :D Mäkin tykkään erilaisista silmänympärysvoiteista ja etsinnöissä olisikin uusi. Mun kasvoseerumi tosin ajaa sen asian myös tai näin mulle ripsihuoltaja sanoi, uskon toki sitä mutta jostain syystä haluaisin kuitenkin silmänympärysvoiteen vielä lisäksi. Ihan vaan varmuuden vuoksi :'D Myös tuo naamio vaikuttaa mielenkiintoiselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mä olisin sinä, hankkisin varmaan vielä erillisen sy-voiteen sen seerumin lisäksi :D Ihan vaan, koska sy-voide on mulle niin pakollinen tuote :'D Toivottavasti löydät jonkun hyvän, mikä sopii myös hyvin yhteen ripsien kanssa<3

      Poista

Kiitos kommentista!