tiistai 25. kesäkuuta 2019

Kosmetiikkasuosikit | Kesäkuu 2019

*Saatu ilmaistuote


Kesäkuu vaihtuu pian heinäkuuksi ja samalla mulla alkaa neljän viikon kesäloma! Lomaa on odotettu jo ties miten pitkään ja vielä pitäisi muutama päivä jaksaa töissä. Mitään sen suurempia lomasuunnitelmia mulla ei itse asiassa tällä hetkellä ole, mutta eiköhän me miehen kanssa jotain kivaa keksitä, kun saadaan onneksi pari viikkoa lomailla yhtä aikaa. Nyt kurkistetaan kuitenkin kesäkuun kosmetiikkasuosikkeihin, jotka näkyvät kaikki ylläolevassa kuvassa! Mitenkään turhan kesäisiä nämä eivät ehkä ole, mutta väliäkös sillä - kaikki ovat kuitenkin paikkansa suosikeissa ansainneet.


En ole vielä kovin kauaa ehtinyt testaamaan tätät Choice Finlandin Sensitive Eye Creamia*, mutta ai että mä rakastan tätä! Tämä silmänympärysvoide on paitsi ihanan kosteuttavaa, myös samettisen pehmeää. Sy-alueen iho jää tämän kanssa todella pehmeäksi ja tämä onkin ehdottomasti paras sy-voide, mitä olen koskaan omistanut. Oon käyttänyt tätä pääasiassa iltakäytössä, mutta syksyn ja talven tullessa otan tämän varmasti käyttöön myös aamuisin. Olisin voinut valita suosikkien joukkoon myös Choice Finlandin seerumin, mutta tämä sy-voide on ehkä kuitenkin ollut vielä hitusen enemmän mieluinen mulle.


Tämä Cosmedix Detox Activated Charcoal Mask tuli joulukuun Boxycharmista ja nyt oon vihdoin kevään ja kesän aikana saanut tätä testattua. Tämä on siis syväpuhdistava naamio, joka lupaa tehdä ihosta kirkkaan ja puhtaan. Talvisin käytän todella vähän syväpuhdistavia naamioita, mutta ilmojen lämmetessä nekin pääsevät mulla satunnaisesti käyttöön. Tämä naamio tekee ihosta silkkisen sileän ja poistaa todella hyvin epäpuhtauksia iholta, mutta ei kuitenkaan kuivata ihoa liikaa. Todella kiva tuote ja ehdoton suosikkini syväpuhdistavista naamioista tällä hetkellä.


Catrice HD Liquid Coverage Foundation on vanha tuttu tuote reilun vuoden takaa, mutta nyt ostin tämän uudemman kerran ehkä parisen kuukautta sitten. Tämä meikkivoide peittää hyvin ja jättää iholle kauniin mattapinnan. Ainut miinuspuoli tässä on se, että meikkivoide hapettuu iholla hitusen liian tummaksi, mutta oon senkin asian selvittänyt lisäämällä tämän kanssa aina mulle taas liian vaaleaa Huda Beautyn meikkivoidetta. Hudan meikkivoidetta esitellessä sanoin, etten haluaisi sitä sekoittaa muihin meikkivoiteisiin, mutta tämä kombo on toiminut itselläni todella hyvin. Catricen meikkivoiteet ovat olleet itse asiassa kaikki mulle mieluisia ja pidän myös tämän yksilön nätistä pipettipullosta.


Seuravaaksi toinen Boxycharmista tullut tuote - Ciaté London Eye Lustre Crème Eyeshadow. Tämä on nestemäinen metallinhohtoinen luomiväri todella kauniissa kultaan vivahtelevassa vaaleanpunaisessa sävyssä. Mä en normaalisti ole mikään nestemäisten luomivärien ylin ystävä, mutta tämä on aivan ihana liikkuvalla luomella! Tämä on ollut jo useita kertoja mulla käytössä juhlavampia meikkejä tehdessä ja joskus myös arkisinkin, sillä koen tämän yllättävänkin helppokäyttöiseksi tuotteeksi. Ainut huono puoli tässä on se, että häivyttäminen on lähestulkoon mahdotonta, jos luomiväri ehtii kuivahtaa iholle, mutta muuten en keksi tästä mitään huonoa sanottavaa. Sävy on täydellinen ja tällä saa helposti ja nopeasti näyttävyyttä silmämeikkiin.


Viimeisenä vielä tuote, joka on ollut mulla suosikeissa varmasti joskus aiemminkin. Dermalogica Daily Microfoliant on ehdottomasti paras kavojen kuorinta-aine, mitä olen ikinä omistanut. Jauhemuodossa olevaa kuorintaa on tarkoitus käyttää piene vesitilkan kanssa ja kuorinta on paitsi todella tehokas, myös hyvin hellävarainen iholle. Tämä ei raavi ihoa, sillä jauhe ei ole lainkaan karkeaa. Tämä taitaa olla jo kolmas pienempi purkki mikä mulla on käytössä, eikä varmasti jää viimeiseksi. Dermalogica ei ole se kaikkein edullisin brändi, mutta tämäkin tuote esimerkiksi on niin riittoisaa, että täysikokoisesta purnukasta riittäisi omaan käyttööni iloa useaksi vuodeksi. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, mikäli hyvälle kuorinta-aineelle on tarvetta!

Onko joukossa tuttuja tuotteita? :)

12 kommenttia:

  1. Ciaten luomiväri näyttää ihanalta, mähän käytän saman tyylisiä Armanilta ja oon ollut aivan ihastunut niihin jo vuosikausia. Helposti ja nopeasti saa näyttävänkin silmämeikin jopa yhdellä tuotteella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aina vierastanut nestemäisiä luomivärejä, mutta tää yksilö vei mun sydämen :) Toi on ihan totta, tosin tää sävy vaatii ehkä kaverikseen jotain muutakin :D

      Poista
  2. Kiva kuulla että Catrisen meikkivoiteet on mielestäsi hyviä, en ole vielä niitä kokeillutkaan.
    Muutenkin mielenkiintoisia tuotteita :)

    Mukavaa lomaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan, oon pitänyt tosiaan niistä kaikista :) Kiitos paljon<3

      Poista
  3. Yksi tuttu tuote löytyi joukosta, Catricen meikkivoide. Olen myöskin siitä muutoin tykännyt, mutta sävyltään se on hieman liian tumma :/ Muutkin tuotteet kuulostavat tosi hyviltä! Etenkin tuo Choicen silmänympärysvoide ja Cosmedixin naamio vaikuttavat mielenkiintoisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin toi on vähän liian tumma, kun se hapettuu iholla :/ Muuten olisi ihan passeli! Edullisissa meikkivoiteissa on just toi huono puoli, ettei sävyvalikoima yleensä oo kovinkaan laaja ja voi olla mahdoton löytää sitä itselle sopivaa sävyä, vaikka muuten tuotteesta pitäisi.. Noi molemmat on niin hyviä<3

      Poista
  4. Kaikki tuotteet ja jopa brändit ovat tuntemattomia - tai siis oonhan mä niistä jo lukenut sun blogistasi, mutta että itse en oo koskaan käyttänyt :D Todella kivoja tuotteita noussut sulla kesäkuussa suosioon ja etenkin tuo metallinhohtoinen luomiväri on sellainen, mitä mielelläni itsekin kokeilisin 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sitten vaan kokeilemaan jos jossain tulevat vastaan ;D Toi luomiväri on kuin kesään tehty! Vaikka toki se sopii milloin vaan vähän juhlavampaan meikkiin<3

      Poista
  5. Dermalogican kuorintajauhe on kyllä hyvä, mullakin löytyy sitä vielä yksi purkki jemmoista. Vähän kallista se on kyllä, niin en tiedä raaskinko enää sitä ostaa sen jälkeen. Onneksi se on aika riittoisaa, niin riittää pitkäksi aikaa vielä iloa siitä pikku purkistakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon saanut noita kauneusbokseista ja joulukalentereista ja yhden ostin taannoin I Love Me messuilta edulliseen hintaan, niin en oo itse koskaan täyttä hintaa joutunut tosta maksamaan. Riittoisaa se onneksi on, vaikka hinta aika kova onkin! :)

      Poista
  6. Hitto, pitäiskö munkin vihdoin ostaa tuo Catricen meikkivoide! Tuo Ciaten luomiväri kuulostaa IHANALTA <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, toi on tosi hyvää! Ja jep, toi Ciaten luomiväri on upea<3

      Poista

Kiitos kommentista!