sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Kotivahaus ensikokeilussa - Lycon Wax-Cellence

Postauksen tuotteet ovat kaikki ilmaistuotteita, jotka on saatu Lycon Finlandilta.


Kesäisin vaatteet yleensä vähenevät ja monet kiinnittävätkin kesäisin tarkempaa huomiota myös ihokarvoihin ja pyrkivät pääsemään niistä eroon tavalla tai toisella. Itse kuulun siihen kastiin, joka ei talvisin ihan niin ahkerasti jaksa esimerkiksi säärikarvojaan ajella, mutta kesäisin sääret on mukava saada sileiksi ja karvattomiksi. Olen aiemmin suosinut ihan perinteistä höylää, jolla lopputulos on toki todella lyhytkestoinen. Itselläni on kuitenkin se etu, että säärikarvani ovat todella ohutta ja vaaleaa haituvaa, joka ei siis kunnolla edes näy, jos ei varta vasten lähde jalkojani katsomaan. Olen myös testannut kotona tehtävää sokerointia muutama vuosi sitten, mutta nyt sain suureksi ilokseni mahdollisuuden päästä testaamaan myös kotivahausta!


Lycon Cosmetics on tuonut markkinoille uuden Wax-Cellence -kotihoitovahan, jonka he lähettivät myös minulle testiin. Lycon Cosmetics on alunperin Australiasta lähtöisin oleva erilaisia ihokarvojen poistoon tarkoitettuja vahoja valmistava yritys. Lyconin ammattilaisille tarkoitetut vahat ovat käytössä useissa kauneushoitoloissa ympäri Suomen ja tarkemmat tiedot hoitoloista löytyvät täältä. Kuluttajille on myynnissä erilaisia voiteita ja kuorintoja sekä totta kai Wax-Cellence -kotihoitovahasetti, johon tässä postauksessa keskitytään! Kotihoitotuotteita pystyy tilaamaan Lycon Finlandin omilta verkkosivuilta tai ostamaan Helsingissä sijaitsevasta Wax & Beauty Kauneushoitolasta. Wax-Cellence -kitti maksaa verkkokaupassa 44,80 euroa.


Lycon Wax-Cellence pakkaus sisältää vahan lisäksi spaatteleita vahan levittämiseen, puhdistusaineen, voiteen sekä totta kai myös ohjeet vahauksen suorittamiseen. Itselläni ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta kotivahauksesta, joten oli senkin puoleen mukava päästä kokeilemaan kuinka täysin amatööri selviytyy kotivahauksesta. Ohjeet pakkauksessa olivat kattavat ja selkeät ja koko kitti ylipäänsä aivan hurmaavan näköinen. Vaha tulee siis valmiina mukissa, joka on tarkoitus lämmittää mikrossa. Yhdestä vahapakkauksesta riittää tuotetta useampaankin vahauskertaan toki riippuen hieman siitä, minkä alueen vartalosta haluaa vahata. Itse keskityin sääriin, jotka tulisi saada vahattua kahteen kertaaan. Kainaloille, bikinirajalle tai esimerkiksi ylähuulen vahaukseen kitistä riittää totta kai useammaksi kerraksi.


Vaha tulee suloisessa mukin näköisessä purnukassa ja se saadaan käyttökelpoiseksi yksinkertaisesti mikrossa lämmittämällä. Ohjeen mukaan noin 1-1,5 minuuttia riittää vahan lämmittämiseen ja tekemään siitä notkean, mutta oma mikroni oli sen verran tehoton, että sain lämmittää vahaa parin minuutin ajan. Käyttökelpoinen vaha on notkean paksuhkoa ja totta kai myös lämmintä, mutta polttavan kuumaa tai liian juoksevaa sen ei tulisi olla. Vahaa tulee testata ensin pieni määrä ranteen sisäpuolelle ja mikäli se on liian kuumaa, tulee odottaa vahan jäähtymistä. Liian kuuma vaha polttaa ihoa eikä sitä ole siis turvallista käyttää. 


Ennen vahausta iho on tarkoitus sekä puhdistaa että kosteuttaa paketin mukana tulevilla tuotteilla. Ihonpuhdistus tapahtuu yksinkertaisesti vanulappua apuna käyttäen, jonka jälkeen iholle levitetään pieni määrä öljymäistä voidetta. Voidetta ei tule levittää liikaa ja ylimääräisen voi tarvittaessa pyyhkiä pois, jotta vaha tarttuu karvoihin kunnolla. Tämän jälkeen vahaa on tarkoitus levittää spaatteleita apuna käyttäen iholle riittävän paksulti vastakarvaan, odottaa että vaha jähmettyy ja repäistä vaha pois. Jähmettynyt vaha lähtee helposti yhtenä suikaleena ja suureksi ilokseni myös ne ihokarvat lähtivät suurimmalti osin mukana. Ihan täydellistä jälkeä en saanut aikaan, mutta toisaalta olin ensimmäistä kertaa vahausta kokeilemassa ja erittäin tyytyväinen tähänkin tulokseen! Vahan käyttö oli todella helppoa, itse asiassa paljon helpompaa kuin sokerimassan käyttö näin amatöörinä, sillä sitäkin olen muutama vuosi sitten kokeillut ihokarvojen poistamisessa. Entä sitten kipu? Kyllä sen tunsi, kun karvat irtosivat, mutta en itse sanoisi edes, että se olisi säärissä sattunut. Testasin tätä hitusen myös käsiini, jossa kipu oli jo vähän voimakkaampaa, mutta toki on ihan jokaisen omasta kipukynnyksestä kiinni, kuinka paljon vahaus sattuu!


Vahauksen jälkeen iho tulisi vielä puhdistaa ja kosteuttaa samoilla aineilla kuin ennen vahausta. Oma ihoni ei reagoinut vahaukseen mitenkään huonolla tavalla, vaikka monesti saankin uusista aineista varsinkin juuri jalkoihini ihottumaa. Kaiken kaikkiaan koin kotivahauksen helpoksi ja yllättävänkin nopeaksi, vaikken lopputulosta ihan täydelliseksi saanutkaan. Kitti oli helppokäyttöinen ja mukana tulleet ohjeet selkeät ja riittävän tarkat, jotta ensikertalainenkin hommasta selviytyy.

Oletteko te kokeilleet kotivahausta? Millä tavalla yleensä hankkiudutte eroon ihokarvoista, vai teettekö niin ollenkaan? :)

6 kommenttia:

  1. Kiinnostava tuote ja ennen kaikkea söpö vaaleanpunainen 💗
    Mä en itse pysty tällaisia vahauksia käyttämään koska kipukynnys on mulla sen verran matala että kuolisin tällaisessa käsittelyssä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä tosi söpö paketti! Ihanan tyttömäinen<3 :D Joo ei varmasti ole kaikille tällaiset tuotteet, joilla karvat lähtee juurineen irti, mutta onneksi löytyy niitä kivuttomiakin menetelmiä!

      Poista
  2. Onpa mielenkiintoinen setti! Tätä voisi kyllä joskus kokeilla :) Itse käytän pääasiassa epilaattoria, mutta välillä tulee höylättyäkin sääriä jos ei ole aikaa muuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pitänyt hankkia epilaattori jo ties miten pitkään, mutten oo vieläkään saanut aikaiseksi :D Höylällä on siis menty tähän asti!

      Poista
  3. Haluisin ehdottomasti testata, kotisokerointi ei meinaan sujunut multa ja meni se betessä tullut paketti suoraan roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokerointi kotona on näin omien kokemusten perusteella huomattavasti vaikeampaa! Se vaatii aika paljon, että saa edes tekniikan oikeaksi + pitäähän siinä katsoa, että se sokerimassa on oikeanlaista ennen sokeroinnin aloittamista. Vahaus oli itselle paljon helpompaa :)

      Poista

Kiitos kommentista!