maanantai 1. maaliskuuta 2021

Loppuneet kosmetiikkatuotteet | Helmikuu 2021

*Saatu ilmaistuote

Tänään startattiin jo maaliskuu, joten nyt pääsen esittelemään teille helmikuussa tyhjentyneet kosmetiikkatuotteet! Ajattelin ensin, että tämä helmikuun saldo jäisi selkeästi tammikuuta pienemmäksi, mutta loppujen lopuksi molempina kuukausina loppui hyvin pitkälti sama määrä tuotteita. Mähän pidän koko vuoden ajan listaa kaikista loppuneista sekä uusista ostamistani kosmetiikkatuotteissa, joten odotan mielenkiinnolla miltä listat näyttävät vuoden loputtua. Low Buyn kuulumisia ajattelin kirjoitella teille hieman myöhemmin, mutta nyt miniarviot jokaisesta helmikuussa loppuneesta tuotteesta:

Meikit:

essence volume booster lash primer. Valkoinen ripsiprimer, joka auttaa tekemään ripsistä tuuheamman ja näyttävämmän näköiset. Olen joskus ehkä testannut jotain toista ripsiprimeria, mutta tästä en osaisi luopua ja käytän tätä lähes päivittäin ripsivärin alla. Uusi on ostettu, jatkoon!

Smashbox Photo Finish Smooth & Blur Primer. Todella hyvä silikoniprimer, joka teki ihosta silkkisen sileän tuntuisen. Meikki asettui primerin päälle todella helposti ja sai sen näyttämään aina yhtä kauniilta. Silikoniprimereista tämä on ehdottomasti paras, mitä olen testannut. Jatkoon menee.

Ciaté London Everyday Vacay Coconut Setting Spray. Ihana kookokselta tuoksuva heleyttävä meikinkiinnityssuihke, joka jätti ihon kauniin kuulaaksi. Tämä ei ehkä pidennä meikin kestoa ihan yhtä hyvin kuin UD:n All Nighter, mutta rakastin sitä miltä tämä sai kasvoni näyttämään. Kookoksen tuoksusta myös iso plussa. Jatkoon!

Hiukset:

Percy & Reed Session Hold Hairspray*. Perushyvä hiuslakka, jolla sai arkikampauksiin tarvittavan pidon. Tässä ei ollut mitään maatamullistavan hyvää, mutta omiin tarpeisiini tämä oli varsin riittävä, sillä lakka taltutti hyvin päälaen lyhyemmät irtohiukset ja piti ne paikoillaan. Tätä ei kuitenkaan saa ostettua Suomesta ja tuskin tulen tätä itselleni mistään tilaamaan, sillä Four Reasonsin lakat ovat suosikkejani ja niiden saatavuus on paljon tätä parempi. Ei siis jatkoon.

Davines Melu Conditioner*. Aivan loistava hoitoaine kuiville ja vaurioituneille hiuksille! Tätä kului kerralla todella vähän, sillä jo pieni määrä sai hiuksista silkkisen ja pehmeän tuntuiset. Davinesin hoitoaineet ovat yhtiä parhaimpia, mitä olen kokeillut. Neliskulmainen purnukka on ehkä hitusen epäkäytännöllinen, sillä joka kerta pitää varoa, ettei sen sisälle pääse vettä, mutta se onkin tuotteen ainut pieni miinus. Jatkoon menee.

Four Reasons No Nothing Sensitive Dry Shampoo. Hajusteeton kuivashampoo, josta ei myöskään jää hiuksiin vaaleaa väriä. Tämä oli hyvä, kun hiukset tarvitsivat pientä freshausta, mutta tehot eivät ihan riittäneet, jos hiukset olivat jo tosissaan rasvaisen/likaisen tuntuiset. Ei siis yllä ihan Batisten tasolle, mutta erityisen iso plussa nimenomaan tuoksuttomuudesta! Olen vähentänyt huimasti kuivashampoon käyttöä, mutta tähän palaan varmasti vielä myöhemmin. Jatkoon.

Biozell Silver Shampoo*. En edes tiedä kauanko pullo on maannut kylppärin hyllyllä lähestulkoon tyhjänä, mutta nyt sain viimeiset pisarat puristettua tästä ulos! Tämä on siis käytännössä ollut loppunut varmaan ainakin vuoden päivät, mutta pullo oli vain unohtunut kylppäriin. Ihan ok hopeashampoo, ei Fanolan tai Fudgen veroinen, mutta toisaalta tämä ei myöskään kuivata hiuksia yhtä herkästi kuin ne kaksi. Mulla taittaa hiukset todella herkästi keltaiseen ja Fanolankin kanssa on välillä hankala saada sävyä viileäksi, joten tämä ei valitettavasti mulle tällä hetkellä riitä. Ei siis jatkoon juuri nyt, mutta jos hiusteni väri joskus muuttuu niin ehdottomasti voisin tätäkin hankkia.

Kasvot:

Medik8 Hydr8 B5 Serum*. Hyaluronihappoa sisältävä seerumi, joka kosteutti ihoa todella hyvin. Tästä pienestä pullosta ei valitettavasti riittänyt iloa turhan pitkäksi aikaa, mutta ihoni nautti joka käyttökerrasta. Seerumi toimi hyvin myös meikin alla eikä lähtenyt rullaamaan pois, mikä on aina iso plussa hyaluronihapposeerumien kohdalla. Jatkoon!

Huxley Secret Of Sahara Cream; Glow Awakening. Ihoa syväkosteuttava ja kirkastava voide, jota käytin itse iltaisin. Voide on koostumukseltaan paksuhkoa ja sillä kestää jonkin aikaa imeytyä ihoon. Oma ihoni kuitenkin rakasti tätä ja tämä oli riittävän kosteuttava myös talven pakkaskeleillä, toki yhdessä muiden tuotteiden kanssa. Jatkoon menee.

Taika Kosteuttava Puhdistusgeeli*. Koostumukseltaan kevyt ja juokseva geeliputsari, joka toimi hyvin meikittömällä iholla tai kaksoispuhdistuksen jälkimmäisessä vaiheessa. En itse käyttäisi tätä varsinaisessa meikinpoistossa, mutta iso plussa siitä, ettei tämä kuivattanut ihoa. Meillä myös mies käytti tätä ja hänelle voisin kuvitella hankkivani tätä myös lisää. Itse en geeliputsareita yleensä suosi, joten en tätäkään omaan käyttöön ostaisi eikä mene siis itselläni jatkoon.

Eve Lom Cleanser*. Todella kehuttu ja suosittu puhdistustuote kasvoille, jonka koostumus on paksuhkoa ja balmimaista. Tällä lähti todella hyvin meikit kasvoilta, mutta tuoksu oli suorastaan järkyttävä. Mun teki joka kerta pahaa käyttää tätä putsaria, sillä en voinut sietää sen tuoksua. Tuote itsessään oli toimiva, mutten ikimaailmassa ostaisi tätä lisää sen voimakkaan ja itselleni erittäin epämiellyttävän tuoksun takia. Ei jatkoon.

Polaar Ice Pure Micellar Water With Arctic Cotton*. Tehokas misellivesi, joka lupaa poistaa kasvoilta pysyvimmänkin meikin. Tämä oli omaan makuuni vähän turhankin tehokas, sillä en käytä misellivesiä itse meikinpoistoaineena ja tätä käyttäessä tuli monesti jopa halu putsata kasvot uudestaan vielä vedellä. Jos kaipaat hyvää misellivettä meikinpoistoon, kannattaa antaa tälle mahdollisuus. Itse suosin hellävaraisempia ja "miedompia" misellivesiä, eli ei jatkoon.

Naturel Finland Snail Facial Sheet Mask*. Ihoa uudistava kangasnaamio, joka oli ensimmäinen testaamani Naturelin sheet mask. Naamio oli pakkauksessa jostain syystä kiertyneenä itsensä ympäri ja mulla kesti aika kauan saada naamio siihen tilaan, että sain sen laitettua kasvoille. Istuvuus oli kuitenkin loistava ja pidin erityisesti siitä, että suun aukko oli sen verran iso, ettei puhumisen kanssa ollut vaikeuksia. Iho tuntui kosteutetulta tämän käytön jälkeen ja pidin tästä todella paljon. Jatkoon!

Naturel Finland Hyaluronic Acid Facial Sheet Mask*. Hyaluronihappoa sisältävä kangasnaamio on suunniteltu erityisesti ravitsemaan ja kosteuttamaan kuivaa ihoa. Tämänkin istuvuus omille kasvoilleni oli todella hyvä ja nämä Naturelin naamiot ovatkin istuvuudeltaan yksiä parhaimpia käyttämiäni. Tämä tuntui melkoiselta kosteuspommilta ja iho jäi todella pehmeäksi tämän käytön jälkeen. 1,40 euron hinta ei paljon päätä huimaa, jatkoon menee ehdottomasti!

Lavera Hydrating Sheet Mask*. Hyaluronihappoa ja kurkku-uutetta sisältävä kosteuttava ja virkistävä kangasnaamio. Tämä kosteutti ihoa tehokkaasti ja istuvuuskin oli hyvä. Silmien aukot olivat omaan makuuni vähän turhan suuret, mutta se on pieni miinus. Lisäksi tässä oli jotenkin hieman erikoinen tuoksu, mutta sekään ei mua sen enempää häirinnyt. En sanoisi tämän olevan ehkä ihan hintansa (noin 8 euroa) arvoinen, mutta alennuksesta voisin näitä ostaa ja naamio itsessään toimi tosi kivasti. Jatkoon.

A'Pieu Banana Milk Sheet Mask. Banaanijogurtilta tuoksuva kosteuttava kangasnaamio, johon ihastuin ihan täysin. Olen näitä A'Pieun Milk -naamioita käyttänyt aiemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen tätä banaaniversiota. Naamio kosteutti ihoa supertehokkaasti ja näissä naamioissa myös kangas on hieman paksumpaa. Itse pidän myös ohuemmista naamioista, mutta nämä ovat hyvin helppokäyttöisiä ja asettuvat kasvoille hyvin. Jatkoon!

Vartalo, kädet & jalat:

Mizon Hyaluronic Acid Hand & Foot Cream*. Yksi hinta-laatusuhteeltaan parhaimpia käsivoiteita, mitä olen vähään aikaan käyttänyt! Tuubissa on tuotetta 100 ml ja hintaa vain viitisen euroa Bearelilla. Voide kosteuttaa hyvin, imeytyy riittävän nopeasti ja toimii tosiaan myös jalkavoiteena. Itse käytin tämä kuitenkin käytännössä pelkästään käsille ja rakastuin tähän jo heti ensimmäisellä käyttökerralla. Ehdottomasti jatkoon!

Starskin Nourishing Double-Layer Hand Mask Gloves*. Kuivien käsien pelastus! Tämä käsinaamio sisältää siis parin hansikkaita, joiden sisältä löytyy runsaasti ihoa hoitavaa, kosteuttavaa ja pehmentävää rasvaa. Mun käsilleni tämä teki todella hyvää ja käytin tämän siis pois jo tammikuun puolella, unohdin vain esitellä tämän tammikuun loppuneissa. Todellakin menee jatkoon.

Sol De Janeiro Brazilian Bum Bum Cream. Parin vuoden tauon jälkeen käyttöön pääsi taas minipurkki tätä ihanaa vartalovoidetta! Voiteenahan tässä ei mun mielestä ole mitään erikoista ja esimerkiksi kosteutustehot ovat sellaista keskiluokkaa. Taivaallinen tuoksu on kuitenkin se, miksi tästä pidän ja tämän toffeekarkkinen tuoksu onkin ehdottomasti parasta mitä vartalovoiteissa tiedän. En ostaisi tätä täyteen hintaan, mutta jatkoon menee.

The Body Shop Almond Milk & Honey Body Butter. Rauhoittavan mantelimaidon ja hunajan tuoksuinen vartalovoi, joka kosteutti ihoa todella hyvin. Tämä sarja on tuoksumaailmaltaan hyvin erilainen muihin TBS:n marjaisiin ja hedelmäisiin sarjoihin verrattuna, minkä takia pidän tästä erittäin paljon. Tämä voide aiheutti mulle kuitenkin hieman tavallista herkemmin ihottumaa, mikä on sinänsä hieman hassua, sillä muistan ettei saman sarjan kevyempi vartalovoide sitä tehnyt oikeastaan lainkaan. Mutta sen takia tämä vartalovoi ei mene jatkoon, vaikka voiteen tuoksusta pidänkin hurjasti.

Molton Brown Delicious Rhubarb & Rose Bath & Shower Gel*. Raparperin ja ruusun tuoksuinen suihkugeeli, joka tuli LF:n joulukalenterista. Mä en yleensä välitä Molton Brownin suihkugeeleistä, sillä tuoksut ovat niissä monesti itselleni vähän outoja, mutta tästä pidin. Ei tämä suosikikseni noussut, mutta pidin tämän raparperisesta tuoksusta todella paljon. Näillä on kuitenkin hintaa sen verran paljon, etten itse ostaisi tuotetta, eli ei jatkoon.

Oliko loppuneiden joukossa teille tuttuja tuotteita? :)

14 kommenttia:

  1. Nyt oli monta tuttua tuotetta, joista nyt päällimmäisenä tuo Mizonin käsi &jalkavoide jota jo ostinkin sun suosituksesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan älyttömän hyvä! Oli niin kiva kuulla, että säkin olet siihen tykästynyt<3 :)

      Poista
  2. On tässä pari tuttua tuotetta :) Harmi että tuo bum bum cream on niin tyyris, muuten se olisi varmasti sellainen tuote mitä ostaisin mieluusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi voide on vähän turhan hintavaa, mutta onneksi sitä myydään silloin tällöin myös alennettuun hintaan! Tuoksu on siinä niin huumaavan hyvä<3

      Poista
  3. Medik8in seerumi on aivan ihana ja voisin vaikka kylpeä siinä <3 Hinta on vaan sen verran kova, etten ole raaskinut ostaa, koska kosteuttavia seerumeita saa edullisemminkin. Eve Lomin putsarin olen saanut ainakin kolmesti jostain boksista tai joulukalenterista ja jokainen purkki on lähtenyt eteenpäin. Siis itse tuotehan olisi hyvä mutta tuoksun takia jää mullakin käyttämättä. Yh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep sama täällä, tota seerumia tuskin tulee täyteen hintaan ostettua, vaikka se loistava onkin! Toi putsari oli mulle melkoinen shokki, sillä oon kuullut siitä niin paljon ylistystä. Ajattelinkin ensin, että onko toi mun jotenkin pilaantunut, kun tuoksu oli niin jäätävä, mutta ehei - sellainen sen kuuluukin olla :D Harmi, että muuten niin hyvä tuote on "pilattu" noin voimakkaalla (ja pahalla) tuoksulla.

      Poista
  4. Monta tuttua ja omassa käytössä ollutta :) Taikan Puhdistusgeeli on itselle mieluisa koska sopii ripsienpidennysten kanssa ja putsaa meikit tosi hyvin. Mutta käytän apuna konjacsientä. Mulla puhdistusgeelit on mieluisia ja siksi tuo Eve Lom aivan järkyttävä, voi olla että haistoin ja huh huh, tiesin etten voi käyttää. En tykkää muutenkaan tuollaisista kun ei ne sovi ripsien kaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sulla toi Taikan putsari toimii noin hyvin<3 Eve Lom on kyllä kaikin puolin kaukana geeliputsareista, jotka tuoksuu vielä yleensä tosi raikkaille :D Ja se balmimainen koostumuskaan ei välttämättä oo se kaikkein mieluisin, jos on geeleihin tykästynyt!

      Poista
  5. Mä tykkäsin yhdessä vaiheessa Eve Lomin putsarista paljon, se irroittaa niin hyvin meikin, mutta enää en sitä käyttäisi. Laveran sheet maskit sen sijaan ovat karseita, jos eivät ole muuttaneet niitä jotenkin. Eivät istu kasvoilla lainkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan toi putsari älyttömän tehokas meikinpoistaja, mutta tuoksu tosiaan mun nenääni suorastaan järkyttävä. Mulle toi Laveran kangasnaamio istui kyllä tosi hyvin, vaikka silmien aukot vähän liian suuret omaan makuun olikin! Harmi etteivät ne istu sun kasvoille kunnolla :/

      Poista
  6. Mä olin aivan varma, että mulla olisi myös tuollainen pikkupurkki Eve Lomin putsaria jossain, mutta en löytänyt. Vähän harmittaa, kun ton arvion jälkeen olisin kyllä halunnut itsekin haistaa sitä :D

    Bum Bum Creamin tuoksu on niin ihana, että voisin varmaan loppuelämäni käyttää vain tuota vartalovoidetta ♥ Harmi tosiaan, että se on niin kallis! Olen pari täysikokoista purkkia sitä ostanut ja aina se hinta kyllä hirvittää :D Onneksi sentään molemmilla kerroilla se on ollut tarjouksessa, niin on vähän edullisemmin saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus pääset haistamaan niin kannattaa, mutta suosittelen varautumaan siihen, ettei tuoksu välttämättä oo kovin mieluinen sullekaan :D Voihan se olla, että jotkut tosta pitääkin, mutta mitä näitäkin kommentteja lukee niin eipä kovin paljon ylistäviä sanoja toi tuoksu osakseen oo saanut :'D Hei ihan mahtavaa, että oot bongannut tota voidetta aleista! Se tuoksu on jotain niin ihanaa, mutta hitto mikä hinta täysikokoisella purnukalla on. Kyse on kuitenkin vaan vartalovoiteesta niin mun tekis tosi pahaa maksaa tollasia summia siitä :D

      Poista
  7. Monta tuttua tuotetta löytyi ja kivasti oli taas loppuneita :)
    Haha ai sä et tykännyt Eve Lommista. Se on yksi ihan mun lemppareita ja minua tuoksu ei ole häirinnyt. Smashboxin primeri on ihana <3 Siis yksi mun suosikeista ja tosi hyvä kun ei rullaa iholtakaan pois. Mulla on iso tuubi sitä juuri käytösäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis tuotteena toi Eve Lom oli ihan huippuhyvä, meikit lähti helposti ja sitä oli miellyttävä käyttää! Mutta tuoksu, ei ikinä enää kiitos :'D Smashboxin primer on aivan ihana<3

      Poista

Kiitos kommentista!