maanantai 14. kesäkuuta 2021

Häät 12.6.2021

Lauantaina 12.6.2021 sanoimme mieheni kanssa toisillemme tahdon ja menimme naimisiin. Blogi on viettänyt sen takia muutaman päivän hiljaiseloa, sillä perjantaista sunnuntaihin kaikki aika meni häitä järjestäessä, juhliessa tai juhlapaikkaa siivotessa. Halusin tulla tänne bloginkin puolelle hieman fiilistelemään päiväämme, mutta seuraavaksi palaillaan taas tuttujen kauneusjuttujen pariin!

Menimme mieheni kanssa kihloihin tammikuussa 2020 ja päätimme samantien hääpäivämme, joka oli siis 12.6.21. Koronasta ei tässä vaiheessa ollut tietoakaan, tai ehkä oli, mutta se ei siinä vaiheessa ollut vielä levinnyt Eurooppaan tai Suomeen. Kävimme helmikuussa 2020 katsomassa tulevaa juhlapaikkaamme ja vuokrasimme sen. Tässäkään vaiheessa koronaa ei vielä jouduttu pelkäämään, vaikka kuukauden päästä tilanne olikin sitten jo aivan toinen. Joka tapauksessa juhlapaikka oli vuokrattu, maksettu ja touko-kesäkuun vaihteessa myös kirkko varattu. Luotimme siihen, ettei kesällä 2021 tarvitsisi koronaa juuri miettiä, ja vaikka alkuvuosi ja vielä kevätkin näytti synkältä, juhlamme onnistuivat juuri niin kuin toivoimme emmekä joutuneet siirtämään tai perumaan niitä!

Ongelmilta tuskin koskaan vältytään, kun on kyse suuremmista juhlista. Meillä suurimmat murheet, ongelmat ja vastoinkäymiset liittyivät etunenässä huonoon, jopa olemattomaan kommunikaatioon juhlapaikan yhteyshenkilön kanssa. Mulla on siis edelleen lähetettynä tälle yhteyshenkilölle sähköposti liittyen häihimme, johon en ole saanut vastausta. Eikä sekään nyt ehkä luo kovin hyvää kuvaa paikasta, jos yhteyshenkilö unohtaa sovitun tapaamisen, joka siis kuului meille, jotta pääsemme suunnittelemaan juhlapaikan koristelua ennen häitä. Pitopalvelu meni vaihtoon noin vuosi sitten, kun ensimmäisenä sovittu perui, mutta vaikka se silloin aiheuttikin stressiä ja harmitusta, saimme tilalle loistavan pitopalvelun ja ruoat olivat taivaallisen hyviä. He järjestivät meille myös kaksi tarjoilijaa, joista toisen käytös ei valitettavasti ihan osunut nappiin, sillä jälkeenpäin kuulin useammaltakin vieraalta ei-niin-miellyttäviä kommentteja ja tilanteita, joissa tämä tarjoilija oli ollut pääosassa. Hänellä oli myös hyvin vahvat mielipiteet siitä, kuinka asioiden kuuluisi mennä ja jouduimmekin mieheni kanssa muutamaan kertaan toteamaan, että vaikka yleensä tehtäisiin näin, me teemme toisella tavalla. Hän myös muutti kaason ja samalla pitopalvelun "yhteyshenkilön" vastustelusta huolimatta esimerkiksi järjestyksen, jossa ruokaa lähdettiin hakemaan eli teki sellaisia päätöksiä, joihin hänellä ei todellakaan ollut valtuuksia. 

Mutta sitten niihin iloisimpiin aiheisiin! Meillä oli kutsuttuna 64 vierasta, joten me ja kuvaaja yhteenlaskettuna juhlijoita oli 67 kappaletta. Määrä oli meille juuri sopiva ja vieraista lähes kaikki pääsivät tulemaan. Vain yksi joutui perumaan tulonsa hieman ennen häitä. Juhlapaikkamme sijaitsi idyllisessä maalaismaisemassa, jossa sateesta huolimatta saatiin napsittua kauniita kuvia. Tilaa riitti myös sisällä ja lopulta sadekin laantui lähes kokonaan ja ihmiset pääsivät myös ulos. Juhlissa nautittiin paitsi pitopalvelun taikomista herkuista, myös karkkibuffetista ja täytekakusta, jonka tilasimme Kakkupuoti MariAnnikalta. Kakku oli ulkonäöllisesti täsmälleen sitä, mitä halusin ja mansikka- ja suklaamariannetäytteet olivat juuri niin hyviä kuin muistelinkin. 

Bändinä häissämme toimi Blueberry Hunters, joka ylitti kaikki odotukset ja sai myös vierailta runsaasti kehuja. Hääkampauksen mulle taikoi kampaaja, mutta meikin päädyin lopulta tekemään itse. Meikistä ei valitettavasti ole kuvia, sillä jouduin lähtemään sen verran kiireellä, ettei aikaa kuvien räpsimiseen ollut. Olin testannut meikkiä jo aiemmin ja se pysyi oikeastaan ihan täydellisesti. Huulipunaa jouduin totta kai lisäämään päivän aikana, mutta muuten en meikkiin koskenut enää sen jälkeen, kun hotellilla hääpuvun pukemisen jälkeen painelin hieman lisää puuteria kasvoilleni.

Häämme väreinä toimivat vaaleanpunainen, valkoinen ja hopea, joista hopea ei tosin kovin suuresti ollut värimaailmassa edustettuna. Kukat hankimme Bloomworksista ja ne olivat juuri niin täydelliset kuin halusinkin! Mulla oli siis visio siitä, että pöytäkukat olisivat melko yksinkertaisia - iso vaaleanpunainen hortensia ja sen ympärillä harsokukkaa. Sellaiset sainkin ja hääkimpustani taas löytyi pionia ja neilikkaa. Mulla oli erillinen heittokimppu, sillä en missään nimessä olisi halunnut heittää omaa kimppuani. Kaasoilla oli rannekukat ja sulhasella sekä bestmaneilla vieheet. Muuten hääpöytien koristeet olivat melko simppelit, mutta pöydistä tuli kuitenkin mielestäni todella kivat ja paikka oli lopulta koristeltu juuri kuten ajattelinkin! Meillä oli yläkerrassa erillinen "biletila", jonne esimerkiksi bändikin meni, ja sieltä löytyi koristeena valonauhoja, harsoa ja koivuja.

Häät olivat rennot ja koitimmekin kovasti välttää turhaa pönötystä. Ihmiset ainakin sanoivat viihtyvänsä ja toivon, että se oli totta! Meillä mies hermoili ja jännitti koko aamun heti hääpäivänä herättyään, mutta itse en oikeastaan ehtinyt jännittää ennen kuin vasta kirkon ovilla seistessä, kun odotimme isäni kanssa, että kaikki on valmista ja musiikki alkaa soida. Eräs ystäväni mainitsikin, että olin kalpea kuin lakana kävellessäni kohti alttaria, enkä rehellisesti sanottuna edes muista tilanteesta juuri mitään muuta kuin sen, että meinasin purskahtaa itkuun siinä loppumetreillä. Syke läheni varmaan 150 siinä vaiheessa, kun pappi alkoi kysyä mieheltäni tahtooko hän minut vaimokseen eikä tilanne helpottanut yhtään, kun sama kysymys esitettiin minulle. Tahdoimme ja sen jälkeen rentouduin huomattavasti.

Oli ihana nähdä pitkästä aikaa sukulaisia, saada uusia tuttavuuksia ja päästä juhlimaan kunnolla! Ennen kaikkea oli kuitenkin ihanaa, että sain aviomiehekseni ihmisen, jota rakastan, jonka kanssa haluan perustaa perheen ja jonka kanssa haluan viettää koko loppuelämäni ♥

16 kommenttia:

  1. Onnea ❤️😭 Eikai kaikki voi aina mennä nappiin, muutaman vuoden kuluttua toivottavasti muistat ne parhaat kohdat ❤️ Ja pääsitte onneksi nauttimaan häitä näistä poikkeuksista huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Joo pääasia että häät ylipäätään onnistuivat, noita pikkuvikoja on turha sen suuremmin enää murehtia :)

      Poista
  2. Onnittelut tuoreelle avioparille <3 Ihanan näköistä juhlapaikalla!

    VastaaPoista
  3. Sydämelliset onnittelut! <3 Ihana että pääsitte juhlimaan kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ No niinpä, kyllä tässä pari kuukautta sitten vielä jännitettiin ja kytättiin joka päivä koronalukuja :D

      Poista
  4. Aivan ihana postaus, olen tosi iloinen että päätit jakaa tästä päivästä postauksen myös blogiin <3 harmi että toinen tarjoilijoista ei osunut nappiin; tuollainen on todella ikävää et yrittää vetää naruja asioissa, jotka ei oikeestaan oo ees sen päätetävissä.
    Olisin mielelläni nähnyt kuvia sun häämeikistä ja siis mekosta! <3 toki ymmärrän ettei aikaa välttämättä tollasena päivänä oo meikin tarkkaan kuvaamiseen, eikä hei tarvitsekaan olla ;) Ja hei lopussa meinas itelläkin kyyneleet tulla, kun ajattelin tuota tunnetta :) suuret onnittelut teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjoilijan käytös tosiaan vähän kummastutti. Vinkkejä voi aina antaa ja haluttiin toki, että hommat sujuu heidänkin kannaltaan mahdollisimman sujuvasti, mutta kun noi asiat ei liittyneet mitenkään siihen. Katotaan josko tekisin häämeikkini uudestaan niin saisin sen kuvailtua! Puku olikin jo Facen puolella nähtävissä :) Kiito paljon Kata ♥

      Poista
  5. Onnittelut! Ihania kuvia. <3

    Oli kyllä todella harmillista käytöstä pitopalvelun tyypiltä. Noilla on oikeasti vaikutusta, vaikka ne eivät päivää sillain "pilaa", mutta kyllähän ne loppuelämän muistaa.

    Ekoista häistäni muistan aina juurikin loistavan pitopalvelun. Meillä kesti häät aamuun asti, yön pikkutunneiksi jäi yksi tarjoilija huolehtimaan pikkusuolaisista sun muista. Yleensähän pidot paranee iltaa kohti ja lopulta kävi niin, että kun tarjoilija sai vikat tarjoilut laitettua esille pyydettiin hänet mukaan juhliin, oli tehnyt pitkän päivän töitä, että vapaalle heittäytyminen siinä vaiheessa oli todellakin ok. Oli ihan onnessaan, että parhaat häät missä hän on koskaan ollut, tosi boolilla saattoi olla osuutta asiaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna<3 :) Oi miten ihana kokemus sulla tosta pitpalvelusta! Tollasen uurrastuksen jälkeen ehdottomasti oli tarjoilijankin aika saada liittyä mukaan juhlintaan :D Oli varmasti hyvin mieluisa työkeikka siis hänellekin, kun pitkän päivän jälkeen pääsi itsekin vielä mukaan juhliin!

      Poista
  6. Teidän häät näyttävät niin kauniilta! <3 Ihanaa että pääsitte kaikesta huolimatta juhlimaan :) Mua ihmetyttää kyllä suuresti tuon tarjoilijan käytös, koska eihän hän voi alkaa vain kaikkea muuttamaan oman mielensä mukaiseksi kysymättä tai sitten tehdä toisin kuin on ohjeistettu.. Ja samoin juhlatilaa vuokraavalta taholta odottaisi myös ammattimaista käytöstä, kun kokemukset liikkuvat kuitenkin aika nopeasti ja vaikuttavat myös heidän maineeseensa ja ihmisten vuokraushalukkuuteen. Ihanaa kuitenkin, että juhlat onnistuivat muuten hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se tuntui vähän hölmöltä, että kaaso sanoo kuinka ruokaa esimerkiksi haetaan pöytänumerojärjestyksessä, ja lopulta pöydät 1-2 saivat ruokansa viimeisenä.. Toi juhlatila oli tosiaan ihan oma lukunsa ja heidän käytös mua ihan oikeasti pöyristyttää! Miten voi olla mahdollista, ettei viesteihin vastata ennen kuin kolmannella kerralla laitan jo suhteellisen tiukkaan sävyyn, että haluan oikeasti vastauksen kysymykseeni. Noi kun oli vielä sellaisia asioita, jotka halusin nimenomaan kirjallisena, kun suullisena annettu tieto oli just niin tyypillinen, ettei oikeastaan vastannut mihinkään vaan pestiin kädet koko asiasta. Juhlat onnistuivat kuitenkin hyvin ja se on pääasia!

      Poista

Kiitos kommentista!