tiistai 8. kesäkuuta 2021

Ipsy Glam Bag Plus | Toukokuu 2021

Toukokuun Ipsy Glam Bag Plus saapui Suomeen itse asiassa jo muutama päivä ennen Boxycharmia, jonka esittelin teille muutama päivä sitten. Tämä boksi jäi kuitenkin Tulliin kiinni, mutta koska valuuttakurssit ovat suotuisat, ei tästä tullut alveja maksettavaksi ja paketin toimitus siis vain hidastui. Kuukauden päästä tilanne onkin sitten jo eri, sillä heinäkuun alusta lähtien kaikki EU:n ulkopuolelta tulevat paketit on tullattava. Tämä ei ole itselleni mikään uusi juttu, sillä mulla jäi erityisesti viime vuoden puolella lukuisia kertoja paketit Tulliin ja jouduin niistä maksamaan alvit ja Postin käsittelymaksun. Toki tämä muutos tuo jatkossa sitten aina lisäkustannuksia boksien tilaamiselle, mutta en itse aio kuitenkaan sen takia tilauksiani lopettaa. Katsotaan laitanko jossain vaiheessa jommankumman boksin ihan muista syistä tauolle, mutta toistaiseksi ainakin jatketaan kummankin tilausta! Mitä toukokuun Ipsy Plussasta paljastui?

Kaksi luomiväripalettia, primer, peiteaine ja silmänympärysvoide. Ei ollenkaan hullumpi kokonaisuus tällä kertaa! Musta tuntuu, että Ipsyjen laatu vaihtelee todella paljon kuukausien välillä, mutta viime aikoina boksit ovat olleet itselleni mieluisia lähes aina. Paljon toki vaikuttaa se, että bokseihin saa itse valita kolme tuotetta, joten sisältöön pääsee vaikuttamaan myös itse aika paljonkin. Tästä boksista mulle oltiin Ipsyn toimesta valittu primer ja silmänympärysvoide, joten nappasin itse mukaan vielä nuo kaksi luomiväripalettia sekä peiteaineen. Nyt tarkemmat esittelyt tuotteista!

Avant Pro-Perfecting Collagen Touche Éclat Primer on nimensäkin mukaisesti kollageenia sisältävä primer, joka lupaa pidentää meikin kestoa ja tasoittaa ihoa tehden siitä sileän ja pehmeän tuntuisen. Samalla primerin tulisi myös häivyttää kasvojen pieniä juonteita. Avantin tuotteita on aina hauska saada, sillä en ikimaailmassa ostaisi näitä itse itselleni. Tuotteet ovat siis todella kalliita ja joku toinen bloggaaja vähän aikaa sitten mainitsikin, että voivatko tuotteiden hinnat olla ihan todellisia, kun niitä kuitenkin tulee jatkuvasti eri kauneusbokseista? Samaa olen miettinyt itsekin enkä siis itse ole kokenut yhtään Avantin tuotetta niin ihmeelliseksi, että olisin niistä valmis maksamaan sataa euroa. Toisaalta kaikki testaamani tuotteet ovat kyllä olleet tähän mennessä hyviä, eivät vain niin hyviä, mitä hinta voisi antaa olettaa.
Hinta: noin $122,00.

Tämä Logically Skinin Wrinke Target Eye Cream oli niin ikään valittu Ipsyn toimesta boksiin. Glyseriiniä, sheavoita ja hyaluronihappoa sisältävä silmänympärysvoide lupaa auttaa silottamaan pieniä juonteita sy-alueella ja vähentää samalla turvotusta. Mä en tällä hetkellä oikein jaksa innostua uusista silmänympärysvoiteista, sillä multa löytyy avaamattomia sy-voiteita ihan älytön määrä. Tämäkään ei siis herättänyt sen suurempia innostuksen tunteita, vaikka varmasti jossain kohtaa saan tuotteen otettua käyttöön. En kuitenkaan ainakaan seuraavaan vuoteen, joten ihan piakkoin en ole tätä siis testaamassa. Tuotelupaukset kuulostava ihan hyvältä, mutta toisaalta sitä täysin samaa lupaa lähes jokainen silmänympärysvoide, joten paha sanoa mitään ennen kuin pääsee voiteen testaamaan.
Hinta: noin $30,00.

Toinen boksiin valitsemistani luomiväripaleteista oli tämä Violet Vossin Windflower Fun Sized Eyeshadow Palette. Paletista löytyy kymmenen lämpimän sävyistä luomiväriä, joista osa on mattaisia ja osa kauniin shimmerisiä. Tämä on mitä upein paletti syysmeikkejä varten ja pidän todella paljon näistä Violet Vossin luomiväripaleteista! Tämä oli siis ihan selkeä valinta itselleni ja olen palettia jo kerran testannutkin. Nämä eivät laadullisesti ole ehkä niitä kaikkien aikojen parhaimpia luomivärejä, mutta varsin hyviä kuitenkin ja pigmenttiä löytyy ihan riittävästi. Kaunis paletti, joka tulee varmasti pääsemään mulla käyttöön!
Hinta: noin $18,00.

Valitsin boksiin myös tämän Illuminati Cosmeticsin Illuminati X ISA Paletten, joka on tehty yhteistyössä kauneusvaikuttaja Isabel Bedoayn kanssa. En ole itse koskaan aiemmin kuullutkaan kyseisestä henkilöstä, mutta toisaalta mä seuraan todella, todella vähän ulkomaalaisia vaikuttajia missään kanavissa. Tässä paletissa on viisitoista luomivärinappia ja paletti on supervärikäs! Mukaan mahtuu mattasävyjen lisäksi myös glittereitä. Oman huomioni paletissa kiinnittivät varsinkin alarivin Izzy ja ylärivin Purple Dream. Tämä ei ehkä palettina ole kaikkein käytännöllisin, sillä sävymaailma on melko laaja, jolloin osa sävyistä jää omasta mielestäni vähän irrallisiksi. Varmasti tällä jonkinlaisia meikkikokonaisuuksia saa kuitenkin luotua ja tarvittaessa mukaan voi aina napata jonkin toisen paletin. Olen ehkä enemmän innoissani tuosta Violet Vossin paletista, mutta tämäkin täytyy testata pikimmiten.
Hinta: noin $48,00.

Complex Culturen Letup Concealerin valitsin itselleni sävyssä F100. Kyseessä on peiteaine, joka antaa puolipeittävästä täysin peittävään peiton samalla myös kirkastaen ihoa. Peiteaine lupaa tasoittaa ihon sävyä peittäen punoituksen, epäpuhtaudet ja silmien alusten tummuuden. Hyviä peiteaineita tarvitaan aina ja mä olen tykästynyt Complex Culturen tuotteisiin, joita olen saanut useita nimenomaan Ipsy Plussan kautta. Brändin meikkisiveltimet ovat loistavia eikä meikeissäkään ole valittamista! Odotan tältä peiteaineelta siis aika paljon, joten toivottavasti tämän peittokyky on omiin tarpeisiini riittävä. Vielä en ole tätä avannut, mutta kunhan saan jonkun jo käytössä olevista peiteaineistani loppumaan, otan tämän käyttöön.
Hinta: noin $25,00.

Toukokuun Ipsy Plussan kokonaisarvoksi tuli noin $243,00 ja tästä summastahan puolet menee jo Avantin primeriin. Boksi oli hyvä, kokonaisuus toimi ja jokainen tuote tulee näillä näkyvin päätymään omaan käyttöön! Kesäkuun boksi tulee olemaan huomattavasti ihonhoitopainotteisempi, mutta löytyy sieltä myös yksi meikkituote, josta olen enemmän kuin innoissani.

Mitä mieltä olette sisällöstä? Mikä tuotteista vaikuttaa kiinnostavimmalta? :)

11 kommenttia:

  1. Oli kyllä kiva sisältö, oisin itekin tykännyt. Paletit on kauniita, etenkin Violet Vossin paletti.

    VastaaPoista
  2. Ihana sisältö <3 nuo meikit ne olisi kiinnostaneet, ihonhoito ei niinkään. Saispa suomesta tämän tasoisia bokseja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä päivää odotellessa, kun Suomesta löytyy samantasoisia bokseja<3 :D

      Poista
  3. Sika kiva kyllä tämä boksi, kaikki omavalitsemat tuotteet oli meillä nyt täysin samat :) Tuota violet vossia olen jo pari kertaa käyttänyt ja tänäänkin otin siitä yhden sävyn luomiluulle ja on kyllä mielestäni ihan hyvää ja yllättävän pigmenttistä :)

    Mulla ei jäänyt mikään vielä tulliin, kun seuraava boksi tulee sitten heinä-elokuussa mulla Suomeen saa nähdä onko tilanne toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattelinkin, että ainakin noi paletit om varmaan samat, kun mainitsit silloin aiemmin, että tuut saamaan kaksi luomiväripalettia! Periaatteessa tossa kohtaa kaikkien pitäisi jäädä Tulliin, mutta saa nähdä onko heillä lopulta oikeasti resursseja niin tehdä. Kun ilmeisesti tähänkään asti kaikki yli 22 euron arvoiset paketit ei oo sinne jääneet, mutta onneksi se tullaus on helppo tehdä :)

      Poista
  4. Kiva sisältö tässä! Heh aika hauska muuten, tuo Isan värikäs paletti oli myös Boxycharmin add oneissa viime kuussa eli selkeästi ne tuon yrityskaupan jälkeen nyt kierrättää varastoja molempien firmojen välillä. Vähän pettymys kyllä itselle tällainen meininki :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tuntuu joo vähän tyhmältä, varsinkin kun mun mielestä Boxycharmeissa ja Ipsyissä on ollut kuitenkin tosi erilainen brändi- ja osittain myös tuotevalikoima! Toivottavasti ei ala tulla samoja tuotteita bokseista.

      Poista
  5. Oo, tuo Violet Vossin paletti näyttää kivalta! Avant on kyllä merkkinä superkallis ja aina sitä jostain boksista tuntuu putkahtelevan :D Miehän sain alkuvuodesta sen miselliveden ja silläkin taisi hintalappuna olla 90 $.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä kun muistutit tosta misellivedestä. Mä sain sen siis myös, mutten oo vielä kokeillut :D Tohon hintaan pitäisi olla kyllä jo melkoisen hyvä misellivesi!

      Poista
  6. Kivoja tuotteita :) Etenkin nuo paletit näyttävät molemmat tosi kauniilta. Illuminati Cosmeticsin paletti on noista ehkä enemmän mun mieleen ja siinä varsinkin tuo ylärivi näyttää tosi houkuttelevalta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!