perjantai 27. elokuuta 2021

Mistä lähteä tutustumaan korealaiseen kosmetiikkaan?

Kiinnostaako korealainen kosmetiikka, muttet ole aivan varma mistä lähtisit tutustumaan sen saloihin? Multa toivottiin jo jonkin aikaa sitten postausta, jossa kertoisin vinkkejä, joiden avulla pääsisi hyvin tutustumaan k-kosmetiikan maailmaan - ja tässä niitä nyt olisi! Jaan postauksessa tuotesuositusvinkkejä sellaisista tuotekategorioista, joissa k-kosmetiikan tuotteet ovat mielestäni loistavia. Kerron samalla vähän hintaluokista sekä erilaisista tuotesarjoista ja -ryhmistä, joita voin suositella ja jotka omasta mielestäni voisivat olla helppo lähestymistapa korealaiseen kosmetiikkaan. Postauksen lopusta löytyy vielä listattuna muutama suosikkibrändini. Käsittelen tässä pääasiassa kasvojen ihonhoitoa, sillä siitä mulla on itselläni ehdottomasti eniten kokemusta.

Ensimmäisenä kannattaa miettiä mistä haluat lähteä tuotteita ostamaan. K-kosmetiikkaa myydään Suomessa jo jonkin verran kivijalkamyymälöissä, kuten Sokoksilla ja Emotioneissa sekä suuremmissa marketeissa, mutta parhaat valikoimat ovat ehdottomasti netin verkkokaupoissa. Itse tilaan k-kosmetiikkani pääasiassa Bearelilta, jota voin lämpimästi suositella. Olen toki Bearelin brändilähettiläs, mutta olen tilannut heiltä jo vuosia aiemmin, eli kehuisin kauppaa joka tapauksessa. Bearelilla on auennut myös oma Pop-Up myymälä elokuun alussa Helsingin Kamppiin, joten jos asustelet tai liikut Helsingissä päin, kannattaa käydä vilkaisemassa! Toinen kauppa, jota olen suosinut on Beautyko, jossa valikoima on kuitenkin suppeampi, sillä siellä myydään vain Beautykon itse maahantuomia k-kosmetiikan brändejä. Lukuisista muistakin verkkokaupoista löytyy oma k-kosmetiikan osasto tai ainakin yksittäisiä brändejä, vaikkei verkkokaupan pääajatus olekaan juuri korealaisessa kosmetiikassa.

Bearelilta saatte edelleen -15% alennuksen koodilla lipsticklovelinda, joten se kannattaa ehdottomasti hyödyntää tilausta tehdessä!

Seuraavaksi tutustumista miettiessä kannattaa päättää haluatko keskittyä johonkin tiettyyn tai tiettyihin brändeihin vai enemmänkin hankkia apua laajemmin jonkin tietyn ihotyypin hoitoon, jolloin tuotteita voi hyvin hankkia useammaltakin brändiltä. Kiinnostaako sinua kenties supersuositut etanaseerumituotteet, joita löytyy useammaltakin eri brändiltä tai kaipaatko täsmätuotteita vaikkapa rasvoittuvan ihon hoitoon? Korelaisen kosmetiikan puoleta löytyy todella suurta innovatiivisuutta tuotesuunnittelun puolelta. Lisäksi tuotteissa on usein käytetty loistavia raaka-aineita!

Brändien suhteen k-kosmetiikasta löytyy lukuisia vaihtoehtoja - samoin niiden hintatasossa. Pääasiassa sanoisin korealaisen kosmetiikan olevan korkeintaan keskihintaista, usein jopa melko edullista. Tuotteita löytyy kuitenkin varmasti vähän joka budjetille. Seuraavaksi käydään läpi muutamia eri tuotteita, joita ehdottomasti voin suositella nimenomaan korealaisesta kosmetiikasta. Tuotteiden linkit vievät Bearelille tai Beautykoon, mutta eivät kuitenkaan ole mainoslinkkejä, joten niitäkin karttavat voivat huoletta klikkailla linkit auki. Osa tuotteista on sellaisia, jotka olen joskus saanut ilmaistuotteina, mutta kaikkia kehun puhtaasti siitä syystä, että olen tuotteista pitänyt.

Sheet Maskit:

Aloitetaan helpolla ja varmasti yhdellä k-kosmen tunnetuimmalla tuotteella! Sheet maskit eli kangasnaamiot ovat rantautuneet Suomeen jo vuosia sitten, ja nykyäänhän vähän jokaisella ihonhoitobrändillä on omat kangasnaamionsa. K-kosmetiikan puolelta löytyy kuitenkin omaan makuuni ehdottomasti parhaimmat sheet maskit, jos otetaan huomioon sekä hinta että laatu. Mä en ole nirsoin mahdollinen sheet maskieni suhteen, ja käytänkin mielelläni mitä tahansa, mikä kosteuttaa ja istuu kasvoille edes jotenkuten kelvollisesti. Parhaat sheet maskit löytyvät esimerkiksi Mizonilta (2,50 €/kpl), Holika Holikalta (2,09 €/kpl), Eyenlipiltä (1,90 €/kpl) ja A'Pieulta (2,20 €/kpl). Sheet maskeja löytyy vähän jokaisen ihontyypin tarpeisiin, mutta itse pidän niitä pääasiassa tuotteina, joilla saa helposti ja nopeasti runsaasti vesikosteutta iholle. Naamioista löytyy kuitenkin myös mm. ihoa rauhoittavia, kirkastavia ja epäpuhtauksia vähentäviä versioita. Sheet maskit ovat todella helppo tapa lähteä tutustumaan korealaiseen kosmetiikkaan!

Kosteuttavat kasvovedet ja hoitonesteet:

K-kosmetiikasta löytyy mieletön määrä erilaisia kasvovesiä ja hoitonesteitä, joilla saat iholle runsaasti nimenomaan sitä vesikosteutta. Koostumusten puolesta löytyy paksuja, jopa maitomaisia tuotteita sekä totta kai myös ihan vesimäisen ohuita sekä suihkittavia versioita. Omia suosikkejani tällä hetkellä ovat Huxleyn Secret Of Sahara Toner; Extract It (31,90 €/120 ml), joka on koostumukseltaam vesimäisen ohut. COSRX Advanced Snail 96% Mucin Power Essence (26,90 €/100 ml) puolestaan on koostumukseltaan paksumpaa ja toimii myös ihan seerumina, vaikka nimeltään onkin hoitoneste. Myös juuri kuukauden suosikkeihini päätynyt Frudian My Orchard Peach Real Soothing Gel Mist (7,90 €/125 ml) ansaitsee omat kehunsa. Persikantuoksuinen suihkittava, kevyt kasvosuihke toimii mitä parhaimpana kasvovetenä ennen muita kosteuttavia ihonhoitotuotteita. Parasta kosteuttavissa kasvovesissä on se, että niitä voi halutessaan kerrostaa, jolloin iho saa entistä enemmän vesikosteutusta!

Täsmätuotteet epäpuhtaalle iholle:

Mustapäälaastarit, happotuotteet jne.. Korealaisen kosmetiikan saloista löytyy mieletön määrä epäpuhtaalle iholle tarkoitettuja tuotteita! Yksi suosituimpia taitaa olla COSRX:n BHA Blackhead Power Liquid (29,90 €/100 ml), joka on siis mustapäiden hoitoon tarkoitettu tuote. Itse en tätä ole kokeillut, mutta ihohuokosia supistava COSRX Two In One Poreless Power Liquid (29,90 €/100 ml) on mulla sen sijaan käytössä. Hapoilla saa ihoa kuorittua tehokkaasti, mutta löytyy k-kosmetiikan parista toki myös paljon rakeellisia kuorinta-aineita, kuten esimerkiksi supertehokas Skinfoodin Black Sugar Strawberry Mask Wash Off (17,90 €/100 g).

Puhdistusaineet:

K-kosmetiikan puolelta ei ihonpuhdistusaineita puutu! Korealaisen ihonhoidon perustanahan on nimenomaan kaksoispuhdistus, joten on sanomattakin selvää, että tähän tarkoitukseen löytyy k-kosmetiikan puolelta lukuisia tuotteita. Kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa käytetään öljyputsaria, joista omia ehdottomia suosikkejani ovat mm. Coxir Ultra Hyaluronic Cleansing Oil (19,90 €/150 ml) ja Skinfoodin Black Sugar Cleansing Oil (28,90 €/200 ml). Näiden lisäksi yksi todellinen helmi on ollut Mizonin  Cicaluronic Cleansing Balm (22,90 €/80 ml), joka on koostumukseltaan kiinteää ja sorbettimaista, mutta joka sulaa öljyksi iholle hierottaessa.

Öljyputsarin jälkeen kasvot käydään kaksoispuhdistuksessa läpi vielä toisella puhdistusaineella, kuten puhdistusvaahdolla tai -maidolla. Omaa ihotyyppiä kannattaa ehdottomasti kuunnella tässä(kin) kohtaa, sillä kuiva iho ei välttämättä kestä tehokkaita vaahto- tai geeliputsareita, jolloin miedommat puhdistusmaidot ovat parempi vaihtoehto. Rasvoittuvalle iholle hellä maitomainen putsari taas ei välttämättä ole tarpeeksi tehokas. Näin kuivaihoisena oma ihoni on kuitenkin pitänyt esimerkiski COSRX Low pH Good Morning Gel Cleanseristä (15,90 €/150 ml) nyt kesällä, enkä ole kokenut sitä liian tujuksi.

Aurinkosuojat:

Aurinkosuojien kulta-aika on tältä kesältä mennyt jo ohi, mutta aurinkosuojaahan suositellaan käytettäväksi ihan ympäri vuoden! K-kosmetiikan puolelta löytyy lukuisia erilaisia aurinkosuojia ja joukkoon mahtuu niin kemiallisia kuin fysikaalisia suojia. Lisäksi pääsin tämän kesän aikana tutustumaan ensimmäisen kerran hybridiaurinkosuojaan, joka sisältää sekä kemiallisen että fysikaalisen suojan. Coxirin Ceramide Daily UV Sun Block (18,90 €/80 ml) on esimerkki juuri tällaisesta suojasta. Se imeytyy lähes yhtä helposti kuin kemiallinen suoja, eikä jätä iholle valkoista pintaa, mutta sisältää kuitenkin myös fysikaaliselle aurinkosuojalle tyypillisiä piirteitä. Aurinkosuojien lisäksi k-kosmetiikan maailmasta löytyy paljon aloe vera tuotteita rauhoittamaan ihoa!

Etanaseerumituotteet:

K-kosmetiikan yksi tunnetuimpia ainesosia on etanaseerumi, jota hyödyntää hurjan moni korealaisen kosmetiikan brändi. Etanaseerumilla on lukuisia positiivisia vaikutuksia ihoon. Se mm. uudistaa ja korjaa ihoa samalla kosteuttaen sitä tehokkaasti. Oma ehdoton suosikkini on jo aiemmin mainittu COSRX Advanced Snail 96% Mucin Power Essence (26,90 €/100 ml), joka on siis hoitoneste, mutta toimii hyvin myös seerumina. Toinen suosikkini on Dewytreen Ultra Vitalizing Snail Serum (29,90 €/70 ml), joka on superhyvä seerumi kosteuttamaan ihoa sekä aamulla että illalla.

Listaan tähän vielä lopuksi muutamia käyttämiäni korealaisen kosmetiikan brändejä muutamilla saatesanoilla, jos joku vaikka niiden pohjalta innostuisi testailemaan jonkin mainitun brändin tuotteita:

  • Frudialta löydät hedelmäiset ihanat tuotteet, jotka tulevat suloisissa, värikkäissä pakkauksissa. Tuotteet ovat hyvin kohtuuhintaisia!
  • Huxleyn tuotteet ovat hieman kalliimpia, mutta tuovat samalla pientä luksusta ja laatua arjen keskelle.
  • Coxirilta löydät useita eri tuotelinjoja aina etanaseerumituotteista hyaluronihappotuotteisiin ja C-vitamiinituotteisiin loistavalla hinta-laatusuhteella.
  • Mizonilta löytyy todella kattava valikoima ihonhoitotuotteita vähän jokaiseen tarpeeseen, kohtuullisella hinnalla.
  • BBIA on suositukseni, jos haluat lähteä tutustumaan korealaisen kosmetiikan meikkeihin.
  • COSRX on yksi laadukkaimpia korealaisen kosmetiikan brändejä, joita olen itse testannut!
  • Dewytreeltä löytyy mielettömän hyviä etanaseerumituotteita ja sheet maskeja.
  • Holika Holikan sheet maskit ja aloe vera tuotteet ansaitsevat runsaasti kehuja.
  • Skinfoodilta löytyy mm. supersuosittuja kuorinta-aineita kasvoille, ja tuotteissa hyödynnetään ruoassakin käytettäviä raaka-aineita.

Käytättekö te korealaista kosmetiikkaa? Entä oliko postauksessa mainittu mahdollisesti teidän suosikkituotteitanne tai tuotteita, jotka herättivät kiinnostuksen? :)

4 kommenttia:

  1. Ilahduin kun kävin Kuopiossa Tokmannilla ja siellä oli oma pieni nurkka K-kosmetiikalle! En muista brändejä kun ohimennen vaan katsoin. Omat lempimerkit on Cosrx, Mizon, Holika Holika, Whamisa ja Benton. Tykkään K-Beautystä tosi paljon kun tuntuvat sopivan hyvin rasvoittuvalle sekaiholleni ja etanatuotteet ovat aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa, että Tokmanneiltakin löytyy oma k-kosmetiikan nurkkaus! Whamisan unohdin muuten omista listoistani ihan täysin, vaikkein toisaalta oo ihan hetkeen heidän tuotteita myöskään käyttänyt. Etanaseerumituotteet on niin hyviä ja tykkään erityisesti siitä, että niistä hyötyy niin moni ihotyyppi<3

      Poista
  2. Fruidan ja Holika Holikan tuotteita haluaisin juuri ehdottomasti testata! Myös Huxleyn toner on mun to-buy listalla, mutta vielä on pari kasvovettä tätä ennen käytettävänä :) Ehkä juuri suloisuus ja herkullisuus tuo mulle halun testata tuotteita. Niitä Tonymoly tuottteita on suht vähän kuitenkin tullut ostettua, vaikka ne saa ihan Sokos/Emotionista. Sen sijaan Kocostaria on tullut juuri maskien osalta ostettua eniten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin odottelee avaamaton Huxleyn toner laatikossa, kun yritän saada ensin muita pois. Mutta se on ehdottomasti mun suosikkini! Kocostarin maskivalikoimat on ihan mahtavat, varsinkin kun heiltä löytyy kaikkia erikoismaskeja ihan perinteisten kasvoille käytettävien sheet maskien lisäksi :)

      Poista

Kiitos kommentista!