tiistai 17. elokuuta 2021

Miten sinä meikkaat töihin?

Moikka! Tänään vähän pohdiskelevampaa postausta aiheesta meikki ja työ. Idea postaukseen on pyörinyt mielessä jo useamman kuukauden, ja nyt sain vihdoin aikaiseksi toteuttaa sen. Alunperinhan ajatus postaukseen lähti mulla oikeastaan siitä, kun viime kevään aikana kuulin useampien henkilöiden valmistuvan uuteen ammattiin tai vaihtavan työtään. Samassa yhteydessä nämä henkilöt ovat puhuneet myös siitä kuinka heidän meikkitottumuksensa muuttuvat sen myötä. Vaikuttaako teillä työ siihen, miten te meikkaatte? 

Uskoisin, että aika monilla arki- tai tässä kohtaa työmeikki, saattaa olla kevyempi ja yksinkertaisempi ihan jo siitä syystä, ettei aamuisin haluta käyttää meikkaamiseen aikaa enempää kuin on ihan pakko. Monet varmasti jättävät samasta syystä työpäivisin kokonaan meikkamatta, vaikka muuten meikkiä tulisikin käytettyä. Toisilla taas työ ehkä saattaa jopa vaatia jonkinlaista meikkiä, kuten vaikkapa ainakin joidenkin lentöyhtiöiden lentoemännillä. Onko kuitenkin olemassa töitä, joihin ei teidän mielestänne ole soveliasta meikata ollenkaan tai ainakaan näyttävästi? 

Jos jätetään laskuista pois esimerkiksi sellaiset työt, jossa ollaan ääriolosuhteissa tai vaikkapa veden alla, jolloin meikin käytössä ei välttämättä ole edes mitään järkeä, en itse näe miksei jokainen voisi meikata töihin kuten haluaa - ja toki näissäkin tapauksissa, jos itsestä siltä tuntuu! Toki asia on ihan eri, jos työnantaja vaatii tietynlaisen ulkoisen habituksen, mutta monissa ammateissa sellaista vaatimusta ei ole. Ihmiset kehittävät totta kai mielessään tietynlaisen kuvan tietyn ammatin edustajista, ja monilla se ehkä saneleekin aika paljon sitä, miten kyseisten ammattien edustajat itseään töihin ehostavat. Tässä kohtaa täytyy kuitenkin muistaa, että ulkonäkö, meikin määrä tai mikään muukaan vastaava seikka ei määritä sitä, kuinka hyvin henkilö työtehtävänsä hoitaa tai vaikuta työntekijän ammattitaidon määrään.

Työskentelen itse sairaalassa laboratoriohoitajana. Työnkuvaani kuuluu näytteenotto niin vuodeosaston potilaista kuin polikliinisistä asiakkaista. Toisaalta iso osa mun työstäni kuluu myös laboratorion "suljettujen ovien" takana, jossa en törmää asiakkaisiin vaan ainoastaan työkavereihini sekä satunnaisesti sairaalan muuhun henkilökuntaan. Muistan miettineeni kesätöitä tehdessäni ennen valmistumista miten voin meikata töihin, sillä olenhan sentään sairaalassa töissä! Nykyään en mieti asiaa käytännössä lainkaan vaan meikkaan juuri kuten itse haluan. Käytän halutessani värikästä luomiväriä, metallinhohtoisia sävyjä, tummia huulipunia - mitä vain mieleni aamulla tekee. Toki nyt maskiaikana huulipunat ovat jääneet mulla töissä pois kokonaan, mutta silmämeikkejä tehdessä mennään edelleen samalla tyylillä. Joskus meikkaan kevyemmin ja vaaleilla sävyillä, joskus tummemmilla, joskus värikkäillä. Irtoripset esimerkiksi eivät kuitenkaan kuulu mun työmeikkiini.

Kertaakaan en ole saanut yhtään negatiivista kommenttia meikeistäni esimieheltäni, työkavereiltani, potilailta tai asiakkailta. Päinvastoin, jos joku kommentoi niin kommentit ovat olleet pelkästään positiivisia. Sehän ei toki tarkoita sitä, että kaikki pitäisivät tavastani meikata ja varmasti löytyy myös niitä, joiden mielestä meikkini eivät ole sairaalaan sopivia. Tätä en ole kuitenkaan koskaan kuullut kenenkään sanovan, eikä asia rehellisesti sanottuna kuulu mielestäni kenellekään muulle. Niin kauan kuin esimiehelläni ei ole valittamista, en näe syytä miksi muidenkaan pitäisi asiaan puuttua. Meikkini ovat kuitenkin omasta mielestäni myös ihan perussiistejä ja tuntuisikin aika hassulta, jos nyt usemman vuoden työskentelyn jälkeen joku alkaisi niistä napista. Meikkini ei vaikuta mitenkään siihen, kuinka hyvin tai huonosti hoidan työni tai muutenkaan määritä minua työntekijänä.

Monet näistä postauksen alussa mainitsemistani uusista ammateista ja työpaikoista ovat koskeneet nimenomaan terveydenhuoltoalaa, jossa siis itsekin työskentelen. Mun mielestä on ollut tavallaan todella surullista, kun parikin uutta sairaanhoitajaa on miettinyt kuinka he joutuvat nyt osittain luopumaan rakkaasta meikkiharrastuksestaan ja siirtymään kohti luonnollisempaa lookia. Hoitaja on ehkä juuri yksi sellainen henkilö, jonka monet mieltävät mielessään tietynlaiseen muottiin, johon ei välttämättä ihmisten mielikuvissa sitten kuulu se voimakas tai näyttävämpi meikki. Nämä uudet sairaanhoitajat ehkä itsekin näkevät oman työnsä sellaisena, etteivät halua käyttää siellä voimakasta meikkiä, mutta onko oikeasti mitään syytä, miksei hoitoalallakin voisi meikata juuri kuten itse haluaa? Toki on aivan ok, jos hoitajat itse päättävät meikata jatkossa luonnollisemmin omasta halustaan, mutta tuntuu kurjalta, jos se tehdään "pakon sanelemana" vain, koska oletetaan muiden odottavan sitä luonnollista meikkiä. 

Nyt haluaisinkin kuulla teiltä vaikuttaako teillä oma ammattinne siihen, miten meikkaatte? Entä tuleeko teille mieleen ammattikuntia, joiden ehkä yleisesti oletetaan meikkaavan tai olevan meikkaamatta?

20 kommenttia:

  1. Silloin kun itse olin vielä osastolla sairaalassa töissä, saatoin meikata yövuoroonkin vaikka se tuntuu hullulta. Aamuvuoroihin harvoin jaksoin muuta kuin ihan pikameikin ja toisaalta työskentelin paljon maskin kanssa ennen koronaakin, joten paksut meikkipohjat tai tummat, mahdollisesti leviävät huulipunat eivät toimineet. Vähintään kohtalainen hien ja veden kesto myös pakollisia kun suihkutti potilaita. Ainoa mikä muilla joskus kiinnitti huomiota oli selkeästi huollon tarpeessa olevat ripsipidennykset, jotka sojottivat sen näköisenä että irtoavat milloin sattuu seuraavaan hoidettavaan haavaan. Ja tietysti lomakauden lähestyessä alkoi joskus näkyä laitettuja kynsiä mikä on mielestäni ihan nounou olipa loma juuri tulossa tai ei.

    Nykyään asiantuntijatyössä meikkaan etänäkin etenkin jos on teamspalavereja, koska on kiva, että kasvojen kohdalla näkyy muutakin kuin valkea pallo. Läsnäollessa olen töissä kuitenkin varovainen tuoksujen kanssa kun koskaan ei voi tietää onko tuoksuherkkiä lähettyvillä esim. lounaalla. Omalla toimistolla kysyin ihan suoraan kun meitä on niin pieni porukka, että onko tuoksuherkkiä.

    Muiden alojen ammattilaisilla joskus on kiinnittänyt huomiota esim. muodin alalla meikkaustyyli, joka on jostain vuosikymmenten takaa. Siinäkään ei mitään pahaa jos tykkää ja se sopii ihmiselle mutta aina ei ole imartelevin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maski asettaa kyllä omat haasteensa ja hoitotyössä sitä on tarvinnut totta kai jo ennen koronaa, työtehtävistä toki riippuen :) Samoin kaikki suihkuttelut ja kotihoidossa ilmeisesti voidaan valvoa myös saunomista? Asettaa sekin sitten taas omat haasteensa meikin pysyvyydelle! Laitetut kynnet on hoitotyössä ihan ehdoton ei, ja sen kai sanelee jo toivottavasti joakisen sairaalan säännötkin. Harmi, että niitä silti näkyy, vaikka kaikille pitäisi olla selvää, etteivät pitkät tai muuten vaan laitetut kynnet kuulu potilastyöhön. Muistan itse kuinka hain opiskeluterveydenhuollosta hepatiitirokotuksia ja terkkarilla oli pitkät rakennekynnet. Oli hänellä hieman taiteilemista sen rokotteen antamisen kanssa!

      Toi on mun mielestä tosi hyvä periaate, että tuoksujen suhteen haluaa pyrkiä ottamaan muut huomioon ja kysyy suoraan, onko jollain hajusteherkkyyksiä :) Osoittaa reiluutta työkavereita kohtaan!

      Poista
  2. Itse meikkaan nykyiseen toimittajan työhöni pidemmän kaavan kautta, vaikka usein ne meikin viimeiset vaiheet, kuten huulipuna, jäävät tekemättä aamukiireessä. Kun aloitin työt, en uskaltanut tehdä näyttäviä meikkejä, koska ajattelin, että joku voisi paheksua sitä. Nyt uskallan tehdä jo kaikenlaisia meikkejä, eikä kukaan ole sanonut siitä mitään. Toki työmeikkiä tehdessä pitää ottaa huomioon, että sen pitää kestää koko päivän.
    Tehtaalla työsknnellessäni en meikannut, paitsi kulmat taisin joskus tehdä, koska meikki ei olisi kestänyt kuumuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä meni siis aika samalla tavalla, kun itsekään en aluksi uskaltanut meikata töissä kovin voimakkaasti, kun nykyään taas meikkaan juuri kuten haluan. Toimittajan työ on varmasti sellainen, missä moni olettaakin sitä hieman huoletellumpaa ulkonäköä, varsinkin jos työskentelee muiden ihmisten parissa :) Vaikka totta kai jokainen tekee silläkin alalla meikkaamisen suhteen juuri, kuten haluaa!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen aihe, itse oon sitä mieltä että jokaisen pitäisi saada meikin kautta toteuttaa itseään eikä heti tule mieleen mitään ammattia johon ei mun mielestä vois meikata. Oon huomannut että hoitohenkilökunnallakin on tuuheitakin ripsipidennyksiä ja iho hehkuu highliteista ja se on aivan okei. Joskus ennen se ei olis ehkä ollut, mutta ajat on varmaan muuttuneet koska tatuoinnit ja lävistyksetkin on monilla aloilla sallittuja vaikka joskus ne kaikki piti peittää.

    Mä tykkään, että jokainen saa meikata just niin paljon tai vähän kuin haluaa ja erilaisuus on vain kiehtovaa, sekä kaunista meikki kiva katsella. Itse oon meikannut aina töihin, mutta korona ja etätyö on saanut mut luistamaan tästä tavasta ja meikkaan nykyään muutaman kerran viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tatuoinnit ja lävistykset on tosiaan myös hyvä esimerkki tähän kohtaan! Aiemmin katsottiin varmasti paljon enemmän kieroon, jos tiettyjen alojen edustajilla oli näkyvällä paikalla tatuointeja tai vaikkapa kasvolävistyksiä. Nykyään onneksi ollaan siinäkin menty paljon parempaan suuntaan :) Hoitoalalla toki limakalvolävistykset on monesti kielletty hygianiasyistä, mikä taas on ihan ymmärrettävää. Tatuoinnit taas eivät tee kenestäkään esimerkiksi huonompaa työntekijää.

      Etätöiden kasvu on vaikuttanut varmasti monella meikkaamiseen. Itsekään tuskin jaksaisin joka aamu meikata, jos työskentelisin kotoa käsin enkä joutuisi esimerkiksi mihinkään Teams-palavereihin, jossa kasvot näkyisivät.

      Poista
  4. Joskus meikkasin töihin jopa värikkäämmin mutta nykyään en viitsi ihan vihreitä ja sinisiä luomivärejä laittaa. Sellainen perus arkimeikki mulle joka kuitenkin kattaa primereistä huulimeikkiin. Mutta on tehty nudesävyillä kevyemmin. Ripsienpidennyksiä ei enää ole mutta pari asiakasta kysyi onko ne mun omat ripset.
    Joskus henk koht avustettavani naputti hajusteista ( en laita liikaa, en laittanut enää hajuvettä ollenkaan ), eläimen karvoista vaatteista ja kynsilakoista/pitkistä kynsistä vaikka niiden ei pitäisi vaikuttaa avustajan työhön johon ei kuulu hoitotoimenpiteet eikä työsopimuksessa kielletty mitään näistä. Hänen mielestään avustajan olisi pitänyt olla kuin hoitaja. Eräässä aiemmassa työpaikassani pomoni kommentoi värikästä huulipunaani ettei täällä olla missään missikisoissa. Yllättävää ettei itse meikannut ollenkaan. Blogini lukija kommentoi ettei työaikaa saa käyttää huulipunan lisäämiseen että se on väärin eikä siitä pitäisi maksaa. HUOH TÄLLE KAIKELLE, minä kyllä olen sen näköinen kuin haluan. Ja korostan vielä ettei mulla ole ikinä ollut eikä ole nytkään mitään rajoituksia kosmetiikan käyttöön töissä.

    Myönnän kyllä että katson esim hammashoitajan vahvaa meikkiä mielenkiinnosta ja minusta on positiivista että ihmiset uskaltaa ja haluaa laittautua töihin. Kicksin tai Sokoksen myyjän vahva meikki herättää kiinnostusta ja saatan kysyä millä on meikannut. Hoitohenkilökunnan oletan olevan hygieeninen ja asiallinen, mutta ei väliä miten on meikannut tai onko ripsienpidennyksiä. Niitä olettamuksia on ja tulee olemaan mutta onneksi nykyään esim värikkäät hiukset tai tatuoinnit ei tee sinusta automaattisesti murhaajaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne sun ripsienpidennykset oli ihan superkauniit<3 Ihastelin niitä aina, ne sopi sulle tosi hyvin :) Tollanen on tosi tylsää, jos avustettava vaatii asioita, joita ei työsopimuksessa mainita. Tai siis ei pelkästään tylsää vaan yksinkertaisesti väärin eikä tollaseen ole onneksi pakko suostua. Hoitaja ja avustaja on kuitenkin kaksi eri asiaa, joten eipä sitä henkilökohtaisena avustajana todellakaan tarvitse alkaa mitään hoitotoimenpiteitä tekemään, varsinkaan kun monella ei sellaiseen ole edes koulutusta.

      Välillä tuntuu, että tollasia "missikisakommentteja" heittävät on vaan kateellisia tai jollain muulla tavalla yrittävät purkaa omaa pahaa oloaan muihin sanomalla tökeröjä asioita. Ja tuolle blogisi lukijalle tiedoksi, ettei sen huulipunan lisäämiseen kovin montaa sekuntia mene ;) Sen muutaman sekunnin ehkä jokainen huulipunia käyttävä pystyy nipistämään vaikkapa sitten lakisääteisistä tauoistaan, ettei tule kenellekään paha mieli!

      Poista
    2. Kiitos Linda, oli ne kyllä aivan ihanat ja minustakin sopivat hyvin. Nykyään katson kadehtien kaikkia joilla on pidennykset että näyttääpä ihanilta :D

      Poista
    3. Mun tekisi aina silloin tällöin mieli kokeilla ripsienpidennyksiä, mutta oon satavarma siitä, ettei mun silmät tuu kestämään niitä liimoja :D Mennään siis ilman!

      Poista
  5. Meikkaan töihin fiiliksen mukaan, työ itsessään ei aseta mitään rajoituksia meikille. Aamuvuoroon yleensä kevyemmin, koska se alkaa kukonlaulun aikaan ja iltavuoroon mennessä on enemmän aikaa meikille. En tosin silloin tapaa juuri lainkaan ihmisiä, joten meikkaan vain omaksi ilokseni:D Meillä työpaikalla ihmiset ei juurikaan laittaudu, joten olen ehkä vähän poikkeus joukossa, mutta se ei oikeastaan häiritse mua eikä nykyinen työ ole tosiaankaan ensimmäinen, missä suurin osa ei meikkaa oikein ollenkaan. Kynnet mulla on myös aina lakattuna ja vaikka aikaa ei ole tällä hetkellä koristeluihin, lakkaan silti pari kertaa viikossa.

    Tiettyihin ammatteihin kieltämättä "kuuluu" oletus huolitellusta ulkonäöstä. Olisi ehkä hassua, jos vaikka kosmetiikkamyyjä olisi töissä täysin ilman meikkiä ja "vastaheränneen" näköisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vietetään myös iltavuorot pääasiassa yksikseen, mitä nyt tietysti potilaita pääsee tapaamaan, jos tulee osastoilta hakuja. Työkavereita en kuitenkaan iltavuorossa näe muiden lähdettyä kotiin, joten itsekin meikkaan iltavuoroon käytännössä ihan omaksi ilokseni :D Samoin meillä töissä valtaosa meikkaa todella hillitysti tai sitten eivät ollenkaan, mutta onpahan vähän erilaisuutta joukossa molempien työpaikoilla, kun meillä on molemmilla kunnon meikit naamassa!

      Kosmetiikkamyyjältä ehkä itsekin odottaa jonkinlaista meikkiä, enkä tiedä olenko koskaan nähnyt missään kivijalkamyymälässä kosmetiikan tuote-esittelijää, jolla ei olisi ollut meikkiä. Heidän tehtäviinsä kuitenkin nimenomaan kuuluu kosmetiikan/meikkien myynti ja esittely, joten luohan se vähän uskottavamman vaikutelman, jos esittelijällä itselläänkin on meikkiä. Toisaalta, ammattitaitoinen voi olla ihan yhtä hyvin myös, vaikkei sitä meikkiä olisi. Nää on vaan niitä mielikuvia, joita itsellekin tulee :)

      Poista
  6. Kun kävin töissä pyrin aina laittamaan jotain. Vuorotyössä iltavuoroon saattoi laittaa jopa näyttävää meikkiä tai irtoripsiä, olin toimistossa tai vielä nuorempana kaupan kassalla. Nyt kun teen työt kotona en kyllä juuri meikkaa. Mutta jos nyt menen työpaikalle niin kyllä meikkivoide, kulmat ja ripsari on aina. Nykyisessä työssä varmaan plussaa jos on hieman laitetumman näköinen joten ripsistä tai muusta tuskin tulisi huonoa sanottavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan monella menee aika samalla tavalla - kotona työskennellessä se meikki ei ole niin tärkeä, mutta työpaikalle mennessä sitten tulee meikattua! Olisi kieltämättä hauska kokeilla joskus alaa, jossa olisi juuri toivottua, että on vähän laittautunut :) Ei siis mulla tosiaan nytkään omassa työssä ole mitään kieltoja tai esteitä meikata just silleen kuin haluan, mutta labrahoitajalta sitä meikkiä tuskin olettaa yhtään kukaan.

      Poista
  7. Niin mielenkiintoisia ajatuksia! Mä oon jotenkin myös aatellut, että hoitajat ei jollain tapaa "saisi" meikata räväkästi. En siis itse oo sitä mieltä, mut jotenkin aatellut etteivät he saisi. :D Musta taas tuntuu ihanalle ajatukselle, et hoitajilla jotka haluaa, olisi nimenomaan sitä piristävää meikkiä, kun sairaalat ja nää paikat on aina vähän jotenkin surullisia. Väri piristää 8)

    Tarjoilijana työskennellessä tykkäsin meikata, kun se oli ainoa miten pysty itseensä toteuttamaan, kun omia vaatteita ei tietenkään saanut olla. Toki loppuaikana en enään läheskään aina jotenkin jaksanut, kun työkin kyllästytti. Tästä on toki ollu joskus puhettakin varmaan meillä :D

    Mut en itse oo kyllä koskaan antanut työn vaikuttaa siihen miten meikkaan. Nytkin kauneusalalla varmasti oletetaan että meikit ois aina nassussa, mutta en mäkään aina kerkeä/jaksa, joten välillä mennään pelkällä pohjameikillä (toki kulmat ja ripset on mulla aina laitettu). Mut useimmiten tykkään panostaa kyllä nykyään kunnon silmämeikkiinkin talvella, syksyllä ja keväällä. Kesällä helteillä meni tyyliin ilman meikkiä :D

    Ja kun olin nuori, niin ällistyin todenteolla yhdessä työharjoittelupaikassa kun yksi ohjaajista sanoi mulle, että tarjoilija ei saisi IKINÄ olla näyttävämpi kuin asiakas. Mähän tälläydyin sillonkin aina kunnolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! Mä muistan harjoitteluajoilta, kuinka ihastelin yhdessä paikassa erään hoitajan kirkkaanpunaista huulipunaa. Se sopi hänelle niin hyvin ja toi muuten vähän kliiniseen labraympäristöön ihanan pienen väripisteen :) Sen jälkeen oonkin sitten itse ollut nykyisessä työpaikassa se, jolta löytyy ties minkä sävyisiä huulipunia :D

      Se koko työn ja työpaikan mielenkiinto vaikuttaa varmasti ihan älyttömän paljon siihen miten itseään jaksaa töihin laittaa. Ja vuodenajat myös! Nytkin maskiaikaan hellekeleillä en jaksanut itsekään töihin tehdä pohjameikkiä, kun se suli siellä maskin alla kuitenkin pois, mutta nyt taas ollaan palattu lähes normaaleihin meikkitottumuksiin :)

      Siis mitä ihmettä :DD Miten toi edes käytännössä olisi mahdollista, ettei tarjoilija saisi olla näyttävämpi kuin asiakas?? On varmasti paljon asiakkaita, jotka ei meikkaa ollenkaan tai meikki koostuu tyyliin ripsiväristä+kulmakynästä, eli tolla logiikallahan tarjoilijalla ei saisi olla yhtään meikkiä. Itse taas oletan tarjoilijalta perussiistiä olemusta, kuului siihen sitten meikkiä tai ei, enkä missään nimessä ole koskaan ajatellut, että olisi jotenkin multa pois, jos tarjoilija on näyttävämpi kuin minä itse. Ja monestihan se näin onkin, mutta en käsitä miten se olisi multa tai keneltäkään muultakaan pois :D Kyllä saa nimittäin olla todella huono itsetunto tai jotain muuta todella huonosti, jos joku mielensä pahoittaa siitä, että kokee tarjoilijan näyttävän itseään paremmalta/olevan näyttävämpi.

      Poista
  8. Kiinnostavat postaus ja kommentti kenttä! Itse työskentelen terveydenhoitajana neuvolassa. Reilut 10 vuotta sitten harjoitteluissa meikki oli tosi luonnollinen. Koulussa annettiin jollain tapaa vähän ohjetta siihen, miltä hoitajan kuuluu näyttää. Esim. millaiset pikkarit valkoisen hoitopuvun alle ja miten tukka kiinni. En muista, että meikistä olisi puhuttu. Tatuoinneista, lävistyksistä ja kynsistä kyllä. Luotiin vaan ylipäätään tietynlainen mielikuva millainen hoitajan on hyvä ulkoisesti olla.
    Mietin, että onko syys sitten ikä ja kokemus vai tämänhetkinen maskinkäyttö, mutta nykyisin meikkaan aika lailla miten haluan. Koen, että maskin kanssa silmämeikki voi olla näyttävämpi. En kylläkään mitään mustaa smokya laita, mutta aika värikkäästi on tullut meikattua viime aikoina - ehkäpä Jawbreakerin hankinnankin myötä 😄 Nyt oon saanut kehuja työkavereilta. Asiakkaat ei oo kommentoineet mitään. Meillä töissä kukaan muu ei juurikaan meikkaa, perus ripsarin ehkä osa.
    Toi ajankulu on ainoa miinus tässä töihin meikkaamisessa. Välillä mietin, pitäiskö nukkua palaamisen sijaan. Mut valitsen kuitenkin aika tämän aamuisen oman hetken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Voin uskoa, että just terveydenhoitajilla/sairaanhoitajilla tms. saatetaankin koulutuksen yhteydessä vihjailla vähän siihen suuntaan, että miten itseään kannattaa laittaa. Me ollaan labran puolella sen verran "näkymättömiä", ettei kukaan meille koulutuksen aikana muistaakseni maininnut asiasta mitään :D Tai no toki sen, ettei pitkiä kynsiä, kynsilakkaa, limakalvolävistyksiä ym. saa olla, mutta se nyt on ihan itsestään selvää, että kynnetkin pidetään lyhyinä potilastyössä.

      Maskit on kyllä tehneet varmasti monille sen, että just siihen silmämeikkiin haluaa panostaa kunnolla ja pohjameikki saattaa sitten jäädä jopa kokonaan tekemättä! Jawbreaker kieltämättä mahdollistaa ihanan värikkäät meikit<3 :D Mä oon joskus myös miettinyt, että pitäiskö sekin 20 minuuttinen, minkä aamuisin käytän meikkaamiseen, pyhittää unelle, mutta toisaalta en näe siinä järkeä. Tykkään siitä, että oma ulkonäkö on meikin osalta huoliteltu ja 20 minuuttia unta lisää ei juuri tunnu enää missään.

      Poista
  9. Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus! On kyllä jännä, miten jonkun meikkaaminen tai ulkonäkö muuten jaksaa häiritä muita ihmisiä. Ja nää kommentit tulevat tietty ihmisiltä, jotka eivät ole omasta ulkonäöstään kovin kiinnostuneita. Eikä siinä mitään, ei tarvitse olla. Jokainen saa panostaa omaan ulkomuotoonsa ihan niin vähän tai niin paljon kuin huvittaa. Toki perushygieniasta huolehtiminen kuuluu mielestäni hyviin käytöstapoihin ja on myös muiden huomioimista, sen lisäksi että siinä pitää itsestään huolta.

    Vähän asian vierestä, mutta saman suuntaisia kommentteja näkee ja kuulee usein myös siitä, jos joku treenaa enempi ja harjoittelee esimerkiksi fitnesskisoja varten. Tai sitten ihan muuten vaan treenaa useamman kerran viikossa. Ja auta armias, jos tällä ihmisellä sattuu olemaan perhettä. Mikä on tosi surullista mun mielestä on se, että nää ilkeät kommentit kohdistuu usein naisiin. Perheelliset miehet saavat kyllä käydä salilla paineita purkamassa, mutta äidin tehdessä näin siitä tulee helposti p**** mutsi leima. Ja vaikka perhettä ei olisi, treenaava nainen mielletään pinnalliseksi, toisin kuin treenaava mies.

    Mutta takaisin aiheeseen meikki ja työ. Itse kun olin vaatekaupassa töissä meikkasin töihin joka ikinen päivä. Kaikki työkaverini eivät meikanneet, mutta itse olisin kokenut oloni tosi alastomaksi asiakkaan edessä ihan paljaalla naamalla, ilman mitään meikkvoidetta ja kulmakarvoja. Varsinkin ilta- ja viikonloppuvuoroihin tykkäsin panostaa enemmän ja välillä meikkini olivat hyvinkin voimakkaita. Ja usein sainkin kuulla kehuja meikistäni joko työkavereilta tai asiakkailta. Aamuisin menin usein kevyemmällä meikillä ihan ajan säästämisen vuoksi. Nyt kesällä työskentelin rakennusmaalarina ja alkuun tein kevyitä arkimeikkejä töihin, mutta ne sitten jäivät noin kuukauden jälkeen kokonaan pois. En vain nähnyt järkeä meikata, kun olin iltapäivällä yltä päältä maalissa ja sotkuisen näköinen joka tapauksessa :D Lisäksi niillä tukalilla kesähelteillä ulkona fyysisessä työssä meikki oikein suli pois. Mutta täytyy sanoa, että mua vähän harmitti olla sellaisessa työssä, jossa ei tullut meikattua, vaikka kukaan ei sitä estänyt. Mulle meikki on kuitenkin yksi tapa ilmaista itseäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta, että yleensä ne kriittisimmät arvostelijat on niitä, jotka eivät itse laittaudu. Hassua miten sellaiset ihmiset olettavat, että vain se heidän tapansa olla meikkaamatta/mennä ihan minimimeikillä on se ainut ja oikea, kun luulisi että nykypäivänä oltaisiin jo totuttu siihen, että ihmiset on erilaisia ja pitävät erilaisista asioista - myös meikin suhteen. Perushygieniasta huolehtiminen on sitten toki joo asia erikseen!

      Noi miesten ja naisten väliset erot on muutenkin tosi surullisia, mutta joo nainenhan on monelle automaattisesti huono äiti, jos haluaa käydä salilla, pitää itsestään huolta ja vielä meikatakin siihen päälle! Tääkin on taas asia, mikä ei ole keneltäkään toiselta pois eikä kukaan ulkopuolinen voi tietää vaikuttaako se salilla käynti, meikkaaminen tai muu ehostautuminen jollain tavalla siihen, millainen äiti kyseinen henkilö on. On varmasti niitäkin, jotka oikeasti jättää lapsen toiselle sijalle ja kokee itseensä keskittymisen tärkeämpänä, mutta veikkaisin tämän olevan äärimmäisen pieni ryhmä ihmisiä. En ylipäätään kestä sitä, että toisia ihmisiä arvostellaan heidän tekojensa ja valintojensa johdosta, jos ei oikeasti tiedetä miten asiat ovat.

      Uskon, että mulla olisi aikalailla samansuuntaiset ajatukset, jos työskentelisin vaatekaupassa. Se on ehkä ympäristönä jo sellainen, että itse kokisin "tarpeelliseksi" meikata ja laittautua, vaikka toisaalta taas en oleta tai odota, että vaatekaupassa mua palveleva myyjä on meikattu. Perussiisti olemus totta kai on suotavaa, mutta itse kokisin varmasti tarpeen myös meikata itseni :) Rakennusmaalarina, varsinkin kesähelteillä, olisi varmasti jäänyt mullakin meikit suosiolla pois :D Voin vaan kuvitella millaisissa lämpötiloissa sitä joutuu kesälläkin tollasessa työssä olemaan..

      Poista

Kiitos kommentista!