sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Alkusyksyn ihonhoitorutiinini

*Saatu ilmaistuote

Syksyiset ilmat saapuivat tänä vuonna jo elokuun puolella, ja samalla tässä kuukauden mittaa on tullut päivitettyä hieman omia ihonhoitorutiineja. Kesähelteillä oma normaalisti hyvinkin kuiva ihoni voi paremmin kuin koskaan, atooppisesta ihottumasta tai kuivuudesta ei ollut tietoakaan, mutta valitettavasti ilo oli hyvin lyhytaikainen ja nyt ollaan taas jouduttu palaamaan takaisin "normaaliin". Ajattelin pitkästä aikaa esitellä teille ihonhoitorutiiniani ja sisällytän tähän postaukseen sekä aamu- että iltarutiinit illan ihonpuhdistusta lukuun ottamatta. Käytän näiden postauksessa mainittujen tuotteiden lisäksi myös muita tuotteita, mutta valitsin tähän sellaisia tuotteita, joita koitan tehokäyttää tai jotka muuten ovat mulla melkein päivittäisessä käytössä tällä hetkellä.

Aamun ihonhoitorutiini alkaa kevyellä misellivesipuhdistuksella. Kesällä käytin puhdistavampaa tuotetta, mutta nyt ihon kuivuessa olen siirtynyt takaisin suosikkiini, joka on Mossan Juicy Clean 3in1 Cleansing Micellar Water. Tämä misellivesi on omalle iholleni riittävän hellävarainen, jotta se ei aiheuta kuivaa tai kiristävää tunnetta. En puhdista kasvojeni ihoa aamuisin vedellä tai millään muulla erillisellä puhdistusaineella, joten misellivesi on ainut puhdistava tuote mulla aamukäytössä. Miselliveden jälkeen painelen kasvoille Senja Cosmeticsin Nordic Nectar Toner Essenceä, joka on kosteuttava hoitoneste. Tämä oli mulla kesän ajan aika pitkälti poissa käytöstä, sillä iho ei tuntunut kaipaavan tällaisia extratuotteita tuomaan lisää kosteutta. Valitettavasti Senja Cosmetics on ilmeisesti lopettanut toimintansa, joten tätäkään tuotetta en tule enää saamaan lisää nykyisen pullon loputtua.

Iltaisin jätän misellivesipuhdistuksen väliin, sillä tehokas kaksoispuhdistus poistaa kyllä meikin kuin meikin kasvoilta. Ihonhoitorutiini alkaa illalla siis puhdistuksen jälkeen kosteuttavalla kasvovedellä. Kuvassa oleva kolmikko on mulla tällä hetkellä eniten käytössä, ja nämä kolmehan ovat kaikki korealaista kosmetiikkaa. Frudia My Orchard Peach Real Soothing Gel Mist* on suihkemuodossa oleva persikan tuoksuinen kasvovesi. Keskeltä löytyy Mizonin Cicaluronic Bubble Toner*, joka tulee pullosta ulos vaahtona. Kolmantena vielä Skinfoodin Avocado Rich Toner, joka on koostumukseltaan maitomaisen paksua ja näistä kolmesta ehdottomasti myös kaikkein kosteuttavin. Skinfoodin kasvovettä yritän tällä hetkellä saada loppumaan, ja sitä onkin ihana kerrostaa illalla kasvoille useamman kerran!

Koitan tällä hetkellä käyttää pääasiassa yhtä seerumia aamukäytössä ja yhtä iltakäytössä. Aamukäyttöön valitsen Dewytreen Ultra Vitalizing Snail Serumin*, joka sisältää ihoa korjaavaa ja uudistavaa etanaseerumia. Etanaseerumituotteet ovat aivan loistavia ja ne sopivat omalle iholleni erinomaisen hyvin. Vieressä oleva Mádara SOS Hydra Repair Intensive Serum on mun luottoseerumini jo vuosien takaa. Kuivalle iholle tämä seerumi on aivan loistava ja tämän valitsen iltaisin käyttöön. Ainut pieni miinus tulee seerumin korkeahkosta hinnasta, mutta toisaalta on seerumi sen verran hyvää, että olen siitä valmis myös maksamaan. Kolmantena kuvassa näkyy NUORI Perfecting Facial Oil*, jonka sain viime talvena testiin Beautiikista. Kyseessä on kasvoöljy, joka tehokosteuttaa ihoa ja on mulla käytössä iltaisin aina, jos iho tuntuu vähänkään normaalia kuivemmalta. Pari pientä tippaa kerralla riittää, ja aamulla iho tuntuu taas kosteutetulta ja hurjan pehmeältä. Kasvoöljyjä en käytä itse koskaan kesäisin, mutta syksyn tultua alkaa itselläni niiden satunnainen käyttö, joka kasvaa talvea kohti mentäessä.

Koitan tällä hetkellä käytää silmänympärysvoiteitakin sillä ajatuksella, että haluan saada yhden loppumaan ennen uuden avaamista. Mulla on kuitenkin erilaiset tarpeet sy-voiteille aamu- ja iltakäytössä, joten joudun siis pitämään kerralla avattuna kahta silmänympärysvoidetta. Aamukäytössä mulla on kevyen geelimäisen koostumuksen omaava Pure Healsin Centella 80 Eye Cream, joka kosteuttaa juuri sopivasti ja imeytyy kuitenkin nopeasti. Iltakäyttöön olen valinnut paksumman etanaseerumia sisältävän Dewytreen Ultra Vitalizing Snail Eye Creamin*, jota on tuubissa jopa huimat 40 ml! Tämä tulee kestämään mulla siis käytössä vielä hyvin kauan, mutta ainakin toistaiseksi kosteutustehot ovat olleet tällä iltakäytössä oikein riittävät.

Kasvovoiteita mulla on aamukäytössä tällä hetkellä pääasissa nämä kaksi. Elemis Superfood Cica Calm Hydration Juice oli mulla käytössä ison osaa kesää, mutta koska se on koostumukseltaan geelimäisen kevyttä, olen ottanut sen rinnalle käyttöön myös Ziajan Baltic Home Spa Fit Mango Face Creamin*, jota käytin kesällä pääasiassa iltaisin yövoiteena. Nyt se soveltuu kuitenkin paremmin aamukäyttöön ja pidän voiteen raikkaasta hedelmäisestä tuoksusta. Elemiksen voiteelle saan todennäköisesti kohta heittää hyvästit, mutta toistaiseksi olen sitä pystynyt vielä käyttämään aina silloin tällöin, kun iho ei ole aamulla tuntunut turhan kuivalta.

Iltaisin käytän jompaakumpaa näistä kahdesta voiteesta. Derma E Hydrating Night Cream on näistä kahdesta tuhdimpi ja paksumpi versio. Toistaiseksi voide on mulla aika satunnaisessa käytössä, sillä odottelen vielä kylmempiä säitä, mutta tarpeen tullen nappaan tämänkin kyllä käyttöön jo tässä vaiheessa syksyä. COSRX Advanced Snail 92 All In One Cream* on taas sitä suosikkiani, etanaseerumia, sisältävä kasvovoide, joka lukitsee todella hyvin kosteuden ihoon ja toimii loistavasti iltakäytössä. Pystyn käyttämään tätä tarvittaessa kyllä myös päivävoiteena, mutta suosin tätä silti enemmän iltaisin. Molemmat voiteet ajavat asiansa erinomaisesti!

Millaisia tuotteita teidän ihonhoitorutiineihinne kuuluu tällä hetkellä? Entä onko näistä tuotteista joku tai jotkut teille tuttuja? :)

6 kommenttia:

  1. Mulla on joku Garnierin yörasva nyt iltaisin jonka käytän ja aamulla laitan vain seerumin. Huomasin että seerumin joka nyt käytössä + päivävoiteen yhdistys saa meikin rullaamaan. Jos seerumin päälle laittaa kosteuttavan primerin ja sitten meikkivoiteen tilanne ei rullaa. Eli pitää varmaan odotella seerumin päättymistä. Ärsyttävää jos tuotteet ei toimi keskenään. Nyt on tullut ehkä panostettua liian vähän kasvojen ihonhoitoon. Pitäisi ottaa jo anti-aget ja kollageenit käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ehkä maailman ärsyttävintä, jos ihonhoitotuotteet ei sovi yhteen keskenään :/ Tai jos primer ei sovi niiden kanssa yhteen! Välillä tuntuu, että saa leikkiä kunnon salapoliisia, että selvittää mikä tai mitkä ei sovi keskenään yhteen :D

      Poista
  2. Oi, tuo Elemis oli kyllä hyvä! :D

    Miulla on nyt käytössä seerumina Kicksin Skin Booster (jo lopetettu), päivävoiteena Misshan aurinkovoide (loppuu kohta), sy-voiteena Farmacyn Cheer Up, kasvosuihkeena Frudian Aloe, yövoiteena näyte Peter Thomas Rothin voiteesta (joka kävisi myös aamuksi), satunnaisesti käytössä Saturday Skin Waterfall Glacier Water Cream, joka ilmeisesti sopii myös aamu- ja iltakäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Toi Farmacyn sy-voide oli niiin hyvä<3 Mulla on sitä jo ikävä, käytinkin sen purnukan omassa mittakaavassani ihan ennätysnopeasti loppuun :D Tosi mielenkiintoisia tuotteita sun ihonhoitorutiineissa, kiitos kun kerroit näistä, sain muutaman hyvän tuotevinkin samalla :)

      Poista
    2. Peter Thomas Roth loppuikin eilen, joten saan tänään korkata Muradin City Skin Overnight Detox Moisturizer yövoiteen (jee!) :D

      Poista
    3. Muradin tuotteet on niiin ihania, niitä on aina ilo käyttää<3 :D

      Poista

Kiitos kommentista!