torstai 30. syyskuuta 2021

Meille tulee vauva ♥

Vihdoin uskallan paljastaa teillekin tämän pienen salaisuuden, jonka olen itse tiennyt jo elokuun alusta asti - meille tulee vauva!  ♥

Mikäli kaikki siis sujuu hyvin, syntyy minulle ja miehelleni vauva huhtikuussa 2022. Vauva on enemmän kuin toivottu ja odotettu, enkä olisi ikinä uskonut kaiken tapahtuvan näin nopeasti ja helposti. Menimme mieheni kanssa naimisiin kesäkuussa ja hääpäivä oli ehdottomasti elämäni onnellisen päivä siihen mennessä. Elokuun toisesta päivästä tuli kuitenkin kova kilpailija hääpäivällemme, sillä positiivisen raskaustestin tehtyäni tunsin taas sellaista onnea ja iloa, etten vielä muutama vuosi sitten tiennyt sellaista olevan olemassakaan. Olen aina tiennyt haluavani jonain päivänä äidiksi ja edelleen mulle tulee itku silmään, kun vaan mietin kuinka onnekas olen, että musta todella tulee ensi keväänä äiti. 

Alkuraskaus on näkynyt itsessäni kaikkein eniten kovana väsymyksenä, jatkuvana nälkänä ja ensimmäisinä raskausviikkoina myös ajoittaisena pahana olona ja kuvotuksena. Väsymys on ollut ehkä se kaikkein voimakkain "oire" nyt alkuraskauden aikana ja se on näkynyt myös täällä blogin puolella. Olen saanut pidettyä postaustahdin melko hyvin kolmessa postauksessa/viikko, mutta aiemmasta joka toisen päivän postaustahdista jouduin luopumaan oikeastaan jo heti elokuun alussa. Työpäivien jälkeen sohva ja sen jälkeen sänky ja nukkuminen ovat houkutelleet huomattavasti enemmän kuin kosmetiikkajutut, vaikka samaan aikaan näitä on ollut koko ajan ikävä. Väsymys on vienyt kuitenkin monena iltana voiton ja esimerkiksi uusien postausideoiden keksiminen on ajoittain ollut hyvin työlästä. Paha olo ja kuvotus häipyivät muutaman ensimmäisen viikon jälkeen, enkä ole esimerkiksi kertaakaan oksentanut, joten koen päässeeni toistaiseksi hyvin helpolla, kun ensimmäinen raskauskolmannes on nyt takana.

Miten vauva sitten tulee vaikuttamaan blogiin? Vaikea sanoa, mutta toivon jaksavani ja ehtiväni lapsen synnyttyäkin yhä edelleen jatkamaan bloggaamista. Tämä on kuitenkin itselleni niin tärkeä harrastus, etten hevillä tästä haluaisi luopua. Totta kai ymmärrän myös sen, että lapsen syntymä muuttaa varmasti niitä omia prioriteetteja elämässä ja voi myös olla, ettei kosmetiikasta kirjoittelu enää samalla tavalla kiinnosta, mutta toivon todella, ettei näin käy. Se onkin sitten asia erikseen kuinka paljon mulla on vauvan synnyttyä aikaa blogijutuille, mutta näitä asioita on turha miettiä etukäteen. Blogin aihe ei kuitenkaan tule muuttumaan, eli kosmetiikasta aion edelleen kirjoittaa! Vauvan aiomme mieheni kanssa todennäköisesti muutenkin pitää mahdollisuuksien mukaan pois somemaailmasta, mutta toki tulen varmasti kertomaan, kun vauva on syntynyt ja IG:n puolella storeissa saattaa sitten näkyä hitusen enemmänkin jotain vauva-arkeen liittyvää materiaalia.

Kivaa torstaita kaikille ♥

14 kommenttia:

  1. Oi miten ihana uutinen! Isosti onnea ja tsemppiä odotukseen ❤️

    VastaaPoista
  2. Voi apua miten ihanaa! Ihan älyttömän suuret onnittelut, voi, kun tulin iloiseksi sun puolesta <3 Nyt otat ihan rauhassa oman jaksamisen mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana ♥ Joo mennään just sillä tahdilla, mikä itsestä tuntuu hyvältä!

      Poista
  3. Onnea perheenlisäyksestä ❤️ Ja toivottavasti koko odotus sujuu hyvin. Nykyään niin paljon tapahtuu jo somen puolella, että sieltäkin varmasti kaikki pystyy myös kosmetiikka juttuja seurailemaan :) Ja jos täältä pystyy lukemaan edes kolmasosan sun tavallisesta kuukausitahdista, niin varmasti blogilla on edelleen aktiivisia seuraajia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri<3 :) Joo pyrin tohon kolmeen postaukseen/viikko ja eihän sitä tiedä, jos pian taas saisin sen vanhan tahdinkin palautettua. Ei siinä kuitenkaan oo kuin käytännössä yksi postaus viikkoon lisää :D Mutta näillä mennään toistaiseksi!

      Poista
  4. Niin onnellinen puolestanne, aivan ihana uutinen ❤️ Aikahan sen näyttää mikä tuntuu hyvältä sitten vauvan synnyttyä ja me ollaan täällä, vaikka sulla tahti hidastuisi. Hyvä että sulla olo jo helpottunut, sillä kuvotus on kurjaa vaikka tietääkin että se johtuu ihanasta asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mekin ollaan niin onnellisia tästä pikkuisesta<3 :') Toi on ihan totta, mitenkään ei voi etukäteen tietää mitkä fiilikset blogin ja kosmetiikkajuttujen suhteen on vauvan synnyttyä. Turha murehtia tai miettiä etukäteen, asiat menee kuitenkin parhaiten ihan omalla painollaan!

      Poista
  5. Niin ihana uutinen, ihan hurjan paljon vielä onnea <3

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea teille vielä tätäkin kautta! <3

    Mullahan jäi videoiden teko kokonaan ensimmäisen kolmanneksen ajaksi, koska olin niin väsynyt ja mulla oli 24/7 tosi etova olo. Taisin julkaista vain yhden videon, joka oli kuvattu melkein heti positiivisen testin tekemisen jälkeen. Mun piti kyllä jatkaa videoiden tekemistä ja kuvasinkin pari videota mitä en sitten julkaissut. Näytin meinaan niin huonovointiselta, että en kehdannut julkaista koko videoita :D Jotain karsintavideoita pystyin tekemään, koska niissä ei naama näkynyt.

    Mekin ollaan päätetty pitää vauva pois somesta, varsinkin mitä tulee mun julkiseen sivuihin. Ehkä Facebookissa ja mun yksityisessä IG:ssä tulee julkaistua silloin tällöin jotain, mutta hyvin harkitusti. Jokainen vanhempi tekee tietty miten parhaaksi näkee tän asian suhteen, mutta itse ainakin oon tyytyväinen siitä, ettei mun koko lapsuus löydy vanhempien sosiaalisesta mediasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 :)

      Oon kuullut nyt tosi paljon hiljattain raskaana olevilta/tällä hetkellä raskaana olevilta millaisia vointeja on ollut eikä voi sanoa kuin että helpolla oon itse päässyt. Toki sitä ei tiedä millainen loppuraskaus tulee olemaan, mutta ihan jo se pahoinvoinnin puuttuminen on mun mielestä lottovoitto! Onneksi sulla helpottui toi ja pystyt taas videoita kuvaamaan<3

      Samoilla linjoilla oon ton someasian kanssa. Ei mua haittaa, vaikka mies tosi pienellä yksityisellä IG-tilillään lapsesta jotain julkaisisi, mutta mun blogiin tai muutenkaan omaan someen vauva ei kyllä kuulu. Ainakaan kasvojensa kanssa, jos jotain tilannekuvia sitten joskus tuleekin johonkin lisättyä. Ne vauvan elämään kuuluvat ihmiset häntä kuitenkin näkevät ja saavat kuulumiset kyseltyä muutenkin :) Mutta tosiaan, jokainen vanhempi toimii juuri kuten haluaa!

      Poista

Kiitos kommentista!