perjantai 17. syyskuuta 2021

Syksyn poskipunavalintoja

*Saatu ilmaistuote

Moi! Tänään ajattelin esitellä teille muutaman suosikkiposkipunani näin syyskäyttöön. Syksyisin laitan sivuun kesällä suosimani viileän vaaleanpunaisen sävyiset poskipunan ja nappaan käyttöön lämpimät persikat ja neutraalit ruskeat sävyt. En ole itse ostanut uusia poskipunia herra ties koska viimeksi, mutta kauneusboksien mukana niitä tulee aina silloin tällöin ja lisäksi sain alkuvuodesta pr-näytteenä muutaman ihanan poskipunan Laveralta. Katsotaan ensi vuonna low buyn loputtua, josko saisin itsekin taas vähän päivitettyä omia poskipunavarastoja ja karsittua taas vanhemmasta päästä pois niitä, joiden on ehkä aikakin lähteä.

Multa löytyy kaksi Milanin Baked Blush -sarjan poskipunaa, joista Luminoso on varmasti se kaikkein tunnetuin. Ihanan pehmeä persikka on mitä parhain sävy oikeastaan mihin tahansa vuodenaikaan, mutta erityisen paljon käytän sitä itse syksyisin lämpimänsävyisissä meikeissä. Oikealla oleva Berry Amore taas on upea marmorikuvioitu poskipuna, josta löytyy punaista ja kultaa. Poskilla sävy on melko luonnollinen ja tätä saakin jonkin verran kerrostaa, mikäli haluaa lopputuloksen erottuvan selkeästi. Itseäni ei hieman heikompi pigmentti ole poskipunissa koskaan häirinnyt, sillä sitä saa tosiaan aina lisättyä. Tämä on mun valintani monesti, kun teen silmämeikin käyttäen ABH:n Modern Renaissancen kellertäviä ja rusehtavia sävyjä. Tällä hetkellähän kyseinen paletti on mulla pannutettavana, joten tähän Berry Amoreen tulee tartuttua hyvinkin usein.

Toinen persikkaunelma on tämä Too Facedin Sweethearts Perfect Flush Blushin sävy Sparkling Bellini, joka toimi itse asiassa myös mun hääpäiväni poskipunana. Tämä on kevyesti shimmerinen ja näyttää ihan superkauniilta kasvoilla, kun tästä löytyy kolmea eri sävyä aina persikasta koralliin. Lopputulos ei ole ehkä luonnollisin mahdollinen, mutta ai että miten hyvältä tämä näyttää yhdessä lämpimän silmämeikin kanssa! Vieressä oleva Laura Gellerin Baked Blush-N-Brighten sävyssä Tropic Hues on mun luottoposkipunani läpi vuoden ja toimii siis täydellisesti myös syysmeikeissä. Tästä tulee kasvoille todella kaunis punertava sävy, ja tämä on itse asiassa aika uniikki sävy kokoelmissani, sillä tämä on oikeasti punainen, ei esimerkiksi vaaleanpunainen tai koralli. Sopii loistavasti yhteen niin ruskean kuin punertavankin silmämeikin kanssa!

Ruskeat poskipunat ovat jo vuosia olleet suosiossani, erityisesti kylmimpinä vuodenaikoina. Physicians Formulan Butter Blushin sävy Plum Rose* on kaunis viileän vaaleanruskea poskipuna, jonka kanssa saa pari kertaa kerrostamalla todella kauniin sävyn poskille. Sävy on vähän kalvakka, mutta toimii hyvin viileämpien ruskeiden meikkien kanssa. Vieressä oleva IDUN Mineralsin Mineral Blushin sävy Havtorn* on yksi mun käytetyimpiä poskipuniani. Tämä on lämpimämmän ruskean sävyinen kuin Physicians Formulan poskipuna, ja tässä on myös selkeästi vahvempi pigmentti. Täydellinen sävy syysmeikkeihin!

Suuremmista poskipunapaleteista nappasin mukaan tämän Ace Beauten Blushed In Paradisen, joka sisältää neljä kaunista poskipunasävyä. Näistä jokainen on sellainen sävy, mitä käytän mielelläni nyt syksyllä ja paletin kokonaisuus toimii värien osalta todella hyvin. Ei tämä ehkä kaikkein paras ole omalle kalpealle iholleni, sillä sävyt ovat hitusen tummanpuhuvia, varsinkin kaikkein oikeinpuolimmaisin, mutta pidän tästä paletista! Pannut ovat reilun kokoisia, vaikka kuvan perusteella voisikin ajatella ne hyvin kapeiksi ja pieniksi. Näistä saa kuitenkin helposti napattua väriä siveltimeen ilman pelkoa, että sivellin sotkeutuu paletin muihin sävyihin.

Viimeisenä vielä vähän luumua! Kevyn Aucoin The Neo-Blush Rose Cliff* on monisävyinen poskipuna, josta mua kiinnostaa erityisen paljon sävyn oikea reuna ja kaunis luumuinen poskipunasävy. Se on mitä mainioin syksyllä luumuisten silmämeikkien kanssa, ja täysin samaa voi sanoa vieressä olevasta Laveran So Fresh Mineral Rouge Powderin sävystä Plum Blossom*. Näidenkään sävyt eivät välttämättä ole kaikkein lämpimimpiä, mutta ne eivät ole kylmän kalvakoita, kuten monet vaaleanpunaiset poskipunat, joita en syksyisin tosiaan itse juuri käytä. Laveran poskipunan pigmentti on vielä ihan mielettömän hyvä, ja multahan löytyy samainen poskipuna myös muissa sävyissä. Niille siis iso suositus, mikäli etsit kohtuuhintaisia luonnonkosmetiikan poskipunia!

Onko näiden poskipunien joukossa teille tuttuja tuotteita tai jopa mahdollisia suosikkeja? :)

6 kommenttia:

  1. Mitään noista mulla ei ole mutta näyttävät täydellisiltä syyssävyiltä! Itse en pidä shimmeristä tai hohdosta poskipunassa, ehkä kesällä, mutta yleensä en koska se korostaa ihohuokosia ja ihon tekstuuria. Ja koska mulla on pyöreä naama ja käytän bronzeria, varjostusta ja korostusta, poskipunalle jää pieni paikka laittaa mutta laitan pivittäin ja tykkään kyllä erilaisista poskipunista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shimmeriset poskipunat ei aina oo munkaan makuun, mutta pääasiassa kuitenkin pidän niitä. Itselläkin ne tosin korostaa ihohuokosia, mutten jaksa välittää siitä, ne näkyy joka tapauksessa :D Bronzerin käyttö taas on mulle sellainen aika toissijainen, en oikein koskaan oo oppinut käyttämään sellaista.

      Poista
  2. Ihana päästä taas lukemaan postauksia, kun ollut itsellä vähän taukoa täälät blogimaailmasta :D
    Ja miten ihania poskipunia! <3 Tuo Kevin Aucoin on ihana, multakin se löytyy ja tykkään. Samoin siitä Laura Gelleristä, joka kuten sanoit, on sävyltään uniikki ja tosi kaunis. Tykkään myös tuosta marmoroidusta pinnasta, joka tekee siitä tosi kauniin myös silmille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onneksi syy oli niinkin ihana kuin matkailu<3 ;D Laura Gellerin poskipuna on niiin upea, ehdottomasti kaunein mun kokoelmissanni<3 Ja jep, toi marmoroitu pinta on hurjan kaunis!

      Poista
  3. Nuo Milanin ja Too Facedin ylipullistuneet poskipunat on kyllä herkullisen näköiset! Ehkä talvea kohti mennessä haluan aina itsekin käyttää hieman vaaleampia sävyjä meikissä. Mitään kovin punaisia tai tummia sävyjä ei tule kyllä enää käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ookin<3 Mulla taas poskipunien sävyt monesti syvenee syksyllä, kun meikit saa muutenkin tummanpuhuvia sävyjä :)

      Poista

Kiitos kommentista!