tiistai 8. helmikuuta 2022

Edulliset kosmetiikkasuosikit | Garnier Eye Make-up Remover 2in1

Moi! Päätin aloittaa uuden postaussarjan, jonka aiheena on otsikon mukaisesti kertoa edullisista kosmetiikkasuosikeistani. Käytän kosmetiikkaa hyvin pitkälti laidasta laitaan, mutta pääpaino taitaa kuitenkin olla sellaisilla keskihintaisiksi luokitelluilla tuotteilla. Edullisen kosmetiikankin joukosta löytyy kuitenkin todellisia helmiä ja yleensä niiden saatavuus on myös loistava, sillä monesti edullisempaa kosmetiikkaa saa ihan marketeista ruokaostosten yhteydessä! On toki suhteellista mitä kukakin pitää edullisena kosmetiikkana, joten senkään takia en aseta näille esittelyyn päätyville tuotteille minkäänlaista hintarajaa, mutta tokikaan mistään monen kymmenen euron tuotteista ei tulla puhumaan.

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee kaikkien edullisten tuotteiden joukosta se, joka on ehdottomasti ylitse muiden - Garnier Eye Make-up Remover 2in1!

Kosmetiikkatuotteista puhuttaessa aika harva on itselleni korvaamaton, sillä omien suosikkien lisäksi löytyy monesti myös niitä lähes yhtä hyviä tuotteita samasta kategoriasta. Silmämeikinpoistoaineiden suhteen olen kuitenkin ollut jo vuosia täysin yhden tuotteen varassa, ja se on totta kai tämä Garnierin kaksifaasinen meikinpoistoaine. Olen käyttänyt tätä lukuisia pulloja useamman vuoden ajan, enkä enää edes välitä testata muita silmämeikinpoistoaineita. Blogini alkuaikoina kerroin kuinka esimerkiksi Lumenen silmämeikinpoistoaine aiheutti pitkässä juoksussa ihan mieletöntä silmien kirvelyä ja aine poltti herkkää sy-ihoani rikki siten, että joka kerta tuotetta käyttäessä tuntui lopulta kuin iho ja silmät olisivat olleet tulessa. Tuote oli tehokas ja tämä herkistyminen tapahtui omalla kohdallani pikkuhiljaa, mutta toki sen käyttö lopulta jäi. Monia muita silmämeikinpoistoaineita testanneena harva on ollut omiin tarpeisiini riittävän tehokas, jotta meikit lähtevät helposti ja ilman suurempaa hankaamista, enkä halua esimerkiksi öljyputsareita käyttää silmämeikkieni poistamiseen, vaikka monet niistä siihen soveltuisivatkin.

Mikä tästä Garnierin silmämeikinpoistoaineesta tekee sitten niin erinomaisen? Teho! Tämä poistaa omista silmistäni meikin kuin meikin todella helposti ja vaivattomasti. Ainut minkä kanssa joskus on saanut tapella on irtoripsien liimat, joista saattaa jäädä pieniä jämiä ripsirajaan vielä tämän kanssa puhdistamisen jälkeen. Tavallinen vedenkestävä silmämeikki sen sijaan lähtee aina mukisematta ja todella helposti. Käytän tätä itse vanulappujen kanssa ja painan meikinpoistoaineella kostutetun vanulapun silmän päälle hetkeksi ja lopulta liikuttelen lappua vielä varovasti silmää vasten, jotta meikki varmasti irtoaa täysin. Vanulappuja tämän kanssa toki kuluu, sillä itse en käytä kestovanulappua silmämeikin poistamiseen vaan mieluummin puhtaalle iholle esimerkiksi misellivettä levittäessäni. Tämän kanssa mennään siis kertakäyttöisten vanulappujen kanssa.

Tämä on myös suurinpiirtein ainut silmämeikinpoistoaine, joka ei milloinkaan ole ärsyttänyt silmiäni tai niiden ympärillä olevaa ihoa. Edellä mainitsemani esimerkki Lumenelta oli jo aika rajukin reaktio, mutta lukuisat muut silmämeikinpoistoaineet ovat niin ikään aiheuttaneet samanlaisia tuntemuksia, vaikkakin toki paljon pienemmässä mittakaavassa. Meikkaan käytännössä vähintään kuutena päivänä viikossa, joten käyttökertoja tämän putsarin kanssa on kertynyt vuosien aikana tuhansia. En näe enää itse mitään syytä edes yrittää etsiä tämän tilalle toista korvaavaa tuotetta ja toivonkin todella, ettei Garnier milloinkaan päätä lopettaa tämän valmistusta tai mene muuttamaan tuotteen sisältöä siten, että se vaikuttaisi radikaalisti sen ominaisuuksiin tai sopivuuteen itselleni.

Garnier Eye Make-up Remover 2in1 tulee 125 ml kokoisessa pullossa, joka maksaa ostopaikasta riippuen noin 4,00 €. Itselläni tämä kestää keskimäärin varmaan noin kuukauden, mutta toki käyttömäärät vaihtelevat meikkaamisen mukaan. Tätä löytää usein myös alennettuna esimerkiksi Sokoksilta tai Cittareista, mutta en pidä tuota neljän euronkaan hintaa ollenkaan pahana. Maksaisin tästä itse mieluusti enemmänkin, vaikka toki olen iloinen siitä, että tuote on niin edullinen.

Onko tuote teille tuttu? Mitä te käytätte silmämeikkien poistamiseen? :)

4 kommenttia:

  1. Kokeilin sillon syksyllä ziajan goats milk silmämeikinpoistoainetta. Mulla alkoi silmät vuotamaan jatkuvasti ja kun lopetin sen käytön huomasin, että vuotaminen johtui siitä aineesta. Tämä on kyllä todella hyvä ja olen nyt tullut tulokseen, etten enää aio testata muita vastaavia tuotteita ollenkaan. Mä usein nyplään suihkussa sormien avulla ripsiliimaa pois silmistä, kun ei tosiaan kaikki lähde millään aineella irti. Mun mielestä kestovanulaput on ällöttäviä! Kokeilin niitä, ne ei ime tuotetta itseensä eikä se puhdistakaan niin hyvin kuin perinteinen vanulappu. Lisäksi kestovanulappu pitäisi jokaisen käytön jälkeen melkeinpä pestä pyykinpesukoneessa. Jos saisin kuulla että Garnier lopettaisi tuotteen valmistuksen ostaisin suoraan yhden myyntierän kotiin jonkun Prisman hyllystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon myös käyttänyt Ziajan silmämeikinpoistoaineita, mutta mulla suurin ongelma taisi olla se, etteivät ne olleet mun makuun riittävän tehokkaita. Tää Garnier on onneksi ihan loistava eikä tarvitse munkaan tosiaan enää miettiä, että mistä löytyisi hyvä silmämeikinpoistoaine :D Mulla on tosi hyviä kestovanulappuja, joiden kanssa kyllä saa kivasti kasvot puhdistettua ja käyttökokemuskin on tosi miellyttävä, mutta käytän niitä silti mieluummin just misellivedelle aamuisin :) Mulla noi menee pyyhkeiden kanssa aina samaan aikaan pesukoneeseen niin saa näppärästi siinä samassa ne pestyä!

      Poista
    2. Joo miselliveden kanssa yön yli nukutuiden puhtaiden kasvojen kanssa varmaan ne vanulaput toimii. Jos niillä pesisi ripsarit pois niin olis ne sen näköset, eikä nyrkkipyykki oo riittänyt noissa mitkä mulla oli. Lisäksi ne jotenkin hylkii nesteitä ja ärsyttävästi pitää painella tavara siihen että voi jotenkin pyyhkii kasvoja. En tykännyt näistä mitkä nyt oli joten en usko, että ostaisin mitään muitakaan kestovanulappuja tämän vuoksi testiin (vaikka ne voisi toimia). :'D Meillä Suomessa kuotenkin jätehuolto toimii ja nämä menee sekajätteen mukana jäteasemalle, ei siis viemäriin tai luontoon.

      Poista
    3. Joo en usko, että välttämättä lähtis pesukoneessakaan pitemmän päälle enää puhtaiksi kestovanulaput, jos niiden kanssa putsaisi vedenkestäviä silmämeikkejä pois :D Saati sitten, että haluaisin käyttää samoja lappuja muualle kasvoja.. Mä oon myös sitä mieltä, että tavallisten vanulappujen käyttö ei oo ympäristön kannalta mikään huonoin mahdollinen valinta, on varmasti paljon pahempiakin juttuja!

      Poista

Kiitos kommentista!