tiistai 15. helmikuuta 2022

Suosikit vuodelta 2019 - Vieläkö käyttäisin? | Osa 3

Moikka! Viimeinen osa tätä vanhoihin suosikkeihin liittyvää postaussarjaa tulisi tässä. Olen tosiaan käynyt jo viime vuoden puolella läpi aiempien vuosien kosmetiikkasuosikkeja ja pohtinut ovatko samat tuotteet edelleen suosiossani ja/tai käytössä. Nyt päästiin vuoden 2019 suosikeissa kolmanteen eli viimeiseen osaan, joten tänään käydään läpi kuukaudet syyskuusta joulukuuhun. Tämän jälkeen pidän taas taukoa, sillä en näe tässä kohtaa järkeä käydä vielä vuoden 2020 suosikkeja läpi, sillä koko postauksen ideana on katsoa vähän enemmän "ajassa taaksepäin". Nyt kuitenkin katsotaan vieläkö samat tuotteet ovat suosiossani kuin loppuvuonna 2019!

Syyskuu:

  • Lumene Blur 16H Longwear Foundation
    • Tämä on edelleen yksi suosikkini mitä arkimeikkivoiteisiin tulee. 16 tunnin pysyvyyttä tämä ei kyllä lunasta, mutta muuten pidän siitä, miltä tämä kasvoilla näyttää. Nyt maskiaikaan tämä ei ole tosin paras mahdollinen, mutta kyllä mä tätä edelleen silloin tällöin ostelen ja pidän meikkivoiteesta siis yhä.
  • Gosh LUMI Lips Lip Gloss
    • Olen omistanut pari kappaletta näitä Goshin huulikiiltoja ja nämä olivat yksiä huulituntuman puolesta miellyttävimpiä kiiltoja, joita olen omistanut. Nämä eivät tuntuneet huulilla tahmeilta tai muuten epämiellyttäviltä. Nyt olen karsinut molemmat jo pois kokoelmistani, mutta ehdottomasti vielä käyttäisin, jos nämä omistaisin/ostaisin uusia.
  • Lavera Revitalising Body Wash
    • Tämä oli ihan mielettömän hyväntuoksuinen suihkugeeli! Raikas appelsiini toimii aina kesäisin ja pidän muutenkin Laveran tuotteista. En ole tainnut tätä lisää ostaa, sillä suihkugeelejä piisaa yli omien tarpeiden jo muutenkin, mutta käyttäisin kyllä, jos lisää hankkisin.
  •  Elemis Superfood Vital Veggie Mask
    • Ihoa ravitseva kasvonaamio, joka on yksi parhaimpia mitä olen koskaan käyttänyt. Mulla on melkoisesti erilaisia kasvonaamioita koko ajan käytössä, kiitos kauneusboksien, joten en ole pitkään aikaan ostanut itse uusia. Tämä on kuitenkin ostoslistalla ja aion tätä ostaa lisää, sillä en näe mitään syytä miksen edelleenkin pitäisi tästä.
  •  BYBI Beauty Strawberry Booster
    • BYBI:n boosterit olivat jossain vaiheessa ihan supersuosittuja ja itsekin olen paria kokeillut. Tämä mansikkaboosteri oli todella hyvä ihon kosteutukseen, mutta jotenkin kiinnostus jossain vaiheessa lopahti enkä tätä ehkä enää tänäpäivänä koe tarpeelliseksi. Ei siis nousisi enää suosikkeihin, vaikka tuote sinänsä hyvä olikin.

Lokakuu:

  • puroBIO Resplendent Highlighter
    • Aivan ihana hieman tummempi shampanjan sävyinen highlighter, joka toimii loistavasti myös liikkuvalla luomella. Tämä on loistava itselläni varsinkin kesällä, kun iho on hieman päivettyneempi, mutta saan tämän toimimaan kyllä talvellakin. Ehdottomasti yksi suosikkihighlighterini edelleen!
  •  Formula 10.0.6 Sweet Buff Up Polishing Sugar Scrub
    • Tämän vartalonkuorinnan koostumus oli mielenkiintoinen, sillä kuorivat rakeet olivat tässä aika kookkaita eikä niitä sen takia ollut kuorinnassa mitenkään järjettömän paljon. Pidin kuitenkin tästä ennen kaikkea sen takia, että kuorinta jätti ihon todella pehmeän ja kosteutetun tuntuiseksi. Koskaan en ostanut uutta, joten en tätä varmastikaan enää suosikkeihin nostaisi, vaikka mielelläni kyllä käyttäisin.
  • Essence Contouring Duo Palette
    • Tämä kahden sävyn paletti on mulla edelleen käytössä! Vaaleampaa puolta olen käyttänyt luomiväriprimerin kiinnittämisessä ja se onkin viittä vaille lopuillaan. Tummempaa käytän puolestaan varjostussävynä kasvoille ja siitäkin olen saanut jo esille varsin hyvän kokoisen pannun. Ehdottomasti suosikkini yhä!
  • Senja Cosmetics Berry Bomb Rich Day & Night Cream
    • Paksumpi kahdesta Senja Cosmeticsin kasvovoiteesta, joita ei valitettavasti taida enää olla myynnissä. Senjan tuotteet olivat oikeastaan kaikki ihania, mutta lopulta tykästyin kyllä enemmän siihen vähän kevyempään voiteeseen kuin tähän paksuun. Hyvä tuote, muttei välttämättä enää suosikkini tänäpäivänä.
  • The Body Shop Juicy Pear Shower Gel
    • Ihana päärynältä tuoksuva suihkugeeli, joka oli osa yhtä TBS:n talvista kausisarjaa. Multa itse asiassa löytyy tätä vielä jemmoista yksi avaamaton pullo, joka mun on pitänyt ottaa pitemmän aikaa jo käyttöön. Pidän tuoksusta hurjasti edelleen ja päärynäiset tuoksut ovat TBS:n yhtiä parhaimpia, mitä kausituoksuihin tulee.


Marraskuu:
  • Anastasia Beverly Hills Modern Renaissance
    • Tämä paletti on vilahtanut blogissani useammin kuin mikään muu luomiväripaletti. Olen tätä pannutellut usemman kerran ja vihdoin yhtä sävyä lukuun ottamatta olen myös saanut pannun esille kaikista paletin sävyistä. Enää en nostaisi omaa yksilöäni suosikkeihin, sillä en koe sen olevan enää kokonainen paletti, kun kolme vaaleaa sävyä on käytetty kokonaan loppuun, mutta yksi ikisuosikkini tämä joka tapauksessa on.
  • Ekopharma Tyrni Silmänympärysvoide
    • Yksi parhaimpia silmänympärysvoiteita, mitä olen koskaan käyttänyt. Tätä on tullut ostettua poikkeuksellisesti lisääkin, vaikkei varsinaista tarvetta mulla olekaan ollut. Jos jonain päivänä sain noita sy-voiteitani käytettyä varastoista enemmän loppuun niin ehdottomasti ostan tätä jälleen lisää. Uskoisin tämän nousevan helposti suosikikseni yhä edelleen.
  • Essence The Highlighter 10 Heroic
    • Vaalea highlighter, joka muistuttaa monellakin tapaa ikisuosikkiani theBalmin Mary-Louta. Tämä löytyy multa edelleen ja on itse asiassa mulla nykyään töissä pienessä meikkipussukassa. Olen harmillisesti saanut tuon pakkauksen hajoamaan eikä kansi pysy enää paikoillaan, mutta highlighterista itsestään pidän siis edelleen todella paljon. Loistava jokameikin tuote!
  • Formula 10.0.6 Bare Face Beauty Skin-Moisturizing Cleansing Oil
    • Tämän puhdistusöljyn tuoksu oli aivan huumaavan hyvä, eikä puhdistustehoissakaan ollut valittamista. Pienen miinuksen tämä saa siitä, ettei öljy emulgoitunut kasvoilta pois täysin pelkän veden kanssa, mutta muuten tästä ei ole huonoa sanottavaa. En ole pitkään aikaan tätä omistanut, mutta varmasti käyttäisin, jos tätä hankkisin lisää.
  • Ziaja Goat's Milk Moisturising Body Lotion
    • Maailman paras vartalovoide omalle atooppiselle iholleni, joka puskee erityisesti jalkoihin ihottumaa todella herkästi. Tämä on yksi harvoja vartalovoiteita, joita voin käyttää tauotta ties miten pitkään ilman merkkiäkään ihottumasta. Monesti teenkin siten, että käytän jaloille tätä ja muulle kropalle sitten jotain toista voidetta. Suosikkini siis edelleen!


Joulukuu:
  • Mizon Joyful Time Essence Mask
    • Mizonin sheet maskit ovat yhä edelleen mun kestosuosikkejani. Näitä löytyy aina varastoista ja tiedän, että näiden kanssa saan iholleni runsaasti kosteutta helposti ja nopeasti. Näitä ei myöskään ole pilattu hinnalla, joten ei mitään huonoa sanottavaa näistä vielä tänäkään päivänä.
  • J.Mäki Professional Look Up Volume Hair Mousse
    • Saatuani testiin näitä J.Mäki Professionalin muotoilutuotteita löysin oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni muotovaahdot ja niiden hyvät puolet. Tällä sai hiusten tyven nostettua kauniisti ylöspäin, sillä mullahan hiukset oikein nuolevat päänahkaa, jos en niille mitään tee. En välttämättä kuitenkaan koe muotovaahtoja itselleni niin tarpeellisiksi, että nostaisin tätä tuotetta nykyään enää suosikiksi asti.
  • Iconic London Prep-Set-Glow
    • Loistava heleyttävä meikinkiinnityssuihke, jolla sai kauniin kuullon ja hehkun kasvoille. Tämä taisi olla aikoinaan yksi niitä tuotteita, jotka saivat mut pikkuhiljaa siirtymään mattapohjasta kohti heleämpää, ja yhä edelleen varmasti rakastaisin tätä, mikäli tätä vielä tulisi hankittua lisää.
  • Essence Epic Sunset Eyeshadow Palette
    • Tämä luomiväripaletti tuli juuri arvosteltua edellisessä palettipostauksessa! En pidä tätä missään nimessä enää suosikkinani, mutta onhan tässä älyttömän kaunis kattaus erilaisia shimmersävyjä ja niiden osalta paletti on hyvin monipuolinen. Ei tällä kokonaisia meikkejä kuitenkaan oikein saa tehtyä, joten ei tosiaan nouse enää suosikikseni tämä.
  • Becca Hydra-Mist Set & Refresh Powder
    • Yksi parhaimpia puutereita, mitä olen käyttänyt. Tämä toimi omalla ihollani loistavasti ja erikoisuutena tässä oli se, että puuteri sisälsi vettä, joka toisaalta haihtui ennen kuin puuterista oli käytetty edes puolia. Joka tapauksessa nautin tästä viimeiseen puuterihippuun asti, sillä tämä kiinnitti meikin loistavasti eikä milloinkaan saanut kasvoja näyttämään liian puuterisilta. Becca on lopettanut, joten tätäkään puuteria ei valitettavasti enää saa.

Sellaisia suosikkeja siis loppuvuodelta 2019! Onko teillä näistä tuotteista kokemusta? :)

6 kommenttia:

  1. Tosi kivat suosikit! Näistä jotkut sarjat on tuttuja, mutta tismalleen samoja tuotteita mulla ei ole ollut :) En ole vielä saanut sitä tämän vuoden TBS päärynäsarjaa otettua käyttöön, mutta eiköhän se pian tule käyttöön. Tykkään kyllä just Ziaja goats milk sarjasta, sitä oli ainakin meidän lähi Prismaan tullut lisää eri tarpeisiin. Vitsi kun on vaan "kaapit" pullollaan taas kaikkea :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nappasin nyt kunnolla käyttöön ton päärynäsarjan suihkugeelin, vartalojogurtti mulla olikin ollut jo käytössä, samoin käsivoide :) Koitan saada kaikki ne pakkauksessa tulleet tuotteet käytettyä pois ennen kesää! Ziajan Goat's Milk sarja on ihan mieletön<3 Sepä se, kun aina tekisi mieli ostaa kaikkea uutta ja ihanaa, mutta järki sanoo että pitäisi ehkä käyttää niitä vanhoja ensin pois :D

      Poista
  2. Tuo essencen contourpaletti on kyllä tosi hyvä, enemmän olen käyttänyt tummaa puolta joten kiitos vinkistä, luomivärin kiinnittämiseen tuo vaalea sävy olisikin just hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo mäkin käytin alunperin pelkästään sitä tummaa, kun se on loistava juurikin varjostussävynä. Jossain kohtaa tajusin, että ei hitto toi vaalea sävyhän toimii täydellisesti luomiväriprimerin kiinnittämisessä :D Ja nyt se on tosiaan sitten jo melkein loppu.

      Poista
  3. Juicy Pear on yksi parhaita TBS:n kausituoksuja, joten toivon, että se vielä joskus palaa. Sitten mulla on tuo samainen Beccan irtopuuteri loppusuoralla. Viilentävä tms efekti ei kauaa kestänyt, vaikka suljin purkin tiiviisti, mutta siitä huolimatta ihanan hienojakoinen puuteri. Harmi, että Beccaa ei enää saa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon mäkin, Juicy Pear oli ihanan erilainen kausituoksu jouluksi! Joo toi oli tosi harmi, ettei se vesi siinä puuterissa tuntunut kovin kauaa säilyvän, mutta onneksi puuteri itsessäänkin oli niin hyvä, että mieluusti sitä käytti :) Mä en koskaan tainnut itse ostaa mitään Beccan tuotteita, mutta oon silti harmissani, ettei brändin tuotteita enää saa. Se on aina kurjaa, kun joku kosmetiikkabrändi lopettaa!

      Poista

Kiitos kommentista!