maanantai 13. kesäkuuta 2022

Ihon oikut synnytyksen jälkeen

Hormonitoiminta saattaa vaikuttaa voimakkaastikin ihon kuntoon, kuten monet varmasti tietävät ihan omasta kokemuksesta. Viimeisen vuoden aikana oma hormonitoimintani on kokenut melkoisia muutoksia, sillä ensin lopetin tasan vuosi sitten e-pillerien syönnin, tulin raskaaksi ja nyt synnytyksen jälkeen hormonit heittelevät yhä edelleen. Ihoni oikuttelee enkä tällä hetkellä oikein edes tiedä mitä sen kanssa pitäisi tehdä, joten halusin tulla hieman purkamaan ajatuksiani ja fiiliksiäni aiheeseen liittyen nyt tänne blogin puolelle.

Lopetin e-pillerien syönnin kesäkuussa 2021 syötyäni niitä yhtäjaksoisesti useita vuosia. Pillereitä käyttäessäni ihoni kunto oli näppyjen ja epäpuhtauksien osalta suorastaan loistava eikä mulla finnejä ollut kuin satunnaisesti joitain yksittäisiä silloin tällöin. Nuorempana teini-ikäisenä ja juuri 18-vuotiaana niitä epäpuhtauksia oli ihan selkeästi, vaikken mistään aknesta esimerkiksi ole koskaan kärsinyt. Epäpuhtaudet vähenivät kuitenkin, kun ikää tuli lisää ja viimeistään pillereiden aloituksen jälkeen ne hävisivät käytännössä kaikki. Viime kesäkuussa mietin muutamiakin kertoja miten ihoni mahtaa reagoida pillerien lopettamiseen, sillä olin kuullut ja lukenut lukuisia kauhutarinoita siitä, kuinka hormonitoiminnan muutos saattaa räjäyttää naaman täysin tai vähintään tehdä siitä esimerkiksi todella rasvoittuvan. Mähän olen tottunut hoitamaan nimenomaan kuivaa ihoa, joten olisin ollut aika lailla peukalo keskellä kämmentä ihan jo rasvoittuvankin ihon kanssa, vaikkei epäpuhtauksia sitten olisikaan syntynyt.

Tulin raskaaksi kuitenkin todella nopeasti, sillä tein positiivisen raskaustestin vain 1,5 kuukautta pillerien lopetuksen jälkeen. Raskaus mullistaa totta kai hormonitoimintaa taas entisestään ja voi muutenkin vaikuttaa radikaalisti ihon kuntoon. Alkuraskaudesta epäpuhtaudet kasvoissani lisääntyivät hieman, mutta edelleen puhuttiin yksittäisistä näpyistä. Vartalolla sen sijaan alkoi ilmaantua näppyjä, pääasiassa yläselässä, enkä sellaisista ollut kärsinyt lainkaan sitten teini-iän. Muutaman viikon sisään nekin kuitenkin hävisivät ja iho palautui samaan tilaan kuin pillereitä syödessä - kuivahkoksi ja näpyttömäksi, eli juuri sellaiseksi mitä olin tottunutkin hoitamaan.

Mulla on synnytyksestä aikaa nyt päivälleen yhdeksän viikkoa ja tällä hetkellä voin sanoa, etten tiedä mitä tekisin ihoni kanssa. Yhtenä hetkenä se on kuiva kuin saharan autiomaa, toisena taas puskee jokin kohta, kuten esimerkiksi otsa, täyteen pienen pientä näppyä. Valkopäitä tai ihon sisällä kasvavia finnejä mulla on onneksi ollut aika vähän, mutta niitä pieniä ärsyttäviä näppyjä sitten senkin edestä. Ja se kuivuus, voi apua! Tuntuu että ajoittain iho oikein hilseilee pois, teki sille mitä taikatemppuja tahansa. Keväällä tuli huomattua, etten pahemmin omista tällä hetkellä mitään kosteuttavia naamioita, vaan kaapit ovat pullollaan nimenomaan puhdistavia ja kirkastavia, joille ei tällä hetkellä ole niin tarvetta. Joitain onneksi löytyy ja niitä olenkin nyt tehokäyttänyt. Saa siis antaa suosituksia kosteuttavista kasvonaamioista!

Tiedän tämänkin todennäköisesti olevan vain vaihe, joka todennäköisesti muuttuu kohta taas johonkin suuntaan. On kuitenkin tavallaan aika raskasta, kun ei voi yhtään luottaa siihen, miten oma iho toimii, kun aiemmin olen tasan tarkkaan tiennyt miten sitä hoidetaan kesällä ja miten sitä hoidetaan talvella. Nyt ihon kunto muuttuu jatkuvasti ja ne tuotteet, jotka toimivat loistavasti tänään, saattavat olla aivan vääriä itselleni taas viikon päästä. Täytyy varautua siihen, että tätä heittelyä jatkuu ainakin sen aikaa, kun vauvaa imetän ja ties mitä sen jälkeen taas tapahtuu. Toki saan 6 kk synnytyksestä palata takaisin vanhojen e-pillerien pariin, joten toivoisin ihon niiden aloittamisen jälkeen taas rauhoittuvan, mutta mistäs sitä tietää. Nythän mun pitäisi väliaikaisesti aloittaa toisen hormonaalisen ehkäisyvalmisteen käyttö, mutta vähän pelottaa räjäyttääkö se mun naamani täysin, kun valmiste on itselleni uudenlainen.

Toki täytyy painottaa, että tällä hetkellä mulle ei oikeasti ole mitenkään tärkeää se, onko kasvoilla näppyjä vai ei. Joku voi kokea tällaisten asioiden ajattelemisen ja murehtimisen todella pinnallisena, kun kotona on kahden kuukauden ikäinen vauva, mutta itse kuitenkin kosmetiikkabloggaajana halusin nostaa tämänkin asian esille. Tiedän myös, että mun muutamat näpyt tai hetkellinen kuivuus eivät ole lähimainkaan pahinta, mitä voisi olla ja toiset kärsivät vuosikausia tai jopa koko elämänsä ajan pahoista iho-ongelmista. Tilanne on itselleni kuitenkin vieras ja tavallaan raskas, kun vauva-arjen keskellä täytyy murehtia vielä omia ihonhoitorutiineja, jotka aiemmin ovat olleet itselleni niin selkeitä. Toki kukaan ei pakota mua hoitamaan ihoani yhtään mitenkään, mutta se taas ei itselleni ole vaihtoehto. Iho on jo nyt välillä kiristävän kuiva, enkä todellakaan halua edes ajatella miltä se tuntuisi tai näyttäisi, mikäli jättäisin sen kokonaan hoitamatta. En siis todellakaan ajattele, että oma tilanteeni on pahin mahdollinen, mutta en tässä kohtaa nyt vertaakaan itseäni muihin, sillä en näe siinä mitään järkeä. Vertaan ihoni nykytilannetta siihen, mitä se oli vielä vuosi sitten.

Oikutteleeko teillä iho hormonitoiminnan, vuodenaikojen tai joidenkin muiden syiden takia? 

16 kommenttia:

  1. On kyllä vaikea hoitaa tollaista ihoa, kannattaa yrittää pitää kaikki mahdollisimman simppelinä. Luulen, että toi jatkuu siihen asti kunnes imetys loppuu. Sen jälkeen voi sitten mennä aikaa vielä ennen kuin iho asettuu jollekin tilalle. Tosin toivon, et nyt kun aikaa kuluu synnytyksestä enemmän, et tilanne edes vähän rauhoittuisi. Tsemppiä. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt ei kyllä tee juuri edes mieli kokeilla koko ajan jotain uutta, mikä saattaisi taas ärsyttää ihoa entisestään tai lisäillä tuotteita entisten jatkoksi. Eiköhän tää tästä vielä hyväksi taas muutu, pikkuhiljaa ja ajan kanssa! Kiitos Jonna<3

      Poista
  2. Oma ihoni reagoi yleensä vuodenaikoihin.
    Minulle on käynyt pikemminkin niin, että seka-/rasvoittuvaiho on muuttunut kuivempaan suuntaan. Tämä laittaa minut pohtimaan, mitkä tuotteet sopisivat uuteen tilanteeseeni.
    Kyllä oman ihon vointiin saa kiinnittää huomiota tilanteen muuttuessa. Paljon tsemppiä ihonhoitoon vauvan hoidon ohella.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenajat vaikuttavat varmasti monilla, niin mullakin yleensä ja kesällä iho on selkeästi vähemmän kuiva kuin talvella :) Toi on aina haastavaa, jos iho alkaa noin selkeästi muuttua aivan päinvastaiseen suuntaan, kun on tottunut hoitamaan sitä tietyntyylisillä tuotteilla. Toivottavasti löydät hyvät uudet tuotteet! Ja kiitos tsemppauksesta ♥

      Poista
  3. Onhan tuo muutos iso, e-pillerit auttaa niin paljon ihon kuntoon. Itsellänikin on ne ja ne on selkeästi syy sille miten nuorena raju akne/finni aika alkoi tulemaan ruotuun. Sulla on tässä muutenkin muutoksia, vuodenajasta talvi>kesä siirtymä ja synnytyksen jälkeinen aika, hormonien lasku raskauden jälkeen, että vasta just myöhemmin näet mihin se vie. Itse olen vähän miettinyt e-pillerien turvallisuutta enkä itse ehkä uskaltaisi enää aloittaa niitä jos ne kerran lopetan, koska veritulppariski on aina korkeampi ilmeisesti? Tämäkin tietysti yksilöllistä, koska aiemmin tupakoin se voi olla korkeampi mulla.. En tiedä auttaako ne minipillerit, mutta ajattelin, että joskus sitten ehkä siirryn niihin? Jotenkin sais olla enemmän tietoa netissä tai saatavilla vielä siitä että mitä jatkuvia ja mihin ikään suositeltaisiin naisille ja just että mitä hyötyjä ja haittoja mistäkin on. Jos lopettaisin pillerin pelkäisin että tulisin raskaaksi ja sitä, tuleeko mun naamasta uusikuu täynnä kraatereita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. E-pillerit joo auttaa ihan älyttömästi ja mullakin varmasti tasasi aikonaan ihon kunnon sellaiseksi, kun se monta vuotta sen jälkeen oli. Veritulppariskihän noissa e-pillereissä on aina, mutta itse en jotenkin sitä ole osannut pelätä, vaikka riskit toki tiedostankin. Sitä en osaa sanoa kasvaako riski, jos pillerit aloittaa uudemman kerran tauon jälkeen! Mä aloitan tosiaan nyt juurikin ne minipillerit, kun yhdistelmäpillereitä ei saa syödä ennen kuin vauva on sen 6 kk. Minipillereistä oon vaan lukenut niin paljon kaikkia kauhutarinoita, ettei pahemmin kiinnostaisi noita popsia ja oonkin sitä aloittamista venyttänyt :D Ihon kuntoa mäkin pelkäsin, kun pillerit lopetin. Siitäkin tuli meinaan luettua yhtä jos toista, mutta tossa ajassa ei ainakaan ehtinyt mun ihoni reagoida :)

      Poista
    2. Lohdutuksen sanana: myös minipillereissä on eroja. Itsellä auttoi ihon kuntoon aika paljon minipillerien vaihto toiseen merkkiin (vaikuttavaan aineeseen). Tällä hetkellä yksittäisiä finnejä saattaa pulpahtaa kasvoihin, mutta nekin ilmaantuu leuan tai poskien alueelle, mikä saattaa myös johtua maskin käytöstä (töissä pitää yhä käyttää).

      Poista
    3. Toi on ihan totta, eroja varmasti löytyy valmisteiden välillä! Mulla lääkäri yritti etsiä minipilleriä, jossa olisi samaa vaikuttavaa ainetta kuin aiemmin käyttämissäni e-pillereissä, mutta ne oli jotain erikoisvalmisteita ja älyttömän hintaisia, joten se ei valitettavasti onnistunut. Katsotaan miten käy näiden kanssa!

      Poista
    4. Joo luin e-pillereistä että riski kasvaa ja on suurempi kun alottaa tauon jälkeen. En oikein ole just minipillereistä perillä kun noiden kanssa menty koko aika.. Tosi kiva lukea, että Anonyymilla on onneksi myös minipillerit auttaneet! Eli ei siis voi niitäkään täysin torpata :) Noissa ehkäisykeinoissa on kyllä todella paljon eroja hinnoissa, laaduissa, vaikuttavissa aineissa ja sitä suuntaa :) En halua itse mitään rengasta, kapselia tai muuta fyysistä kehooni.

      Poista
    5. Ehkäisyvalmisteita kyllä löytyy jos jonkinlaisia, itselläkin tosiaan kokemusta vain niistä e-pillereistä, joten kaikki muu on vieraampaa. En itsekään tällä hetkellä ainakaan haluaisi esimerkiksi kierukkaa, kun en ole koskaan kokenut pillerien napsimista ongelmallisena ja jotenkin ajatuksenkin tasolla koen kierukan epämiellyttävämpänä vaihtoehtona :D Plus jos tässä parin vuoden sisään yritetään toista lasta niin turhaa rumbaa lähteä ensin asennuttamaan kierukkaa ja sitten taas poistamaan!

      Poista
  4. Miksi neuvolat tuputtaa hormonaalisia ehkäisyvalmisteita? Mua suututtaa kun mulle pakotettiin ja tuputettiin se kierukka vaikka sanoin että mulle ei sovi mitkään hormonaaliset. Rengasta tai pillereitä mulle ei anneta iän takia. Maksoin 160 e siitä lystistä jota tk lääkäri ei osannut laittaa ja joka aiheutti raastavat mahakivut, ja joka otettiin pois parin kuukauden jälkeen ja huomattiin että ahah, sehän tuleekin täällä jo vastaan :D itse olen sitä mieltä että jos mies ei halua lapsia, hankkikoon sitten ehkäisyn että minä en siitä asiasta huolehdi enää. Miksi se on naisen asia?? Vaihdevuodethan tässä alkaa kohta niin tarvii asioista enää huolehtia :D
    Varmasti iho palaa ennalleen ajan myötä. Pitäisin ihonhoidon simppelinä, kosteuttavana :) Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei ole onneksi koskaan niitä tuputettu, harmi jos sulla on tollasia kokemuksia :( Nytkin siis vauvan ekalla neuvolakäynnillä annettiin lappuset, jossa esiteltiin käytännössä kaikki tarjolla olevat ehkäisyvalmisteet ja kerrottiin niistä sekä sen, kuinka pian synnytyksen jälkeen valmisteen voi aloittaa. Seuraavalla käynnillä kysyttiin ollaanko päätetty tuleva ehkäisy ja sen mukaan sitten varailtiin lääkäriaikaa. Mitään tuputtamista en siis itse kokenut, mutta toisaalta mulla on myös alusta asti ollut selvää, että haluan sitten muutaman kuukauden kuluttua jatkaa taas vanhalla ehkäisylläni :)

      Tuli kyllä kalliiksi toi sun kierukan asennus ja päälle vielä noi kivut - ei ollenkaan kiva! Kierukkaa en itsekään halunnut enkä välttämättä haluaisi tulevaisuudessakaan, mutta katsotaan mitä aika tuo tullessaan. Tosta oon kyllä samaa mieltä, että ehkäisystä huolehtiminen ainakin pitkässä parisuhteessa on jätetty ihan liikaa naisten harteille. Käytännössähän yhtä lukuun ottamatta kaikki ehkäisyvalmisteet liittyy nimenomaan siihen, että naisen kehossa blokataan pois se raskaaksi tulemisen mahdollisuus.

      Kiitos! ♥

      Poista
  5. Tohon ihon kuivuuteen mietin ihan niinkin yksinkertaista ensiapua, että muistaa juoda riittävästi. Itselläni oli ainakin imettäessä ongelmana, etten meinannut muistaa juoda riittävästi. Tajusin kauhean janon yleensä vasta siinä vaiheessa kun pikku neiti oli aloittanut ateriointinsa, sit olinkin huutelemassa miehelleni et kiikutappas taas iso lasi vettä kun kurkku oli kuin Sahara😅 ois varmaan pitänyt teipata vesipullo otsaan🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi on muuten totta, kiitos muistutuksesta! En todellakaan juo tällä hetkellä riittävästi, joten siihen täytyy kiinnittää nyt ensisijassa huomiota. Kävin itse asiassa heti sun kommentin luettuani juomassa ison lasin vettä :D Hahah, meillä myös on mies kiikuttamassa yhtä jos toista asiaa mulle aina, kun vauvaa imetän :D Tutulta siis kuulostaa!

      Poista
  6. Kiva kuulla ettei ollut ihan turha vinkki, toivottavasti siitä on edes pieni apu🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, nyt oon ainakin yrittänyt muistaa juoda enemmän! :)

      Poista

Kiitos kommentista!