tiistai 28. kesäkuuta 2022

Ipsy Glam Bag Plus | Kesäkuu 2022

Kesäkuun Ipsy Glam Bag Plus saapui mulle eilen ja nyt pääsen esittelemään sen sisällön teille! Ipsyyn saa joka kuukauden toinen päivä tehdä halutessaan itse kolme tuotevalintaa, jolloin boksin viidestä tuotteesta siis vain kaksi on sellaisia, joihin ei itse pääse vaikuttamaan. Toki valintoja ei kukaan pakota niihin kolmeen muuhunkaan tuotteeseen tekemään, mutta itse en voisi kuvitellakaan jättäväni valintoja tekemättä. Näille bokseille tulee kokonaisuudessaan sen verran paljon hintaa, varsinkin kun Ipsyllä hinta nousi taas kahdella dollarilla, etten todellakaan halua pitää sisältöä itselleni yllätyksenä loppuun asti, kun siihen kerran on mahdollisuus päästä vaikuttamaan. Suomeen tilattuna boksi maksaa siis sen painosta riippuen reilu 60 euroa. Mitä kesäkuun Ipsy Plus piti sisällään?

Pelkkiä meikkejä! Olin ja olen edelleen ihan superinnoissani tästä boksista, sillä jo pelkät Ipsyn valinnat olivat itselleni enemmän kuin mieluisia. Boksiini oltiin valittu Ciatén primer ja Fenty Beautyn highlighter, joiden lisäksi nappasin itse mukaan vielä MAC:n huulipunan, Item Beautyn huulikiiltoja sekä Araceli Beautyn poskipunan. Poskipuna on ainut, josta en ole ihan niin innoissani, mutta siis MAC, Fenty ja Ciaté olivat kaikki ihan mielettömän kivoja yllätyksiä! Seuraavaksi taas tarkempi katsaus tuotteisiin:

Ensimmäisenä Fenty Beautyn Killawatt Freestyle Highlighter, joka tuli mulle sävyssä Hu$tla Baby. Sävy on lämpimähkö kultainen shampanja, ja mietin tuotekuvia katsoessani onkohan tämä itselleni vähän liian tumma. Näyttäisi kuitenkin siltä, että sävy on vaaleampi mitä kuvat antoivat ymmärtää, joten tämä pääsee ehdottomasti käyttöön pikimmiten. Rakastan highlightereita ja olen jo ties kuinka kauan halunnut testata Fenty Beautyn tuotteita, joten voitte vain kuvitella miten innoissani olin, kun näin tämän olevan valittuna boksiini! Toivottavasti Fentyä tulee bokseista jatkossakin, ihan mahtavaa päästä tutustumaan brändiin.
Hinta: noin $36,00.

Toisena tuotteena Ipsyltä oltiin valittu mulle Ciaté Londonin Dewy Skin Vitamin C Glass Glow Primer. Tämä on C- ja E-vitamiineja sisältävä ihoa kosteuttava ja kirkastava primer. Primer lupaa myös pidentää meikin kestoa sekä tasoittaa ihon sävyä ja pintaa, jolloin meikki levittyy sen päälle kauniisti. Ciatén tuotteet ovat loistavia ja tämä primerkin kuulostaa juuri sellaiselta, mitä tällä hetkellä eniten käytän. Tosin multa löytyy vähän vastaavantyylisiä primereita useampikin jo entuudestaan enkä ole niitäkään ehtinyt vielä käyttää, mutta eiköhän tämänkin aika jossain vaiheessa koita. Ciatén tuotteita on aina kiva saada bokseista, lisää siis ehdottomasi myös näitä!
Hinta: noin $32,00/30 ml.

Ensimmäinen oma valintani boksiin oli MAC Love Me Lipstick, joka löytyi sävyssä E for Effortless. Arganöljyä sisältävä huulipuna lupaa intensiivistä väriä sekä pitkäkestoista, satiinista lopputulosta. MAC:n huulipunat ovat loistavia ja tällä hetkellä multa löytyy entuudestaan niitä kaksi kappaletta. Tämä tummanpunainen sävy on mitä upein ja uskoisin tämän päätyvän mun huulilleni lukuisia kertoja ensi syksynä ja talvena. Sävy ei ehkä ihan ole sitä, mitä kesäpunilta kaipaan, mutta olen varma, että tällekin tulee löytymään käyttöä. Ei tarvinnut montaa kertaa miettiä mitä valitsen, kun näin tämän MAC:n huulipunan valittavien tuotteiden joukossa. En ole nimittäin MAC:n tuotteita bongannut Ipsystä koskaan aiemmin!
Hinta: noin $22,00.

Toinen oma valintani oli Araceli Beautyn Las Flores Blush, jonka sisältä löytyy kaksisävyinen poskipuna. Sävyt ovat Petunia ja Primrose, jotka ovat molemmat omaan silmääni kauniita ja varsinkin vaaleampi sävy sopii hyvin kesään. Multa löytyy poskipunia ihan liikaa omaan käyttöön ja mietinkin, josko laittaisin punan osaksi jotain arvontapakettia jossain vaiheessa enkä siis tämän enempää koskisi tähän. Valittavista olevista tuotteista tämä oli kuitenkin ehdottomasti kiinnostavin, joten sinänsä mua ei ollenkaan haittaa, vaikka tämä ei lopulta omaan käyttöön edes jäisi. Mun pitäisi muutenkin karsia poskipunani taas ja laittaa eteenpäin sellaiset, joita ei tule käytettyä. Siskolleni jo pari poskipunaa annoinkin pari viikkoa sitten, yhdessä varmaan ainakin parinkymmenen kasvovoiteen, seerumin ym. kanssa, kun hän kävi ratsaamassa mun kosmetiikkavarastoni. Mutta siis ihan kiva tuote, vaikka tämä todennäköisesti ei omaan käyttöön päädykään.
Hinta: noin $24,00.

Viimeisenä valitsin boksiin vielä Item Beautyn Lip Gloss Duo Sun + Moonin. Sun on upea glitterinen pinkki ja Moon taas kaunis vaaleanpunainen ilman glitter-/shimmerhippuja. Ihania kesäsävyjä, ja mähän olen tällä hetkellä innoissani kaikista uusista huulimeikeistä, sillä pahimpana korona-aikana huulilla ei pahemmin punia nähty. Item Beautyn tuotteet ovat oman kokemukseni mukaan erittäin hyviä, joten nämä olivat ihan senkin takia itselleni mieluisia. Kiva myös, että boksiin oli pakattu kaksi huulikiiltoa! Vielä en ole näitä huulilla testannut, joten sen enempää en osaa kiilloista sanoa.
Hinta: noin $32,00.

Kesäkuun Ipsy Plussan arvoksi tuli noin $146,00. Pidän boksista ja siitä, että tällä kertaa kaikki tuotteet olivat nimenomaan meikkejä. Totesin tossa ylempänä jo, että isosiskoni teki pienoisen katsauksen mun kosmetiikkavarastoihini ja hänen matkaansa lähti varmaan ainakin parikymmentä avaamatonta purkkia ja purnukkaa. Mä olen ollut todella huono antamaan noita voiteita sun muita eteenpäin, vaikka olenkin tiedostanut, etten itse saa millään käytettyä kaikkia pois. Nyt oli hyvä, kun joku toinen kävi tuotteet läpi, sanoi mitkä kiinnostavat ja mä niistä sitten vielä päätin mitkä annan pois ja mitkä en. Parhaat ja kiinnostavimmat jätin toki siis itselleni! Ipsyn mukanakin tulee yleensä aina ihonhoitotuotteita, jotka kartuttavat varastojani, joten tällainen pelkkiä meikkejä sisältävä boksi oli enemmän kuin tervetullut.

Mitä mieltä olette sisällöstä? :)

10 kommenttia:

  1. Oumaigaad, oikein huokailin joka tuotteen kohdalla! Olis ihan unelmaboxi...pelkkiä meikkejä, MACia ja Fenty Beautya! Harmi kun Ipsy on niin kallis, tilaisin sen muuten Boxycharmin kaveriksi :D postikulutkin on nousseet tosi paljon, vielä vuosi sitten oli alle 20 dollarin postareita mutta nykyään ovat aina 30 dollarin luokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo tää oli kyllä hyvä, ehdottomasti yksi parhaimpia Ipsyjä ikinä! MAC ja Fenty on molemmat uusia brändejä Ipsyssä tai ainakaan mä en ole noita aiemmin koskaan saanut, joten ihan mahtava muutos. Mitä spoilereita katsoin niin ensi kuussa on ainakin joillekin tarjolla myös Smashboxia! Joo postit on kyllä nousseet ihan huolella.. Mulla esim. tää paketti oli tosi kevyt, joten sain taas vähän edullisemmin toimituksen, mutta normisti jos on sitä painavampaa ihonhoitoa tai paletteja niin postit nousee heti tosi paljon :/

      Poista
  2. Olipa hyvä boksi!! En tiennytkään että liikkeellä oli myös Fenty Beautya ja Mac myös. Lueskelinkin muutama kuukausi sitten jotain juttua Ipsyn muutoksista ja että "parempia" merkkejä tulisi enemmän mukaan, mutta en ollut varma mitä kaikkea muutoksia käytännössä olisi tulossa. Itsekin olen tyytyväinen omaan Ipsyyni, mutta kaikki tuotteet eri kuin sulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa on mennyt tollaset uutiset ihan ohi, mutta siis varmasti nää brändit selittyy sitten just tolla! Ihan mahtava muutos parempaan kyllä ainakin mun mielestä :) Odotan tosi mielenkiinnolla mitä kaikkea sun boksista löytyy<3

      Poista
  3. Hei, kiva blogi sinulla, löysin tämän vasta. Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja tervetuloa seuraamaan<3 :)

      Poista
  4. Tuo Fentyn highlighter on kivan sävyinen. Musta tällaiset "poskipunamaiset" highlighterit ovat aika helppoja käyttää, helpompia kuin sellaiset shampanjansävyiset tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle taas ne shampanjat on kaikkein helpoimpia, mutta toi sävy näyttää kyllä tosi hyvältä - mitä nyt kertakokeilun jälkeen voi sanoa :)

      Poista
  5. Todellinen unelma-boksi! Tuo highliter näyttää minun makuuni täydellisen väriseltä. MAC huulipunaa en ole koskaan omsitanut, Ciaten tuotteista pidän, vielä tupla huulikiiltopakkaus?? :D Ja kyllä toi poskipunakin näyttää oikein oivalta. Oispa kaikki boksit näin täydellisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep! Highlighter on aivan upea kasvoilla<3 MAC:n punia suosittelen, ne on oikeesti älyttömän hyviä vaikken tätä uusinta vielä ookaan testanut. Tää boksi hipoo kyllä täydellisyyttä, jos toi poskipuna olisi vielä ollut jokin toinen, itselleni mieluisampi tuote, olisin varmaan sanonut tämän olevan heittämällä paras boksi minkä oon koskaan saanut :D

      Poista

Kiitos kommentista!