torstai 30. kesäkuuta 2022

Loppuneet kosmetiikkatuotteet | Kesäkuu 2022

*Saatu ilmaistuote

Tänään käydään läpi kesäkuussa loppuneita kosmetiikkatuotteita! Kesäkuussa sain taas omalla mittakaavallani ihan mukavan määrän erilaisia purkkeja ja purnukoita tyhjäksi ja tällä kertaa kaikki neljä kategoriaani olivat myös yllättävän tasaisesti edustettuina. Yleensähän mulla loppuu selkeästi eniten kasvoille tarkoitettua kosmetiikkaa, mutta kesäkuussa niitä loppui selvästi "normaalia" vähemmän. Katsotaan miten heinäkuussa käy, mutta nyt ensin katsaus kesäkuun loppuneisiin:

Meikit:

Too Faced Primed & Peachy Cooling Matte Skin Perfecting Primer. Moussemainen primer, joka tasoitti kivasti ihon sävyä ja jätti sille mattapinnan. Tämä primer oli sen verran paksua, ettei se toiminut ihan kaikkien meikkivoiteiden ja/tai ihonhoitotuotteiden kanssa, mutta toimiessaan tämä oli aivan loistava. Jostain syystä intoni tätä kohtaan kuitenkin hiipui lopulta aika nopeasti ja mulla kesti todella kauan saada tämä loppumaan. Ei ollenkaan hullumpi tuote, mutta en silti näe itseäni ostamassa tätä enää lisää. Ei siis jatkoon.

Illamasqua Hydra Setting Spray*. LF:n joulukalenterista tuli 30 ml kokoinen pullo tätä kosteuttavaa meikinkiinnityssuihketta ja myöhemmin olen saanut tämän myös täysikokoisena itselleni. Suihke toimi oikein kivasti talvella ja keväällä, mutta tästä roiskui kasvoille todella isoja pisaroita eli suihke ei ollut lainkaan sumumaista. Mulla oli monesti kasvot täynnä isoja märkiä pisaroita, joita sai taputella meikkisienen kanssa, jotta ne eivät kuivahtaisi paikoilleen ja erottuisi selkeästi meikkipohjasta. Kiva tuote, huono pakkaus. Katsotaan miten täysikokoisen kanssa käy ennen kuin sanon meneekö tämä jatkoon vai ei.

Too Faced Born This Way Multi-Use Sculpting Concealer. Superhyvä peiteaine jättimäisessä 15 ml koossa. Tästä riitti iloa todella pitkäksi aikaa ja jossain vaiheessa tämä nousi mun suosikkipeiteaineekseni. Peittokyky on todella hyvä, vaikkei tämäkään ihan täysin saa kaikkea tummuutta silmieni alta peitettyä. Riittävän hyvin kuitenkin ja tämä vaalea sävy Cloud oli itselleni täydellinen. Ostan tätä lisää heti, kun saan muita peiteaineitani käytettyä pois. Ehdottomasti jatkoon!

essence maximum definition waterproof volume mascara. Vedenkestävä ripsiväri, jonka ostin jo yli vuosi sitten hautajaisia varten, kun kotoa ei valmiiksi löytynyt vedenkestävää ripsiväriä. Tätä tuli tilaisuuden jälkeen käytettyä joitain kertoja, mutta lopulta tämä jäi ja nythän tämä on jo auttamatta liian vanha käytettäväksi. Tällä sai ihan suhteellisen kivat ripset, mutta ei tämä lopulta noussut mun suosiooni, sillä "vaivaa" sai nähdä enemmän kuin suosikkiripsarieni kanssa. Ei jatkoon.

essence lash princess false lash effect mascara. Suosikkiripsivärini! Tällä saa hetkessä tuuheat, näyttävät ja intensiivisen mustat ripset. Ainut miinus tässä on se, ettei ripsiväri ole vedenkestävä eikä tämän lash princess -sarjan vedenkestävä ripsiväri ole lähelläkään tämän tasoa. Jatkoon!

Hiukset:

Four Reasons Color Shampoo. Mun suosikkishampooni, jota kuluu tasaiseen tahtiin. Tämän kanssa saa hiukset puhtaiksi jo yhdellä pesukerralla, mutta shampoo ei ole kuivattava tai vedä hiuksiani pahemmin takkuun. Mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa ja tämän pariin palaan aina vaan uudelleen ja uudelleen. Uusi pullo on totta kai siis jo käytössä - jatkoon!

Styledry Coconut & Fig Hair Mask. Boxycharmin mukana tullut hiusnaamio, jonka käytin yllättävänkin nopeasti loppuun. Tätä kului kerralla aika paljon, mutta naamio sai hiukset pehmeiksi ja sileiksi. Ei tämä hoitoteholtaan mikään huippuhyvä ollut ja tosiaan kuten sanoin, jouduin käyttämään tätä kerralla aika paljon, mutta ihan kiva tätä oli käyttää ja voitti tämä ihan tavallisen hoitoaineen. Ei kuitenkaan jatkoon.

Aussie SOS Deep Repair Conditioner. Hoitoaine, jonka koostumus on miellyttävän paksua ja voidemaista. Hoitotehot eivät tällä olleet kovinkaan kummoiset, varsinkaan kun miettii, että tämä on nimenomaan korjaava hoitoaine. Riittävän suurta määrää kerralla käyttäessä tämä kuitenkin toimi ihan hyvin, mutta ei kuitenkaan päässyt suosiooni tai ollut omille hiuksilleni paras mahdollinen. Ei jatkoon.

Batiste Dry Shampoo Blush. Nappasin tämän kuivashampoon poikkeuksellisesti suosikkini Freshin tilalle, kun sitä ei ollut hetkeen saatavilla käyttämässämme ruokakaupassa. Tässä on hyvä tuoksu, joskin huomattavasti Freshiä voimakkaampi, mutta tämä toimii mulla siis nimenomaan korvaavava tuotteena Freshille, jos sitä ei löydy. Batisten kuivashampoot ovat suosikkejani yhä edelleen - näissä on loistava hinta-laatusuhde ja meillä myös mies käyttää näitä. Jatkoon menee.

Kasvot:

Frudia My Orchard Mochi Cleansing Foam Peach. Vaahtoputsari, joka tuubista puristettaessa on kuitenkin koostumukseltaan geelivoidemaista. Tämä toimii hyvin sekä meikittömällä iholla että kaksoispuhdistuksen toisessa vaiheessa, enkä ole kokenut tätä ihoa kuivattavaksi. Makean raikas persikan tuoksu on hurjan miellyttävä eikä tätä ole myöskään hinnalla pilattu. Jatkoon!

Mossa Juicy Clean 3in1 Cleansing Micellar Water. Suosikkimiselliveteni, jota käytän aamuisin ennen muita ihonhoitotuotteita. Tämä ei kuivata tai kiristä ihoa, mutta tuo sille kuitenkin juuri sopivan freshauksen aamuisin. Meikinpoistossa en tätä itse käyttäisi, siihen löytyy parempiakin misellivesiä, ja misellivesi toimii itselläni siis muutenkin nimenomaan meikittömän ihon puhdistamisessa. Uusi pullo on jo käytössä, jatkoon siis menee.

Aurelia Cell Revitalise Night Moisturiser*. 30 ml kokoinen kasvovoide, jonka sain viime syksynä LF:n Beauty Chestistä. Tämä voide kosteutti ihoa erinomaisen hyvin, muttei kuitenkaan tehnyt sille rasvaista pintaa vaan päinvastoin iho jäi hieman nihkeän tuntuiseksi, kun voide oli imeytynyt. Hyvä yövoide, mutta tuoksu oli omaan nenääni hieman epämiellyttävä, kuten kaikilla muillakin aiemmin testaamillani Aurelian tuotteilla. Ei jatkoon.

Nature Republic Good Skin Mineral Ampoule*. Tehotiiviste, jonka tulisi kosteuttaa ihoa ja toimia seerumin tavoin. Käytin tätä sekä aamuisin että iltaisin joko toisen seerumin kanssa tai ilman. Tiiviste toi mukavasti pientä lisäkosteutusta iholle, mutta ei tämä talviaikaan olisi itselleni riittävä ainakaan yksinään käytettynä. Nyt keväällä/kesällä tämä kuitenkin toimi erinomaisesti, joten jatkoon menee.

Holika Holika Pure Essence Mask Sheet Acai Berry. Ensikertaa testasin tätä Holika Holikan acaimarjaa sisältää naamiota, jonka tulisi pehmentää, kosteuttaa ja vahvistaa ihoa. Holika Holikan naamiot ovat superohuita ja nämä saa kasvoille todella tiiviisti. Tämä jätti ihon kosteutetuksi eikä mulla ole tästä huonoa sanottavaa - jatkoon!

Dr. Mola Gelato Cup Strawberry Sheet Mask. Hauskaan pakkaukseen pakattu C-vitamiinia sisältävä ihoa kirkastava sheet mask. Dr. Molan maskit ovat todella hyviä ja ainut huono puoli näissä on seerumin sen verran runsas määrä, että joskus se lähtee valumaan kaulaa pitkin alaspäin. Hyvä naamio ja hinta on alle kolme euroa, mikä on itselleni monesti se kipuraja yksittäisissä perusmaskeissa. Jatkoon menee.

Tonymoly I'm Peach Mask Sheet. Ihoa elävöittävä naamio, joka oli pitkästä aikaa ensimmäinen kokeilemani Tonymolyn kangasnaamio. Tämä jätti ihon mukavan kosteutetuksi, mutta naamion kangas oli omaan makuuni vähän turhan paksua näin kesäaikaan. Lisäksi tämä ei istunut kasvoilleni mitenkään täydellisesti, mutta plussaa siitä, että kankaassa oli pieniä "viiltoja" runsaasti reunoilla, joten naamion istuvuutta sai niiden kanssa parannettua. En maksaisi 5,90 euroa näistä itse ja tämän yksilön olen saanut lahjaksi. Ei jatkoon.

Vartalo, kädet & jalat:

Treaclemoon Brazilian Love Shower And Bath Gel. Ihana tropiikin tuoksuinen suihkugeeli! Treaclemoonin suihkugeeleillä on mitä parhain hinta-laatusuhde, sillä nämä 500 ml pullot eivät kovin montaa euroa maksa. Tuoksu täytti koko kylpyhuoneen ja oli itselleni siis hurjan mieluisa. Jatkoon!

Céla Seed To Skin Scrub Natural Grain Polish. Vartalonkuorinta-aine, joka oli miellyttävän karkeaa muttei kuitenkaan ihoa riipivää. Tämän koostumus oli miellyttävän paksua ja aine ikään kuin suli iholle hetken hieromisen jälkeen, jolloin jäljelle jäi pehmeä ja kosteutetun tuntuinen iho. Tätä kului kerralla aika paljon juuri sen takia, että kuorinta-aine suli ja tavallaan siis hävisi iholta niin nopeasti, mutta pidin tästä silti erittäin paljon. Tätä tuskin saa kovinkaan helposti Suomeen, joten en varmasti tätä tule koskaan enää omistamaan, mutta tuotteena menee kuitenkin jatkoon.

Ziaja Coconut Hand Cream. Kookoselta tuoksuva ihana käsivoide, joka jättää kädet todella, todella pehmeiksi. Miellyttävä kookoksen tuoksu kruunaa kokonaisuuden ja tämähän päätyi mulla kuukauden suosikkeihinkin. Ziajan käsivoiteet eivät ole mitään superkosteuttavia, mutta varsinkin kesäaikaan erinomaisia. Jatkoon menee.

Onko joukossa tuttuja tuotteita? :)

10 kommenttia:

  1. Mä oon halunnut iät ja ajat testata tuota Too Facedin peiteainetta! Inhoan vaan meikkipohjan tuotteiden ostamista netistä, kun sävy menee aina väärin. Mutta syksyllä kun pääsen Sephoraan, niin ostan tuon kyllä testiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on superhyvä ja siis toihan kestää ikuisuuden, kun tossa on niin paljon tavaraa moniin muihin peiteaineisiin verrattuna! Vitsit kun pääsisi Sephoraan itsekin, innolla odotan mitä kaikkea nappaat sieltä mukaan<3

      Poista
  2. Mä olen taas halunnut kokeilla tuota persikka primeria ;D kyllä tuo peiteainekin kiinnostaisi mutta mulla on kyllä nyt tosi paljon peiteaineita jonossa. Ja niitä kuluu kerrallaan vähän...Kivasti loppuneita ja mukava kun jaksat päivitellä vauva-arjesta huolimatta <3 kaksikin postausta viikossa on jo paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät tosta primerista, jos sitä joskus lähdet testailemaan! Peiteaineet kestää joo pienen ikuisuuden, varsinkin noin suuret tuubit kuin toi TF. Tää on mulle niin rakas harrastus, että ehdottomasti haluan jatkaa kirjoittelua, vaikka totta kai nykyään onkin vähän priorisoitava asioita eri tavalla eikä oo niin helppoa enää kuvata tai kirjoittaa silloin kun itse haluaa :D ♥

      Poista
  3. Ihania loppuneita ja tuttuja tuotteita. Tuo Brazilian Love on ihana suihkugeeli. Mossan Juicya käytän usein illoin ja aamuin, toki meikin pesun jälkeen vasta (1 ja 2 vaihe ainakin alla). Frudian kasvoputsaria olisi kiva testata, mutta nyt on tosi paljon kasvoputsareita jonoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brazilian Love on<3 Frudia kannattaa pitää putsarien suhteen mielessä! Toi on tosi hyvä ja toimii kivasti kakkosvaiheen putsarina tai meikittömällä iholla. Ja varmaan tolla meikitkin saa kyytiä, mä en vaan siihen tarkoitukseen tota koskaan käyttänyt :D

      Poista
  4. Brazilian Love löytyy myös täältä, tuon hiusnaamion sain miekin, mutta en ole käyttänyt vielä ja Frudian persikka -putsarista olen käyttänyt minikoon! Sen tuoksu on kyllä hyvä, täysikokoisena miulla on mango odottelemassa.

    Miulla aikalailla samoissa määrissä kesäkuun loppuneet kuin siullakin, alle 15 tuotetta taitaa olla.

    Nature Republic Good Skin Mineral Ampoule kiinnostaa, tykkään sen pakkauksesta :D Silmäilin sitä pariin kertaan, mutta ei päätynyt ostoskoriin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frudian tuotteilla on kyllä varmaan kaikilla ihan mielettömät tuoksut<3 Mangokin kuulostaa superherkulliselta! Mä tykkään myös noista Nature Republicin tuotteista ihan jo ulkonäköä myöten. Mä haluaisin sen C-vitamiini tehotiivisteen seuraavaksi kokeiluun :)

      Poista
  5. essencen Lash princess on yksi suosikkiripsareitani<3 Sain myöskin Styledryn hiusnaamion boksissa, mutta en ole vielä avannut sitä. Batistet käytössä minullakin, aivan loistavia. Frudian putsari ollut mulla pitkään aina aamukäytössä. Ihanasti piristää sillä aamuisin pestä kasvot:) Traclemoonit myöskin aivan ihania, ainoastaan kookoksesta en pidä koska ei omaan nenääni tuoksu kookokselta vaan jotenkin vaniljajäätelömäiseltä, mikä iholla tuoksuu jopa vähän epämiellyttävältä. Mutta muutoin seurailen innolla mitä tuoksuja heidän valikoimissaan on<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lash Princess on ihan älyttömän hyvä<3 Frudian tuotteet on tosi hyviä lähestulkoon kaikki, toi putsari kyllä piristää varmasti aamuisin ihan jo tuoksunkin takia :) Treaclemoonin kookosta en ookaan itse tuoksutellut! Nyt alkoi kyllä sekin kiinnostaa ton sun kuvauksen jälkeen :D Kieltämättä vaniljajäätelö ei ole se tuoksu, minkä olettaa haistavansa kookoksen tilalla. Mä nappasin just hetki sitten taas kaupasta sen One Ginger Morningin, joka on ihan mun suosikki Treaclemoonilta :)

      Poista

Kiitos kommentista!