tiistai 26. heinäkuuta 2022

Boxycharm | Heinäkuu 2022

Heinäkuun Boxycharm pääsee tänään esittelyyn! Totta puhuen odotin boksiani hieman pelonsekaisin tuntein, sillä en ollut lainkaan tyytyväinen tuotteeseen, jonka valitsin boksiin aiemmin jo kesäkuun puolella. Boxycharmiin saa aina edeltävänä kuukautena valita kahden tai muutaman eri tuotteen joukosta yhden, mutta heinäkuun valinnoista kumpikaan ei muhun iskenyt. Toinen oli jo brändinä niin luotaantyöntävä, etten ikimaailmassa olisi edes harkinnut sen valitsemista, mutta toinen sentään oli tuotteena kiva ja päätin valita sen ihan siitä syystä, että saan laittaa sen arvottavaksi myöhemmin tänne blogin puolelle. Mitä kaikkea boksista siis paljastui?

Oma valintani oli Phase Zeron luomiväripaletti, jonka lisäksi boksiin oli pakattu sivellinsetti, seerumi, huulisävyte ja ripsiväri. Nyt täytyy sanoa, etten valitettavasti ole lainkaan tyytyväinen tähän sisältöön eikä tästä itselleni jää käteen juuri mitään. Tämä on ehdottomasti yksi huonoimpia Boxyja, joita olen tässä muutaman vuoden aikana itselleni saanut. Tuotteet eivät sinänsä ehkä ole huonoja, mutta ripsivärien suhteen olen todella nirso, huulisävytteen sävy ei ole kovinkaan kaunis, retinolituotteita en juuri käytä eikä mulla ole noille siveltimillekään tarvetta. Luomiväripaletti taas ei tosiaan kiinnostanut alunperinkään ja se päätyy mulla osaksi arvontapalkintoa. No, katsotaan kuitenkin tarkemmin vielä kaikki tuotteet läpi:

Aloitetaan Phase Zero The Necessities Eyeshadow Palettella, joka lähtee tosiaan myöhemmin osaksi blogiarvontaani. Tämä on kahdeksan sävyn luomiväripaletti, josta löytyy mukava kattaus neutraaleja sävyjä. Tällä saa varmasti kivoja arkimeikkejä ja miksei vähän juhlavampiakin meikkejä, mutta itseäni paletti ei tosiaan juuri kiinnosta. Tämä saattaa juontaa juurensa siitä, että olen aiemmin saanut samaisen brändin paletin Goodieboxista ja senkin antanut eteenpäin jo aikapäiviä sitten. Phase Zero ei brändinä kiinnosta, joten en myöskään näe palettia ihan hintansa arvoisena. Toinen valittavana ollut tuote olisi ollut Alleyoopin bronzer+poskipuna+highlighterkombo, jota en kuuna päivänä olisi valinnut itselleni. Jos Phase Zero ei kiinnosta, kiinnostaa Alleyoop vielä vähemmän. Heiltähän on tullut aiemmin ties mitä pilipalituotteita, enkä henkilökohtaisesti ymmärrä miten Boxycharmin tasoiseen boksiin laitetaan sellaisia tuotteita. Tuotteiden pakkaukset ovat mielestäni rumia ja halvan oloisia, enkä ymmärrä miten niiden hinnat pyörivät 30 dollarin kieppeillä. Toivottavasti brändin tuotteita ei Boxyissa enää näkyisi!
Hinta: noin $40,00.

Beauty For Certainin Whole Lotta Mascaraa kuvaillaan runsaasti tuuheutta ja volyymia antavaksi ripsiväriksi. Arvelinkin löytäväni tämän ripsivärin omasta boksistani ja tämä jää mulle kyllä omaan käyttöön. Olen kuitenkin sen sata kertaa sanonut, että olen melkoisen nirso käyttämieni ripsivärien suhteen, joten sen takia ripsivärit harvemmin ovat näissä bokseissa mulle mieluisia yllätyksiä. Mutta ei pidä tuomita ennen testaamista! En viitsinyt pakkausta sen enempää avata kuvia varten, sillä en tule ripsiväriä ihan vielä ottamaan käyttöön. Loppuneissa sitten joskus enemmän tästä.
Hinta: noin $32,00.

Juice Beauty Stem Cellular Anti-Wrinkle Retinol Overnight Serum on boksin ehdottomasti kiinnostavin tuote jo siitä syystä, että mulla on tällä hetkellä käytössä toinen Juice Beautyn seerumi, josta olen pitänyt todella paljon. Tämä on retinolia sisältävä seerumi, jonka tulisi kosteuttaa ja uudistaa ihoa. En ole juurikaan retinolivalmisteita käyttänyt enkä nyt imettäessä aio tätäkään ottaa käyttöön, mutta ehkä mä vielä jonain päivänä uskallan tätä kokeilla ja katsoa mitä tapahtuu! Mä olen ehkä muodostanut retinolista itselleni sellaisen pienen "mörön" ja olen aika lahjakkaasti koittanut vältellä tuotteita, joissa sitä on. Täytyy tutustua tähän vähän paremmin jossain vaiheessa, kun tosiaan raskauden ja imetyksen aikana ei retinolituotteita suositella enkä siis vielä tätä senkään takia käyttöön ota.
Hinta: noin $72,00/30 ml.

Boksista löytyi myös Eloise Beautyn Prism Luxury Eye Shadow Brush Set, joka on neljän luomivärisiveltimen setti. Setin siveltimet miellyttävät mun silmääni ulkonäöllisesti, kuten yleensä kaikki vaaleanpunainen, mutten halunnut pakettia avata, sillä annan setin eteenpäin. Voi olla, että laitan myös tämän saman arvonnan palkinnoksi kuin Phase Zeron paletinkin! Siveltimiä on kiva saada eikä tämäkään huonolta vaikuta, mutta mulla on ihan riittävästi tämänkaltaisia luomivärisiveltimiä enkä koe, että mulla olisi tälle setille siis varsinaisesti tarvetta. Eloise Beautylta omistan yhden aivan upean luomiväripaletin, joten brändi on sen puoleen tullut tutuksi itselleni.
Hinta: noin $22,00.

Viimeisenä vielä Treslúce Beautyn Bold Y Atrevida Liquid Lip Tint, joka tuli ruskeassa sävyssä Daring. Glyseriiniä ja hyaluronihappoa sisältävä huulisävyte lupaa kosteuttaa huulia ja tuoda niille samalla kaunista väriä. Väri tässä nimenomaan saattaakin tulla kynnyskysymykseksi, sillä vaikka rakastan ruskeita sävyjä huulilla, ei tämä jostain syystä houkuttele. Täytyy katsoa miltä sävy huulilla näyttää, sillä jos se on riittävän läpikuultava niin uskoisin siitä ehkä jopa pitäväni. Treslúcen tuotteita on tullut bokseista aiemminkin ja olen antanut kaikki eteenpäin, mutta tämän ajattelin nyt jättää itselleni ja toivoa parasta sävyn suhteen. Avattua ja kokeiltua huulimeikkiä kun en kuitenkaan halua enää eteenpäin antaa. 
Hinta: noin $18,00.

Heinäkuun Boxycharmin kokonaisarvo oli noin $184,00 eli melkoisen paljon. Tässä kuitenkin taas nähdään se, ettei tuotteiden arvo omalla kohdallani lopulta kovinkaan paljon kerro, sillä tässä ei ollut yhtään sellaista tuotetta, joka olisi oikeasti saanut mut innostumaan. Juice Beauty on edelleen mielestäni boksin kiinnostavin tuote, mutta kaksi tuotetta lähtee suoraan eteenpäin. Elokuun boksilta odotankin nyt todella paljon tämän jälkeen!

Mitä mieltä te olette boksin sisällöstä? 

11 kommenttia:

  1. Hmmh...vähän tosiaan pliisu boxi. Tuosta ripsarista ei äkkiselauksella löytynyt mitään arvioita netistä.

    Ehkä tosiaan noista tuotteista kiinnostavin on tuo seerumi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripsari oli mullekin ihan vieras brändeineen kaikkineen, mutta toivottavasti se on hyvä! Seerumi on omaan makuuni ehdottomasti boksin paras tuote :)

      Poista
  2. Ensinnäkin ihanaa, että olet jaksanut ja voinut kirjotitaa näin usein blogia <3 Minä olen selkeästi kesälomalla ollut hiljaisempi kirjoittelun suhteen, mutta välillä vaan ei ole mitään uutta juttua mistä kirjoittaa tai on vaikea tekaista joku aihe. Haluan että jutut kiinnostaa minuakin.

    Harmi teitysti, että boksi oli pettymys. Varmasti tuo paletti on yksi ihanimpia tuotteita tästä, harmi, että se just menee arvontaan. Mä en itse haluaisi käyttää retinoli tuotteita, kun mulla tuli aika rajut reaktiot siitä. Myyjä ei yhtään neuvonut sen käytössä ja oli jotenkin älytöntä ettei siinä paketissakaan kerrottu retinolin vaikutuksista. Tuota sitten kerran viikossa yöksi ja siitä lisää sitten kuukauden jälkeen vaikka kahteen kertaan viikossa jos vain siis uskaltaa. Siveltimet näyttävät kauniilta ja mielestäni tuo on kyllä hinnaltaan oikeassa luokassa määräänsä nähden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pyrin pitämään yllä tätä kolme postausta/viikko tahtia, vaikka välillä tuntuukin tekevän tiukkaa. Mulla menee vähän kausittain tää, kun just loppukuusta ja kuun vaihteessa tulee nää kauneusboksit, loppuneet ja suosikit niin silloin on postauksia enemmänkin. Sitten taas joskus puolessa välissä kuukautta joutuu joskus oikeesti miettimään, että mistä sitä nyt voisi kirjoittaa. Toi on tärkeetä mullekin, että aiheet kiinnostaa itseäkin. Väkisin ei kannata kirjoittaa, kun ei oo mikään pakko :) Sulla onkin aina tosi kiinnostavia aiheita ja huomaa, että ne aiheet kiinnostaa sua itseäkin<3

      Retinolin kanssa pitää tosiaan olla aika varovainen eikä missään tapauksessa saa käyttää liian usein ennen kuin iho siihen tottuu! Just tän takia oonkin itse vältellyt retinolituotteita ja jotenkin yritän mieltää itseni vielä niin nuoreksi, etten moisia välttämättä tarvitsisikaan :D 30 vuotta tulee kuitenkin ensi vuonna täyteen eli ei tässä mitään parikymppisiä enää kauaa olla.. Siveltimistä oon samaa mieltä, kerrankin tollanen kohtuullinen hinta, kun monesit tällaisiin muutaman siveltimen setteihin on lätkäisty ihan älytön hintalappu.

      Poista
    2. Ihana kuulla, että olet pitänyt munkin postauksista! Mulla selkeästi talvella on enemmän inspiraatiota, kun on enemmän muutenkin kotona näin kesän sijaan. Kyllä joku retinoli-yövoide olisi varmasti just se oikea tapa alottaa tuotteen käyttö just muutama kerta viikossa, kun on ensin siihen totuttautunut. Mutta mulle se eka kokemus oli kyllä melko järkky :D Ehkä käytän mielummin muita A-vitamiinijohdannaisia aineita. Kun kävin viimeksi ja ensimmäisen kerran kasvohoidossa vanha konkari kertoi miten A-vitamiini on se tärkein ainesosa ja retinoli on yksi muoto jonka kuluttaja löytää käsiinsä helpoiten. En sitten tarkemmin kyllä lähtenyt tutkimaan, oikeastaan ikinä sitä ennen kuullutkaan :D

      Poista
  3. Joo tuo Alleyoop ja Phase Zero menee samaan kastiin Manna Kadarin kanssa, kuka niitä haluaa boxiinsa...pakon sanelemana otin Alleyoopin blogiarvontaan, jokuhan saattaa innostua voidemaisista tuotteista. Tämä paletti oli niiiin pliisu mun mun makuun niin päädyin siihen toiseen sitten.
    Mulla meni tullaus mönkään niin oma on vielä matkalla, pitäisi saapua tänään. Näistä sun tuotteista, toivottavasti ei ole tuota ripsaria kun en incin mukaan pysty käyttämään :/ seerumi olisi jees, sivellinsetti kelpaisi ja huuliväri jos ei ole hirmu ruskea, tulisi käyttöön. Mutta varmaan meillä on vähän eri sisällöt kun valintatuotekin on eri. En odota boxia hirmu innolla mutta toivon ettei kaikki tuotteet ole sopimattomia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin Manna Kadarista silloin, kun tilasin Lip Monthlya ja sieltä tuli niitä huulimeikkejä. Ne oli oikeesti hyviä eikä mulla ollut vielä silloin sitä Betten tuomaa mielikuvaa brändistä, kun ne tuotteet oli pääasiassa aivan kamalia, mitä Manna Kadarilta sieltä tuli :D Ei oo kyllä ikävä niitä bokseja!

      Mä olisin halunnut sen Kate Somervillen voiteen, mutta arvasin jo boksin painosta ettei sitä välttämättä multa löydy. Toivottavasti sulle ei tota ripsaria tule ja saat muutenkin mieluisia tuotteita<3 Innolla odotan sun postausta!

      Poista
  4. Kiitos, nää boksipostaukset on jänniä ja kiintoisia. Olis kiva tietää kun sanoit et ko.brandi on luotaantyöntävä, mistä se johtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät boksipostauksista<3 Sivusin tuota luotaantyöntävyyttä hieman tossa Phase Zeron kohdalla, mutta siis Alleyoopilta olen aiemmin saanut sellaisen monitoimikynähässäkän, joka muistutti oman lapsuusaikani monisävyisiä kuulakärkikyniä, joista sai painamalla aina yhtä tiettyä sävyä. Tuote vaikutti aivan lasten lelulta, sillä se oli todella halvan ja muovisen oloinen "pilipalituote", kuten itse sitä kutsun. Samoin todella monet saivat vuodenvaihteen tienoilla Alleyoopilta kummallisen monitoimisiveltimen, jotan en tosin itse saanut. Nää on totta kai kaikki makuasioita ja uskon, että Alleyoopin tuotteille löytyy taatusti oma käyttäjäkuntansa, mutta mua brändi ei kiinnosta yhtään. Se viime kesäinen monitoimikynä jätti mulle just sen luotaantyöntävän fiiliksen ko. brändistä, vaikka kyse tosiaan oli silloin vain yhdestä tuotteesta, enkä heiltä enää mielelläni mitään itselleni halua :) Mulla on tosi harvoin mistään brändistä näin jyrkkiä mielipiteitä, mutta Alleyoop on jostain syystä itselleni poikkeuksellisesti tällainen brändi!

      Poista
  5. Oi voi tätä heinäkuun boksia! Omani on vielä jossain matkalla, koska pitkitin sen lähettämistä eteenpäin. Niin paljon on tökkineet kuvat, joita boksista nähnyt:D mulla tuo sama paletti valittuna. Mikäli saan samat tuotteet kuin sinulla, noista jäisi itselle ehkä siveltimet ja seerumi. Tästä voi toivottavasti tämän jälkeen olla bokseissa vain suunta taas ylöspäin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää boksi ei nyt kyllä ollut missään tapauksessa sitä laatua, mihin ollaan Boxyissa totuttu :/ Se Kate Somervillen voide olisi ollut ihana saada! Toi Phase Zeron paletti on varmasti tosi hyvä sellaiselle, joka tykkää neutraaleista sävyistä eikä omista kymmenittäin paletteja jo valmiiksi. Tolla saa varmasti tosi kauniita arkimeikkejä tehtyä, mutta itseltä noi sävyt löytyy ties kuinka monesta paletista eikä brändikään kiinnosta :D

      Poista

Kiitos kommentista!