perjantai 15. heinäkuuta 2022

Edulliset kosmetiikkasuosikit | Essence Volume Booster Lash Primer

Moikka! Tänään pienoisen tauon jälkeen päästään tekemään seuraava katsaus edullisiin kosmetiikkasuosikkeihini. Aloitin tosiaan vuoden alussa uuden postaussarjan, jossa esittelen teille edullisia kosmetiikkatuotteita, jotka ovat syystä tai toisesta päätyneet mun suosiooni. Käytän itse ehkä eniten sellaista "keskihintaista" kosmetiikkaa, mutta edullisista markettituotteistakin löytyy uskomattoman hyviä tuotteita, ja juuri niitä käydään läpi tässä postaussarjassa. Tänään esittelyyn pääsee otsikossakin jo mainittu Essence Volume Booster Lash Primer, jota olen käyttänyt jo useamman vuoden ajan. Aiemmin postaussarjassa olen esitellyt seuraavat tuotteet:

Essence Volume Booster Lash Primer on ripsille tarkoitettu pohjustustuote eli primer. Tämän primerin tarkoitus on tuoda lisää volyymia ripsille ja tätä käytetään siis varsinaisen ripsivärin alla. Primer on väriltään valkoista ja se värjää siis ripsetkin täysin valkoisiksi, joten ripsiväri on senkin puoleen pakollinen tuote tämän päälle, mikäli ei sitten halua nimenomaan valkoisia ripsiä itselleen. Tuotteeseen on lisätty ripsiä hoitaviksi ainesosiksi mm. mangovoita ja acaiöljyä. Omassa käytössäni tämä primer kestää kuukausia, mutta toki täytyy muistaa, että ripsiin käytettävät tuotteet, olivat ne sitten ripsivärejä tai primereita, säilyvät suositusten mukaan avattuna vain sen kolme kuukautta.

Ripsiprimer on mulla itselläni käytössä aina, kun käytän ei-vedenkestävää ripsiväriä, eli vielä joitain kuukausia sitten lähestulkoon aina meikatessani. Vedenkestävän ripsivärin kanssa en tätä yleensä käytä, sillä niiden funktio itselläni on ennen kaikkea pitää ripsien taivutukset, jotka tämä primer yleensä jonkin verran suoristaa. Saman tekevät myös ei-vedenkestävät ripsivärit, jolloin primer on hyvä yhdistää juurikin niiden kanssa. Primer levitetään ripsiin ripsiharjalla, joka muistuttaa ihan tavallista ripsivärituubin harjaa. Tuotekuvauksen mukaan tätä voi lisätä joko yhden tai kaksi kerrosta, mutta itselleni riittää jo se yksi kerros. Primerin annetaan hetki kuivahtaa, jonka jälkeen sen päälle levitetään ripsiväri. Itselläni tämä mahdollistaa sen, etten joudu lisäämään ripsiväriä yleensä kuin yhden kerroksen tämän tuotteen päälle. Toki heikompien ripsivärien kanssa primerkaan ei auta riittävästi, mutta suosikkiripsivärini (Essence Lash Princess) kanssa tämä toimii täydellisesti. Primer tuo mukavasti lisävolyymia ripsiin ja edesauttaa tuomaan ripsiin runsaasti sitä näyttävyyttä, josta itse pidän.

Periaatteessahan primer ajaa saman, minkä saa ripsiin useammalla kerroksella ripsiväriä. Tämä auttaa kuitenkin mm. säästämään vähän hintavampia ripsivärejä, sillä toki ripsiväriä kuluu vähemmän, kun alla on jo tuuheutta runsaasti antava primer. Valkoinen sävy ei varmasti ole kaikille mieluinen, sillä ripsiväriä saa sutia ripsiin aika tarkasti, jottei valkoista väriä jää näkyviin. Itse en kuitenkaan ole kokenut sitä koskaan ongelmaksi ja tätä primeria olen käyttänyt siis jo lukuisia tuubeja. Joillekin primerin lisääminen on varmasti vain extravaihe, jonka voi huoletta skipata, jos kokee saavansa ripsistä itselleen mieluisat helposti jo pelkän ripsivärin kanssa. Itse pärjään myös totta kai ilman primeria, sillä kuten jo mainitsin, saan useammalla ripsivärikerroksella saman lopputuloksen kuin primerilla ja yhdellä ripsivärikerroksella. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan ripsiprimeria, mikäli luulet saavasi siitä vähääkään helpotusta meikkailuihisi!

Essencen tuotteita myyvät mm. suurimmat marketit, Tokmanni sekä lukuisat verkkokaupat, kuten Lyko ja Oletkaunis. Primer maksaa ostopaikasta hieman riippuen noin 3,50 €, eli tämä on ihan superedullinen tuote. En ole turhan paljon muita ripsiprimereita testaillut, joskin tällä hetkellä mulla on käytössä myös toinen, vähän kallimpi primer, enkä koe sitä yhtään tätä edullista Essenceä paremmaksi. Hinta-laatusuhde on tällä ripsiprimerilla siis enemmän kuin kohdallaan.

Onko teillä ripsiprimer käytössä? :)

8 kommenttia:

  1. Nyt ei ole ripsiprimeriä, mutta joskus on ollut juurikin tämä ja muistelen olleen ihan hyvä tuote :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essencellä on joitain älyttömän hyviä tuotteita ihan pilkkahintaan ja itselle tää on juuri yksi niistä<3 :)

      Poista
  2. Tämä sama ripsiseerumi on minullakin käytössä. Olen tykännyt. Käytän erityisesti värillisen ripsivärin alla, jotta se korostaisi paremmin väriä.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tota en tullutkaan itse edes ajatelleeksi! Hyvä vinkki kaikille, jotka tykkää käyttää värikkäitä ripsivärejä :)

      Poista
  3. Tuota en ole kokeillutkaan. Joskus mulla on ollut käytössä Diorin ripsienpohjustustuote, jok amuistaakseni oli ihan hyvä. En ole tainnut siitä(kään) omassa blogissani kirjoitella... Nyt on varastoss ajkóku primer, mutta en kyllä muista minkä merkkinen, enkä tähän hätään sitä löydäkään.Varmaan postailen siitä sitten, kun se löytyy, vaikka nyt "kotoillessa" ripsarin käyttö on jäänyt vähemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla odotan sun arviota siitä primerista, jos ja kun sen joskus löydät ja saat otettua käyttöön :) Muiden käyttökokemuksia on aina hauska lukea. Mulla myös äitiyslomalla jäänyt meikkaaminen selkeesti vähemmälle, mutta onneksi tulee kuitenkin meikkailtua edes sen muutaman kerran viikossa yhä.

      Poista
  4. Joskus käytin ripsiprimeria kun sellainen tuli kauneusboksista, mutta ei ole ollut tarveta nyt ostella. On jostain kertynyt vino pino ripsivärejä laatikkoon joita koitan käyttää vain alta pois, joten niitä voi just kerrostaa. Toki tuon primerin kanssa meikinpoisto voisi olla nopeampaa ja helpompaa + tulee vähemmän mustaa suttua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa tapauksessa mäkin varmasti suosisin mieluummin sitä kerrostamista, kun saisi selkeästi nopeammin ne ripsivärit sitten kulutettua loppuun :D Toisaalta en tiedä osaisinko edes tossa tapauksessa luopua primerista, kun nytkin on ollut jo vaikeaa jättää se pois vedenkestävän ripsivärin alta!

      Poista

Kiitos kommentista!