tiistai 5. heinäkuuta 2022

NYX Epic Ink Liner

Tänään puhutaan yhdestä markkinoiden kehutuimmasta nestemäisestä eyelinerista - NYX Epic Ink Linerista! Mähän olen jo ties kuinka monen vuoden ajan tehnyt käytännössä lähes aina meikatessani rajaukset mustalla nestemäisellä eyelinerilla. Näiden vuosien aikana on tullut testailtua yhtä jos toistakin eyelineria ja koen olevani jokseenkin vaativa niiden suhteen. Haluan eyelinerin, jolla saa helposti ja nopeasti intensiivisen mustan rajausjäljen, joka ei lähde suttaantumaan päivän aikana ja joka ei myöskään kuivahda heti kahden viikon käytön jälkeen. Toki olen käyttänyt monia vähän heikompiakin eyelinereita loppuun, mutten koskaan osta sellaisia enää uudestaan. Mulla on ollut kaksi kestosuosikkia, ensin H&M:n Dipliner Ink, jolle olin kuitenkin allerginen ja jouduin siitä luopumaan. Sen jälkeen käytin pitkään NYX:n Vinyl tai Matte Liquid Lineria, yleensä Vinyl-versiota. Niiden valmistus on kuitenkin lopetettu, joten mun oli aika alkaa etsiä uutta luottoeyelineria. Tuliko tästä NYX:n Epic Ink Linerista sellainen?

Mahdollisesti! Kyseessä on siis tussimudossa oleva nestemäinen, vedenkestävä eyeliner, jonka omistan itse mustassa sävyssä. Tästä on myynnissä myös ruskea versio, mutta itse suosin lähestulkoon aina nimenomaan mustaa eyelineria. Tuotekuvauksen mukaan tämän kanssa saa tehtyä tarkkaa jälkeä ja sekä ohuempaa että paksumpaa rajausta. Eyelinerin kärki on todella ohut, mikä mahdollistaa sen oheunkin rajauksen piirtämisen, mutta halutessaan tämän kanssa saa tosiaan helposti myös paksumpaa jälkeä, kun eyelineria esimerkiksi painaa ihoa vasten hieman kovempaa. Vedenkestävyys myös kiinnosti, sillä ihan liian monet eyelinerit lähtevät suttaantumaan päivän aikana silmän sisänurkasta, vaikka mulla ei pahemmin silmät päivän aikana edes vuoda. Toki tällä hetkellä kärsin allergiaoireista, kiitos heinien siitepölyn, joten tämä eyeliner on senkin takia joutunut heti kättelyssä kunnon koetukselle!

Tussimuodossa olevat eyelinerit ovat mielestäni niitä kaikkein helppokäyttöisimpiä nestemäisiä eyelinereita. Niitä on helppo käsitellä ja tussilla saa vedettyä halutessaan pieniä vetoja kerralla, mutta onnistuu tällä rajausten piirtäminen ihan jo yhdenkin vedon kanssa. Kärki on tässä juuri sopiva - riittävän taipuisa, jotta eyeliner tuntuu iholla miellyttävältä, mutta tarpeeksi jämäkkä, jotta rajausten tekoa on helppo kontrolloida. Aiemman suosikkini NYX Vinyl Liquid Linerin ainut miinuspuoli olikin se, että sen sivellinosan kärki oli todella taipuisa, joten varsinkin aloitteleville eyelinerin käyttäjille se saattoi olla aika haastava. Tätä Epic Ink Lineria uskallan kuitenkin suositella myös vasta-alkajille ja niille, joilla ei vielä pahemmin ole kokemusta nestemäisistä rajaustuotteista!

Pysyvyys tällä eyelinerilla on erinomainen. Pariin otteeseen tästä on ihan hitusen irronnut päivän aikana väriä silmän sisänurkasta, mutta muuten rajaukset ovat pysyneet paikoillaan täydellisesti, allergiaoireistani huolimatta. Vedenkestävyys on siis selkeästi nähtävissä, sillä ero moniin ei-vedenkestäviin eyelinereihin on huomattava ja useat niistä suttaantuvat omissa silmissäni jonkin verran jo heti ensimmäisen tunnin aikana. Toki tämän poistaminenkin vaatii sitten vedenkestävälle meikille tarkoitetun puhdistusaineen, mutta itse käytän sellaista silmämeikeilleni joka tapauksessa. Kertaakaan en ole kokenut tämän poistamista vaikeaksi.

Tussilinereissa mua itseäni mietityttää aina se, kuinka kauan ne pysyvät hyvinä kuivahtamatta. Vielä jokunen vuosi sitten oli ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että tussilinerit kuivahtivat omassa käytössäni jo viikon tai parin käytön jälkeen. Nykyään samaa ongelmaa ei ole enää ihan siinä mittakaavassa ollut, vaikka toki edelleen joskus tulee vastaan eyelinereita, jotka osoittavat jo muutaman käyttökerran jälkeen kuivumisen merkkejä, vaikka niitä olisi säilytetty kuinka huolellisesti. Tämä eyeliner on ollut mulla vasta muutaman viikon, joten vielä en siis osaa sanoa kuinka kauan tämä säilyy hyvänä, mutta lupaavalta näyttää tällä hetkellä! Vielä ainakaan tämä ei ole osoittanut minkäänlaisia kuivumisen merkkejä, kuten ei mielestäni kuulukaan.

NYX Epic Ink Liner maksaa ostopaikasta riippuen noin 10-12 euroa. Itse ostin omani Sokokselta, jossa sen hinta on 11,90 €. Tästä tuli heittämällä uusi suosikkini ja mua melkein harmittaa, etten ole tätä aiemmin lähtenyt testaamaan. Olen kuitenkin lukenut tästä hurjasti kehuja, mutta toki vielä tämän vuoden alkuun mulla oli käytössä se Vinyl Liquid Liner, enkä kaivannut mitään uutta luottoeyelineria sen rinnalle. Tässä Epic Ink Linerissa on loistava hinta-laatusuhde ja NYX:n meikeillä ylipäätään hyvä saatavuus, kun brändin tuotteita myydään myös lukuisissa verkkokaupoissa.

Onko Epic Ink Liner tuttu? Entä millä te rajaatte silmänne, jos niin teette? :)

12 kommenttia:

  1. Onko sulla tämän kanssa sitä ongelmaa että se sylkee sitä väriä yhtäkkiä? Tussin päähän tulee iso tippa yllättäen ja noh...sotkee koko rajauksen ;D mä käytin tätä aiemmin, tykkäsin tosi paljon mutta se vuotaminen ärsytti kun piti koko ajan kuivata paperinpalaan ennen silmiin laittamista. En muista onko tässä propyleniglykolia että sen takia olen tästä luopunut.
    Mulla ei taida olla nyt yhtään nestemäistä lineria, käytän linerkyniä tai purkkirajausta. Helteillä kivempia ja muutenkin raskaille luomille, kissarajausten teko kun alkaa olla jo vähän haasteellista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo kyllä kertaakaan ollut tota ongelmaa :o Oliko sulla samaa siis useamman kappaleen kanssa vai vaan yhden? Mietin jos se olis ollut jotenkin viallinen, mutta jos ehdit käyttää noita useemman kappaleen niin sitten tuskin mistään yksittäisestä maanantaikappaleesta kyse. Inhottavaa joka tapauksessa, toivottavasti tää mun versio ei ala tehdä samaa! Mä tykkäsin kanssa joskus sellasista purkissa olevista geelirajauksista ym. mutta kyllästyin pesemään niitä siveltimiä jatkuvasti :D

      Poista
    2. Olen kuullut muidenkin valitelleen samaa mutta en muista oliko mulla yhdessä vai useammassa...

      Poista
    3. Onpa tylsää, toi tekis eyelinerista ainakin mulla ihan käyttökelvottoman :/ Mutta hyvä kun varoitit tosta, tietää vähän varautua jos ja kun tuun ostamaan näitä useampia tulevaisuudessa.

      Poista
  2. Tää on mun lemppari NYX:n eyelinereista ja jos ostaisin Eyelineria, ostaisin just tämän Epic Ink linerin, enkä mitään muuta. Mulla saattaa olla vielä harmiksi kaikista kauneusbokseista tulleita linereita niin paljon, etten ole lähtenyt ostamaan uusia kun haluan korkata ja käyttää kaikki jo tulleet täysin loppuun. Tuollaista ongelmaa mitä Tainalla on ollut, ei mulla ole ollut yhtään, näitä olen varmaan 3-4 käyttänyt "elämäni" aikana, kun on tosiaan kertynyt aika vino pino linereita bokseista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sä oot tätä kehunut<3 Mä oon koittanut tässä samalla aina välillä käytellä noita boksien linereita, mutta iso osa on ollut mun makuun huonoja :D Just eilen laitoin roskiin yhden, jota testasin pari kertaa ja joka ei toiminut mulla ollenkaan. En sitä viitsinyt edes loppuneisiin laittaa, kun käyttökertoja vaan se pari eikä tuote oikeestaan loppunut. Hyvä kuulla, ettei sulla oo näiden Epic Ink Linereiden kanssa ollut tota vuoto-ongelmaa! Toivottavasti itsekin saan jatkossa niitä yksilöitä, joissa ei tota ole :)

      Poista
  3. Mä olen hakenut kunnon rajausväriä, tosin mulla on kyllä yksi kynämuotoinen ja ruskea, mutta niitä ei varmaan saa enää mistään (eikä niitä Euroopasta ole saanut alkujaankaan), pitäisi varmaan tsekata tuo, jos niitä löytyy kerran ruskeanakin ja jos sillä saa ohutta jälkeä. Kun vanhenee, niin musta näyttää värinä ehkä liian kovalta. Tosin eipä tässä kotoillessa kauheesti ole tunnut meikkailtua, mutta silti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on myynnissä tosiaan myös ruskeava versiona, sen saatavuudesta en tosin sano mitään :) Omaan makuun tällä saa tosi ohuttakin jälkeä, mutta tokihan toikin on varmasti vähän maku- ja tottumiskysymys, kun itse yleensä teen rajauksista vähän paksummat. Musta näyttää vähän kovalta jo munkin silmissä monesti, varsinkin kun oon käyttänyt tässä tän vuoden aikana myös ruskeaa eyelineria ja siihen tulee väkisinkin verrattua. Mutta silti mä vaan tykkään edelleen noista mustista kissarajauksista :)

      Poista
  4. Mä tykkäsin nuorempana tosi paljon tusseista, mut kun vanhemmiten luomet veltostuu, oon huomannut, et nää ei juurikaan anna armoa. Joten jos nopsaan pitää saada, käytän kynää. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynät on kyllä helppoja! Itse vaan haluan niin skarpin rajauksen, ettei sitä kynillä ihan helposti saa :D

      Poista
  5. Itselläni on käynyt kerran tai kahdesti kuten Charming nailsin Tainalla, mutta parin pyyhkimisen jälkeen loppukynä on toiminu kyllä moitteettomasti. Itse oon edelleen vajaa kolmekymppisenä aloittelija rajausten tekemisessä mut monien suositusten jälkeen päädyin ostamaan juuri tätä ja en ole muita uskaltanu kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä kuulla, että kynä on vielä pelastettavissa, jos noin käy! Tälle eyelinerille mäkin annan ehdottomasti suosituksen, tää on tosi helppokäyttöinen ja tota eyelineria on tosi helppo hallita toisin kuin monia muita, joiden kanssa saa kokeneempikin sudittua ne vedot puoleen väliin luomea :D

      Poista

Kiitos kommentista!