torstai 22. syyskuuta 2022

Kosmetiikkasuosikit | Syyskuu 2022

*Saatu ilmaistuote

Syksy on virallisesti käynnissä ja itse olen nauttinut hurjasti tästä kuukaudesta. Ihanaa käydä vaunulenkillä vauvan kanssa, kun ei ole liian kuuma, ja onhan luontokin syksyisin yleensä todella kaunis. Marraskuun sateita, synkkyyttä ja koleutta en sen sijaan odota lainkaan, mutta väistämätöntä sekin on, jotta saadaan joskus taas nauttia keväästä ja kesästä. Nyt keskitytään kuitenkin syyskuun kosmetiikkasuosikkeihin, jotka olivat tällä kertaa melko meikkipainotteiset. Mahtui joukkoon kuitenkin myös yksi hiustenhoito- ja yksi ihonhoitotuotekin! 

Ensimmäisenä koko kuukauden ehdoton suosikki - Jeffree Star Cosmetics Star Wedding -luomiväripaletti! Mä en pysty edes sanoin kuvailemaan kuinka hyvin tämä mulle sopii, sillä tästä löytyy ihan älyttömän hyvä kattaus luomivärejä, jotka ovat paitsi kauniita, myös hurjan toimivia. Tässä on paletti, jolla saa hetkessä tehtyä niin arkisen kuin juhlavammankin meikin. Eniten olen ehdottomasti käyttänyt paletin ruskeita ja nudeja sävyjä, mutta lähes kaikkia sävyjä on tullut kuitenkin testattua edes kerran. Mä olen aiemmin sanonut Blood Sugarin olevan mun suosikkipalettini JSC:ltä, mutta tämä Star Wedding vei kyllä heittämällä sen paikan suosikkina. Paletti on toki aika hintava ja maksaa yli 60 euroa, mutta on mielestäni jokaisen euron arvoinen. JSC:n luomiväreissä on loistava pigmentti ja niitä on helppo työstää, eikä tämä paletti tehnyt siihen poikkeusta.

Yensa Beautyn Super Serum Silk Foundation nousi kesällä mun suosiooni ja nyt tämä päätyy vihdoin mukaan myös suosikkeihin. Kyseessä on tosiaan seerumimeikkivoide, joka sisältää runsaasti erilaisia ihonhoidollisia ainesosia, kuten ferulahappoa, vitamiineja ja bakuchiolia. En ole aiemmin koskaan käyttänyt vastaavaa seerumimeikkivoidetta ja mietinkin pitäisinkö tästä vai en. Enää ei tarvitse miettiä, sillä tämä on aivan älyttömän ihana meikkivoide! Harva meikkivoide näyttää omilla kasvoillani yhtä kauniilta kuin tämä. Meikkivoide levittyy kuin unelma, tasoittaa ihon sävyn kauniisti korostamatta kuivia kohtia ja blurraten yllättävänkin hyvin myös laajentuneita huokosia. Peittokyky on myös todella hyvä. Ainut miinus tässä on sävy, joka on omalle iholleni vähän turhan tumma ja jotenkin myös harmahtava. Kesällä oli pieni hetki, kun sain sävyn toimimaan ihollani, mutta nyt sekin pieni rusketus on kulunut pois ja joudun sekoittamaan tähän toista meikkivoidetta. En haluaisi tehdä niin, sillä tämä meikkivoide yksinään on niin hyvä, joten täytyy koittaa hankkia jotain meikkivoiteen vaalennustippoja, joiden kanssa saisin sävyä hitusen vaaleammaksi.

Ihonhoidon puolelta suosikkeihini nousee Juara Skincaren Radiance Enzyme Scrub, joka tuli tasan vuosi sitten Ipsy Glam Bag Plussasta. Tämä on kasvoille tarkoitettu entsyymikuorinta, joka sisältää sekä kuorivia entsyymejä että mekaanisesti ihoa kuorivia partikkeleja. Kuorinta on tarkoitus jättää kasvoille vaikuttamaan 1-3 minuutin ajaksi ja huuhdella sen jälkeen pois. Tässä on mitä loistavin tuote kiireisen vauva-arjen keskelle! Olen harmitellut sitä, ettei mulla ole tällä hetkellä aikaa käyttää kasvonaamioita niin usein kuin haluaisin, mutta tämä kuoriva entsyyminaamio on ollut mulla käytössä ties miten monta kertaa juurikin sen helppouden ja nopeuden takia. Tällä saa kasvojen ihon kuorittua todella tehokkaasti ja mä tavallaan pidän aika paljonkin juuri tällaisista tuotteista, joissa yhdistyy sekä kemiallinen että mekaaninen kuorinta. Brändin tuotteita ei taida saada Suomeen, mikä on vähän harmi, mutta valitsin tämän siitäkin huolimatta suosikkeihini.

Meikkien osalta suosikkeihin valikoitui myös tämä Max Factorin Miracle Pure Cream Blush 03 Vintage Peony*, joka on toinen muutama viikko sitten saamistani nestemäisistä poskipunista. En totta puhuen olisi uskonut näkeväni päivää, jolloin valitsen suosikkeihin voidemaisen tai nestemäisen poskipunan, mutta niin se vaan koitti! Tämä rusehtavan sävyinen poskipuna näyttää kasvoilla upealta ja sopii täydellisesti syysmeikkeihin. Tämä näyttää tuubista puristettaessa itse asiassa vähän pelottavankin tummalta ja shimmeriseltä, mutta poskilla sävy on kovin luonnollinen ja kauniin heleä. Toki tälläkin varmasti saa vedettyä ne kuuluisat överit, mutta itse olen kaikkien nestemäisten tuotteiden kanssa vielä extravarovainen, sillä näissä on yleensä melkoisen voimakas pigmentti, jolloin vähemmän on ehdottomasti enemmän. Tämä poskipuna on myynnissä kolmessa eri sävyssä, ja itseltänihän löytyy tästä myös punertava/vaaleanpunertava sävy 01 Radiant Rose.

Ja vielä viimeisenä suosikkina vielä Goldwell Dualsenses Bond Pro 60 Sec Treatment pääsi mulla käyttöön ensimmäistä kertaa loppukesästä, ja tämähän on aivan uskomattoman hyvä tehohoito hiuksille! Vaikutusaika tällä on tosiaan vain minuutti ja voin sanoa, että jo siinä ajassa tämä ehtii todellakin tehdä taikoja hiuksille. Omat hiukseni tuntuvat äärimmäisen sileiltä ja pehmeiltä tämän käytön jälkeen. Sen sileyden tuntee hyvin jo levitysvaiheessa, vähän kuin kestosuosikkini Four Reasonsin Ultra Moisture Treatmentinkin kanssa. Tämän Goldwellin tehohoidon kanssa sen tuntee jopa vielä paremmin ja tästä tulikin heittämällä yksi mun uusista hiustenhoitosuosikeista! Täytyy testata enemmänkin näitä Goldwellin hiustenhoitotuotteita - tämän yksilön ostin keväällä Sokoksen Hiusten hellimisviikoilta.

Onko tuttuja tuotteita suosikkieni joukossa? :)

6 kommenttia:

  1. Ihan uusia tuotteita minulle! Tuo JSC Wedding paletti on todella kaunis. Mielenkiintoisen kuulonen tuo Goldwell Dualsenses Bond treatmen, nopeasti vaikuttavat naamiot on mulle ihan vielä kokematon juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tota Goldwellia, toi oli ihan loistotuote<3

      Poista
  2. Mulla on muuten joskus ollut Goldwellilta tuollainen 60 sek naamio ja se oli tosi hyvä!! En olekaan aikoihin muistanut ostaa, hyvä kun muistutit! Se oli ehkä jotain repair -sarjaa, kultainen etiketti. Entsyymikuorinnat on best ja just tuollainen ihana vaikka illalla nopsaan. Jeffreen paletti on ostoslistalla, hankin varmaan myöhemmin kun nyt tuli tää joulukalenterien kulta-aika. On se kallis mutta kun ajattelee mikä kpl-hinta jää napille niin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo toi naamio oli ihan älyttömän hyvä! Täytyy ehdottomasti pitää itsekin jatkossa Goldwellin tuotteet paremmin mielessä, mulla oli joskus joku syväpuhdistava shampoo heiltä ja siitäkin tykkäsin tosi paljon. Repair-sarja kuulostaa just siltä, mitä mun hiukset kaipaisivat :D Joo eihän tolle paletille loppupeleissä niin paljon hintaa jää, kun luomiväripannut on isoja ja tosta oikeesti riittää iloa todella pitkäksi aikaa :)

      Poista
  3. Tosi ihanat suosikit! Paletti ehdottomasti ostoslistalla. Kiva kuulla, että tuo Yensan meikkivoide on toiminut sulla hyvin. Itse en ole saanut tartuttua vielä lainkaan koko tuotteeseen, koska se on niin tumma sävy. Mulla on vaalennuspigmenttiä kotona, mutta tuo pitäisi vaikka vapaapäivänä eka testata, että saa sävyn varmasti säädettyä kohdilleen. Goldwellin tehohoitoa täytyy jossain kohdin testata! Samoin Max Factorin poskipunat alkoi jo silloin kiinnostamaan, kun niistä jutun kirjoitit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Yensan meikkivoiteen sävy on harmillisen tumma ja tosiaan omalla ihollani jotenkin tosi harmahtava :/ Harvoin törmää tollasiin sävyihin meikkivoiteessa! Mä ajattelin kokeilla NYX:n jotain vaalennustippoja, josko niillä saisi tota sävyä vähän paremmaksi itselle. Kiva että löytyi kiinnostavia tuotteita näinkin paljon näistä ♥

      Poista

Kiitos kommentista!