sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Tästä syystä peruin Boxycharm-tilaukseni

Moikka! Tänään kirjoitellaan taas vähän "syvällisempiä", sillä kuten otsikko kertoo - peruin Boxycharm-tilaukseni. Neljän vuoden ja viiden kuukauden mittainen tilausjaksoni on nyt päättynyt eikä se ihan heti ole uudelleen käynnistymässä. Mähän olen lukuisia kertoja täällä blogissa kirjoittanut kuinka mun on pitänyt tauottaa joko Boxycharm tai toinen tilaamani kauneusboksi Ipsy Glam Bag Plus. Vuodenvaihteessa mun piti ihan todella laittaa toinen tauolle, mutten koskaan tehnyt sitä. Nyt valinta on tehty eikä se lopulta ollut edes kovin vaikea. Siihen vaikutti monikin seikka, joista haluan kertoa teille nyt hieman enemmän.

Peruminen sai mulle lähinnä vienon hymyn huulille, sillä ei riittänyt, että olisin yksinkertaisesti klikannut kohtaa "Cancel Subscription" ja sen jälkeen vielä kerran vahvistanut, että todella haluan lopettaa tilauksen. Jouduin useaan kertaan varmistamaan, että ihan oikeasti haluan perua tilaukseni, valitsemaan syyn perumiselle, kertomaan "mitä he olisivat voineet tehdä toisin" ja sen jälkeenkin ilmoitettiin vielä, ettei perumista tapahdu, jollen klikkaa sähköpostiini tullutta linkkiä. Tokihan on hyvä, että peruminen varmistetaan kerran, jottei kukaan peru tilaustaan pelkällä vahinkoklikkauksella, mutta menee ehkä vähän naurettavaksi tämä kuinka monta kertaa peruminen piti varmistaa ja vahvistaa ennen kuin se meni läpi.

Kuvissa näkee millaisilla brändeillä boksia mainostetaan ja kuinka tilaaja yritetään niiden avulla saada jatkamaan tilausta. Too Faced, Huda Beauty, Tarte, MAC, Kate Somerville.. Tämän vuoden puolella yksikään saamani boksi ei ole sisältänyt yhtä ainutta tuotetta näiltä brändeiltä. Lisäksi kuvissa mainittiin mm. Luxie, Farmacy Beauty ja Glow Recipe. Farmacyn ja Luxien tuotteita olen tämän vuoden puolella saanut bokseista kerran ja elokuun boksiin olisi ollut mahdollista valita Glow Recipeä. Muuten näitäkään brändejä siis ei ole bokseissani näkynyt. Laskin ihan piruuttani monestiko nämä kahdeksan mainittua brändiä esiintyivät vuoden 2021 bokseissa. Vastaus on kuusi kertaa. Vuonna 2021 sain kaksi kertaa Glow Recipeä ja Kate Somervilleä sekä kerran Farmacy Beautya ja Luxieta. Hudaa, Tartea, Too Facedia tai MACia ei sen sijaan tullut kertaakaan. Jos en yli puolentoista vuoden tilausjakson aikana ole saanut kuin muutaman hassun kerran tuotteita brändeiltä, joilla boksi itseään markkinoi, en voi sanoa markkinoinnin olevan kovinkaan onnistunutta kuluttajan näkökulmasta. Tokihan se on heille itselleen toimivaa, sillä varmasti kyseiset brändit vetoavat ihmisiin enemmän kuin vaikkapa tuntemattomammat Whish Beauty, AMNH Skincare, Treslúce Beauty, Realher, Alleyoop, Dermelect Cosmeceuticals tai Beekman 1802. Oletteko te kuulleet näistä brändeistä aiemmin? Itse en ennen Boxycharmin tilaamista ollut, ja kaikki brändit on napattu vuoden 2021 boksien sisällöistä. Toki olen aina sanonut, että on mukava päästä tutustumaan boksien kautta uusiin brändeihin, mutta kyllä mä olisin toivonut saavani enemmän myös mm. näitä edellä mainittujen brändien tuotteita.

Base Boxin taso laski kuin lehmän häntä viimeistään siinä vaiheessa, kun Premium Box tuli tilattavaksi. Totta kai on sanomattakin selvää, että kalliimpaan Premiumiin lisätään parempia tuotteita näiltä ns. paremmilta brändeiltä, mutta kyllähä se silti harmittaa. Varsinkin, kun boksin hinta nousee nousemistaan jatkuvasti. Kamelin selän itseltäni katkaisikin juurikin se, kun Boxycharm ilmoitti jälleen lisäävänsä boksien hintaan ylimääräisen $1,99 "handling feen" lokakuun boksista lähtien. Tällöin boksin hinta nousisi jo 30 dollariin. Boksien hinta nousi edellisen kerran tammikuussa, joten tämä oli jo toinen hinnankorotus vuoden sisään. Viime korotus sai toki boksien sisällötkin paranemaan aiemmasta, joten saa nähdä tapahtuuko sama myös tällä kertaa.

Mietin jonkin aikaa jossain vaiheessa, että olisin alkanut tilata nimenomaan Premiumia, mutta tässä tilanteessa en näe edes sitä järkeväksi, vaikka sisällöt niissä olisivatkin ainakin brändien suhteen todennäköisesti mielenkiintoisempia. Alotin Boxycharmin tilaamisen toukokuussa 2018, jolloin boksin hinta oli $21,00. Postikulut olivat tuolloin noin $11,00 eikä bokseista tarvinnut maksaa alveja. Boksin kokonaishinnaksi tuli siis käytännössä noin $32,00, joka on tämän hetken valuuttakurssilla euroiksi muutettuna noin 32 euroa. Vuonna 2018 todellinen summa euroissa oli vielä tätä vähemmän, sillä dollari on vahvistunut tänä vuonna niin paljon. Boksin hinta on pikkuhiljaa noussut vuosien saatossa, samoin toimituskulujen, ja nykyäänhän jokaisesta boksista maksetaan myös ne alvit.

Uuden handling feen lisäämisen jälkeen tulisin maksamaan boksistani, sen lähetyksestä, alveista ja Postin maksuista yhteensä suunnilleen 70 euroa. Tämä on yli tuplasti enemmän kuin tilausjaksoni aloittamisen aikaan! Ja nyt täytyy muistaa, että mulle tosiaan on tullut kaksi kauneusboksia Jenkeistä, eli kuukaudessa olen käyttänyt rahaa näihin kahteen boksiin keskimäärin 140 euroa. Toki summat vaihtelevat kuukausittain jonkin verran, mutta 140 euroa joka kuukausi on aika suuri määrä rahaa. Varsinkin, kun en käy tällä hetkellä töissä vaan elän kelan tuilla. Tällä hetkellä, kun saan vanhempainrahaa, tuloni ovat vielä ihan kelvolliset, mutta tammikuun lopulla sekin päättyy ja alan saada ainoastaan kotihoidon tukea, jonka summa on tällä hetkellä 362,61 e/kk miinus verot. Tähän päälle tulee vielä lapsilisä, joka on hieman alle 100 euroa, mutta tekeekö tästä summasta mieli laittaa 140 euroa kahteen kauneusboksiin? Ei tee. On toki oma valintani jäädä vanhempainvapaan jälkeen kotiin hoitamaan lastani sen sijaan, että palaisin takaisin palkkatöihin. En kuitenkaan aio ainakaan vuoteen vielä palata takaisin töihin, joten jostain on opittava pihistämään tulojen tippuessa radikaalisti. Toki mulla on säästöjä, eli en joudu kituuttamaan muutamalla sadalla eurolla kuukaudessa, mutta niitä säästöjä ei ole tarkoitettu tuhlattavaksi mihin tahansa "turhaan".

Mä olen aika hyvin minimoinut kaiken muun ei-tarpeellisen kosmetiikan ostamisen jo pitemmän aikaa. Esimerkiksi uusia meikkejä tulee ostettua todella harvoin, lukuun ottamatta sellaisia, jotka tulevat oikeasti tarpeeseen, kuten ripsarit ja eyelinerit. Olen "oikeuttanut" kauneusboksitilaukseni juuri siitä syystä, etten ole laittanut rahaa sitten muuhun, mutta entäpä jos joskus kokeilisikin yllätysboksien sijaan ostaa itse kaupasta jotain sellaista, minkä oikeasti haluaa? Olen esimerkiksi Hourglassin tuotteita himonnut jo pitkään, mutten ole raaskinut ostaa niitä, sillä ne maksavat melko paljon. Jättämällä toisen kauneusboksin pois saan hyvin jo ostettua kuukauden tauon jälkeen sillä 70 eurolla itselleni jonkin ihanan tuotteen Hourglassilta. Tokikaan mä en aio aloittaa nyt mitään supershoppailua meikkien suhteen, mutta jatkossa raaskin ehkä joskus niin tehdäkin, kun rahaa menee kauneusbokseihin puolet aiempaa vähemmän.

Viimeisenä vaikuttavana tekijänä tilaukseni lopettamiseen on se, että Ipsyn ja Boxyn yhdistyttyä on bokseissa alkanut yhä enemmän ja enemmän näkyä samoja brändejä ja tuotteita. Olen jo nyt saanut samoja tuotteita kummastakin boksista, ja vaikkei tämä aina ole ollut huono asia, pelkään koko ajan boksien muuttuvan enemmän toistensa kaltaisiksi. Ipsy Plussaan saa itse valita viidestä tuotteesta kolme, joten koen systeemin itselleni paremmaksi kuin Boxycharmin, jossa valitaan vain yksi tuote. Boxycharmin valinnat eivät muutenkaan ole viime kuukausina olleet kovin kiinnostavia, joten eipä niidenkään kanssa enää pääse hurraamaan. Ipsyllä myös add-onien, eli lisätuotteiden, ostaminen on yksinkertaisempaa, kun ne pakataan samaan pakettiin varsinaisen boksin kanssa. Tämän takia päätin lopettaa nimenomaan Boxycharmin enkä Ipsy Plussaa.

Mä rakastan kauneusbokseja ja Boxycharm on yksi ylivoimaisesti parhaista bokseista, mitä tiedän. Se on kokonaisuudessaan paras boksi, mitä olen tilannut, vaikka tällä hetkellä pidänkin enemmän Ipsy Plussasta. Mikäli mun taloudellinen tilanne sallisi, olisin todennäköisesti jatkanut tilaustani. Mainitsemani ärsytysseikat esimerkiksi noista brändeistä eivät kuitenkaan olleet niin suuria, ettenkö olisi periaatteessa boksia halunnut tilata. Toki mun tekee muutenkin ihan hyvää tauottaa edes toinen boksi, jottei meikkikokoelmani kasva tai kosmetiikkavarastoihini kerry enää ihan samalla tavalla tuotteita. Boxycharm on kauneusboksina hyvä, ellei jopa erinomainen, mutta rehellisesti sanottuna en enää pidä kaikkia saamiani bokseja sen 70 euron arvoisena, mitä ne maksavat. Voi kunpa boksin vielä saisi sillä reilulla 30 eurolla!

Lupailin aiemmin kirjoitella uudemman kerran ohjeita sille, kuinka bokseja saa Suomeen tilattua ja tämän aion toteuttaa edelleen seuraavan kuukauden aikana, kun pääsen lähettämään lokakuun Ipsy Plussan kohti Suomea! Syyskuun Boxy mulle on myös vielä tulossa, joten vielä kerran päästään availemaan Boxycharm myös täällä mun blogissani.

Herättikö postaus ajatuksia? Tilaatteko te kauneusbokseja? :)

16 kommenttia:

  1. Perumisessa tuntuu olevan lievästi jotain vialla, aikamoista pakko-ahistelua, jottei tilauksista päästetä Irti. Varsinkin näin kauas jenkeistä tilatessa noi jatkuvat hinnankorotukset on mielestäni hyvä syy perua tilaus, jos sisältö ei vastaa luvattuja brändejä. Tuo 140 euroa kuukaudessa on kyllä todella paljon ja mielestäni on järkevämpää miettiä, ostaako ennemmin toisen boksin hinnalla (60e) joka kuukausi meikkejä joita oikeasti haluaa omaan käyttöönsä. Vaikka tuotteita ei saisi niin paljoin, kun boksin kautta -mutta kuten itsekin kerroit tuossa, mun mielestäni järkevämpää ajattelua ja samaa ajattelin, kun peruin omat tilaukseni. Lisäksi joulukalenterin tai jotain yksittäisiä erikoisbokseja EU:n markkinoilta voi myös toki välillä tilailla. Ja jäähän sulle se parempi Ipsy Plussa edelleen nautittavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eikä tää ole suinkaan ainut boksi, josta ei meinaa päästä eroon. Muistan kuinka Goodieboxiahan mulle lähetettiin vielä tilauksen perumisen jälkeenkin, mutta siitä onneksi tuli rahat takaisin ja aspa hoiti homman hyvin :) Tokihan nää tulee tosiaan suhteessa halvemmaksi kuin ostaa kaikki boksin tuotteet erikseen kaupasta, mutta oikeastihan mä ostaisin ihan todella, todella pienen osan näistä boksien tuotteista itse itselleni. Ei varmaan tämänkään vuoden aikana ole kovin montaa sellaista tuotetta tullut, jotka olisin itse kaupasta myös valinnut :D Eli fiksumpaa ehdottomasti laittaa rahat niihin tuotteisiin, jotka oikeasti haluaa, kun ei nää sisällöt niin miellytä enää. Ipsy Plussasta en tosiaan vielä luovu, katsotaan sitten ensi vuoden puolella miten sen kanssa käy!

      Poista
  2. Ymmärrän. Arvaa ärsyttikö tuo parin dollarin hinnannousu! Muistatko kun kyselin siitä Ofrasta jonka piti olla choicena? Katoppa Tubettajien saamia pr-boxeja niin niissä on Ofra ns.choice tuotteena joiden ympärille boxi oli koottu. Ja sitä oli myös tämän kuun premiumissa. Minua on siis jo pitkän aikaa ärsyttänyt tuo hienoimmilla tuotteilla markkinointi. Mainostettiin sitä yhtä melko tuoretta boxia Too Facedin pullistavalla kiillolla ja Viseartin bronzerilla. Löytyikö kumpaakaan minun boxista? Ei. Onko Too Facedia, Viseartia, Huda Beautya, MACia näkynyt mun boxeissa? Ei. Tartea ja Somervillea olen kyllä pari kertaa saanut. Sen sijaan minua on kyllä muistettu The Beauty Cropilla joka on Goodiebox merkki, Alleyoopilla ja tämän tasoisella skeidalla. Viime boxit on olleet vähän ala-arvoisia mutta kovat odotukset on kyllä tälle tulevalle.
    En itse koe että aina on sen 70 e arvoinen. Mulle on kertynyt kassillinen myytäväksi menevää Boxycharm kamaa. Toki olen saanut huippujuttujakin enkä itse raaski vielä laittaa tauolle, mutta aika kipurajoilla mennään hinnan puolesta. Olen monesti miettinyt että laitan tauolle mutta ostan haluamani Drop Shopista. Laitoin ne ripset pois enkä käy kampaajalla kovin usein, niin sallin nyt yhden jutun itselleni kuukausittain. Harmi kun ei enää sinun ja Mimosan kanssa voida vertailla boxeja mutta ymmärrän kyllä, on se kiva ostaa suoraan se mitä haluaa ja kotihoidontuella ei hurrata. Ainahan tilausta voi joskus jatkaa ja Ipsyn systeemi on kyllä parempi kun saa valita 3 tuotetta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, ettet säkään hyppinyt riemusta ton hinnannousun luettuasi :D Nojoo niinpä tietysti, toi on mun mielestä myös yksi todella harhaanjohtava asia, kun tubettajat saa pr-näytteenä bokseista aina ne parhaimmat versiot. Saadaan mukavasti näyttämään siltä, että boksit sisältäisi kaikilla noita parhaimpia tuotteita, vaikka tavallinen tallaajahan niitä ei nykyään enää saa. Joskus vuosia sitten niitä tuli selkeesti enemmän myös itselle, ei nykyään enää.. Noi Viseartin ja TF:n tuotteet on hyviä esimerkkejä! Alleyoopin se kolmen tuotteen setti oli myös muuten Ipsyssä valittavana :D Onneksi ei tullut omaan boksiin suoraan!

      Mä en ole näitä Boxytuotteita edes myynyt, kun en oikein muutenkaan osaa tavaroitani laittaa myyntiin. Annan ne siis ilmaiseksi eteenpäin milloin kellekin, joten onhan sekin aika typerää, että käytän monia tuotteita joko itse "väkisin" tai lahjoitan eteenpäin, kun ei nää sisällöt enää ole sellaisia, että kaikki olisi omasta mielestä älyttömän kiinnostavia. Ehdottomasti pitää kuitenkin itselle jotain sallia, sen takia mäkään en Ipsy Plussasta halua vielä luopua :)

      Poista
  3. Mie peruin myös Boxycharmin, tämä syyskuun boksi on viimeinen. On kyllä Boxycharmin osalta sähköposti laulanut sen jälkeen, kun tilauksen peruin ja sieltä tulee vaikka minkälaista "free gift" -alkuista mainosta ja "arvosi jopa 250$" kun tilaat nyt jne. :D

    Harmi, että nyt ei pääse Boxycharmin kaupoista tilaamaan, kun se vaatii sen voimassaolevan tilauksen, sieltä olisi voinutkin jotain joskus napsia!

    Mie otin nyt kokeeksi ainakin 3 kk ajaksi Lookfantasticin boksia, en ole sitä tilannut ainakaan 5-6 vuoteen! Tulipa tuossa mieleen, että niiden boksi on tainnut aikalailla pysyä samoissa hinnoissa näiden vuosien aikana, ei ole tullut ainakaan kovin huimia hinnankorotuksia (nyt 3 kk tilauksen sain 18 €/kk).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pitipä kurkata vielä, niin pystyy ainakin maksukohtaan asti menemään Boxycharmin The Boxy Shop kaupassa eli pitäisi ainakin pystyä vielä ostamaan :D Joskus on miun mielestä ollut rajoitteita, että tilauksen ollessa tauolla ei pääse ostoksille.

      Poista
    2. Mä en kyllä ajatellutkaan tuota, voi se kyllä olla ettei voi tilata jos tilaus on tauolla. Onhan se järkevä ajatus, muuten kai sieltä kaikki tilaisi hulluna :D

      Poista
    3. Mulle ei oo vielä ainakaan tullut yhtään sähköpostia Boxylta, niitä siis odotellessa :D LF:n boksi on tosi hyvän hintainen mun mielestä ja se on varmaan yksi edullisimpia bokseja, mitä tällä hetkellä edes on myynnissä! 18 euroa boksista ei ole paljon, varsinkin kun on tottunut laittamaan niin paljon rahaa vaikka just Boxycharmiin :)

      Mä en tiedä yhtään miten ton Drop Shopin yms. kanssa käy, kun tilaus lopetetaan. Tuntuu loogiselta, ettei sieltä enää voisi tilata, mutta mistäs sen tietää :D

      Poista
  4. Aikamoinen homma tuo peruminen. :D Välillä täytyy tehdä valintoja, itsekin olen jättänyt hiusten värjäämisen kokonaan ja oma väri saa kasvaa (ei ole muuten huono väri), säästyy hirveästi rahaa kun ei tarvi olla tyveä piilottamassa vähän väliä. Tipahdan myös ihan kohta kotihoidontuelle ja meinaan kituutella ehkä koko ensi vuoden sillä, kun en raaski laittaa pikkusta hoitoon.
    Mutta kuulostaa muutenkin järkevältä laittaa tuo boxi tauolle, kun hinta on aika huima ja jos sisältökään ei ole ihan sitä mitä mainostetaan. Tai pitäisi tilata tuota premiumia.
    Kiinnostaa tuo kuinka näitä boxeja saa tilattu, vaikken ehkä itse ainakaan tällä hetkellä tilaisikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös luovuin hiusten värjäämisestä ihan suosiolla, kun raskausaikana en niitä halunnut värjätä! Nyt on oma sävy kasvanut jo tosi kivasti tuolta ja ensi kesänä leikkaan varmaan hiukset siten, että vaalennettu osio on kokonaan tipotiessään :) Mä myös mietin kuumeisesti lähdenkö töihin ensi syksynä vai en. Millään ei huvittaisi ja tuntuu, että lapsikin on vielä niin pieni silloin, mutta toisaalta jos meille tulee jossain vaiheessa lähivuosina toinen vauva, olisi ihan hyvä saada sitä rahaakin vähän säästöön taas. Onneksi ei tarvitse vielä tietää tätäkään asiaa!

      Kirjoittelen tosta tilaamisesta vielä tarkemmin myöhemmin :)

      Poista
    2. Minä kävin tekemässä puoli vuotta töitä lasten välissä. Oli tarkoitus olla hieman pidempää töissä, mutta toinen ilmoittikin tulostaan nopeammin kun uskottiin ja jäin ehkä viikolla 14 jo sitte sellaselle erityisäitiysvapaalle koronan takia. Eli esikoinen oli 1,5 vuotias kun meni hoitoon, oli se aika kova paikka itelle sekä lapselle. Mut toiset sopeutuu tosi hyvin siihe pienestä asti. :) Nyt venytän töihin paluuta niin pitkään kun pystyn. Valitettavasti se tammikuu 2024 taitaa olla ihan takaraja. Mutta pitkä aika ensi syksyynkin vielä :)

      Poista
    3. Pieniähän ne tuntuu olevan aina, vaikka saisi venytettyä sinne 3-vuotiaaksi asti<3 Toki täytyy olla kiitollinen, että on taloudellisesti mahdollista jäädä hoitovapaalle, kun kaikilla sitä ei ole. Tietysti on myös niitä vanhempia, jotka itsekin haluavat sen 9 kk jälkeen palata töihin ja laittavat lapsen sen takia hoitoon, mutta varmasti moni myös toivoisi voivansa olla kotona pitempään.

      Erityisäitiysvapaalle jääminen oli varmasti paras ratkaisu! Oon tosi paljon lukenut siitä, millä perusteella sitä on myönnetty eri ammateissa/työtehtävissä toimiville henkilöille ja välillä mietin olisinkohan itsekin saattanut olla siihen oikeutettu. Hulluintahan omassa työssäni oli se, että kaikin keinoin yritettiin välttää, etten itse labrahoitajana vaan altistu koronalle (jäin pois koronanäytteenotosta/infektiopolitoiminnasta, en osallistunut vuodeosastoilla koronapositiivisten näytteenottoon), mutta mä olen silti ainakin äitiyslomani alkuun asti ainut työkavereistani, joka sen koronan sai nimenomaan työpaikalta. Että se siitä mun suojelemisestani sitten :D

      Poista
  5. On se kyllä ärsyttävää, että noita mainostetaan brändeillä, joita niissä boxeissa ei koskaan näy. Toinen ärsyttävä asia on samojen tuotteiden toistuminen, kuten ainakin joskus oli Lookfantasticin boxeissa, kun niitä tilailin.

    Boxycharmin taisin tilata kerran Irlannin-kotiin. En kyllä muista, mitä siinä oli. Alluern boxi tuli mulle monta vuotta, ja sitä pidin hyvänä hintaansa nähden. Kuten myös sveitsiläistä Pink Boxia, kun siellä asustelin. Alluren saa Suomeen postituspalvelun kautta, mutta Pink Boxia ei tietääkseni mitenkään.

    Älä sure tuota tulojen tipahtamista hoitovapaalla (vai miksi sitä nykyään sanotaan). Suomessa sentään on mahdollisuus siihen, monissa muissa maissa ei. Olin niin ällistynyt kun kollega Sveitsissä palasi äitiyslomalta 2 kk:n jälkeen (siis OIKEASTI kahden), siellä kun se on standardi. Täällä kun veisi sen ikäisen vauvan hoitoon niin johan pääsisi kaikkiin lehtiotsikoihin.

    Eikä se äitiysloma Irkuissakaan pitkä ole, vain 6 kk. Siinä ei paljoa lomailla ilman tuloja yhtään sen enempää, kun sen 6 kk:n jälkeen tukia ei heru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LF:n bokseissa ja kalentereissa tosiaan toistui tosi paljon tuotteita, mikä on tosi harmi pitempiaikaisille tilaajille :/ Alluresta kuulin myös aikoinaan paljon kehuja, itse en sitä kuitenkaan ole koskaan tilannut :)

      Toi on totta, että pitää olla kiitollinen siitä, miten Suomessa on verovaroja kohdistettu siten, että hoitovapaalle jääminen on ylipäätään mahdollista, saati sitten ihan kunnon pituinen vanhempainvapaa! Kauhulla oon lukenut muiden maiden käytäntöjä, kun monissa maissa ne poikkeaa aika radikaalistikin Suomen tavoista. Ja toki täytyy muistaa, että hoitovapaalla saa tienata niin paljon kuin sielu sietää, kun sitähän maksetaan vain sillä edellytyksellä, että lasta hoidetaan kotona - riippumatta siitä, kuka häntä hoitaa.

      Poista
  6. On ollu kiva seurata näitä boxi esittelyjä. Aika harvoin oon silti ajatellu, että ton boxin olisin itsekin halunnut. En oo ikinä tilannut jenkki boxeja, vain betteä ja goodieta ja glossy. Glossyä viimeks tän vuoden alussa ja olihan ne boxit kivoja. Tilasin vaan boxin saadakseni Huda Beautun Mercury retrograde paletin tilaajalahjaksi ja eihän sitä kuulunut ja virhettä ei myönnetty. Meni maku koko boxeihin. 70€ kuussa on ihan kiva sijoittaa semmosiin tuotteisiin, kun itse haluaa😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis varsinkin parin viime vuoden boksit on olleet kyllä vähän niin ja näin, joskus alkuaikoina niitä oikeesti katsoi silmät suurina, kun sisällöt oli ihan älyttömän hyviä. Toki ajatukset niiden samojen sisältöjenkin suhteen olisivat varmasti tänäpäivänä jo toisenlaiset :D Yllättävää, että Glossyboxista kuulee taas jotain vastaavaa.. Mä en oo kuullut kenenkään oikeesti kehuvan heidän aspaa/tapaa hoitaa asioita. Mäkään en siis itse koskaan saanut puuttuvaa tuotetta aikoinaan ja onhan toi ihan hävytöntä, ettet sä saanut tota palettia! Uskomatonta, että noi jatkaa vuodesta toiseen vaan ihan samaa touhua Glossylla.

      Poista

Kiitos kommentista!