torstai 29. syyskuuta 2022

Syksyinen kosmetiikkahaaste

Ihana Charming Nails -blogin Taina kehitteli tämän syksyisen kosmetiikkahaasteen, joka onkin mukava jatkumo aiemmalle Kesäiselle kosmetiikkahaasteelle. Olin enemmän kuin innoissani tästä Tainan haasteesta, sillä kuten olette ehkä huomanneet, rakastan vastailla erilaisiin haasteisiin ja syksy on kosmetiikan ja erityisesti meikkien osalta mun ehdoton lempivuodenaikani. Kiitos siis Tainalle tämän haasteen kehittämisestä ja seuraavaksi mun vastaukseni näihin kymmeneen syysaiheiseen kosmetiikkakysymykseen!

1. Miten ihonhoitosi muuttuu syksyn tullen?
- Normaalisti siirryn pikkuhiljaa paksumpiin voiteisiin ja esimerkiksi aamukäytössä olleet kevyet geelivoiteet vaihtuvat paksumpiin. Tällä hetkellä mennään lähinnä sen mukaan, mitä mun iho milloinkin tarvitsee ja se on selkeästi rasvaisempi ja epäpuhtaampi kuin normaalisti edes kesähelteillä. Mitä viileämmät kelit, sitä enemmän normaalisti kerrostan esimerkiksi kosteuttavaa kasvovettä tai hoitonestettä kasvoilleni. 

2. Täsmätuotteesi iholle ennen talvea?
- Kaikki mitkä kosteuttavat ja valmistavat ihoa kylmään ja viimaan! Sheet maskit ja kosteuttavat naamiot (sekä yönaamiot että poispestävät), tuhdimmat voiteet ja kosteuttavat seerumit. Viimeistään tässä kohtaa voi olla hyvä myös lisätä kosteuttava hoitoneste/kasvovesi ihonhoitorutiineihin, jos iho alkaa tuntua kuivalta.

3. Millainen meikkipohjasi on syksyllä?
- Samanlainen kuin muinakin vuodenaikoina - melko peittävä, mutta kuitenkin heleyttä löytyy vähintään viimeistelypuuterin ja highlighterin muodossa. Mulla ei juuri meikkipohja muutu oli vuodenaika sitten mikä tahansa, mutta toki käytetyt tuotteet vaihtelevat ihon kunnon ja oman fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä mun iho elää ihan omaa elämäänsä eikä sen kuivuus tai rasvaisuus ole sidottu vuodenaikaan, joten sen kulloisenkin tilan mukaan mennään. Fiiliksellä meinaan sitä, että saatan tehdä kevyempää tai peittävämpää meikkipohjaa ihan vuodenajasta riippumatta, vaikka monet toki suosivat kevyempää pohjaa juuri kesäisin.

4. Millaisia sävyjä suosit syysmeikissä?
- Ruskea on ehdoton suosikkisävyni niin silmissä, poskilla kuin huulillakin. Yleensä syysmeikkini ovat enimmäkseen lämpimän sävyisiä, mutta toisaalta jotkin viileämmätkin sävyt toimivat syksyllä erittäin hyvin. 

5. Kolme syksyisintä luomiväripalettiasi?
- Urban Decayn Naked Heat, OPV Beautyn Spotlight Eyeshadow Palette sekä Morphe 350S 35 Color Shimmer Nature Glow, joka myös näkyy kuvassa. Olisin vastannut tähän Anastasia Beverly Hillsin Modern Renaissancen, mutta sitä en enää osaa pitää "kokonaisena" palettina, kun kolme sävyä on käytetty kokonaan jo loppuun.

6. Mitä sävyjä käytät syksyisillä kynsillä?
- Mun kynsien lakkaamiset taitaa jo kaikki pitempiaikaiset lukijani tietää, eli mähän en siis pahemmin kynsiäni lakkaa. Nyt äitiysloman aikana olen ostanut jopa kaksi kynsilakkaa (vaaleanpunaisen ja nuden), eikä niistä kumpikaan edusta sitä, mitä itse eniten syyskynsiltäni ehkä toivoisin. Tummia sävyjä käyttäisin, jos sellaisia omistaisin ja jaksaisin kynnet useammin lakata.

7. Lempisävyt syksyisessä huulimeikissä?
- Ruskea, burgundy, luumu, malva.. Tummat sävyt, monesti lämpimät, mutta myös viileämmät kelpaavat. Huulimeikkien osalta syksy on mun ehdoton suosikkivuodenaikani, sillä rakastan nimenomaan kaikkia ruskeita sävyjä, jotka eivät ehkä ihan niin hyvin sovi vaikkapa keväiseen meikkiin kuin syksyyn. Toki nykyään käytän selkeästi hillitympiä sävyjä huulilla kuin vielä muutama vuosi sitten, mutta täytyy koittaa nyt syksylläkin uskaltaa käyttää niitä tummanruskeitakin sävyjä huulilla!

8. Tykkäätkö vaihtaa hiusten väriä syksyn saapuessa?
- Mä olen jo vuosia ollut blondi, joten ei sitä väriä ole tullut vaihdettua vuodenaikojen mukaan oikeastaan ikinä. Tällä hetkellä kasvatan takaisin omaa tummanruskeaa väriäni, jota en ajatellut enää värjätä, joten jatkossakaan ei tule vuodenaika vaikuttamaan hiusteni väriin. 

9. Teetko mitään Halloweenmeikkiä tai maskeerausta?
- Voi kunpa olisiki aikaa ja osaamista moiseen! Halloweenaiheiset meikit on yhtiä upeimpia, mitä IG:ssäkin tulee nähtyä, joten niitä tulee kyllä ihasteltua. En kuitenkaan itse omaa moista luovuutta, jotta saisin toteutettua mitään julkaisukelpoista, eikä tänä vuonna varmasti ole edes aikaa alkaa sellaisia maskeerauksia harjoitella. Mikäli olisi tiedossa vaikkapa jotkut juhlat, joissa laittaudutaan Halloweenteeman mukaisesti, saisin varmaan jonkun simppelin maskeerauksen taiottua omaankin nassuun.

10. Minkä tuoksun valitset syksyyn ja Halloweeniin?
- Hajuvesistä nappasin syksyn tultua tehokäyttöön Giorgio Armanin Sì Passione EdP:n. Se sopeutuu mielestäni loistavasti syksyyn! Muuten tykkään syksyssä erityisesti vaniljan tuoksusta. Tää juontaa ehkä juurensa siihen, kun kymmenen vuotta sitten muutettuani omaan kotiin aloin aina polttaa syksyn tultua ja iltojen pimentyessä vaniljalta tuoksuvia tuoksukynttilöitä.

Kiitos vielä Tainalle kivasta haasteesta! ♥

14 kommenttia:

  1. Oli kiva lukea vastauksiasi tähän haasteeseen.
    Meinaan penkoa kosmetiikkavarastojani, jos sieltä löytyisi jokin kiva syksyinen poskipuna. Olen huomannut, että jotain muuta kuin heleän keväistä sävyä tekisi mieli poskille sutia nyt syksyllä.
    Viime talvena käytin Kypriksen antioxidant dew -seerumia ja ihon kiristely oli poissa sen ansiosta. Tulevalle talvelle olen varannut Whamisan kaktusseerumin.
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että postaus miellytti! Tota kyseistä Kyprisen seerumia kehuttiin ihan hirmuisesti jossain vaiheessa ja mua harmitti, etten aikoinaan valinnut tota itselleni, kun seerumin olisi saanut muistaakseni Boxycharmista. Toi on sen verta tyyris, etten ole sitten itse kuitenkaan raaskinut sitä ostaa, kun varastoista on aina löytynyt korvaava tuote loppuneelle seerumille, mutta pidän ton ehdottomasti mielessä tulevaa varten! Whamisan kaktusseerumi kuulostaa myös hyvältä :)

      Poista
  2. Tähän on ilman muuta tartuttava. Aloitin jo eilen, jospa tänään tai vkl saisi vielä ulos. Oli yks toinen postaus mielessä julkaista, mut tää jotenkin osui tähän saumaan paremmin. 😁

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea vastaukset :) Halloween ei oo kyllä semmonen mun vahvuus alue, en jaksa meikata niin pitkään, että saisi tehtyä mitään upeaa maskeerausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla ei myöskään luovuus, taito tai aika riittäisi moisiin luomuksiin, mitä IG:ssakin näkee :D Upeitahan ne on ja ihana päästä taas ihailemaan niitä maskeerauksia :)

      Poista
  4. Ihana kun vastasit tähän <3 Naked Heat on kyllä kanssa hyvä syksypaletti, en ole jotenkin osannut sitä ajatellakaan syksyyn sopivana! Miellän niin kesään mutta syksyllähän sitä voisi käyttää myös ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kehitit tän haasteen<3 Mulle Heat on aina ollut syyspaletti, kun jotenkin miellä just tollaset lämpimät sävyt parhaiten syksyyn sopiviksi. Tai sanotaanko näin, että elokuussa yleensä oon alkanut sitä käyttää, mutta marraskuussa mennään sitten jo aika erityylisillä sävyillä :D Heat toki nyt viittaakin enempi kesään, että sikäli paletti varmaan on suunniteltu enemmän ns. kesäpaletiksi ♥

      Poista
  5. Kiva lukea näitä! Itse olen niin tylsä että käytän samoja meikkejä aika pitkälti läpi vuoden. Ihonhoitoon tulee itsellä lisää tuotteita syksyllä, juurikin hoitoneste ja ainakin Novage ihonhoitokapselit. Kosteuttavia naamioita käytän turhan harvoin, täytyy lisätä niiden käyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitonesteet on ihania, kun ilmat alkaa viilentyä<3 Naamioita saan itsekin nykyään käytettyä ihan liian vähän, pitäisi taas koittaa vaan löytää se pieni oma aika niillekin, kun ei se lopulta niin paljon kuitenkaan aikaa vie :D

      Poista
  6. Kiva oli lukea sun vastaukset:) syksy on kyllä niin ihanaa aikaa meikkien suhteen<3 Toisaalta syksy on myös lempivuodenaikani, joten toki mieltymys siihen voi saada meikkienkin sävyt tuntumaan siksi vielä paremmilta. Omasta meikkikokoelmastani Naked Heat on se paletti, joka minullakin nousee aina syksypalettina mieleen. Johtuneeko sitten ainakin oranssista, mikä tuo ruskan mieleen:) Tosi kaunis tuo Macin huulipuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä on kyllä ulkonakin niin upea väriloisto, että sekin tuo ihan uutta virtaa aina itsellä meikkaamiseen :) Heat on mullekin syyspaletti juuri ton lämpimän, oranssihtavan sävymaailman takia, vaikka monet ilmeisesti mieltää sen enemmän kesäpaletiksi :) MAC:n puna on upea ♥

      Poista
  7. Ihana syksyinen kosmetiikkahaaste syksyisine kysymyksineen :) UD:n Heat paletti valikoituisi varmaan syksyn tullen mullakin useasti meikatessa, jos sen omistaisin. Olenhan mä sitä kovasti haaveillut, mutten oo nyt raaskinut ostaa, kun meikkaan silmämeikin nykyään vain viikon aikana pari kertaa (ennen kun oli päivittäin) ja mulla kun on aika monta palettia. Ehkä sitten, kun saan yhden paletin loppumaan, voisin ostaa sen Heat paletin! 8)

    Syksy on meikeissä yhtä suosikki aikaani, ruskeaa, burgundya ja jopa smokey eyeta <3 Ja huulipunat!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heat on ihana syysmeikkeihin! Tossa tilanteessa ei joo välttämättä ole järkevintä ostaa uutta palettia, jos ei tule enää ihan samalla tavalla meikkailtua kuin aiemmin :) Kyllä niitä ehtii myöhemminkin, kun omasta kokoelmasta vapautuu taas tilaa uusille<3 Syysmeikkailu on ihanaa, jotenkin tuntuu aina niin piristävältä, kun saa laittaa kesän värikkäät meikit sivuun ja alkaa meikata vähän syvemmillä sävyillä!

      Poista

Kiitos kommentista!