tiistai 13. syyskuuta 2022

Meikkikokoelmani lukuina

Kuinka monta meikkivoidetta multa löytyy? Entä luomiväripalettia tai huulipunaa? Millainen määrä puolestaan olisi itselleni optimaalinen tai sellainen, jonka kokisin itselleni täysin riittäväksi? Sain teiltä ihan mahtavan postausidean käydä läpi meikkikokoelmani kertoen kuinka monta tuotetta omistan mistäkin kategoriasta. Tässä on listattuna sekä käytössä olevat tuotteet että ne, jotka vielä odottavat käyttöönpääsyä. Ihan kaikkea en ruvennut erittelemään (kuten meikkivoiteita ja BB-voiteita, kivi- ja irtopuutereita), mutta tästä saa varmasti kuitenkin ihan hyvän käsityksen siitä kuinka paljon multa meikkejä löytyy. Yhtäkään tuotetta en ole maininnut kahteen otteeseen, eli esimerkiksi poskipunia multa löytyy myös kasvopaleteista, mutta poskipunien kohdalle olen listannut vain yksittäiset poskipunat sekä vain poskipunia sisältävät paletit. Optimaalisen määrän kohdalla olen vähän koittanut avata lukua ja suluissa saattaa olla mainittuna esimerkkejä myös tuotteista sekä muita täydentäviä tietoja. Kiitos vielä postausideasta, tätä oli hauska toteuttaa!

Ja niin ihanaa kuin olisikin ottaa kuvat kaikista meikeistäni, tässä elämäntilanteessa ja vauva-arjen keskellä se ei valitettavasti ollut mahdollista. Saatte siis vain pieniä palasia kokoelmani tuotteista muutaman kuvan verran.

Primerit:

  • Käytössä: 6 meikinpohjustajaa + 2 silmämeikinpohjustajaa
  • Varastossa: 9 + 1 silmämeikinpohjustaja
  • Optimaalinen määrä: Kasvoille riittäisi varmaan hyvin kaksi tai korkeintaan kolme primeria, joista toinen olisi kosteuttava/heleyttävä (First Aid Beautyn Coconut Skin) ja toinen sitten sellainen, jonka kanssa saa meikkipohjan takuulla pysymään paikoillaan (Jane Iredale Smoot Affair). Silmämeikeille tarvitsen sekä tavallisen primerin että NYX:n glitterprimerin, eli niissä optimaalinen määrä on kaksi.

Meikkivoiteet/BB-voiteet ym.:

  • Käytössä: 7
  • Varastossa: 5
  • Optimaalinen määrä: Kolmella pärjäisin varsin hyvin. Yksi peittävä ja superhyvä (Estée Lauderin Double Wear), joku keskipeittävä arkeen (Urban Decayn Stay Naked) ja yksi selkeästi kevyempi (Paese BB-voide). Kaikkein kevyimmän voisin myös tarvittaessa jättää pois, jolloin kaksikin meikkivoidetta riittäisi.

Peiteaineet ja neutraloijat:

  • Käytössä: 9
  • Varastossa: 2
  • Optimaalinen määrä: Kahdella pärjäisin, tarvittaessa myös yhdellä. Yksi peittävämpi ja yksi kevyempi peiteaine arkilookeihin olisi aika ihanne. Siitä kevyemmästä yksilöstä voisin myös luopua, mutta toisaalta kevyemmän meikkivoiteen kanssa on mukava käyttää vähän kevyempää peiteainettakin. Neutraloijia multa löytyy yksi, mutta en sellaista koe välttämättä tarvitsevani.

Puuterit:

  • Käytössä: 4
  • Varastossa: 4
  • Optimaalinen määrä: Yksi hyvä irtopuuteri riittäisi mulle hyvin. Käytössä olevista neljästä puuterista kolme on kivipuutereita, joita en käytä oikeastaan koskaan. Varastossa olevat ovat kaikki irtopuutereita, sillä pidän vain yhtä tällä hetkellä avattuna kerralla.

Poskipunat:

  • Käytössä: 30
  • Varastossa: 0
  • Optimaalinen määrä: Neljällä pärjäisin erinomaisesti, kun joukkoon mahtuisi rusehtava, vaaleanpunainen, punainen ja persikka. En kuitenkaan missään tapauksessa näkisi itseäni vain neljän poskipunan omistajana, sillä poskipunat ovat yksi mun heikkouteni meikeissä. Voisin kuitenkin kuvitella kokoelmani olevan puolta pienempi eli sisältävän 15 poskipunaa. Siihen ehkä jossain vaiheessa koitan myös pyrkiä!

Aurinkopuuterit/varjostusvärit:

  • Käytössä: 7
  • Varastossa: 0
  • Optimaalinen määrä: Kaksi aurinkopuuteria, joista toinen on viileä ja mattainen ja toinen shimmerinen, riittäisi mulle. Mattaisen kanssa tekisin varjostukset ja shimmeristä käyttäisin sitten aurinkopuuterin tavoin. Itse asiassa näistä seitsemästä vain yksi on shimmerinen ja muut mattaisia. Loput shimmeriset bronzerit löytyvät multa kasvopaleteista, joissa on mukana siis muitakin tuotteita enkä ottanut niitä tähän mukaan, sillä ne on laskettu kasvopaletteihin.

Highlighterit:

  • Käytössä: 19
  • Varastossa: 0
  • Optimaalinen määrä: Periaatteessa mulle riittäisi hyvin yksi highlighter vaaleassa shampanjaisessa sävyssä. Sellainen sopii käytännössä minkä tahansa meikin kanssa. Jos realistisemmin mietitään niin ehkä sellainen viisi tai kuusi highlighteria voisi olla hyvä määrä itselleni.

Meikkipaletit/kasvopaletit:

  • Käytössä: 12
  • Varastossa: 0
  • Optimaalinen määrä: Tässä on siis laskettuna mukaan kaikki meikkipaletit, joista löytyy vähintään kahta eri tuotetta samasta paletista, kuten esim. poskipuna ja highlighter tai aurinkopuuteri ja highlighter. En välttämättä tarvitsisi tällaisia yhtään, sillä käytän mielelläni kasvoille tuotteita ihan yksittäinkin, mutta sanoisin että kaksi tällaista palettia olisi itselle optimaalinen määrä. Nämä ovat käteviä matkustettaessa, kun yhdestä paletista löytyy useampia eri tuotteita.

Viimeistelypuuterit:

  • Käytössä: 2
  • Varastossa: 1
  • Optimaalinen määrä: Yhdellä pärjään eikä mun ole näitä mitenkään tarkoitus alkaa hamstraamaan. Tosin Hourglassilla on niin upeita viimeistelypuutereita, että niitä tekisi mieli hankkia useampikin kappale, kun tällä hetkellä omistan vain yhden.

Kulmatuotteet:

  • Käytössä: 5
  • Varastossa: 3
  • Optimaalinen määrä: Kolme - yksi kynä, yksi puuterinen väri ja yksi kulmageeli. Periaatteessa en sitä kulmageeliäkään pidä pakollisena tuotteena, mutta ihan kiva lisä se kuitenkin on.

Luomiväripaletit:

  • Käytössä: 63
  • Varastossa: 0
  • Optimaalinen määrä: Eiköhän sitä ihan muutamalla, sanotaan viidellä, paletilla jo pärjäisi, mutta luomivärit ovat aina olleet mulle intohimo meikeissä, joten en mä näe ihan äkkiä supistavani kokoelmaani alle 30 palettiin. Tätä mun on siis aika vaikea ajatella järjen kanssa, kun en kuitenkaan olisi mistään hinnasta valmis kokoelmaani karsimaan vain muutamaan hassuun palettiin.

Irtoluomivärit (puuteriset, nestemäiset, puikot):

  • Käytössä: 35
  • Varastossa: 0
  • Optimaalinen määrä: Näitä en tarvitsisi lainkaan, sillä mulle riittää hyvin palettien luomivärit. Mulla on kuitenkin tossa Z-paletissa muutama aivan ihana sävy Makeup Geekiltä, joista en ainakaan vielä ole valmis luopumaan!

Ripsivärit ja -primerit:

  • Käytössä: 5 ripsiväriä + 2 primeria
  • Varastossa: 5
  • Optimaalinen määrä: Pari ripsiväriä ja yksi primer. Periaatteessa mulle riittäisi jo yksi ripsiväri, mutta nykyään tykkään, että löytyy sekä vedenkestävä että ei-vedenkestävä ripsiväri. Primereita en tarvitse kuin sen yhden (essencen volume booster lash primer) eikä mulla yleensä enempää olekaan käytössä, vaikka tällä hetkellä poikkeuksellisesti onkin kaksi.

Silmänrajauskynät, kajalit ja eyelinerit:

  • Käytössä: 9
  • Varastossa: 1
  • Optimaalinen määrä: Kaksi - yksi musta nestemäinen eyeliner sekä nude kajal vesirajalle. Mä omistan useammankin silmänrajauskynän, mutten käytä niitä oikeastaan koskaan. Katsotaan milloin koittaa se päivä, kun luovun nestemäisistä eyelinereista ja vaihdan niihin!

Meikinkiinnityssuihkeet:

  • Käytössä: 3
  • Varastossa: 1
  • Optimaalinen määrä: Kaksi kiinnityssuihketta olisi aika optimaalinen, kun toinen olisi mattaava (UD:n All Nighter) ja toinen sitten heleyttävä/kosteuttavampi. Yhdellä mattaavallakin pärjään, sillä meikinkiinnityssuihke ei ole itselleni pakollinen kuin juhlameikeissä.

Huultenrajauskynät:

  • Käytössä: 29
  • Varastossa: 0
  • Optimaalinen määrä: Tämä riippuu täysin siitä minkä sävyisiä huulipunia omistan. En kaikkien punien kanssa huuliani rajaa, mutta varsinkin tummemat sävyt vaativat itselläni ehdottomasti rajauksen, jotta saan lopputuloksesta siistin. Ehkä kymmenisen kynää olisi aika optimaalinen määrä, kun nyt multa löytyy useampi samaa sävymaailmaa oleva kynä.

Huulipunat:

  • Käytössä: 67
  • Varastossa: 1
  • Optimaalinen määrä: Sanoisin ehkä viitisentoista punaa, sillä siihen määrään saisi jo hyvin eri värejä ja koostumuksia. Tässä on siis laskettuna yhteen sekä puikot että nestemäiset punat, joista jälkimmäisiä en tarvitsisi välttämättä yhtään. Puikot on itselleni mieluisampia ja viisitoista huulipunaa olisi määränä jo varsin riittävä. 

Huulikiillot ja -öljyt:

  • Käytössä: 20
  • Varastossa: 2
  • Optimaalinen määrä: Muutamalla huulikiillolla ja yhdellä öljyllä pääsee jo pitkälle. En niinkään käytä huulikiiltoja, vaikka toisinaan sellainen viekin huulipunasta voiton. Öljyjä en välttämättä kaipaisi yhtä ainutta, mutta hyvä se on joku pitää varastossa, jos joskus innostunkin sellaista käyttämään.

Yhteensä meikkejä käytössä: 335 kpl.

Melkoisesti mulla siis on meikkejä tällä hetkellä käytössä. Voi olla, että todellinen määrä heittää +/-5 tuotteella, sillä joku saattoi jäädä laskematta ja joku tuote saattoi taas päätyä laskuihin kahteen otteeseen. Huulimeikkejä laskiessa tuli taas bongattua useampikin puna ja kiilto, jotka pitäisi karsia pois. Mä karsin huulimeikkini alkuvuonna ja heitin menemään ainakin 30 vanhaksi mennyttä tuotetta. Nyt pitäisi taas käydä ne läpi ja ehkä tällä kertaa jopa kirjoitella aiheesta blogiin! 

En ihan äkkiä näkisi kutistavani kokoelmaani vaikkapa 30-40 tuotteeseen yhteensä, vaikka siitä tavallaan salaa haaveilenkin. Olen tässä viimeisten parin vuoden aikana karsinut kuitenkin aika reilustikin meikkejäni pois ja koko ajan homma jatkuu, joten pyrin kyllä oikeasti saamaan tästä meikkikokoelmastani myös pienemmän. Toki meikit ja meikkaaminen ovat mun harrastukseni, mutten enää toivo valtavaa kokoelmaa itselleni ja nykyinenkin on omaan makuuni turhan suuri.

Oletteko te koskaan laskeneet paljonko teillä on meikkejä? :)

15 kommenttia:

  1. Kiva postaus!

    Mihin muuten ne pois karsimasi tuotteet menevät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Karsitut tuotteet annan ystäville, sukulaisille tai työkavereille. Olettaen siis ettei ole kyse jostain vanhentuneista/rikkinäisistä tuotteista tai esim. huulimeikeistä, joita ei hygieniasyistä voi/kannata antaa eteenpäin käytettyinä :)

      Poista
  2. Onhan tuossa kokoelmaa! En ihan yllä noihin lukuihin itse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On näitä jokunen vuosi keräiltykin, tosin pari vuotta sitten luvut olisivat olleet itsellä selkeästi vielä suuremmat :D

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoinen postaus, otan tästä kyllä kopin jos ei haittaa! Olisi mielenkiintoista laskea oma kokoelma ja ehkä vähän havahtua! Mulla on kyllä paljon tuotteita varastossa, en ole avannut esim kaikkia huulimeikkejäni enkä kasvopaletteja joita tullut Boxycharmissa. Primereitakin on useampi jemmassa. Yritän käyttää ensin vanhoja pois koska tosi on että etenkin huulimeikit vanhenee nopeasti. Huultenrajauskyniäkin taitaa olla vaan 3 jotka kaikki käytössä. Heti kun on aikaa niin alan kyllä työstämään tätä postausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee haluan nähdä sun luvut kanssa😍❣️

      Poista
    2. Ehdottomasti kiinnostaa muakin sun luvut, joten postausta kehiin vain! Mulla on ikuisuusongelma noiden huulimeikkien kanssa, kun en malta olla ottamatta niitä heti käyttöön ja lopputuloksenahan on sitten se, etten saa kuin aniharvoin jonkun oikeesti loppumaan. Ne kun ei tosiaan säily hyvänä ikuisesti. Mutta siis joo, innolla odotan sun postausta ♥

      Poista
  4. Ihana postaus! Siis hauska katsaus etenkin kun tietää, että sulla niitä meikkejä on ;) ja hei siis iso määrä onkin! Postausta lukiessa odotin kovasti kunnes tulee luomiväripalettejen määrän vuoro ja vaikka tiesin arvata, että sulla niitä varmasti on, niin yllättäin siitäkin huolimatta :D myös huulipunien määrä yllätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luomiväripaletit on mun heikkous, samoin huulipunat :D Molempia oon onneksi saanut myös karsittua, varsinkin noita huulimeikkejä, joita olisi vielä vuosi sitten ollut ainakin 30 kpl yhteensä enemmän. Mutta vielä pitäisi saada karsittua, kun en oikeasti enää haluaisi näin isoa kokoelmaa.

      Poista
  5. Onneksi olit just vähän karsinut noita määriä tämän vuoden aikana. Sulla on kyllä kivasti meikkejä, mutta ymmärrän kyllä hyvin tilanteen.. kosmetiikan osalta mulla on varastoja kanssa. Meikit on alkanu vähentyä nyt kun ei ole tilannut kauneusbokseja, sillä sieltä ei tule niitä tuotteita enää testiin - eli nykyään ostan enemmänkin tarpeeseen. Mutta ymmärrän myös tuon keräilyn ja olen koittanut itse myös vähän kerätä jotain tiettyjä paletteja ja sitten tartun niihin 2 kertaa vuodessa kun "käytän vähän huonommat ensin" mitäh?? :D Ja onhan niihin rahaa mennyt, joten mistään mihin on arvokas tunneside ei voi luopua! Jos aika sallii, kopioin postauksen ja teen sen omalla tavallani blogiini meikkien osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vielä pitäisi saada enemmän karsittua, vähän ahdistaa tää nykyinen meikkimäärä, varsinkin jos joudun luopumaan nykyisestä meikkipöydästä jossain vaiheessa ja vaihtamaan pienempään. Tuttu tunne ton ajatuksen kanssa, että ostaa jotain ihanaa ja sitten sitä säästelee, kun pitää käyttää muita alta pois :D Innolla odottelen sun postausta aiheesta, toivottavasti saat sellaisen tehtyä<3

      Poista
  6. Multa tuli tuo kysymys jonka innoittamana teit tän postauksen. Ja vau, tää oli paljon parempi vastaustapa kuin mitä ikinä uskalsin odottaakaan. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Sisäinen tilastonörttini nautti tästä suuresti :D

    Inspiraatio siihen kysymykseen tuli siitä kuinka itse laskin juuri tähän tapaan omat meikkiin viime keväänä. Lopputulos oli muistaakseni 139 kpl. Tasan vuoden päästä siitä aion laskea kaiken taas uudelleen ja sitten vertailla tilannetta siihen viime kevääseen määrään. Ehkä tässäkin voisi olla postausideaa vuoden päähän..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksestä! Tätä oli hauska toteuttaa :) Ja hei ehdottomasti voisin tehdä vuoden päästä taas uuden katsauksen. Toivottavasti silloin yhteismäärässä luku alkaa jo kakkosella, siihen ainakin koitan pyrkiä! Pitäisi varmaan itsekin koittaa taulukoida näitä niin olisi helpompi seurata mihin suuntaan määrät kehittyvät.

      Poista
  7. Mielenkiintoinen kirjoitus. Sulla on oikeastaan monissa kategorioissa vähemmän tuotteita kuin oletin.
    Mulla on kaikki meikki- ja kosmetiikkatuotteet excel-taulukossa, mikä auttaa pysymään kartalla omistamista tuotteista ja niiden iästä ja on helpompi olla ostamatta uusia, kun tietää, miten paljon tuotteita on varastossa. Tänä vuonna olen ilolla huomannut, että meikkejä on tullut käytettyä pois paljon enemmän kuin hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että näinkin päin jonkun mielestä! Mulla on tietyt kategoriat, kuten just vaikka luomiväripaletit, joita tykkään hamstrata, mutta sitten taas paljon myös niitä, jotka ei mua niin kiinnosta (puuterit, bronzerit, kulmatuotteet). Mutta noiden mieluisienkin tuotekategorioiden osalta haluaisin pienentää kokoelmaani :)

      Kuulostaa tosi hyvältä toi taulukointi, pitää ehdottomasti itsekin harkita moista! Varsinkin kun niitä meikkejä alkaa kertyä enemmän on ihan mahdotonta enää muistaa minkä ikäinen mikäkin tuote on. Ja hei mahtavaa, että sulla on enemmän loppunut meikkejä kuin uusia on tullut lisää! Tohon haluaisin itsekin tähdätä :)

      Poista

Kiitos kommentista!