Jami 1 v ♥

Tiistaina koitti vihdoin se odotettu ensimmäinen syntymäpäivä meidän esikoiselle! Jamin synttäreitä juhlittiin jo viikko sitten sunnuntaina, mutta varsinainen syntymäpäivä tosiaan oli vasta siitä parin päivän kuluttua. Postauksen kuvina toimivatkin synttäreiden tarjoiltavat, joihin mahtui mm. savuporo- ja savulohileipiä, suklaajuustokakkua, kinuskin ja valkosuklaan makuisia macaronseja sekä ihana nallekakku, jonka täytteenä oli mangoaprikoosi- ja vaniljakaramellimousset. Macaronsit ja nallekakku tilattiin samasta paikasta kuin aikoinaan meidän hääkakku, eli Kakkupuoti MariAnnikalta, jota suosittelen lämpimästi. Torstaina kävimme ottamassa studiolla pojasta yksivuotiskuvia ja yllätyin siitä, kuinka rohkeasti poika oli kuvattavana. Hän on siis melkoinen äidin poika eikä normaalisti pidä oikeastaan lainkaan vieraista aikuisista, vaikka lapsia taas ollaankin heti menossa halaamaan. Poitsu oli kuitenkin käytännössä heti menossa mukana ja kuvaus sujui täysin ongelmitta ja itkuitta! Kirjoittelin pojan puolivuotispäivän tienoilla vähän ajatuksiani ensimmäiseen puoleen vuoteen liittyen ja halusin nyt kirjoittaa vastaavan postauksen, kun vauvavuosi on meillä takana. Tässä se siis olisi:

Multa on monet kerrat kysytty tässä vuoden aikana, miltä äitiys on tuntunut. Onko se tuntunut ns. omalta jutulta, onko se vastannut odotuksiani tai onko se yllättänyt jotenkin. Mä en tiedä oliko mulla varsinaisesti mitään kovin ihmeellisiä odotuksia tai ajatuksia äitiyteen liittyen, muuten kuin että haluan sen kokea ja haluan tulla äidiksi. Vanhempana olo ei ole missään nimessä aina ollut helppoa ja vauvavuoden rankkuudesta ei turhaan varoitella, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Tai ehkä voisin joitain päiviä ja hetkiä pyyhkiäkin pois, mutta kokonaisuutta en missään nimessä ja siihen kuuluvat myös ne huonommat ja raskaammat päivät. Synnytystä ajatellessa mulla nousee yhä pala kurkkuun, mutta näin vuoden päästä ajatukseni siitä ensimmäisten kuukausien "ei ikinä enää" -päätöksestä on muuttunut. Mä haluaisin ehdottomasti kokea synnytyksen uudestaan, sillä haluan uskoa, että toinen synnytys sujuisi itselläni ensimmäistä paremmin. Tätähän ei voi mitenkään kukaan etukäteen ennustaa, mutta toivoisin saavani kokea synnytyksen joskus vielä uudestaan ilman mitään vauvan virheasentoja sun muita. Katsotaan, ehkä niin vielä tapahtuukin!

Mikä mua on sitten yllättänyt? Monikin asia. Ensimmäinen vuosi meni aika pitkälti yksin mieheni kanssa vauvaa hoitaen, vaikka toki me ihmisiä tapasimme sekä kävimme kylässä ja muualla vauvan kanssa. Kahden kesken vietettyä aikaa onkin sitten ollut kovin vähän, mutta lapsen ehdoilla toki mennään emmekä missään vaiheessa olettaneetkaan, että poika olisi jatkuvasti jonkun luona hoidossa. Toki tähän on vaikuttanut varmasti myös se, että Jami on 3 kuukauden ikäisestä lähtien kieltäytynyt menemästä muiden kuin äidin tai isän syliin (tämä on nyt jo hieman helpottanut) ja hän on todella kovasti mun perääni. Nyt ollaan sentään saatu jo joitain onnistuneita hoidossaolemisia hänelle ja pikkuhiljaa sitä ikääkin tulee lisää, jolloin poitsu helpommin myös tottuu olemaan muiden kuin vanhempiensa kanssa. Sitä kuuluisaa omaa aikaa mulla itselläni ei siis pahemmin ole ollut, jos lapsi ei ole nukkunut tai en ole itse lähtenyt kotoa pois ja jättänyt häntä isänsä hoitoon. Kotona olen vuoden aikana ollut yksin kolme kertaa, kun mies on ollut lapsen kanssa muualla. Ja voin kertoa, että niistä kerroista onkin sitten nautittu! Toisaalta taas jo parin tunnin ero pojasta saa ikävän nousemaan, enkä sen puoleen olisi vielä välttämättä edes valmis antamaan häntä hoitoon esimerkiksi koko yöksi. Joskus sekin toki on koettava.

Mua harmittaa, että ensimmäisten kuukausien väsymys on vienyt mukanaan myös ison osan muistoista. Mä en siis oikeasti muista tapahtumia, joita kuitenkin tiedostan tuolloin olleen. Onneksi on kuvia, joita katsella ja vauvakirja, jota lukea. Tosin senkin kirjoittaminen on jäänyt vähän puolitiehen, miten ollakaan. Olen myös jollain tavalla kadottanut taitoni keskustella aikuisten ihmisten kanssa ns. small talkia, jota jouduin aiemmin puhumaan töissä asiakkaiden ja potilaiden kanssa ihan päivittäin. Tämäkin voi tosin osittain selittyä väsymyksellä ja univelalla, sillä en ole vuoteen nukkunut yötä ilman, että olen herännyt vähintään kahdesti ja yleensä niitä herätyksiä on ollut useampikin. Olen myös monesti huomannut, että käyn hieman hitaalla ja ajatus saattaa katketa ihan tosta noin vain. Mutta eiköhän tämäkin pikkuhiljaa helpota ja yöt muutu meillä kokonaisiksi!

Monet kehittävät vanhempainvapaan ja hoitovapaan aikana itselleen uusia harrastuksia ja mulla se on ollut lukeminen. Toki se ei varsinaisesti ole mikään uusi harrastus itselleni, mutta viimeisen vuoden aikana olen lukenut kirjoja rutkasti enemmän kuin aiemmin kymmenen vuoden aikana yhteensä. Mulla on toki ennenkin ollut kausia, jolloin olen innostunut lukemaan, mutta nyt se innostus vaan kasvaa koko ajan. Fyysisiä kirjoja en ole lukenut, mutta olen sekä kuunnellut äänikirjoja että lukenut puhelimella kirjoja BookBeatista. Puhelimella lukeminen sopii tällä hetkellä itselleni parhaiten, vaikka oikeat kirjat sinänsä ovatkin mulle mieluisampia. Saa antaa kirjasuosituksia, niitä otan todella mielelläni vastaan! Kirjan tyyli voi olla mitä tahansa :)

Tällä hetkellä nautitaan täysin siemauksin keväästä ja siitä, että poika on oppinut kävelemään myös ulkona kengillä! Ihanaa päästä puistoihin leikkimään ja ulkoilemaan muullakin tavalla kuin rattaita työntämällä. Lokakuussa mun oli alunperin tarkoitus palata töihin, mutta jatkan hoitovapaatani vielä siitä eteenpäinkin. Katsotaan josko tässä olisi jossain vaiheessa aika kypsä sille, että voisi alkaa haaveilla toisestakin lapsesta. Töissä kuulemma jo luulevat mun olevan taas raskaana ja veikkaavat, etten ole ihan hetkeen sinne palaamassa. No, ihan vielä ei ainakaan ole sitä toista lasta tulossa!

Kosmetiikkaa kohtaan mun innostukseni on edelleen täysissä voimissa, vaikka tällä hetkellä postaustahti vähän heitteleekin. Jatkossakin varmasti tulee olemaan viikkoja, kun postauksia ei tule ihan samalla kaavalla kuin normaalisti ja valitettavasti myös kommentteihin vastailu saattaa itselläni ottaa nyt oman aikansa. Olen kokenut oloni aika rasittuneeksi viime aikoina ja monesti on tuntunut paremmalta jättää koko tietokone avaamatta. Se tuntuukin aina päivän tai parin tauon jälkeen entistä ihanammalta palata lukemaan muiden postauksia ja kirjoittelemaan omia! Tarvitsen kuitenkin tällä hetkellä ihan selkeästi myös taukoa somemaailmasta, mikä ehkä selittää myös sen, että muutin oman IG-tilini yksityiseksi enkä enää julkaise ainakaan toistaiseksi mitään "blogijuttuja" siellä. Ehkä taas tulevaisuudessa, kuka tietää.

Kaiken kaikkiaan meillä menee hyvin ja vaikka tavallaan ikävöinkin kovasti sitä ihan pientä vastasyntynyttä, en malta odottaa että näen kuinka meidän pieni 1-vuotias taapero kasvaa ja kehittyy koko ajan. Kehitys on ollut viime kuukausina ihan huimaa, kun 10 kk ikäisenä opittiin kävelemään ja nyt osataan jo muutamia sanoja ja ymmärretään todella paljon puhetta. Oma tahto pojalla on ihan valtava ja nollasta sataan kiihdytään sekunnin murto-osassa, mutta hetken päästä tullaan taas halimaan äitiä. Niin rakas pieni ♥

Mitä teidän kevääseen kuuluu? :)