sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

Kosmetiikkasuosikit | Heinäkuu 2023

Reilu viikko jäljellä heinäkuuta ja samalla meillä starttaa kuun vaihteessa koko porukalla pieni kesäloma, kun mies jää töistään lomalle. Mähän en toki töissä ole ollut 1,5 vuoteen, mutta kyllä tämä taaperon kanssa kotona oleminenkin välillä ihan työstä käy, joten tulee ihan tarpeeseen itse kullekin se, että meitä on muutaman viikon ajan kotona kaksi aikuista jakamassa arjen hommia. Ja päästään tekemään myös kaikkea sellaista, mitä normaalin arjen keskellä ei ehdi tai voi! Nyt mennään kuitenkin katsomaan tämän kuukauden kosmetiikkasuosikit, joiden joukkoon valikoitui sekä meikkejä, hiustenhoitoa että ihonhoitoa.

COSRX Propolis Honey Overnight Mask olisi ansainnut paikkansa jo viime kuun suosikeissa, mutten halunnut valita suosikkeihin kerralla kahta kasvovoidetta. Nyt tämä yönaamio kuitenkin päätyy suosikkeihin! Kyseessä on tosiaan propolista, hunajaa, pantenolia ja mm. hyaluronihappoa sisältävä yönaamio, jota käytän itse ihan tavallisena yövoiteena. Yönaamiot jättävät monesti lähmäisen ja paksunkin rasvakerroksen kasvoille, mutta tämä ei. Tuotteen koostumus on geelimäistä ja kevyttä, se imeytyy ihoon helposti ja nopeasti eikä siis tahraa esimerkiksi tyynyliinaa nukkuessa. En välttämättä tätä juuri ennen nukkumaanmenoa lisäisi, mutta jo vartin jälkeen tämä on omaan ihooni imeytynyt ihan täysin eikä siis todellakaan ole enää tunnusteltavissa iholta siinä vaiheessa, kun menen nukkumaan. Voide kosteuttaa ihoa hyvin ja COSRX on itselleni sellainen varma k-kosmetiikan merkki, jonka tuotteisiin voi aika huoletta luottaa. Toki brändiltä löytyy varmasti niitäkin tuotteita, jotka eivät itselläni toimi tai joista en pidä, mutta tämä Propolis-sarjan naamio on ollut ihan mielettömän hyvä löytö!

Meikeistä toiseksi suosikkituotteeksi valikoitui Complex Culture Good Glow Blush Duo, joka on ollut mulla myös tämän kuun meikkilaatikossa. Tästä löytyy kaksi suurikokoista poskipunaa, jotka sopivat loistavasti osaksi kesäisiä meikkejä. Olen monesti käyttänyt näitä itse asiassa yhdessä, jolloin sävystä tulee omaan makuuni todella kiva, varsinkin kun olen suosinut hyvin paljon esimerkiksi vaaleanpunaisia huulimeikkejä koko tämän kuun ajan. Näistä löytyy kivasti pigmenttiä, muttei kuitenkaan liikaa, jolloin olisi vaarassa saada heti kunnon poskipunaöverit. Poskipunien kohdalla en siis todellakaan pane pahakseni vähän heikompaakin pigmenttiä, sillä liian pigmenttisten poskipunien kanssa saa olla todella varovainen. Tämä duo on kaunis ja mua melkein harmittaa, etten aiemmin ollut oikein osannut antaa tälle paletille arvoa.

Toinen ihonhoidon suosikkituote on Dew Of The Godsin Claydate Healing Face Mask, joka on vaaleanpunaista savea sisältävä naamio, jonka pitäisi sekä puhdistaa että kosteuttaa ihoa. Monet savinaamiot ovat todella tujuja ja puhdistavia, mutta tämä on ollut hurjan hyvä omalle ihotyypilleni, joka ei niitä kaikkein tujuimpia naamioita niin kestä. Omakin ihoni kaipaa kuitenkin välillä puhdistavia naamioita ja olen iloinen siitä, että valitsin tämän osaksi tämän vuoden pannuprojektiani. Naamio alkaa pian jo loppua, joten olen tehnyt tämän kanssa erinomaista työtä tämän puolen vuoden aikana. Nyt tämän on vihdoin aika päätyä myös kuukauden suosikkeihin, sillä sen se on ehdottomasti ansainnut!

Vähän ehkä yllättäen nappaan suosikkeihini myös tämän MAC:n Studio Fix Fluid Foundationin, sillä olen käyttänyt tätä heinäkuussa vain ehkä viitisen kertaa, sillä olen koittanut keskittyä muihin meikkivoiteisiin. Muuten olen tätä kuitenkin kesän aikana käytellyt aika mukavasti. Studio Fix Fluid on mulle tuttu vuosien takaa, ja koska meikkivoide oli yhä niin hyvä kuin muistelinkin, ansaitsee se nyt paikkansa suosikeissani. Meikkivoide jättää kasvoille mattapinnan ja puolipeittävästä peittävään lopputuloksen. Itseltäni löytyy sävy NC12, joka on hyvä nyt kesällä, kun kasvoilla on hieman väriä. Talvella tämä ei enää itselläni mene, joten nyt täytyykin koittaa ottaa tästä kaikki ilo irti. Meikkivoide toimii hyvin niin siveltimellä kuin sienelläkin levitettynä ja pidän siitä, että vaikka meikkivoide on mattaava, ei se kuitenkaan jätä ihoa lainkaan kuivan näköiseksi. Ei tämä ihan Estée Lauderin DW:n tasolle yllä, mutta aika lähelle kuitenkin.

Wella Professionals Fusion Intense Repair Shampoo tuli ostettua maaliskuussa, kun hiukseni olivat vielä pitkät ja vaalennetut pituudet melko kärsineet. Tämä on hiuksia korjaava shampoo, jota en siis ehkä tällä hetkellä tarvitsisi, mutta mä pidän tästä edelleen todella paljon. Mulla oli itse asiassa varmaan parin kuukauden tauko tämän käytössä, kunnes aloin toisen Wellan shampoon ostettuani kaivata shampoota, joka ei kuivata hiuksia. Ja tässä sellainen on! Shampoo pesee hiukset puhtaiksi eikä takuta tai kuivata niitä lainkaan. En jokaisella pesukerralla tätä itse enää käyttäisi, mutta tämä saa multa todella suuren plussan hellävaraisuudesta. Vaikka hiukseni periaatteessa tällä hetkellä kestävätkin vähän enemmän, kun sitä vaalennettua pituutta ei enää ole, haluan kuitenkin tarjota niille hellävaraisia tuotteita. Tälle siis iso suositus!

Tuttuja tuotteita joukossa? Entä onko siellä kesälomat jo vietetty tältä vuodelta? :)

10 kommenttia:

  1. Pitää kyllä talveksi hankkia uusi purkki tuota Cosrx sarjan hunajayönaamiota. Se on ihan paras, ei mielestäni järkeä ostaa enää mitään muita yörasvoja :) Tuo tuplapaletti Complex Culturelta on mielettömän upea ja kauniin värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi COSRX oli kyllä superhyvä, onneksi ostin sen sun suosituksesta<3 Complex Culturella on ihan hurjan hyviä meikkejä ja siveltimiä! Oon tosi iloinen, että oon saanut Jenkkiboksien avulla noihin tutustua :)

      Poista
  2. Ei yhtään tuttua tuotetta mukana tällä kertaa :D
    Mie pidin kesäkuussa kaksi viikkoa lomaa (vko 24 ja 25), silloin kun oli ne helteet ja taisin saada parhaimmat kelit meidän koko työporukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on muuten sattunut jo useamman vuoden kesäkuulle tosi hyvät säät :D Muistan, että 2021 ainut säältään vähän huonompi kesäkuun lauantai osui just meidän hääpäivään, mutta muuten oli tosi aurinkoista silloin, kuten viime vuonnakin!

      Poista
  3. Ei ole tuttuja tuotteita mikään näistä.

    Mulla on loma vasta syyskuussa, joten vielä reilu kuukausi töitä ennen kuin pääsen lomalle. Töihin palaankin sitten vasta lokakuussa. 😅 Toisaalta kiva lomailla silloin, kun koko muu Suomi ei ole lomalla. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin sulla on toi syyskuun loma edessä vielä totta kai<3 Se tunne on kyllä jo elokuussa lomaillessa aika kiva, kun toiset palaa töihin takaisin ja itse vasta jää lomalle :D Tuntuu, että suurin osa lomailee juhannuksesta heinäkuun loppupuolelle/loppuun eikä ainakaan koulujen jälkeen enää pahemmin lomia pidetä. Syyskuussa olisi hauska joskus itsekin pitää lomaa :)

      Poista
  4. Mua ärsyttää kun kaikki on lomalla ja itsellä vasta vuoden päästä sitten oikea, ansaittu kesäloma :DD Tosi kaunis tuo poskipunapaletti, minäkin kyllä vähän luulen että arvostan enemmän nuita Boxycharmissa tulleita kun niitä ei enää niin saa. Ja mulla on useampi paletti avaamatta kaapissa :) MAC meikkivoiteet on kyllä laadukkaita, ihan huippuhyviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pitkä aika odottaa, mutta ai että se palkitsee kyllä sitten vuoden päästä, kun saa sen kunnon pituisen kesäloman! :D Sä oot tehnyt tosi fiksusti, kun et oo ottanut kaikkia paletteja heti käyttöön, voi kun olisin itsekin tajunnut ton saman, mutta ehei. MAC:ltä en oo tainnut itse testata mitään muuta kuin Studio Fix Fluidia, mutta täytyy kyllä ehdottomasti pitää muutkin brändin meikkivoiteet mielessä :)

      Poista
  5. Hunajanaamio kuulostaa ihanalta, samoin tuo Dew Of The Godsin naamio sekä poskipuna :) Lomailu tekee hyvää aina, etenkin jos on paljon kotona niin maisemanvaihdos kiristää kummasti! Lapsen hoito kotona käy todellakin työstä, varsinkin touhukkaan taaperoikäisen <3 Ihanaa lomailua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on ihania, tota hunajanaamiota varsinkin suosittelen oikein lämpimästi<3 Joo ei taaperon (tai vauvankaan) kanssa päivät mitään loikoilua ja lekottelua ole, vaikka jotkut niin tuntuvat ajattelevan. Ihan työstä tämäkin käy, vaikka toki onkin hyvin erilaista kuin ns. oikea työnteko! Kiitos ♥

      Poista

Kiitos kommentista!