lauantai 15. helmikuuta 2020

Goodiebox | Helmikuu 2020


Helmikuun Goodiebox ja samalla mun ihka ensimmäinen Goodieboxini on täällä! Bette Box yhdistyi vuodenvaihteessa Goodieboxin kanssa ja viimeinen Bette saapui tilaajille tammikuussa. Itsekin vanhana Betten tilaajana siirryin siis automaattisesti Goodieboxin tilaajaksi ja nyt on aika esitellä helmikuun boksi teille. Mä odotin yhdistymistä mielenkiinnolla, sillä vaikken ollut Goodieboxia ikinä itse tilannutkaan, olivat sisällöt olleet pääasiassa hurjan kiinnostavan oloisia. Miten kävi, olinko ensimmäiseen boksiini tyytyväinen ja päästiinkö Bette Boxien tasoa korkeammalle?


Ei hassumpaa! Boksista paljastui viisi täysikokoista kosmetiikkatuotetta, joista suurin osa oli ihonhoitotuotteita. Olisin ehkä kaivannut meikkejä boksiin, mutta eiköhän niitäkin tulla vielä bokseissa näkemään. Ainakin yksi näistä oman boksini tuotteista on ilmeisesti tullut Goodieboxista jo aiemmin viime vuoden puolella, joten tilaajille kai mahdollisesti laitetaan bokseihin hieman eri sisältöjä? Yksi tuote oli mulle myös entuudestaan tuttu, mutta se ei haittaa, sillä se on mulle myös hurjan mieluinen. Betteen verrattuna näen itse suurimmat erot tuotteiden koossa sekä siinä, että brändit ovat totta kai hyvinkin erilaisia kuin mitä Bettestä tuli. Bettestä tuli lähinnä niitä suomalaisille jo tuttuja brändejä, mutta uskon vahvasti, että Goodieboxit kiinnostavat tilaajia ehkä hieman Betteä enemmän senkin takia, että brändit ovat "uusia ja erilaisia" monelle tilaajalle. Mutta mennäänpä sitten sisältöön vielä hieman tarkemmin!


Itselleni jo aiemmin tutuksi tullut tuote oli tämä Dr. Botanicalsin Pomegranate Superfood Regenerating Sleeping Mask. Kyseessä on granaattiomenaa sisältävä ihoa kirkastava, ravitseva ja kosteuttava naamio, joka on tarkoitus jättää iholle vaikuttamaan yön yli. Yönaamiot ovat itselleni hurjan mieluisia ja tämänkin olen todennut oikein hyväksi tuotteeksi. Mulla on ensimmäinen tuubi tätä nyt käytössä ja avattuna, joten tämä jää odottelemaan vuoroaan. Naamio ei ole kosteuttavin mahdollinen, mutta todella hyvä kuitenkin myös omalle kuivalle iholleni. Voide imeytyy ihoon nopeasti ja helposti eikä tämän kanssa tarvitse siis pelätä, että naamio tahrisi esimerkiksi tyynyn.
Hinta: noin 9,90 €/30 ml.


Essentials by Goodiebox Face Mist on puuvillakukka- sekä puuvillasiemenuutetta sisältä virkistävä kasvosuihke. Kasvosuihkeet ovat ihanan monikäyttöisiä, sillä niitä voi käyttää osana ihonhoitorutiinia tai muuten vain päivän mittaa virkistämään kasvojen ihoa. Suurin osa toimii hyvin myös meikin päällä. Tämä vaikutti nopean ensikokeilun perusteella ihan lupaavalta. Suihke oli riittävän hienojakoista omaan makuuni ja kyllä tämäkin käyttöön tulee pääsemään, vaikka tällä hetkellä koitankin käyttää ensin pois paria muuta suihketta.
Hinta: noin 9,95 €/150 ml.


Tämä Starskin Glowstar Foaming Peeling Puff oli itselleni täysin uudentyylinen tuote. Luulin tämän ensin olevan ihan vaan perinteinen kangasnaamio, sillä ensivilkaisulla pakkaus vaikutti juuri siltä, mutta tämä onkin kasvojen ihoa kuoriva sieni. Sieni sisälätää kuorivia AHA-happoja sekä mm. porkkana- ja parsakaaliuutteita. Sen tulisi hoitaa ihoa samalla kuorien kuolleet ihosolut pois ihon pinnalta. Sientä suositellaan käytettäväksi ihonpuhdistuksen jälkeen kerran tai kahdesti viikossa. Vielä en ole tätä itse testannut, mutta odotan mielenkiinnolla mitä oma ihoni tästä pitää. Kuorivat ja varsinkin happoja sisältävät tuotteet ovat aina sellaisia, mitä itse joudun herkkäihoisena testailemaan aluksi aika varovaisesti, mutta tuotekuvaus ainakin kuulostaa lupaavalta.
Hinta: noin 10,50 €.


Mudmasky Aftermask Vitamin Serum on ihoa uudistava, heleyttävä ja suojaava seerumi. Tuote on suunniteltu käytettäväksi erityisesti ravitsevien kasvonaamioiden jälkeen, mutta miksipä sitä ei voisi käyttää ilman mitään naamioitakin. Mulla on tällä hetkellä niin paljon seerumeita jo avattuna ja odottamassa käyttöönottoa, ettei tämä varsinaisesti erottunut joukosta mitenkään edukseen, mutta eiköhän tämäkin pois tule käytettyä jossain vaiheessa. Pakkaus on ehkä omaan silmääni sen verran tylsän näköinen, ettei oma kiinnostus herännyt ihan täysin tälle tuotteelle, mutta hintahan tässä ainakin on kohdillaan jos ei muuta.
Hinta: noin 59,00 €/30 ml.


Viimeisenä vielä Naobayn Protective Conditioner, joka on hiuksia hoitava, suojaava ja ravitseva hoitoaine. Tuote on suunniteltu erityisesti vaurioituneille ja kuiville hiuksille, jotka se lupaa jättää helposti kammattaviksi ja pehmeiksi. Hoitoaine sisältää mm. arganöljyä ja aloe veraa. Tuotekuvaus vaikuttaa oikein lupaavalta ja juuri sellaiselta, mitä omat hiukseni eniten kaipaavatkin! Mä sain juuri yhdn hoitoaineen taas loppumaan eli tämä pääsee testiin mitä pikimmiten. Kauneusbokseista tulevat shampoot ja hoitoaineet harvemmin herättävät mussa mitään sen suurempia innostuksen tunteita, mutta tämä vaikuttaa oikeasti hurjan hyvältä tuotteelta enkä malttaisi odottaa, että pääsen tätä kokeilemaan! Pienellä varauksella mun on tähän kuitenkin suhtauduttava, sillä tämähän on luonnonkosmetiikkaa ja kuten olen aiemminkin sanonut, luonnonkosmen hoitoaineet ovat harvoin tarpeeksi tehokkaita omille hiuksilleni. Avoimin mielin ja toiveikkaana lähden tätä kuitenkin kokeilemaan.
Hinta: noin 11,95 €/250 ml.

Olen ensimmäisen Goodieboxini sisältöön hyvin tyytyväinen! Eniten mua ilahdutti tässä se, että kaikki tuotteet olivat täysikokoisia ja mahtui joukkoon myös itselleni uusia brändejäkin. Betteistä tutut lukuisat pienet näytepussukat ja lisätuotteet oli myös (onneksi) jätetty pois, sillä vaikka niiden joukosta monesti löytyikin ihan kivojakin juttuja, tekivät ne boksin kokonaisuudesta jokseenkin sekavan oloisen. Innolla jään odottamaan mitä Goodieboxit jatkossa pitävät sisällään!

Mitä mieltä olette boksin sisällöstä? :)

19 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Toivottavasti oma boxini ei kovin paljon tästä sun saamasta eroaisi.
    Mutta ainakin näistä tuotteista ilolla ottaisin kaikki omaan käyttöön.
    Minusta on aina ihanaa tulla tänne sun blogiisi spoilaantumaan Betten/Goodien sisällöstä, kun saan omani tänne pohjoiseen aina niin paljon myöhempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti versioita tosiaan oli useampi, mutta toivottavasti oot omaan sisältöösi tyytyväinen<3 Ja ihana kuulla, että käyt mielelläsi kurkkimassa sisällöt täältä etukäteen! Harmi että saat oman boksisi aina vasta myöhemmin, mutta toivotaan ettet kovin kauaa joudu sitä odottelemaan :)

      Poista
  2. Mulla oli hieman erilainen sisältö: Dr.botanicalsin sijaan oli Bio2Youn 50ml yönaamio (joka oli minikoko, kun täysikoko oli lapun mukaan 75ml), Starskinin tilalla oli Love Beauty & Planetin kangasnaamio ja Naobayn tilalla 300ml J.Mäki Repair-hoitoaine.
    Nyt kun tän näin, niin oisin voinu tuon sun boksin sisällön ottaa, kun oli merkkejä, joita en oo aiemmin testannut 😄. Mutta tyytyväinen saa olla sisältöön, varsinkin kun itse maksan vaan sen 13,90e boksista 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei eli versioita siis oli useampi! Mä vähän ajattelinkin, että bokseissa saattaa olla noita Love Beauty & Planetin naamioita, kun niihin viitattiin ton seerumin kohdalla :D Mulle on sekä Bio2You:n voiteet että J.Mäki Professionalin hoitsikat tuttuja jo entuudestaan eli oon tyytyväinen kyllä tähän omaan versiooni :) Mutta ei tosiaan oo hullumpi toikaan sisältö!

      Poista
    2. Mulla sama sisältö kuin sinulla Anzu-Anssu! Oon vähän pettynyt Goodieboksiin kun 2 tuotetta viidestä samoja mitä Bettestä tullut ja Love Beauty and Planet myös hyvin tuttu Bettestä. Tavallaan tuntui että sainkin Betten enkä Goodieboxia.. Face mist on kiinnostavin. En odota ensi kuun boxia kovin innoissani. Sinun boksissa Linda hyvä sisältö! Miksikähän noin paljon eroja tuotteissa? Minusta Naobay ja J. Mäki (!!!!!!) painii ihan eri sarjoissa. Bio2youn tuote on taasen tosi rumassa purkissa.

      Poista
    3. Kieltämättä toi sisältö on brändeiltään ainakin melko paljon Betten kaltainen, mutta olihan näissä sisällöissä sentään se boksin arvokkain tuote sama! Bio2You on mulle itselleni tosi mieluisa brändi, olisin siis varmasti ilahtunut siitä voiteesta, mutta sitä tosiaan on tullut myös Betten mukana, samoin sitä J.Mäkeä. Ja entisille Betten tilaajilla oli varmasti isot odotukset juuri sille, että brändeihin tulisi vaihtelua :/ Harmi kun boksit olivat näinkin erilaiset!

      Poista
  3. Olipa kiva boksi! :) mäkin olen vähän olen harkinnut tätä Goodieboxia kun pitkästä aikaa olisi kiva tilata joku kuukausiboksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Goodiebox on varsin hyvä vaihtoehto! Ja ehdottomasti se, mikä näistä helposti Suomeen tilattavista mua itseäni tällä hetkellä eniten kiinnostaa :)

      Poista
  4. Tosi kiva boksi! <3
    Raivostuttaa vaan todella se, miten eri aikaan näitä bokseja oikeasti lähetetään. Koska mulla lukee edelleen postin seurannassa ettei paketti ole edes saapunut vielä postille. Ja monet on tämän jo saaneet joten kyllä ne paketit aika eri aikaa lähetetään. Ja kuitenkin kuukausi alkaa kääntyä jo loppuun, joten mä näen tän itse aika isona miinuksena vaikka boksi onkin muuten aivan loistava!
    Toivottavasti löytäisi pian tännekin perille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tosi inhottavaa.. Mä ihan yllätyin, kun sain oman boksini näinkin aikaisin! Olin meinaan varautunut just tohon, että muut saa boksinsa ja mä odottelen vielä tovin jos toisenkin sitä :/ Mä näen ton eri aikaa pakettien postittamisen myös tosi isona miinuksena. Toivottavasti siihen tulee muutos, sillä onhan toi nyt oikeesti aika epäreilua! Eri juttu jos Postilla kestää, kun siihen he eivät voi mitään vaikuttaa, mutta nyt ei oo kyse siitä.

      Poista
  5. Mä sain omani tänään ja sama sisältö oli kuin sinullakin :) Tää sisältö oli mun mielestä tosi hyvä ja paljon mielenkiintoisia tuotteita :) Ehkä vähän harmi vain se, ettei mukana ollut yhtäkään meikkituotetta :/ Mielenkiinnolla jään odottelemaan, että mitä tulevina kuukausina bokseista tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin harmitti meikkituotteiden puuttuminen, mutta eiköhän niitäkin tule! Ja onneksi Ipsy Plus ja Boxycharm pitää huolen siitä, ettei meiltä meikit lopu kesken :D

      Poista
  6. Mulla on se Mudmaskyn glossiesta tullut hiuspohjaa kuoriva shampoo ja oon siitä kyllä pitänyt vaikka purkki on tosi testerimäinen. Harvoin käytän mutta kun käyttää niin haluan toivoa että se aktivoi pään verenkiertoa. TOivottavasti tämä seerumi olisi yhtä hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi shampoo kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta! Mulla oli joskus joltain brändiltä kuoriva shampoo ja se oli kyllä ihana<3 Mäkin toivon, että seerumi olisi hyvä ja toimiva :)

      Poista
  7. Mahtava boxi sulla. Omani ei oo vielä tullu. Toivoisin, että saisin kans ton yönaamion ja seerumin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat kyseiset tuotteet ja boksin muutenkin pian itsellesi<3 :)

      Poista
  8. Oon kyllä samaa mieltä, ettei tää oo niin sekaisen oloinen mitä Bettet oli, kun niissä tuli sitä pientä sälää näytepussien sun muiden pienikokoisten tuotteiden muodossa :D Ihan huippu kokonaisuus ja kyllä olis jokainen päässyt mulla käyttöön, siis kaikki täysikokoisia, täydellistä! Nyt pohdin kovasti, että tilaisinko kesäkuukausiksi tämän. Oli nimittäin sen verran huippis sisältö mun makuuni tässä, että seuraan kyllä innolla mitä kevään boxit pitävät sisällään. Teen päätöksen sitten toukokuussa, lähteekö Goodiebox testiin - tämän perusteella sanon jo että kyllä, mutta katsotaan nyt mitä kevätkuukausina tulee! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis just se pieni sälä, pienet extratuotteet, syötävät jutut ym. teki Betteistä välillä tosi sekavan oloisia. Ja siis joskus se itse sisältö saattoi olla hyvä, mutta sitten sinne oli extrana tungettu vielä joku teepussi tms. mitkä nyt vaan jostain syystä ärsytti mua suunnattomasti :D Vaikka tokihan noissakin on taustalla tosi kiva idea ja ajatus!

      Mä odottelen myös mielenkiinnolla mitä nää boksit tulee sisältämään :) Oon itse siis varautunut jo luopumaan tilauksesta kokonaan, kun haluaisin saada kolmesta boksista karsittua vielä yhden pois, mutta toisaalta en mä tästä maksa kuin sen 16 euroa ja jos sisällöt on jatkossakin hyviä niin eihän sitä lopettaa kannata :)

      Poista
  9. Vihdoin minäkin sain omani ja mulla oli myös eri sisältö kuin sulla. Oon kyllä kokonaisuutena siihen oikein tyytyväinen vaikka oisin kelpuuttanut sinunkin sisällön.
    Oon samaa mieltä Anskun kanssa tuosta toimituksesta sillä mulla oli boksi lähtenyt matkaan 7.2 ja sain sen vasta tänään. Miksi niitä voi postittaa kaikille samaan aikaan, sniif.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!